Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 590 423
  • 4 075

Fordél

Jäsen
Aika naurettavia ehdokkaita puolueet ovat vaaleihin asettaneet. Ainoa valtiomies joukossa (Väykkä) ei varmasti tule valituksi.

Ainoa valtiomies? Lipponen on ollut sentään kahdeksan vuotta pääministerinä ja kertaalleen puhemiehenä. Niinist on ollut saman ajan oikeusministerinä ja valtiovarainministerinä sekä kertaalleen puhemiehenä. Menevät mun mielestä oikein mukavasti valtiomieskastiin, joten paljon on kovan luokan ehdokkaita näissä pressanvaaleissa.

Sen sijaan kansa seuraa kuin lammaslauma Lipposen vanhaa koiraa Niinistöä. Ainoa hyvä asia on, että itse kirottu pääkusipää on saamassa huomattavasti pienemmän kannatuksen kuin kätyrinsä.

Kovat on lausunnot. Pääkusipää? Täh? En minäkään esim. Soinin ajatuksista pidä, mutta aika kauakana on ajatus kutsua kaveria kusipääksi. No kukin tavallaan.

Haavisto jonka yleinen oikeustaju tuomisisi ympäristöministerinä tekemistään mokista linnaan on itse linnaan pyrkimässä. Notta ristus.

Avaatko vielä tätä heittoasi pikkasen enemmän?
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Ainoa valtiomies? Lipponen on ollut sentään kahdeksan vuotta pääministerinä ja kertaalleen puhemiehenä. Niinist on ollut saman ajan oikeusministerinä ja valtiovarainministerinä sekä kertaalleen puhemiehenä.

On aivan totta, että nämä säälittömät mustasydämiset raadonsyöjät saivat aivan liian pitkään persraiskata maata. Siis aivan oikeutetusti totta kai. Suomen orjakansahan on sitä tyytyväisempi mitä kovempaa piiska nahkaan kihahtaa. Lisää herra, lisää! -se pyytää isännältään lisää piiskaa. Fakta on, että Lipposen hallituksen politiikasta ei olla vieläkään päästy kunnoilla jaloilleen, vaikka yli kymmenen vuotta noista kauhun vuosista on kulunut. Vielä kun etelän vetelän Niinistön johdolla valtionvarainministeriön talutusnuorassa siirrettiin valtion työpaikat ympäri maata pääkaupunkiseudulle "säästöjen" nimissä ja annettiin uudellemaalle keinotekoista taloudellista tukea, niin eipä ole ihme, että sieltä irtosi kaikkien aikojen äänipotti samaan aikaan kuun muu maa sai tuntea nahassaan Helsingin herrojen vihan. Mutta mitäpä vanhoja kaivelemaan. Muistetaan nyt kuitenkin sentään, että poliittisen historian suurin vitsi oli nimittää Lipposen ulosannilla varustettu muualla maailmassa puhevikaiseksi luokiteltu henkilö eduskunnan "puhemieheksi". Se lienee ainoa asia mikä häneen liittyen saa ihmisen kuin ihmisen hymyilemään.

Haavistoa vastaan yritettiin aikanaan oikeasti kapinoida hänen yksipuolisesti päätettyä tehtyä Lapista monipuoliseen elinkeinotoimintaan kykenemätön alue liittämällä mittaamattoman arvokkaita alueita Naturaan. Saatanan tunari kun on. Toki ministeriöstä väitettiin, ettei Natura estä elinkeinotoimintaa, mutta käytännössä on käynyt tasan niin kuin vastustajat sanoivat. Yhtään vesiallasta tai kaivosta ei alueelle ole saatu rakennettua ja metsäteollisuuskin saatiin ajettua alas. Parempi olisi melkein ollut jättää Lappi sodan jälkeen jälleenrakentamatta, kun omat herrat sitä raukkaa vuodesta toiseen raiskaavat. On todella vaikeaa sanoa onko Haavisto vain Lappia inhoava ihmisvihaaja, vai älyllisesti vajaavainen. Kummin tahansa, niin hänen paikkansa on jossain muussa linnassa kuin presidentin.
 

kovalev

Jäsen
On aivan totta, että nämä säälittömät mustasydämiset raadonsyöjät saivat aivan liian pitkään persraiskata maata. Siis aivan oikeutetusti totta kai. Suomen orjakansahan on sitä tyytyväisempi mitä kovempaa piiska nahkaan kihahtaa. Lisää herra, lisää! -se pyytää isännältään lisää piiskaa. Fakta on, että Lipposen hallituksen politiikasta ei olla vieläkään päästy kunnoilla jaloilleen, vaikka yli kymmenen vuotta noista kauhun vuosista on kulunut. Vielä kun etelän vetelän Niinistön johdolla valtionvarainministeriön talutusnuorassa siirrettiin valtion työpaikat ympäri maata pääkaupunkiseudulle "säästöjen" nimissä ja annettiin uudellemaalle keinotekoista taloudellista tukea, niin eipä ole ihme, että sieltä irtosi kaikkien aikojen äänipotti samaan aikaan kuun muu maa sai tuntea nahassaan Helsingin herrojen vihan. Mutta mitäpä vanhoja kaivelemaan. Muistetaan nyt kuitenkin sentään, että poliittisen historian suurin vitsi oli nimittää Lipposen ulosannilla varustettu muualla maailmassa puhevikaiseksi luokiteltu henkilö eduskunnan "puhemieheksi". Se lienee ainoa asia mikä häneen liittyen saa ihmisen kuin ihmisen hymyilemään.

Ihana viesti.
Mitä kaikkea vielä saammekaan sitten, kun alkiolaisuutta aletaan kitkeä lantatunkioista oikein tosissaan. Näitä ihania itkuraivareita niin kauan kuin viimeinenkin lantahousu on pystyssä.

Minulla ei ole tapanani kokkareita puolustella, mutta mahtoikohan Niinistöllä olla paljonkaan saneluvaltaa Lipposen ensimmäisen päätöksiin? Viinanenhan oli mukana ensimmäisen vuoden eikä olisi edes mukaan lähtenyt ellei olisi saanut vahvaa kädenjälkeä hallitusohjelmaan.
Lipposen toinenhan oli jo sitten nousukauden hallitus.

Kuinka muuten vertailisit toiminnaltaan Ahon hallitusta vs. Lipposen hallitukset?
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Kuinka muuten vertailisit toiminnaltaan Ahon hallitusta vs. Lipposen hallitukset?

Älä viitsi kiihkoista vielä yllyttää (hymiö).

Väsynyttähän tuo pressanvaalitouhu on jo lähtötelineissään. Seuraavat pari kuukautta varmaan keskustellaan siitä, ovatko Niinistön iltakoulut tarpeellisia. Eiköhän mies pressaksi tultuaan moisen hullutuksen unohda vähin äänin. Tai sitten järjestää sellaisia pari kertaa ihan vaan kiusallaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Haavistoa vastaan yritettiin aikanaan oikeasti kapinoida hänen yksipuolisesti päätettyä tehtyä Lapista monipuoliseen elinkeinotoimintaan kykenemätön alue liittämällä mittaamattoman arvokkaita alueita Naturaan.

Tässä jo yksittäinen erinomainen syy äänestää Haavistoa. Ja yhtä hyvä syy on se, että on kiva kuunnella kaikkien persujen ja muiden konservatiivien ininää - mitä enemmän ääniä Haavisto saa, sitä enemmän konservatiivit inisevät.

Tän talouden äänet menevät Haavistolle, kakkoskierroksella sitten vaikka kirkkoveneelle.
 
Tässä jo yksittäinen erinomainen syy äänestää Haavistoa.
Kiinnostavaa. Miksi sinusta on niin erinomaista että Lapin ja koko suomen luonnonvaroihin perustuvaa elinkeinotoimintaa vaikeutettiin ja vaikeutetaan joillakin turhanpäiväisillä ja keinotekoisilla natura-alueilla ja muilla vihreän aatteen hedelmillä? Onko sinulla jotain kaunaa laphalaisia kohtaan vai missä mättää?
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kiinnostavaa. Miksi sinusta on niin erinomaista että Lapin ja koko suomen luonnonvaroihin perustuvaa elinkeinotoimintaa vaikeutettiin ja vaikeutetaan joillakin turhanpäiväisillä ja keinotekoisilla natura-alueilla ja muilla vihreän aatteen hedelmillä? Onko sinulla jotain kaunaa laphalaisia kohtaan vai missä mättää?

Niinpä. On hassua, että viherpetterit syyttävät Persuja impivaaralaisuudesta, vaikka itse haluavat lopettaa kaiken tuottavan toiminnan Suomesta. Ruokittavia suita toki halutaan lisää, niin paljon kuin mahdollista.

Ja onkohan Haaviston puoliso sopiva ensimmäiseksi naiseksi, kun taustalta on paljastunut väkivaltaa homoseksuaalia kohtaan? Ei tuollainen vihakäytös ole suotavaa noin korkan luokan edustustehtävään.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tähän keskusteluun sellainen oma kommenttini, eli ensinnäkin olen ihan järjettömän onnellinen, että tämä tuskainen 12-vuoden taival, DDR-kommunismi-Seta-Venäjä fani ja veteraanien "inhoaja" muumimamma häipyy tuosta pestistä ja armeijan ylipäällikön paikalta.

Omasta mielestäni muumimamma (hiipparimies Arajärvi takapiruna) on yksi lähihistorian ja oman elossaolo aikani suurimmista häpeätahroista Suomen poliittisessa historiassa yhdessä Matti Vanhasen, Paavo Lipposen ja Erkki Tuomiojan kanssa.

Haluan myös tässä ilmoittaa, että mielestäni Suomessa on ja on ollut paljon hyviä ja järkeviäkin SDP päättäjiä, eli en ole täysin kyseistä puoluetta vastaan vaikka omasta mielestäni top4:stä suurimmasta politiikan tahrasta 3kpl oman elämäni aikana tulevat juurikin SDP:stä.

Toki on paljon muitakin poliittisia, mutta mielestäni vähäpätöisempiä virheitä tapahtunut, mokia ja niiden tekijöitä joita eripuolueiden eri edustajat ovat tehneet paljonkin vuosien varrella. Silti mielestäni niistä ei ole koitunut niin pitkäaikaista ja korvaamatonta haittaa Suomen valtiolle kuin näiden edellä mainitsemieni "voimahahmojen" toimesta. Näitä pienempiä mokia tulee joka puolueelle kyllä jatkuvasti, mutta se nyt ilmeisesti vaan ikäväkyllä kuuluu politiikkaan ja jotkut itsestä tuntuvat mokat ovat tietysti jollekin mahdollisesti edistysaskeleita.

Minun mielestä silti pahinta tuhoa ja korvaamattominta jälkeä Suomelle on kuitenkin saanut aikaan kyseinen "tehonelikko" ja heillä on käytännössä ollut aika vahvasti politiikan langat käsissä lähes puolet elämästäni ja tietysti jossain määrin sitä ennenkin ja tulee ikävä kyllä olemaan tulevaisuudessakin.

Sen enempää kertomatta ketä itse aion äänestää, enkä sitä ihan tarkkaan ole vielä päättänytkään, niin toivon, että yksikään "P" etunimen alkukirjaimen omaava ei tule olemaan seuraava presidentti, muista ehdokkaista minulle sopii kuka vaan. Jopa pienellä varauksella Eva Biaudet, ainakin ennen tätä "P" etunimirintamaa vaikka en missään nimessä ole millään tasolla RKP:n kannattaja.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Ja yhtä hyvä syy on se, että on kiva kuunnella kaikkien persujen ja muiden konservatiivien ininää - mitä enemmän ääniä Haavisto saa, sitä enemmän konservatiivit inisevät.

Noh,itse kuulun Perussuomalaisiin ja tulen siitä huolimatta lähtemään pressanvaaleissa vieraisiin. Yksinkertaisia syitä on kaksi:

- Timo Soini on liian hyvä mies hukattavaksi presidentiksi,häntä tarvitaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallituksessa.

- Protesti PS:n tiettyä siipeä kohtaan. Ihmisiä ne homotkin ovat siinä missä muutkin; jokainen maahanmuuttaja ei ole uhka. Eli esim. herrat Halla-aho,Immonen,Oinonen ja Niikko;protesti teille.

Eli kelle se ääni sit menee,no Haavistolle tietenkin. Fiksu mies Pekka on.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Itselläni on näihin vaaleihin ennakolta kolme eri vaihtoehtoa.

1. Äänestän Väyrystä ihan vain vittuillakseni. Tämä traaginen hahmo voisi hyvinkin olla äänen arvoinen. Suuri mies, kohtalona valta.

2. Äänestän Haavistoa, koska tiedän jokaisen hänelle menevän äänen vituttavan vanhoillisia vittupäitä, jotka kokevat nykyään kaikki vaalit mahdollisuutena 1920-lukulaisen arvomaailman paluuseen. Sori vihtorikosolat ja santeralkiot, olette kuoleva rotu. Onneksi.

3. Jään himaan juomaan kaljaa. Niinistön voitosta voi lukea sitten aikanaan lehdestäkin tai jonkun lipevän kokkarenuoren hymyilevältä naamalta.

Muista Paavoista sitten Arhinmäki ja demarikarhu ovat ehdottomasti mustalla listalla. Lipponen on asioita kussut jo ihan riittämiin ja Kataisen hallitukseen lähtenyttä Arhista nyt ei voi vakavasti ottaa. Tai no, ehkä korkeintaan joku todella pahoin pilvellä aivonsa degeneroinut yksilö.
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos Väyrynen ei tällä(kään) kertaa tule valituksi, niin peli ei suinkaan ole hänen osaltaan lopullisesti menetetty. Ikä ei ainkaan ole este. Sillä jos verrataan Urkkiin, hän oli viimeiselle kaudelle lähtiessään 78-vuotias. Väykkä on saman ikäinen vuonna 2024, joten eiköhän hän silloinkin vielä ole pakkaa hämmentämässä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Noh,itse kuulun Perussuomalaisiin ja tulen siitä huolimatta lähtemään pressanvaaleissa vieraisiin. Yksinkertaisia syitä on kaksi:

- Timo Soini on liian hyvä mies hukattavaksi presidentiksi,häntä tarvitaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallituksessa.

- Protesti PS:n tiettyä siipeä kohtaan. Ihmisiä ne homotkin ovat siinä missä muutkin; jokainen maahanmuuttaja ei ole uhka. Eli esim. herrat Halla-aho,Immonen,Oinonen ja Niikko;protesti teille.

Eli kelle se ääni sit menee,no Haavistolle tietenkin. Fiksu mies Pekka on.

Itse kummastelen, että käytetään tätä argumenttia Soinin äänestämistä vastaan. On täysin selvää, että Soinista ei tule presidenttiä, joten häntä voi hyvällä omalla tunnolla äänestää. Haluaisin kääntää argumenttin pikemminkin toisin päin; eli jos haluat Soinista pääministerin, äänestä häntä presidentinvaalissa. Nimittäin mitä paremmin Soini pärjää näissä vaaleissa, sitä paremmin PS tulee puolueena pärjäämään kaikissa seuraavissa vaaleissa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Nimittäin mitä paremmin Soini pärjää näissä vaaleissa, sitä paremmin PS tulee puolueena pärjäämään kaikissa seuraavissa vaaleissa.

Todenäköisesti näin. Jos Soinin äänisaalis jää merkittävästi puolueen äänisaaliista pressanvaaleissa, se voi olla huono signaali kunnalisvaaleihin. Vaalit on niin lähekkäin toisiaan.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jahas, vähän on haastava juttu tämä oman ehdokkaan löytäminen.

Lipposta ei pysty äänestämään, muistan kuitenkin ajan, jolloin "mooses" johti kansaa pääministerinä, ja se jätti sieluun arvet.

Väyrynen on Väyrynen, ehdolla joka kerta, saisi korkeintaan protestiäänen minulta.

Haavistoa en äänestä omantunnon syistä.

Essayahiin en oikein usko, tosin KD:lle nämä vaalit ovat sellainen tilanne, että mitään eivät menetä kuitenkaan.

Niinistö on periaatteessa hyvä ehdokas, mutta ei ole mielenkiintoa tukea Kokoomusta eikä näin avoimesti NATO-myönteistä ehdokasta, vaikka puheet siitä, että Niinistö vie meidät NATOON, eivät ihan pidä paikkaansa.

Biaudet, ei kai nyt ääntä voi antaa RKP:lle, se on kielivähemmistön tehtävä se.

Ketä vielä.. Arhinmäki, kiva palloilija, mutta ehkä nyt ei kuitenkaan.

Jäljelle jää Soini. En usko, että Soinia valitaan, mutta joku oletus täytyy menestyksestä kuitenkin olla, sillä ei Soini lähtisi häviämään 6-0, pelissä on enemmän puolueen kannatus kuin henkilökohtainen tarve päästä presidentiksi.
.....

Aika näyttää, täytänkö kansalaisvelvollisuuteni.
 

Samsonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HFBoards oikeinkirjoitus
Vaalikone tarjosi Arhinmäkeä ylivoimaisilla pisteillä. Haavisto oli Arhiksen lisäksi ainoa joka selvisi plus-pisteillä. Kaikki muut miinuksella, Soini melkeen -300.

Kyllä minä varmaan naista äänestän. Eva Biaudet on ehdokkaista ainoa jonka naaman haluaisin nähdä lehtien kansissa ja televiisiossa. Äänestän siis Eva Biaudetia.

HS Vaalikone*

*linkki vie vaalikoneeseen johon viittasin
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaalikone tarjosi Arhinmäkeä ylivoimaisilla pisteillä. Haavisto oli Arhiksen lisäksi ainoa joka selvisi plus-pisteillä. Kaikki muut miinuksella, Soini melkeen -300.

Kyllä minä varmaan naista äänestän. Eva Biaudet on ehdokkaista ainoa jonka naaman haluaisin nähdä lehtien kansissa ja televiisiossa. Äänestän siis Eva Biaudetia.

HS Vaalikone*

*linkki vie vaalikoneeseen johon viittasin
Kaikki ehdokkaat reippaasti miinuksella. Bödöö ja Vasuri-Paavo vähiten. Nyt on jokin pielessä kysymysten asettelussa, ehdokkaiden vastauksissa tai omissa vastauksissani.

Edit: Onkohan toi kone ihan sekaisin? Vertailen omia vastauksiani Saukkiin ja siellä on vain pari kohtaa mistä olen eri mieltä. Bödöön kanssa taas olen eri mieltä oikeastaan lähes kaikesta. Mit hittoa.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Toi HS:n vaalikone on ihan perseestä. Kysymykset ovat huonoja. Mitä esimerkiksi parveketupakointi-kysymys tekee tuolla?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
+:lle pääsi Haavisto, Biaudet ja Arhinmäki, -:sta vähinten väykällä (Paavo I Väyrynen, Suomen tuleva kunigas) ja eniten - yllättäen Soinilla...
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Soini ja Niinistö, lähes samoilla pisteillä. Arhinmäki, Haavisto ja Biaudet yllättäen viimeisenä listallani. Viherkommarit + maailmanhaalaja noin yksinkertaistettuna.
 
Niinistö aika selvä ykkönen, perässä Väyni, Essayah ja Soini. Arhinmäki selkeästi kentän huonoin, parisataa miinuksella. Muut yllättäen siinä välissä. Huonoin vaalikone ikinä, vaikka tulos vastaakin aika lailla sitä mitä kuvittelinkin ulos saavani.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Aika selvä tulos. Ihmetyttää että Niinistö on noin paljon miinuksilla. EU jutut taitaa tehdä sen.
1 Soini Timo PS 63
2 Essayah Sari KD -118
3 Väyrynen Paavo KESK -155
4 Haavisto Pekka VIHR -268
5 Lipponen Paavo SDP -347
6 Biaudet Eva RKP -363
7 Niinistö Sauli KOK -408
8 Arhinmäki Paavo VAS -423
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Toi HS:n vaalikone on ihan perseestä. Kysymykset ovat huonoja. Mitä esimerkiksi parveketupakointi-kysymys tekee tuolla?
Samaa ihmettelin, ja suuresti.

Lisäksi paistaa pahasti silmään se, että vaalikone on laadittu varttikommarityyliin. Tai täsmällisemmin sanottuna HS:n toimittajakunnan mielipideilmastoa mukaillen. Ihan helvetin iso rooli näillä homo-, rasismi,- tasa-arvo- ja ihmisoikeusjutuilla. Muutamissa kohdissa vastausoptiot on asetettu ohjailevasti ikään kuin periaatteella "jos et ole meidän puolella olet meitä vastaan".

Jotenkin masentava tuo pitkä lista, jossa pitää valita presidentille kolme teemaa jotka tämä ottaisi heti kärkeen esiin. Todella monet vaihtoehdot on muokattu negatiiviseen sävyyn tai ongelmaksi. Asian voi kääntää myös toiseen kulmaan. Sen sijaan että aina mäkätettäisiin nuorten pahoinvoinnista, voisi asiaa lähestyä nuorten tulevaisuuden rakentamisen näkökulmasta ja pyrkiä rohkaisemaan ihmisiä tukemaan toisiaan ja auttamaan itseäänkin samalla. Sama juttu vihapuheiden ympärillä vellovien asioiden kanssa. Niiden kohdalla presidentti voisi rohkaista ihmisiä rakentamaan Suomea yhdessä ja oppimaan toisiltaan.

Omalla listallani Niinistö nousi ykköseksi, +51. Myös Soini pääsi plussalle, +33. Kaikki muut enemmän tai vähemmän pakkasella. Pohjalla Arhinmäki, -148 tuntumassaan Biaudet ja Essayah.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Meikäläisen lista ei kovin yllättävä kärjen osalta ollut, vaikka Essayahin kolmossijaa vähän oudoksun. Ehkä Haavistollakin jotain järkeä on päässä, kun kerran neloseksi ylsi. Bidet ja poliisimurha-fani ovat oikeilla sijoituksilla.

1 Soini Timo PS 111
2 Väyrynen Paavo KESK -75
3 Essayah Sari KD -101
4 Haavisto Pekka VIHR -116
5 Lipponen Paavo SDP -129
6 Niinistö Sauli KOK -172
7 Arhinmäki Paavo VAS -262
8 Biaudet Eva RKP -345
 
Haaviston korkea sijaluku pieni yllätys, mutta muuten aika odotusten mukainen järjestys.

1 Soini Timo PS 117
2 Haavisto Pekka VIHR -107
3 Väyrynen Paavo KESK -126
4 Essayah Sari KD -131
5 Niinistö Sauli KOK -133
6 Lipponen Paavo SDP -170
7 Arhinmäki Paavo VAS -227
8 Biaudet Eva RKP -311
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös