Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 590 327
  • 4 075

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ensin painotit koulutuksen tärkeyttä presidentin hommaan ja kun vastasin että arvostan itse elämänkokemusta vähintään yhtä paljon, aloit retostaa kuinka Niinistöllä on ollut rankempi elämä.

Painotin kyllä ensiksi sitä, että on kaksi tasavahvaa edustajaa joilla on alyä muuhunkin kuin yhteen asiaan, eli pystyvät katsomaan- sekä keskustelemaan asioista laaja-alaisemmin. Tässä tilanteessa mielestäni sillä koulutuksella on merkitystä. Ei se ole retostelua rankemmasta elämästä vaan Niinistö on oikeasti ollut kriisinkeskiössä ja nähnyt- sekä kokenut sen, joten ei voi olla osaamatta samaistua, Haavisto sensijaan on ollut katselemassa kriisejä ja varmasti osaa samaistua, mutta ei suoranaisesti tiedä, mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Näitä kriisissä, nälänhädässä yms. olevia ihmisiä on varmasti kaikki vähänkään maailmalla matkanneet nähneet.

Haaviston taas tuomitset kevyesti reppureissaajaksi, joka on vain kauhistellut toisten kärsimyksiä. Puhutaan Yk:n operaatioiden johtamisesta johon liittyy aika paljon asioiden suunnittelua, organisointia ja päätösten tekoa kovassa paikassa. Tätä ei voi eikä pidä verrata tsunamista selviytymiseen.

Itse painotit ensimmäisessä lainaamassani viestissä, että Haavisto on hoitanut asioita, joita ei kuka tahansa voi hoitaa. Olen osaltaan samaa mieltä, mutta jos niitä on voinut Haavisto lukiopohjalta hoitaa, voi niitä hoitaa kuka tahansa muukin jolla on riittävästi älykkyyttä, halua ja muita tiettyjä avuja, oli paperit tai ei.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Esim. Ahtisaaren kansainväliset tehtävät olivat oikeasti sellaisia, jotka olivat jotain. Haavistolla on oikeasti hyvin vähän mitään lihaa luiden ympärillä. Haavisto on liian idealistinen. Mielestäni vain käytännöllisempi lähestystapa ja keskittyminen Suomea oikeasti koskettaviin asioihin kuten vaikkapa EU tai Venäjän ovat vain tärkeämpiä kuin vaikkapa Sudanin asioihin perehtyminen.

Kukaan ei ole missään välissä kieltänyt etteikö Haavisto olisi oppipoika Ahtisaaren rinnalla. Uskoakseni Pekka on itsekin myöntänyt tämän. Mutta yksi syy itselleni Haaviston äänestämiseen piileekin juuri siinä mahdollisuudessa että hän voisi olla Ahtisaaren manttelinperijä rauhaa rakentavana valtiomiehenä; tähän suuntaan kulkevat myös Pekan omat ajatukset kuten kotisivuilta ilmenee.

Tuota taas en ymmärrä lainkaan ettei presidentti saisi olla yhtään idealisti. Vähän väliä valitetaan ettei presidentillä ole edes valtaa ja sitten pitäisi kuitenkin olla mahdottoman realistinen ja käytännöllinen vaikka esimerkiksi EU:n suuntaan ovat pääministeri ja hallitus huomattavasti presidenttiä tärkeämmässä asemassa. Eikö tässä olla muka valitsemassa arvojohtajaa?

Siksi toisekseen, eiköhän noin kokeneesta poliitikosta löydy myös realistinen puoli, muuten hän tuskin olisi nyt toisella kierroksella.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Haavisto on sympaattinen ja hyvä esiintyjä, mutta itseäni on alkanut ärsyttää se ympärillä mellastava lauma kaikenmaailman näyttelijöitä ja laulajia jotka ovat nyt valtavalla intohimolla luomassa ja vahvistamassa tätä Haaviston "nostetta" jota hehkutetaan joka paikassa. Siis mikä Pekasta on nyt viikossa-kahdessa tehnyt niin ylivoimaisen ehdokkaan, että hänet on rummutettava valtaan vaikka väkisin mikä tuntuu olevan henki tällä hetkellä? Ultra Bran paluu on kaiken huippu, ja tällainen yltiöpäinen intoileminen voi hyvinkin kääntyä lopulta jo Haavistoa vastaankin.

Ja onko tämä "noste" myös osittain median luomaa, koska epäilen toimittajiin kuuluvan prosentuaalisesti huomattavasti enemmän vihreitä sympatisoivia kuin Suomen kansaan. Aamulehtihän taannoin julkisti vastaamaan suostuneiden toimittajien puoluekantoja, ja 37 prosenttia kertoi äänestävänsä yleensä vihreitä. Tietysti tämän kielletään vaikuttavan mitenkään lehden linjaan, mutta kyllähän yksittäisten toimittajien jutuista paistaa usein rivien välistä jo oma asenne vaikka uutisoinnin pitäisi olla neutraalia. Olenkin samoilla linjoilla Matti Apusen kanssa siitä että suomalaisten toimittajien puoluekannat yleensäkin pitäisi tutkia läpinäkyvyyden varmistamiseksi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Martti Ahtisaari on tehnyt töitä molempien kanssa ja hän on nimennyt Haaviston "seuraajakseen". Eiköhän Ahtisaari tiedä mistä puhuu toisin kuin me, jotka vain kirjoitamme paskaa keskustelufoorumille.

Sen sijaan presidenttikisassa Ahtisaari tuki jo kuusi vuotta sitten julkisesti Niinistöä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Painotin kyllä ensiksi sitä, että on kaksi tasavahvaa edustajaa joilla on alyä muuhunkin kuin yhteen asiaan, eli pystyvät katsomaan- sekä keskustelemaan asioista laaja-alaisemmin. Tässä tilanteessa mielestäni sillä koulutuksella on merkitystä. Ei se ole retostelua rankemmasta elämästä vaan Niinistö on oikeasti ollut kriisinkeskiössä ja nähnyt- sekä kokenut sen, joten ei voi olla osaamatta samaistua, Haavisto sensijaan on ollut katselemassa kriisejä ja varmasti osaa samaistua, mutta ei suoranaisesti tiedä, mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Näitä kriisissä, nälänhädässä yms. olevia ihmisiä on varmasti kaikki vähänkään maailmalla matkanneet nähneet.

En tiennytkään Darfurin kuuluvan turistien suosikkikohteisiin.

Lainaan nimimerkki Snaksteria koska pyörää on turha keksiä uudelleen.

Pari pointtia tai vastausta esille tulleisiin asioihin ranskalaisin viiruin:

Pekka Haaviston saavutuksia Sudanissa on esimerkiksi se, että hän on saanut keskusteluyhteyden sellaisiin ryhmiin, jotka ovat aiemmin olleet kaikkien mahdollisten neuvottelujen tavoittamattomissa. Hän on myös ensimmäistä kertaa saanut näitä ryhmiä saman pöydän ääreen.

Ympäristötuhoista toipuminen on yksi aivan keskeisimmistä kysymyksistä kriisialueilla. Siitä riippuu, miten saadaan ruoantuotanto ja maanviljelys käyntiin, miten saadaan puhdasta vettä ja miten esimerkiksi miinoitetut alueet saadaan turvallisiksi. Todellakaan ei ole kyse mistään turhasta viherpiiperryksestä.

Mitä Ck arvelet, keitä ensimmäisessä kappaleessa mainitut ryhmät mahtavat olla ja onko kyseessä sellaiset porukat joita jokainen reissailija näkee?

Toisesta kappaleesta taas kiinnostaisi tietää, millä tavalla tuo ei ole sen tajuamista mitä kriisitilanne todella on?

Edit. Vastaus vielä tähän:
Itse painotit ensimmäisessä lainaamassani viestissä, että Haavisto on hoitanut asioita, joita ei kuka tahansa voi hoitaa. Olen osaltaan samaa mieltä, mutta jos niitä on voinut Haavisto lukiopohjalta hoitaa, voi niitä hoitaa kuka tahansa muukin jolla on riittävästi älykkyyttä, halua ja muita tiettyjä avuja, oli paperit tai ei.

Periaatteessa varmaan näin, mutta miksei näitä asiainhoitajia sitten ole enemmän? Jos logiikkasi pätee, niin luulisi että joku muukin ylioppilas olisi lähtenyt vastaaviin hommiin.

Vai olisiko se kuitenkin helpompi istua siellä luennoilla kuin tehdä itse jotakin itsestään?
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ja onko tämä "noste" myös osittain median luomaa, koska epäilen toimittajiin kuuluvan prosentuaalisesti huomattavasti enemmän vihreitä sympatisoivia kuin Suomen kansaan. Aamulehtihän taannoin julkisti vastaamaan suostuneiden toimittajien puoluekantoja, ja 37 prosenttia kertoi äänestävänsä yleensä vihreitä. Tietysti tämän kielletään vaikuttavan mitenkään lehden linjaan, mutta kyllähän yksittäisten toimittajien jutuista paistaa usein rivien välistä jo oma asenne vaikka uutisoinnin pitäisi olla neutraalia. Olenkin samoilla linjoilla Matti Apusen kanssa siitä että suomalaisten toimittajien puoluekannat yleensäkin pitäisi tutkia läpinäkyvyyden varmistamiseksi.

Entäs sitten päätoimittajien ja kustantajien kannat? Selväähän on että Kokoomuksella on paljon tukea mediayhtiöiden huipulla, mitä ei välillä kauheasti edes peitellä. Se että monet taiteilijat ja muusikot ovat Haaviston puolella ei kai nyt ole sen kummempaa höttöä kuin "kuin presidentti on työ" ja mitä näitä Niinistön kampanjan mainostoimistoiskuja nyt löytyykään. Ei siinä paljon informaatiota jaeta näissä kampanjoissa. Se lienee sinänsä totta, että kun tavoitellaan näitä ensimmäiseltä kierrokselta vapautuneita arvokonservatiiveja, ettei Ultra Bra nyt varmaan ole mikään tehokkain mahdollinen väline, mutta tälläistä tämä nyt on. (Sitä paitsi erinomainen yhtye, ja Sinnemäen sanoitukset ovat omasta mielestäni merkittävämpi saavutus kun hänen tähän astinen aika hmv-tyyppinen poliitikon uransa).
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tarkoitatko siis sitä, että Ahtisaari tuki julkisesti Niinistöä jo kuusi vuotta sitten 2012 vaaleissa?

Tarkoitin sitä, että Martti varmaan yhä edelleen pitää Saulia hyvänä vaihtoehtona, kun on jo pitkään sitä mieltä ollut. Turha siis "harhaanjohtaa" poloisia jatkoaikalaisia siten, että osa luulee Haaviston olevan Ahtisaaren mielestä itseoikeutetusti seuraava presidentti.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Enpä usko, että Perussuomalaiset ovat huolissaan. Heille Soinin valinta presidentiksi olisi käytännössä tarkoittanut katastrofia. Puolue tarvitsee Soinia, enkä usko Timon halunneen oikeasti presidentin virkaan. Pääministeriksi hän tähtää.

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps.) jätti puolueen varapuheenjohtajan tehtävät viime vuonna ja jatkoi Soinin arvostelua vaalitappioon päättyneen presidentinvaalin 1. kierroksen jälkeen. Kampanja vedettiin Saarakkalan mukaan liian kapealla kärjellä, se oli heikosti organisoitu, eikä eduskuntaryhmää otettu siihen mukaan (Ilkka 23.1.). Pieni piiri ei toimi, kun painitaan suurten puolueiden sarjassa. Puoluejohdolla on viimeinen hetki herätä. Kevään voitosta ei olla Saarakkalan mielestä edetty lainkaan. Nyt väeltä odotettiin ihmeitä ilman voimavaroja. Kampanja oli tynkä, vaalit tuhlattiin. Kenttäväen valtasi hämmennys, jopa tympääntyneisyys, ja ihan oikeutetusti. Puoluejohto ei ole sopeutunut Saarakkalan mielestä kannattajakunnan kasvuun. Vaalitappio on Saarakkalan mukaan selvä ja itse aiheutettu, eikä hän voi olla enää hiljaa. Jos joku tästä hermostuu, olen vain tyytyväinen. (Ilkka 24.1.).

Eli, kyllä siellä rivit rakoilevat ja Soiniin kohdistuva kritiikki kasvaa. Täälläpäin Keskusta sai Väyrysen hyvästä vaalikampanjasta nostetta kunnallisvaaleja ajatellen. Keskustan on oppositioasemassa ja Väyrysen nosteessa nyt helpompi lähteä nostamaan kannatustaan eduskuntavaaleista ensi syksyn kunnallisvaaleissa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mitkä ovat Haaviston saavutukset ulko- ja turvallisuuspolitiikassa? Ja nyt kysyn SAAVUTUKSIA, en osallistumisia.

Koska hämmentäminen on hauskaa niin ottamatta sen enempää kantaa asiaan kysyisin vain että millä perusteella luulisit tällaisen tapahtuneen?

Ulkopolitiikka-lehti pyysi neljääkymmentä suomalaista asiantuntijaa nimeämään ja listaamaan 10–20 tärkeintä suomalaista kansainvälistä vaikuttajaa politiikassa ja talouselämässä. Heillä tuli olla työnsä tai verkostojensa kautta poikkeuksellista vaikutusvaltaa maailmalla. Pekka Haavisto sijoittui tässä vertailussa sijalle 5, korkeammalle kuin istuva tasavallan presidentti.
Listan ykkönen, presidentti Martti Ahtisaari on nimennyt Pekka Haaviston ”seuraajakseen” ja kertonut mm., että YK:n pääsihteeri Ban-Ki Moon pyysi häntä esittelemään Haaviston tälle.

Tässä linkki vielä kyseiseen juttuun...
UP: Suomalaiset vaikuttajat maailmalla

En muuten huomaa Niinistön nimeä listan 10 kärjessä, ehkä siinä on joku virhe?
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tarkoitin sitä, että Martti varmaan yhä edelleen pitää Saulia hyvänä vaihtoehtona, kun on jo pitkään sitä mieltä ollut. Turha siis "harhaanjohtaa" poloisia jatkoaikalaisia siten, että osa luulee Haaviston olevan Ahtisaaren mielestä itseoikeutetusti seuraava presidentti.

En minä tarkoittanut, että Ahtisaari pitää Haavistoa seuraajanaan presidenttinä, vaan YK-miehenä, rauhanneuvottelijana. Täällä ollaan väheksytty Haaviston tekemisiä YK:n tehtävissä ja siksi halusin tuoda esille Ahtisaaren mielipiteen, jolla on varmasti enemmän katetta kuin epämääräisiä lausuntoja lukevien jatkoaikalaisten.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En minä tarkoittanut, että Ahtisaari pitää Haavistoa seuraajanaan presidenttinä, vaan YK-miehenä, rauhanneuvottelijana. Täällä ollaan väheksytty Haaviston tekemisiä YK:n tehtävissä ja siksi halusin tuoda esille Ahtisaaren mielipiteen, jolla on varmasti enemmän katetta kuin epämääräisiä lausuntoja lukevien jatkoaikalaisten.

Eli Ahtisaaren mukaan varmaankin kumpikin heppu on ihan sopiva seuraavaksi presidentiksi.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Eli Ahtisaaren mukaan varmaankin kumpikin heppu on ihan sopiva seuraavaksi presidentiksi.

Eiköhän näin ole todellisuudessakin. Ainakin minusta Niinistöstä ja Haavistosta molemmista saadaan oletettavasti hyvä presidentti ja olen iloinen ettei Väyrysestä tullut vieläkään presidenttiä.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Sitä paitsi erinomainen yhtye, ja Sinnemäen sanoitukset ovat omasta mielestäni merkittävämpi saavutus kun hänen tähän astinen aika hmv-tyyppinen poliitikon uransa.

[Offtopic] Tuohon varmaan löytyy joku lääkitys, suosittelen kysymään lääkäriltä ihan rohkeasti. Sinnemäen sanotukset ovat lähellä suurinta paskaa mitä levyille on päätynyt ja tätä mieltä olin jo noin 10 vuotta sitten [/Offtopic]
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska aihe on presidentinvaalit, niin pakko kysyä juhliiko joku oikeasti Haaviston mahdollista voittoa anti-jytkynä?

En tiedä muista, mutta minä en ainakaan juhli. Anti-jytky on ihan yhtä typerä nimitys, kuin mitä jytky oli vajaa vuosi sitten. Minä juhlin Haaviston mahdollista menestystä erityisesti siksi, että minusta Haavisto on paras mahdollinen ehdokas presidentin tehtävään, ja oman suosikkihevosen menestystähän sopii juhlia.

Toki se menestys kai kytkeytyy myös laajempaan yhteiskunnalliseen viitekehykseen, mutta sitä voi varmaan joku myöhempien aikojen tutkija paremmin analysoida.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
[Offtopic] Tuohon varmaan löytyy joku lääkitys, suosittelen kysymään lääkäriltä ihan rohkeasti. Sinnemäen sanotukset ovat lähellä ysinsuurinta paskaa mitä levyille on päätynyt ja tätä mieltä olin jo noin 10 vuotta sitten [/Offtopic]

Olet täysin väärässä, mutta varmaan aika tyypillinen JA:n lukija - ne olivat taidokkaita ja massasta poikkeavia sanoituksia. Tietysti sopivat myös harvinaisen saumattomasti yhtyeen musiikkiin. Kun pääsi ensin eroon siitä agit prop -assosiaatiosta niin UB oli hienoa kuunneltavaa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
[Offtopic] Tuohon varmaan löytyy joku lääkitys, suosittelen kysymään lääkäriltä ihan rohkeasti. Sinnemäen sanotukset ovat lähellä suurinta paskaa mitä levyille on päätynyt ja tätä mieltä olin jo noin 10 vuotta sitten [/Offtopic]

Ultra Bran tuotanto (= Sinnemäen lyriikat & Koskisen sävelet) on mystisellä tavalla toimivaa, tosin vähän jälkijättöisesti. En tunnusta kuuntelevani päivittäin, mutta silloin tällöin kuulee jossain päin internetiä vaikka biisit "Minä suojelen sinua kaikelta" tai "Savanni nukahtaa". Ovat omaleimaisia, vahvasti tunnistettavissa, mutta aika kuunneltavia. Siitä en ylläty, että lähtevät Haaviston rinkiin, mutta se kai on lähes itsestäänselvää juuri Sinnemäen tähden.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
En tiennytkään Darfurin kuuluvan turistien suosikkikohteisiin.

En mielestäni puhunut, että perus Matista ja Maijasta tai Matista ja Matista, jotka selailee Tjäreborgin lomaoppaasta 4 tähden hotellia Darfurista.

Monet reppureissaajat hakevat jännitystä ja kokemusta menemällä mitä erilaisempiin ja jopa vaarallisempiin kohteisiin maailmalla.

Lainaan nimimerkki Snaksteria koska pyörää on turha keksiä uudelleen.

Mitä Ck arvelet, keitä ensimmäisessä kappaleessa mainitut ryhmät mahtavat olla ja onko kyseessä sellaiset porukat joita jokainen reissailija näkee?

Toisesta kappaleesta taas kiinnostaisi tietää, millä tavalla tuo ei ole sen tajuamista mitä kriisitilanne todella on?

Snaksterin ranskalaiset viivat eivät ole mikään fakta, toisaalta täällä on jo esitetty, että jotkut neuvottelut katkesivat juurikin Haavistosta johtuen. Tosin, tässä toivon (en todellakaan usko), että media kääntäisi nyt kivet ja kannot, pysyisi asialinjalla hakien varsinkin niitä todellisia faktoja molemmista ehdokkaista. Suomalainen media on vaan niin lammas, että ei tähän tule pystymään. Uskon, että olemme tässä samaa mieltä?

Edit. Vastaus vielä tähän:

Periaatteessa varmaan näin, mutta miksei näitä asiainhoitajia sitten ole enemmän? Jos logiikkasi pätee, niin luulisi että joku muukin ylioppilas olisi lähtenyt vastaaviin hommiin.

Vai olisiko se kuitenkin helpompi istua siellä luennoilla kuin tehdä itse jotakin itsestään?

Itseasiassa on. Tunnen henkilökohtaisestikin paljon väkeä, jotka on ollut vaikeilla alueilla tekemässä työtä jossa on ihmishenkiä pelastunut, omasta hengestään välittämättä. Tälläkin hetkellä ystäviäni on tällaisilla alueilla töissä. Toisilla on vankempi koulutus toisilla ei, useimmilla tahto auttaa ja tekevät noissa paikoissa työtä sen eteen. Sen, että pääsee YK:n valtuutuksen kautta Haaviston tyyppisiin hommiin, pitää olla paljon suhteita ja olla mahdollisesti politiikassa mukana vahvasti, jos ei rauhanturvaajatehtäviä lasketa.
 
Koska hämmentäminen on hauskaa niin ottamatta sen enempää kantaa asiaan kysyisin vain että millä perusteella luulisit tällaisen tapahtuneen?



Tässä linkki vielä kyseiseen juttuun...
UP: Suomalaiset vaikuttajat maailmalla

En muuten huomaa Niinistön nimeä listan 10 kärjessä, ehkä siinä on joku virhe?

Ei tietenkään ole virhe. Tämä listahan on tehty silloin kun Haavisto oli vaikuttajana maailmalla. Onkos tuo nyt ihme, että nimi löytyy listasta? Jos niinistö olisi siellä, pitäisin sitä vähintäänkin erikoisena.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Katsoiko joku muukin tuota Ajankohtaisen kakkosen vierailua maaseudulle Kihniöön?

Kaduilla ja kunnanvaltuustossa käytännössä jokainen sanoi Väyrysen/Soinin tiputtua äänestävänsä Niinistöä. Ainoa kunnanvaltuutettu, joka Saulia ei äänestänyt, äänesti tyhjää.

Tottahan on, että maaseudulta tulee huomattavasti vähemmän ääniä kuin etelän suurista kaupungeista. Jos suurin osa maaseudusta kuitenkin äänestää tämän kaltaisesti, niin kyllä on matemaattinen mahdottomuus, että Pekka saisi sen 70% "orvoista" äänistä...
Tämän toki suurin osa täällä jo tietääkin, muutama hallusinoi vielä Haaviston presidenttiydestä. Voi tosin olla, että osaa vänkää perisuomalaiseen tapaan vastaan ihan vain periaatteesta.

edit. pakko vielä todeta, että maaseudulla tuo homous näyttää merkitsevän yllättävänkin paljon. Haaviston homous/"toiminta vastoin kristillisiä arvoja" mainittiin lähes koko ajan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eli, kyllä siellä rivit rakoilevat ja Soiniin kohdistuva kritiikki kasvaa. Täälläpäin Keskusta sai Väyrysen hyvästä vaalikampanjasta nostetta kunnallisvaaleja ajatellen. Keskustan on oppositioasemassa ja Väyrysen nosteessa nyt helpompi lähteä nostamaan kannatustaan eduskuntavaaleista ensi syksyn kunnallisvaaleissa.

Juuri tätäkin minä aiemmin tarkoitin, kun osoittelin kysymystä johtavalle JA-persulle Toejoen Veikolle. Arvostan häntä, hänellä on mielipide (joka poikkeaa omastani) ja asialliset perustelut sille sekä keskustelutaitoa. Oli miten oli, Saarakkala tykitti kyllä lujasti Soinia ja muistutti, että syksyllä ei ole kivaa. Tosin en olisi huolissani persuna, Kiviniemi ja muut citykepulaiset ryssivät asiansa tässä välissä. Ihan sivulauseena: Onko oikeasti olemassa vastenmielisempää puoluetta kuin keskusta? Siltarummut, mystiset faxit, Pekkarinen, Kiviniemi, Vanhanen.....

Kyllähän toi Haavisto-noste ja mikkokuustoset siinä ympärillä pörräämässä on itse asiassa ihan liikuttavaakin hommaa. Ajankohtaisessa Kakkosessa oli sitten Kummeli-henkisesti totuutta Kihniöstä. Siellä mietittiin ketä äänestää toisella kierroksella, kun Pave ja Timo ovat ulkona. Ei ollut kauheasti Haavisto-huumaa ilmassa, kun jäyhät isännät ja meikittömät uskonnonopettajan näköiset naiset kommentoivat: "Ei missään tapauksessa homoa presidentiksi" ja variaatiot tästä. Tosin jokunen sanoi, että jättää kokonaan äänestämättä. Kukaan ei ollut lähdössä Tavalle bailaamaan Ultra Bran tahtiin. Niinistölle 55-45, oon tän jo miljoonasti sanonut.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Katsoiko joku muukin tuota Ajankohtaisen kakkosen vierailua maaseudulle Kihniöön?
Kihniö on varmasti yksi Suomen kristillisimmistä pitäjistä. Pieni kunta, jonka asukkaista pelkästään helluntai- ja vapaaseurakuntaan kuuluu n. 10% väkiluvusta, ja pohjalaisena kuntana tuskin tuo luterilaisuuskaan kaikkein maallistuneinta on. Sikäli siis ei kannata liikaa oikoa johtopäätelmien kanssa, vaikka varmasti muuallakin maaseudulla äänestäjät ovat kaupunkilaisia konservatiivisempia.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Oli miten oli, Saarakkala tykitti kyllä lujasti Soinia ja muistutti, että syksyllä ei ole kivaa. Tosin en olisi huolissani persuna, Kiviniemi ja muut citykepulaiset ryssivät asiansa tässä välissä.

Itse kannatan Persuja, jonka täällä olen monestikin ilmaissut ja mielestäni tämä Saarakkalan puheenvuoro oli hyvä. Olen samaa mieltä, eli Persut on tuore vaikkakin tällähetkellä suuri puolue, mutta jos halutaan jatkuvuutta, niin enemmän pitää saada niitä fiksuja ja hyvää työtä tekeviä Persuja tapetille, siis näin puolueen katsantokannasta ja myös jatkuvuuden kannalta.

Mielestäni olisi ollut hyvä tehdä se näissä presidentinvaaleissa, olisi saatu yksi Perussuomalainen isolla medianäkyvyydellä tähän jatkumoon mukaan, Soinin tuntee jo kaikki, kuten myös Halla-Ahon sekä Hakkaraisen, mutta toimiva kokonaisuus on sellainen, missä olisi vähintään 5 mielellään enemmän näkyviä (fiksuja) poliitikkoja esillä, edelleenkin puolueen kannalta ja niitä kuitenkin myös Persuista löytyy huomattava määrä. Kun tällaisia ei ole, niin sitten on Hakkaraiset ja muut tapetilla ja homma saattaa jämähtää, eli nyt uudenlaista markkinointistrategiaa kehiin.

Sitten aiheeseen. Kyllähän aikamoisen kipuamisen saa Haavisto tehdä, jos tuolta takamatkalta pääsee presidentiksi. Itse en sen takia ole muuttamassa maasta, jos niin sattuisi käymään, mutta en kyllä hirveän iloinenkaan asiasta olisi. Toivon ehdottomasti Salen voittoa, mielestäni hänessä on kaikki mitä kokokansan presidentiltä vaaditaan vaikka toki huonoja puoliakin löytyy, kuten kaikista ihmisistä. "Hauskinta" tässä 2. kierroksen vaalivastakkainasettelussa on ollut lukea, että Sauli onkin yht'äkkiä taantumuksellinen ja viikonpäästä jo varmaan jossain lukee, että homovihaaja. Jos Salen vastassa olisi ollut Soini, niin tämä sama Haaviston Pride-kulkue olisi puhunut Niinistöstä ihan toisin, äänestänyt häntä ja haukkunut Soinin taantumukselliseksi 1800-lukulaiseksi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Sikäli siis ei kannata liikaa oikoa johtopäätelmien kanssa, vaikka varmasti muuallakin maaseudulla äänestäjät ovat kaupunkilaisia konservatiivisempia.

Se ei kylläkään ollut jutun pointti, vaan se, että saadakseen sen rapiat 70% "orvoista" äänistä, tarvitsee Haaviston saada kannatusta mitä erikoisimmista paikoista, kuten esim. Kihniöstä. Vaikka olisi kuinka kristillinen paikka tahansa, niin kyllä huonolta näyttää, jos noilta pieniltä paikkakunnilta ei tule ääniä kuin yhden käden sormilla laskettava määrä.

Toistan silti oman epäilykseni siitä, että netin palstoilla liikkuvista Pekan faneista vain murto-osa uskoo itsekään Haaviston mahdollisuuksiin. Kunhan huvikseen jankkaavat, vaikka se ei ennakkoon varmaa tulosta voi muuttaa. Ainoa mielenkiinto on lähinnä siinä kuinka paljon Pekka ottaa takkiin. Tuleeko ihan satamuna assrape vai sittenkin vain kuivana kakkoseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös