mjr pisti hyvin pakettiin ne motiivileirien ääripäät, jotka pyrkivät poimimaan historiasta aina vain omaan kakkuun sopivat rusinat. Eipä tuohon ole juuri lisättävää.
TV:ssä (Prisma) haastateltiin teloitustohtori Lindstediä, joka livautti ainakin omaan korvaani särähtäviä erikoisuuksia. Asia yksi oli, että hän argumentoi oman käsityksensä puolesta (haudoista ei löydy teloitettuja karkureita) sillä, että kun hän aikanaan teki väitöskirjaansa, hänen luokseen ei tullut yhtäkään kansalaista kertomaan muistoistaan, jotka olisivat viitanneet tähän suuntaan. Mieleeni tulee hakemattakin tarina siitä, kuinka on paljon helpompaa etsiä ulos hukkuneita avaimia katulampun alta jossa on valoa, kuin lähteä rämpimään pimeään. Lindsted siirtää siis tavallaan vastuun tutkimuksesta potentiaalisille haastateltaville! Aika uskomatonta toimintaa. Luulenpa että jos itse väitöskirjassa syyllistyisin moiseen oikopolkuun, pyyhkeitä olisi tiedossa välittömästi. Tutkijan omaa osaamattomuutta (tai rajallisuutta) se kuitenkin on, jos ei onnistu saavuttamaan arassa asiassa ihmisten luottamusta tai ylipäätään tietoisuutta siitä, että nyt olisi tarinoille korva joka haluaa kuunnella ja arvostaa. Lindsted ei nyt esiin nousseen tarinarunsauden valossa ole lainkaan onnistunut tässä - jos on riittävästi yrittänyt. Sinällään inhimillinen virhe ja onneksi korjautuu ajan saatossa eri tutkijoiden osallistuessa prosessiin, kuten nytkin on jo käynyt.
Toinen Lindstedin erikoinen oli mielestäni suhtautuminen tuohon löytyneeseen sähkeeseen, jolla Mannerheim käskytti teloittamaan karkurit jo juhannuksena, pari viikkoa ennenkuin kyseinen laki hyväksyttiin. Lindted sanoo tunteneensa dokumentin hyvin, mutta ettei se liity mitenkään nyt käsillä olevaan aiheeseen. Mitenkään? Täytyy ihan ravistella että uskoo mitä kuulee. Sähke "legitimoi" arvovallallaan juuri sellaiset tapahtumat jotka ajallisesti sattuvat yhteen nyt puhuttujen tarinoiden kanssa. Lisäksi kyseinen käsky on selvä laittomuus. En tiedä mikä on se rikoksen määritelmä ja taso, johon tuollaisella käskyllä syyllistytään, mutta luulisi että tutkija olisi asian nostanut esille.
Ihmisiä tässä ollaan - silloin 60 v sitten ja nytkin - ja virheitä tehdään. Siinä valossa olisi ymmärrettävää että Lindstedille on käynyt köpelösti. Omat ennakkoajatukset ovat ohjanneet tutkimusta tietyille urille, joka puolestaan on vaikuttanut näkökulmaan, jolla hän on aihetta lähestynyt, energiaan jota on käyttänyt asioiden selvittämiseen myös toisesta tulokulmasta. Nyt hän huomaakin hämmästyksekseen, että aineistoa onkin ollut runsaasti katulampun ulottumattomissa, epämukavalla pimeällä ojanpenkalla ja hätä on housuissa. Tästä Ylikangaskin puhui tuossa Prisman pätkässä ja huomautti sen liittyvän kaikkien tutkijoiden kohtaloon; kun löydetään uusi näkökulma, se ohjaa tutkimusta siten että vanhakin aineisto näyttäytyy uudessa valossa ja sieltä löytyy todisteita joita aiemmin ei nähty.
Ehkä paras opetus, mikä tällä prosessilla itselleni on ollut, on tieteen kolmas pääpilari: julkisuus. Vain julkinen, kaikkien tavoitettaviin asetettu tieto voi olla tiedettä, koska se tarjoaa kenelle hyvänsä mahdollisuuden esitettyjen väitteiden kiistämiseen ja vasta-argumentointiin. Nyt oli ihan hilkulla, että esiin tulleita huhuja, tarinoita ei olisi ehditty kerätä talteen ja alkaa selvittää asiaa. Tutkimuksella sitten voidaan selvittää mikä osa huhuista perustui todellisiin tapahtumiin ja mitkä olivat ihmisten omista motiiveista käsin muodostuneita tarinoita.