Venäjän/Neuvostoliiton/Venäjän johtoon ei ole noustu demokraattisen prosessin kautta, koska sitä ei ole ollut. Vallanvaihto on yleensä tapahtunut jonkun aavistuksen väkivaltaisen prosessin kautta, jolloin johtajaksi on valikoitunut kovemman linjan kannattaja. Mutta jos olet oikeasti sitä mieltä, että siellä on ehdottomasti _tarvittu_ kovan linjan tsaareja, monarkkeja, suuriruhtinaita, niin mikäs siinä. Itse erottelisin aika huolella sen, mitä kansa olisi oikeasti tarvinnut, mutta mitä sitten sai, kun prosessit eivät olleet kunnossa.
Kari on taatusti asiantuntija omalla alallaan. Aivan kaikesta en ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutta sen verran kuunnellut, etten muista hänen missään puhuneen, että Venäjällä _tarvitaan_ lujaa johtajaa.
Kaiken maailman kusipäätä siellä on hallitsijana kyllä ollut, mutta tarpeesta he eivät ole valtaan nousseet, vaan muista syistä.
Sivuat tässä klassista muna-kana-probleemaa, kumpi ensin, kansan tahto vai hallitsijan. Heijastaako kansan asenne kulttuuria vai onko kulttuuri syy kansan asenteeseen jne. Tai niin, että haluaako kansa todellakin tällaista järjestelmää, mikä Venäjällä on?
Historia kertoo sen, millainen järjestelmä Venäjällä on ollut 800 vuotta ja enemmän. Historia voi kuvata tätä järjestelmää ja kertoa siinä tapahtuneista muutoksista. Historia ei sinänsä aiheuta mitään järjestelmää, mutta kuvaus järjestelmästä sisältää ajatuksen siitä, että tietty malli toistuu toistumistaan Venäjän historiassa. Se on tapa, se on perinne ja ihmiset ovat tottuneet siihen.
Voidaan asettaa tietenkin kysymys niin, että haluaako kansa todella tätä järjestelmää? Ja siinä sana "todella" sitten sisällyttää epäilyksen siitä, ettei halua. Mutta voidaan väittää, että haluaa, vaikka sen haluilla ole olekaan merkitystä ja itse asiassa, halu on seurausta erittäin vahvasta propagandasta, ihmiset ovat ehdollistettu näköalattomuuteen. Ihmiset vihaavat järjestelmää, mutta alistuvat sen valtaan. Parempi järjestys kuin kaaos. Järjestyksen aikana myös tietyt symbolit luovat kiinnekohtia, kuten vahvojen johtajien ihannointi.
Kun puhutaan ihmisistä, puhutaan yksilöistä. Jotkut yksilöt, siis ne, jotka ovat saaneet mallia paremmasta, ehkä haluavat muutosta. Tässä on nyt kuitenkin pieni ongelma, Jeltsinin kausi, joka tuotti varmaan monelle länsimaista elämäntyyliä halunneille valtavan pettymyksen. Ihmiset, jotka odottivat kuuta taivaalta, pettyivät pahasti kaaoksen aikaan. Länsimaisuus ei tuonutkaan hyvää Venäjän kansalle, mutta oligarkeille toi ja rutosti.
Nyt on taas nuoria ihmisiä, jotka haluavat muutosta ja osa heistä äänestää jaloillaan. He eivät enää vaikuta Venäjään ulkomailta. Nuoret varmasti kapinoivat, mutta heille ei ole tarjolla johtopaikkoja. Keski-ikäisten joukossa taas valta-aseman ylläpitäminen kiinnostaa enemmän kuin vankilaan joutuminen. Vain harva heistä kapinoi.
Järjestelmän ongelma kansan kannalta on se, että se on raudanluja. Seurausta pitkästä historiallisesta prosessista, josta ei todellakaan pidä aliarvioida keskiluokan ja yritteliäisyyden puuttumista Venäjältä. Keskiluokka ei kaatanut valtaa keisariajan Venäjällä, vaan ehkä sen alaosasto, intellektuellit. Tämä oli ongelma myös Jeltsinin kaudella, älyköt tuon talousuudistuksenkin suunnittelivat. Siis sekin tuli ylhäältä päin. Länsimaissa itsetietoinen keskiluokka, porvaristo, mursi itsensä väkisin mahtitekijäksi yhteiskunnassa ja sen myötä itsevaltius murtui vähitellen länsimailla.
Venäjällä niin ei käynyt. Oli pitkään maaorjuus, oli vain kaksi luokkaa ja tsaari. Maalla olivat tilanomistajat ja maaorjat. Orjilla ei ollut sananvaltaa mihinkään, ei valtaa äänestää mistään. Tsaari omisti kaiken ja jakoi valtaansa pajaristolle. Kaupungeissakaan ei syntynyt sellaista keskiluokkaa, joka olisi kyennyt saamaan poliittista valtaa itselleen. Paitsi ihan keisariajan lopulla. Silloin kuitenkin bolshevikit pilasivat kaiken. Yksi, varsin pieni ryhmä kumosi kaiken. Eipä syntynyt demokratiaa silloinkaan.
Kommunistien jäljiltä jäi salainen poliisi, joka piti otteensa Jeltsinin kaudellakin. Tämä järjesti Putinin valtaan ja loppu on nykytilaa. Missään vaiheessa kansa ei oikeastaan ole päässyt esittämään toiveitaan tulevaisuudesta. Se ei tiedostanut sitä, että demokratiaa ei vain tuoda maahan kuten jotain tuotetta. Ja kansa ei heti vaurastu, vaan vaurastumiseen menee sukupolvia. Kansalle on tarjolla vain "kulttuuria", ei poliittista valtaa. Kansa voi digata vahvoja johtajia ja nationalistista hömppää, mutta todellisista asioista sille ei taaskaan kerrota. Koko ajan se saa vain vastaanottaa "pravdaa", eipä ollut sattuma, että tuon niminen oli myös NKP:n pää-äänenkannattaja.
Siis haluaako kansa muutosta? Mistä se tietää, mitä se haluaisi, kun sille ei kerrota aitoja vaihtoehtoja? Toisaalta, demokratia ei myöskään välttämättä ole kansan lemppari. Se ehkä pitäisi enemmän rahasta ja jättäisi politiikan teon muille. Tosin taloudellista menestystäkään ei kansalle edelleenkään ole tulossa. Mielestäni on hyvä syy olla erittäin skeptinen Venäjän paremmasta tulevaisuudesta, varsinkin kun talouspakotteet kurjistavat kansan oloja entisestään.
Voisin verrata Venäjää talonpoikaan, joka päätti modernisoida kalustoaan ja syötti bensaa hevoselle, jotta se toimisi paremmin. Bolsut taas keksivät syöttää traktorille heiniä.