Juu tässä keskustelussa ehkä puhutaan vähän toisten ohi, mutta yritetään selventää - lue tarkkaan ettet väitä minun väittäneen jotain, mitä en sanonut:
On ihan tutkimuksissa todettu tosiasia, että hyvinvointi ja onnellisuus eivät enää kasva lisästä materiasta, kun tietty varallisuustaso saavutetaan (Markku Ojasen tutkimukset ovat muutenkin tutustumisen arvoisia, suosittelen).
Siinä olet oikeassa, että varsinkin tietyillä aloilla työllisyys on BKT:sta kiinni, mutta ei ainoastaan siitä: tuottavuuden kasvu on ollut välillä itse asiassa merkittävämpi tekijä BKT:n kasvussa - ja Suomeen on jäänyt korkea työttömyys myös nousukauden aikana (ja Viinanen muuten olisi pystynyt elvytyksellä pitämään työttömyyden alhaisempana lamankin aikana). Tähän tarvittaisiin valtion aktiivisempaa työllisyyspolitiikkaa - aivan kuten Haavisto on peräänkuuluttanut. Pelkkä kasvu ei riitä yhteiskuntapoliittiseksi päämääräksi, välillä sen autuus korostuu minusta liikaa poliitikkojen puheissa, koska suurimmat ihmisten ongelmat eivät itse asiassa sillä ratkea.
Haavisto sinänsä muuten korosti FST:n keskustelussa, että he molemmat istuivat Lipposen hallituksessa ja niistä virheistä pitää oppia. Ylikohteliasta sanoisin itse. Turhaan siis täällä vihreitä tai Haavistoa vastuunpakoilusta syytätte - se olin minä, joka nyt vain totesin ihan selvän tosiasian: Haavistolla ja vihreillä oli hirvittävän vähän vaikutusta siihen, millaisia linjauksia valtionvarainministeriössä Niinistön johdolla tehtiin.
Ensinnäkin, arvostan PTS:n hyvin argumentoituja kannanottoja,vaikka en olekaan niistä kaikista samaa mieltä.
Pari kommenttia niihin liittyen:
1. Onnellisuus ja hyvinvointi: On helppo uskoa, että onnellisuus ei kasva tietyn materiatason ylittyessä, vaikka saisikin lisää materiaa. Tai ainakin sillä on voimakkaasti vähenevä marginaalinen onnenlisäys. Tämähän on helppo huomata jo ihan omassakin elämässä, tai lapsien. Kun lapsi saa 50. pikkuauton, ei se riemastu siitä samoin, kun niistä ensimmäisistä.
Mutta ongelma tulee siitä, että materiaa ja onnellisuutta mitataan koko populaation keskiarvona. Ja nyky-yhteiskunta on rakennettu siten, että ilman tuon materian keskiarvotason kasvua lisääntyy työttömyys merkittävästi, ja jonka on seurauksena helposti se, että vaikka koko keskiarvo materian kasvusta vähenee vain vähän, on sillä hyvin monen yksilön elämään suuri negatiivinen vaikutus (lomautukset ja työttömyys). Tällöin jälleen kerran asia on huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus kuin se, että kasvattaako talouskasvu hyvinvointia.
2. BKT:n kasvu ja työllisyys: Toteat ihan oikein, että tuottavuuden kasvu tarkoittaa BKT:n kasvua. Tuottavuuden kasvu aiheuttaa tietyissä tapauksissa työttömyyttä. Mutta globaalissa maailmassa emme voi olla tekemättä tuottavuusinvestointeja sen vuoksi, että meillä säilyisi työpaikat. Muutoin joku muu muualla tekee nuo tuottavuusinvestoinnit, ja päihittävät meidät kilpailukyvyssä, ja silloin lähtikin koko firma alta ja työttömiä tulikin merkittävästi enemmän.
Kuitenkin BKT:n kasvu on paras turva hyvälle työllisyyskehitykselle, vaikka ei sitä aina täysin yksilötasolla turvaakaan.
3, Vihreät ja hallitusvastuu 1990-luvulla:
Tiedän, ettei Pekka sinänsä ole vetäytynyt vastuustansa, mutta minusta sitä ei voi tehdä myöskään me äänestäjät. Kyllä sillä pienelläkin puolueella on hallituksessa aina sama vastuu kuin suurillakin, ja kaikista päätöksistä. Aina voi puolue jättäytyä pois hallituksesta, jos ei ole samalla linjoilla, ja tätä vihreät eivät tehneet.
Edelleen tuolla logiikalla pieni puolue voisi kerätä äänestäjien silmissä rusinat pullasta, ja olla sekä vastuuta kantava hallituspuolue (silloin kun päätökset ovat "hyviä") että sympaattinen humaani oppositiopuolue (silloin kun päätökset ovat "vaikeita/vääriä/omien arvojen vastaisia".
Tämän vuoksi minusta aina myös äänestäjien tulee käsitellä hallistusohjelmaa puolueiden yhteisenä linjana, josta kannetaan kollektiivista vastuuta. Ja juuri tuosta kompromissejä vaativasta vastuunkannosta ainakin itse annan arvon kaikille näille paljon parjatuille perinteisille puolueille (Kepu, demarit,kokkarit, vihreät, vasemmistoliitto). Ei se nimittäin helppoa ole johtaa maata fiksusti, pitää huolta äänestäjistään, ja tehdä rakentavaa yhteistyötä toisenlaisen arvomaailman puolueiden kanssa. Tuossa ristitulessa joutuu väkisinkin tekemään "lehmänkauppoja".
