Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 588 284
  • 4 075
Suosikkijoukkue
HIFK
Demarit ovat vetäneet luoja nähköön about 30v. putkeen pressavaalien voiton. He nousevat kuin zombit suosta vielä ja sanoisin, että Niinistö vs. Lipponen toisella kierroksella olisi yllättävän tiukka. Soini toivookin, ettei jatka toiselle kierrokselle ja testamenttaa omat äänensä Lipposelle, ei Niinistölle.

Nyt jää kyllä Lipponen rannalle ruikuttamaan koska aina kun Presidenttiä on valittu suoralla kansanvaalilla on kyseessä ollut vastakkainasettelua vaikka Salen Bob Helsinki muuta väittikin. 1994 oli kyseessä mies/nainen ja 2000 sekä 2006 hieman sitäkin, mutta enemmän sosialisti/porvari vääntöä.

Nyt vastakkain ovat EU-myönteiset sekä sitä vastustavat ja tässä Niinistö ja Lipponen eivät ole toistensa vastakohtia. Lipponenhan on jopa oikeammalla EU:n suhteen kuin Niinistö mikä vuotaa sellaisen määrän demariääniä Kokoomukselle että sellaista ihmettä ei kyllä tulla näkemään missä kaksi €uromyönteistä ehdokasta olisi toisella kierroksella.
 
Suosikkijoukkue
VAR

Tuollainen asetelmahan vaaliväittelyissä usein on, mutta olennainen kysymys on, kokevatko äänestäjät tuontyyppistä vastakkainasettelua itselleen merkityksellisenä. Mitä tarkoittaa "olla oikealla EU:n suhteen"?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tarkoitin tällä hetkellä meneillään olevaa vaalitenttiä ykkösellä.

EDIT: No nyt näkyy areenastakin.
Kappas. Jäi alku näkemättä.

Niinistöä tylytettiin. Heicco esitys häneltä äsken koskien euro-kriisiä.

Ylen toimittajilta hyvä esitys tähän mennessä.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Miksi Soini ei saa vastata?

Koska Sauli ja Mooses haluavat puhua...sekä ovat uskottavia. Eihän tuolla Väyrynenkään saa puheenvuoroa. Pääasia, että Sauli saa äänensä kuuluviin. Arhinmäki kuitenkin saa huutaa väliin sen minkä ehtii. Nytkin Sauli on heittänyt aivan turhaa läppää pari minuuttia. Naurettavat toimittajat.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Koska Sauli ja Mooses haluavat puhua...sekä ovat uskottavia. Eihän tuolla Väyrynenkään saa puheenvuoroa. Pääasia, että Sauli saa äänensä kuuluviin. Arhinmäki kuitenkin saa huutaa väliin sen minkä ehtii. Nytkin Sauli on heittänyt aivan turhaa läppää pari minuuttia. Naurettavat toimittajat.

Kyllähän toi menee näin, että Lipponen ja Niinnistö saavat puhua. Perusturva-Paavo räksyttää jokaiseen väliin ja Biaudeen tehtävänä näyttää olevan vain Soinin puheenvuorojen sabotointi. KD:n tytteli on ihan statistina tuolla.

Välihuomiona se, että toimittaja sanoi Soinille, että sanoppas nopeat vastaukset. Hetken päästä RKP:n ehdokas vetäsee melkein 5 kertaisen puheenvuoron.
 
Fordél

Jäsen
Niinistöä tylytettiin. Heicco esitys häneltä äsken koskien euro-kriisiä.

Ylen toimittajilta hyvä esitys tähän mennessä.

Mun mielestä harvinaisen hyvä esitys Saukilta. Vastaus oli selkeä jos vain jaksoi kuunnella, mutta sitähän toimittajat eivät halua tehdä vaan vaativat aina vastauksen kyllä tai ei.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mun mielestä harvinaisen hyvä esitys Saukilta. Vastaus oli selkeä jos vain jaksoi kuunnella, mutta sitähän toimittajat eivät halua tehdä vaan vaativat aina vastauksen kyllä tai ei.

Niinistö vältteli ruton lailla sanomasta "kyllä". Joten vastaus ei todellakaan ollut selkeä. Tosin jos on jo puolensa valinnut, niin...
 
Fordél

Jäsen
Niinistö vältteli ruton lailla sanomasta "kyllä". Joten vastaus ei todellakaan ollut selkeä. Tosin jos on jo puolensa valinnut, niin...

Miten voit sanoa kyllä, jos et tiedä mille sanot kyllä? Kaikki muut tuntuvan tietävän mikä on summa vaikka todellisuudessa se ei ole kenenkään selvillä. Ihan looginen vastaus Salelta eli parempi ottaa asiaan kantaa kun tiedetään koko kustannus. Kuten Sale sanoi, jos se on liian suuri niin silloin Salekin sanoi ei. Nykyisellä mittapuulla vastaus oli kyllä.

Jos vain vähän jaksaa käyttää aivojaan ja malttaa kuunnella niin ne vastaukset sieltä kyllä tulee.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos vain vähän jaksaa käyttää aivojaan ja malttaa kuunnella niin ne vastaukset sieltä kyllä tulee.

Sä siis selkeesti äänestät Saulia vaikka kaveri on täysin ulkona poliitikkona ja varsinkin pressana...?
 
Fordél

Jäsen
Sä siis selkeesti äänestät Saulia vaikka kaveri on täysin ulkona poliitikkona ja varsinkin pressana...?

En äänestä.

Silti mielestäni Niinistö on hyvin hollilla siitä mitä maailmalla tapahtuu, varsinkin mitä tulee talouspolitiikkaan.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
En äänestä.

Silti mielestäni Niinistö on hyvin hollilla siitä mitä maailmalla tapahtuu, varsinkin mitä tulee talouspolitiikkaan.

Niinistö vastaili ja puhui niin neutraalisti kuin vain pystyi. Ei sillä...ihan sopiva pressa mutta ei tuo mitään uutta taivaan alle toimillaan.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Jos kysytään samat asiat kuin eilen...

Kai sitä vastauksen sanarakennetta voi kuitenkin muuttaa. Paitsi jos kansan syviä rivejä ruoppaavat letkautukset on etukäteen kirjoitettu.

Montakohan kertaa Soini mainitsi Impivaaran? Ei ole vastausta, johon ei yksi Impivaara mahtuisi.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Jos vain vähän jaksaa käyttää aivojaan ja malttaa kuunnella niin ne vastaukset sieltä kyllä tulee.

Älä nyt viitsi. Ei tuohon mitään aivoja kaivata, jos minäkin sen vastauksen sieltä sain selville. Kyse olikin siitä, että Niinistö kieriskeli kysymyksen kanssa kuin kastemato grillissä. Vältti sanomasta "kyllä", jotta vastaus ei kummittelisi sitten jatkossa.
 
Fordél

Jäsen
Niinistö vastaili ja puhui niin neutraalisti kuin vain pystyi. Ei sillä...ihan sopiva pressa mutta ei tuo mitään uutta taivaan alle toimillaan.

Tai voisiko olla niin, että muut vastailivat kysymyksiin joista heillä ei ihan tarkkaa ymmärrystä tai tietoa? Tämä koskee lähinnä juuri tuota vakausrahastoon liittyvää keskustelua. Mielestäni Niinistö oli siinä hyvinkin realistinen ja ymmärsi, että tässä vaiheessa on hyvin vaikea lyödä kantaansa lukkoon.

Mitä tulee esim. NATO-kysymykseen niin täysin selvä vastaus tuli siihenkin. Okei, Arhinmäki sulki täysin NATO:n pois, mutta ei mielestäni siinä ole mitään neutraalia tai tasapainottelua, että pitää NATO-oven pikkasen raollaan ja kansan päätettävänä. Se on ihan aito mielipide siinä missä Arhinmäen jyrkempi kanta.
 
Fordél

Jäsen
Kyse olikin siitä, että Niinistö kieriskeli kysymyksen kanssa kuin kastemato grillissä. Vältti sanomasta "kyllä", jotta vastaus ei kummittelisi sitten jatkossa.

Niinistö sanoi, että jättäytyminen on mahdollista, jos hintalappu nousee liian korkeaksi. Se on sama kuin kyllä. Hän vain muotoili sen eri tavalla. Ei mitään ihmeellistä tai kiemurtelua. Jos toi ei riitä ihmisille vastaukseksi niin sillehän ei minkään voi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös