Olisi askel eteenpäin, kun Natoon ei suhtauduttaisi ideologisesti tai toiveikkaasti, vaan sen sijaan keskusteltaisiin julkisesti siitä, missä tilanteessa Nato auttaa, ketä auttaa, miten auttaa, kuka auttaa ja miksi auttaa.
Kyllä minä ainakin olen koettanut pitää tätä näkökulmaa yllä. Minulle koko Nato-keskustelussa avainasia on se, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys vie Suomen, Ruotsin ja Norjan valtioliittoon keskenään, ja se puolestaan antaa kovemmassakin paikassa Ruotsille ja Norjalle legitiimin syyn pitää kenttänsä ja satamansa auki Suomen sotakalustolle, sekä tietysti tarvittaessa tukea Suomen sodankäyntiä.
On ihan päivänselvää, että jos täällä pohjoisessa alkaa maasota, se käydään Suomen maaperällä. On aivan yhtä päivänselvää, että Ruotsi ja Norja haluavat myös pitää sodan pysymässä Suomen maaperällä. Siksi niillä on varsin pätevät syyt auttaa Suomea myös sotilaallisesti, joten siksi niille Naton viides artikla ei ole Suomen suhteen ongelma.
Suomi on maana pitkä. Se on myös valitettavan kapea. Nykyaikaisilla ohjuksilla katetaan Venäjän puolelta koko Suomen ilmatila. Puolustustaan parantaakseen Suomi tarvitsee ensisijaisesti syvyyttä. Sitä se voi saada kahdella tavalla: (1) valtaamalla Ruotsin ja Norjan, tai (2) perustamalla valtioliiton Ruotsin ja Norjan kanssa. Suomelle valtioliitto Norjan ja Ruotsin kanssa vaikka sitten Naton kautta on puolustamisen suhteen todella kullan arvoinen asia.
Samalla voitaisiin pohtia sitäkin vaihtoehtoa, että Nato päättää uhrata jonkin jäsenmaansa suuremman edun nimissä.
Nato voi uhrata jäsenmaitaan. Minusta tästä hyvä esimerkki on Baltian maat, josta jo vähän keskusteltiinkin. Nyky-Natolla ei ole voimaa estää niiden miehitystä suorassa sodassa ja Baltian mailla on vaikeat lähtökohdat rakentaa puolustuksestaan sellainen, että se kestäisi monimiljoonaisen naapurin suoraa hyökkäystä vastaan.
Natoa voi kannattaa parhaana ratkaisuna, vaikka suhtautuisikin siihen kriittisesti.
Ehdottomasti näin.
En suomalaisena kovin herkästi olisi valmis käskemään omia sotilaitamme kuolemaan muiden maiden rajoille tai lahjoittamaan omia aseitamme muiden maiden puolustamiseen, joten tuleehan sitä siksi mietittyä, miksi muutkaan maatkaan olisivat valmiita toisiaan auttamaan.
On melko varmaa, ettei kovin paljoa maavoimien yksiköitä ole luvassa millekään maalle. Meri-, ilma- ja tiedustelutukea sen sijaan luulisin olevan tarjolla ja se ainakin omasta mielestäni on sellaista, mitä Suomi tositilanteessa tarvitsisi. Ainakin vielä tällä hetkellä.
Jos Venäjä keksisi tehdä hyökkäyksen pelkästään Suomeen, täällä tuskin olisi hävittäjistä pulaa. Siitä en kuitenkaan ole varma, mikä olisi tilanne laajemmassa kriisissä.
Nato-Suomea vastaan Venäjä tuskin edes yrittäisi lähteä erillissotaan, ja sehän on yksi Naton parhaista puolista - Venäjän on aika hankala aloittaa erillissotaa. Laajemmassa kriisissä Venäjänkin olisi pakko hajauttaa sotakalustoaan laajemmalle rintamalle, ja kyllä minä ainakin vielä näen sen Suomen etuna.
Suomen liittoutumattomuuspolitiikan peruskiviä oli se, että Venäjä ei aloittaisi erillissotaa Suomea vastaan, vaan sota olisi osa jotain suurempaa konfliktia. Ukraina todisti, että Venäjä on valmis erillissotiin naapureitaan vastaan, joten se oli tavallaan kuolinisku Suomen liittoutumattomuuspolitiikalle.
