Niin, hyvin argumentoitu vastaus, vastaan vielä ennen nukkumaanmenoa lyhyesti :). Kyllä perinteiseen pohjoismaiseen hyvinvointivaltioajatteluun on kuulunut myös ajatus tuloerojen vähäisyydestä. Toki on totta, että tuloerot kasvat nousukaudella eikä siinä sinänsä ole ongelmaa, mutta ei nousukaudella minusta olisi pitänyt keventää keski- ja suurituloisten ansiotulonverotusta niin paljon kuin viime vuosina tehtiin. Se on sosiaalinen oikeudenmukaisuuskysymys, että kun kakkua kasvatetaan, sitä myös jaetaan tasaisemmin kuin se luonnostaan markkinoiden lakien mukaan menisi. Perusturvan pitäisi minustakin turvata kohtuullinen minimitaso, missä menee raja, on sitten erikseen arvioitava.
Näkisin, että sitä voi verrata ansiotuloihin kuitenkin nimenomaan oikeudenmukaisuusnäkökulmasta. Jos ansiotulot kasvavat, eikö olisi kohtuullista, että yhteistä hyvää jaettaisiin myös esimerkiksi vamman takia työkykynsä menettäneille, pieneläkeläisille jne. Suomessa asumiskulut ovat poikkeuksellisen korkeat, joten perusturvan varassa eläminen on tiukkaa. Itse asiassa suomalainen perusturva oli jäljessä länsieurooppalaisesta keskiarvosta ennen tuota korotusta (ttp://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=24475), joten siinä mielessä voi sanoa, että hyvinvointivaltion pohja oli murentunut.
Tosiaan, hienoa kuulla, että ajattelet noin ja kuvaamasi asenne vallitsee meillä tosiaan konsensuksena. Mihinkään Venäjän tai edes Baltian sosiaaliturvan ja tuloerojen tasoon on tietenkin valovuosien matka. Yhteiskunnallisessa oikeudenmukaisuudessakin on silti minusta parannettavaa joissain kohdin.
Niinhän se metsä vastaa kuin sinne huudetaan :)
Nuohan ovat kaikille vaikeuta kysymyksiä, että kasvaako kakku veronkevennyksillä, vai ei (ja jos kasvaa, onko kasvu pysyvää jne). Olen periaatteessa samaa mieltä, että jos kakku kasvaa, sitä pitää pyrkiä jakamaan siten, että myös vähäosaisemmat saavat siitä osansa. Mutta olen myös sitä mieltä, että ne,ketkä kakkua kasvattavat eniten, voivat myös saada kasvusta hiukan enemmän, vaikkakin vähemmän kuin mitä ovat kasvattaneet. Eli progressio on hyvä asia, mutta sitä ei pidä kiristää liikaa sillä se kääntyy helposti myös itseään vastaan.
1 realiteetti, joka helposti unohtuu tai jää huomaamatta on se, että huonoina aikoina valtio velkaantuu hyvin nopeasti. Sen velkaantuminen on paljon nopeampaa, kuin ylijäämä talouskasvun aikana. Niinpä silloin, kun on nousukausi (ja jolloin tuloerot helposti kasvavat), ei voida kasvattaa menopuolta kovinkaan paljoa, sillä nousukauden ylijäämää täytyy kohdentaa laskukauden lisääntyneen velan maksuun. Muutoin edessä on syöksykierre kohti hyvinvointivaltion alasajoa todella, koska maan korkokulut kasvavat ja kasvavat. Ja kun vääjäämättä edessä on taas joskus laskukausi, ei uuteen laskukauteen voi lähteä siitä tilanteesta, että velka on samalla tasolla kuin edellisen laskun päätyttyä (hyvien aikojen ylijäämän ollessa käytetty mm. sosiaalikulujen kasvuun).
Jos noin tehtäisiin, lähtettäisiin uuteen laskuun tilanteessa, jossa valtion velka on jo korkealla, korkokustannukset korkealla ja menot lisääntyneet. Tähän päälle laskukauteen välttämättä liittyvä verotulojen lasku ja menojen lisääntyminen (työttömyys, sosiaaliavut jne) olisi kohtalokas yhdistelmä.
Tästä realiteetista näen, ettei nousukaudella perusturvat jne voi millään pysyä ansiotulojen kasvun vauhdissa, sillä tuo tie vie maan konkurssiin aika nopeasti.
Silti pidän äärimmäisen tärkeänä, että pyritään turvaamaan kansalaisten perusturva. Minulle perusturvan turvaamiseen riittää aivan välttämättömättömän turvaaminen ja tämän ENNENKAIKKEA siksi, että en usko muuhun olevan varaa.