Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 590 332
  • 4 075

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Jos puhutaan pätevyydestä ulko- ja turvallisuuspolitiikan pätevyydestä niin Niinistö on ollut tekemässä paljon enemmän päätöksiä tämän suhteen kuin Haavisto. Niinistö oli kuitenkin puolueensa johtaja joka hallituksessa ollessaan päätti ulko- ja turvallisuusasioista yhdessä Lipposen kanssa.
Mitkäköhän mahtavat olla sitten Niinistön saavutukset ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Pelkkä valtiovarainministerinä toimiminen ei nyt riitä vastaukseksi? Samoin, mitä konkreettista hyvää Niinistö sai aikaan Euroopan Investointipankissa? Kertoisitko, kun en ole hänen saavutuksiaan ei ole erityisesti suitsutettu missään.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kuinka vihreänä muuten pidätte sellaista heppua, joka omistaa peräti kolme saastuttavaa vanhaa autoa ja ihailee niitä? Vai onko nämäkin hyväksyttävissä "roadkill-lihana", eli kun ne joka tapauksessa oli tehtaalla jo valmistettu ja käyttöön otettu niin on ihan sama kuka ne omistaa - ja parempi tietty että juuri vihreä eikä joku saastuttava ökyilijä?

Lillukanvarret eivät näköjään lopu kesken.

Okei, vanhat autot eivät ehkä sovi stereotyyppisen vihreän kuvaan, toisaalta eivät kaikki vihreät(kään) ole Linkolaa ihailevia ituhippejä. Haavisto ei kai ole missään vaiheessa kieltänytkään etteikö olisi city-vihreä.

Käsittääkseni nämä autot on kunnostettu enemmän juuri ihailua kuin niillä ajamista varten.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun katsoo kumman taakse kukakin poliitikko nyt toisella kierroksella menee, niin aika vahva vasemmisto-oikeisto-asettelu näyttää nytkin tulevan.

Juurikin näin ja tämä on Niinistön aikaansaannos kun sanoi muistaakseni MTV3:n tentissä että sakkoja laittomista lakoista pitäisi nostaa. Lakko on ay-liikkeelle pyhä asia ja selvää on että suuri osa vasemmistoa menee tämän takia Haaviston taakse. Saman porukan korvaan on varmaan helähtänyt Niinistön ilmoittama taistelu ahneutta vastaan johon Lipponen ampui vastapallon viitaten Salen tukijoihin.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kansainväliseen rauhantyöhön osallistuminen ei ole siis saavutus jo sinänsä? 6 vuotta Yk-tehtävissä kriisialueilla on homma jonka kuka tahansa voi hoitaa?

Millaisia tuloksia tuosta työstä pitäisi olla että se laskettaisiin saavukseksi?

Ei ehkä kukatahansa, mutta kukatahansa, jolla on lukion päättötodistus? Ei todistus sinänsä tee ihmisestä parempaa valtiopäämiestä, tiedän paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään todistuksia mutta älykkyys ja tietous monista asioista on paljon korkeammalla tasolla kuin joillain pitkälle koulutetuilla. Kuitenkin kun laitetaan 2 "tasavahvaa" eriasioista ymmärtävää poliitikkoa vierekkäin, niin kyllä silloin CV ja korkeakoulutodistus on merkityksellinen ja tätä peilatessa Niinistö on selkeästi parempi hoitamaan presidentin tehtävää, vaikka en kummankaan "fani" olekaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Mitkäköhän mahtavat olla sitten Niinistön saavutukset ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Pelkkä valtiovarainministerinä toimiminen ei nyt riitä vastaukseksi?

Niinistö oli päättämässä hallituksen turva-ja ulkopolitiikasta vuodet 1995-2003. Hallituksen linjasta päättivät käytännössä Kokoomuksen ja SDP:n voimamiehet Lipponen ja Niinistö. Niinistö teki siis konkreettisia päätöksiä Suomen ulko-ja turvapolitiikasta.

Haavisto ei ole ollut koskaan missään vastaavassa tehtävässä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei ole todellakaan saavutus sinänsä, ei ainakaan sellainen jolla pitäisi olla mitään merkitystä kun puhutaan ulko-ja turvallisuuspolitiikan osaajista.

Ja mitkä ovat Niinistön vastaavat saavutukset? Toimiminen Suomen valtionvarainministerinä? On silkkaa saivartelua että hän olisi päättänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä asioista yhdessä Lipposen kanssa; kyllä siinä on vähän muitakin päättäjiä ollut välissä.

Kahden erilaisen henkilön erilaisia ansioita on toki vaikea vertailla, mutta minun nähdäkseni kansainvälisissä tehtävissä toimiminen oikeasti kuumiksi luokitelluissa paikoissa (Kosovo, Irak, Afganistan, Sudan) antaa vähän eri tason eväät ulkopolitiikan hoitoon kuin omien etujen suojelu omasta maasta käsin. Talousmies Niinistö on, mutta ei todellakaan ulkopolitiikan asiantuntija.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei ehkä kukatahansa, mutta kukatahansa, jolla on lukion päättötodistus? Ei todistus sinänsä tee ihmisestä parempaa valtiopäämiestä, tiedän paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään todistuksia mutta älykkyys ja tietous monista asioista on paljon korkeammalla tasolla kuin joillain pitkälle koulutetuilla. Kuitenkin kun laitetaan 2 "tasavahvaa" eriasioista ymmärtävää poliitikkoa vierekkäin, niin kyllä silloin CV ja korkeakoulutodistus on merkityksellinen ja tätä peilatessa Niinistö on selkeästi parempi hoitamaan presidentin tehtävää, vaikka en kummankaan "fani" olekaan.

Arvostan itse elämänkokemusta vähintään yhtä paljon kuin koulutusta. Presidentin tehtävää ei ole ennenkään arvosanoilla ratkaistu eikä ratkaista myöskään nyt. Ja onko Haaviston koulutuksen puute näkynyt vaaleissa mitenkään? En ole ainakaan kuullut että olisi sivistymättömäksi ja asiantuntemattomaksi haukuttu, edes vastustajien toimesta. Koulutuksesta jauhaminen on monelle vain tekosyy.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Okei, vanhat autot eivät ehkä sovi stereotyyppisen vihreän kuvaan, toisaalta eivät kaikki vihreät(kään) ole Linkolaa ihailevia ituhippejä. Haavisto ei kai ole missään vaiheessa kieltänytkään etteikö olisi city-vihreä.

Hmmm..vaikuttaisivatko silti siten että syntyy uskottavuusvaje? Taas.

Onko city-vihreälle eri ekosäännöt kuin böndevihreälle? Oletan että city-vihreyden raja kulkee kehä-I:llä.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juurikin näin ja tämä on Niinistön aikaansaannos kun sanoi muistaakseni MTV3:n tentissä että sakkoja laittomista lakoista pitäisi nostaa. Lakko on ay-liikkeelle pyhä asia ja selvää on että suuri osa vasemmistoa menee tämän takia Haaviston taakse. Saman porukan korvaan on varmaan helähtänyt Niinistön ilmoittama taistelu ahneutta vastaan johon Lipponen ampui vastapallon viitaten Salen tukijoihin.

Lakko-oikeus on ihan eri asia kuin laittomat lakot. Vaikka Arhis sanoinkin, että "laittomia lakkoja ei kerta kaikkiaan ole"...

Harva duunari on samaa mieltä Arhiksen kanssa. Useampi työtä tekevä sen sijaan on Niinistön kanssa samoilla linjoilla, siitä että sanktioita laittomuuksista työelämässä (ovat sitten työnantaja- tai työntekijä- osapuolen tekemiä) pitäisi roimasti korottaa. Ei saisi olla niin, että tahallisesta miljoonavahingojen aiheuttamisesta "rangaistus" on muutamia tuhansia euroja, kerta toisensa jälkeen.

Mitä taas ahneuteen tulee, niin ei ahneus ole mitenkään suhteessa omaisuuden määrään. Monet ahneudesta kärsivät ovat hyvinkin varattomia.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ja mitkä ovat Niinistön vastaavat saavutukset? Toimiminen Suomen valtionvarainministerinä? On silkkaa saivartelua että hän olisi päättänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä asioista yhdessä Lipposen kanssa; kyllä siinä on vähän muitakin päättäjiä ollut välissä.

Käytännössä kaikki isot linjakysymykset päätettiin ensisijaisesti kahden suurimman puolueen johtajien välillä. Niinistö on ollut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ytimessä tekemässä päätöksiä, Haavisto on tarjoillut beduiineille drinksuja teltassa.

Kahden erilaisen henkilön erilaisia ansioita on toki vaikea vertailla, mutta minun nähdäkseni kansainvälisissä tehtävissä toimiminen oikeasti kuumiksi luokitelluissa paikoissa (Kosovo, Irak, Afganistan, Sudan) antaa vähän eri tason eväät ulkopolitiikan hoitoon kuin omien etujen suojelu omasta maasta käsin. Talousmies Niinistö on, mutta ei todellakaan ulkopolitiikan asiantuntija.

Venäläistaustaisena muusikkona sinulla on hyvät lähtökohdat käsien heilutteluun tahdissa mutta oopperan asiantuntijaa se ei sinusta tee.

Se että minä olen käynyt Barcelonassa ei tee minusta asiantuntijaa Katalonian itsehallinnon suhteen.

Se että Haavisto on ollut kv-tehtävissä eri paikoissa ei tee hänestä mitään ulkopolitiikan superosaajaa, varsinkaan kun tehtävät eivät olleet mitään erityisen merkittäviä tai että hän olisi niissä mitään juuri saavuttanut.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
On silkkaa saivartelua että hän olisi päättänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä asioista yhdessä Lipposen kanssa; kyllä siinä on vähän muitakin päättäjiä ollut välissä.
Niin, muunmuassa Ulkoasiain valiokunta ja puolustusvaliokunta, joiden molempien jäsen Pekka Haavisto on. Yksittäinen ministeri vaikuttaa äärettömän vähän omatoimisesti linjojen vetoon, toki toimii sitten omalla naamallaan neuvotteluissa jne, mutta silloinkaan kumpikaan näistä mainituista toimialoista ei kuulu oikeus- tai valtionvarainministerin toimenkuvaan.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mitkäköhän mahtavat olla sitten Niinistön saavutukset ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Pelkkä valtiovarainministerinä toimiminen ei nyt riitä vastaukseksi? Samoin, mitä konkreettista hyvää Niinistö sai aikaan Euroopan Investointipankissa? Kertoisitko, kun en ole hänen saavutuksiaan ei ole erityisesti suitsutettu missään.

Niinistö oli päättämässä hallituksen turva-ja ulkopolitiikasta vuodet 1995-2003. Hallituksen linjasta päättivät käytännössä Kokoomuksen ja SDP:n voimamiehet Lipponen ja Niinistö. Niinistö teki siis konkreettisia päätöksiä Suomen ulko-ja turvapolitiikasta.

Haavisto ei ole ollut koskaan missään vastaavassa tehtävässä.
Et vastannut kysymykseeni. Olen hyvin tietoinen Niinistön pitkästä hallitusurasta, mutta mitkä ovat siis hänen saavutuksiaan. Pelkkä mukanaolo hallituksessa ei riitä. Kai hän valtiovarainministerinä sai jotain aikaan? Ulko- tai turvallisuuspolitiikka ei kuulunut suoraan hänen mandaattiinsa.

EDIT: Kysyn, koska hänen urastaan ministerinä on vaikea löytää tarkempaa tietoa.
 

Morgoth

Jäsen
Senkin voisi laskea kuinka paljon ydinvoimasähköä tuon konsertin ilmoitteluun, valaistukseen, lämmitykseen ja äänentoistoon käytetään.

Ihan sama vaikka soittaisivat akustisesti Anni Sinnemäen kommuunissa. Toivon todellakin, että Ultra Brasta ei tule enää minkäänlaista ilmiötä. Johan tässä hetken ehti riemuitakin kun ainakaan seuraava presidentti ei ole demari...
 

RDivis

Jäsen
Lainaus Haaviston sivuilta: "Palattuani 2007 eduskuntaan olen avustanut YK:ta Darfurin ja Somalian rauhanprosesseissa, ja toiminut Suomen ulkoministerin erityisedustajana Afrikan konflikteissa."

Vasta tänään aukeni, että Haavisto on vaihdettu lennosta pois Darfurin tehtävistään. Olen yrittänyt etsiä enemmän tietoa aiheesta, mutta mihinkään selkeään selvitykseen en törmännyt. Osaisiko joku kertoa enemmän?

Ei tuo mikään estävä tekijä presidenttiydelle ole ole, mutta kyllä se dent tuohon rauhanlähettilään imagoon on.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Arvostan itse elämänkokemusta vähintään yhtä paljon kuin koulutusta. Presidentin tehtävää ei ole ennenkään arvosanoilla ratkaistu eikä ratkaista myöskään nyt. Ja onko Haaviston koulutuksen puute näkynyt vaaleissa mitenkään? En ole ainakaan kuullut että olisi sivistymättömäksi ja asiantuntemattomaksi haukuttu, edes vastustajien toimesta. Koulutuksesta jauhaminen on monelle vain tekosyy.

Kyllä, itsekin arvostan, mutta mielestäni ei voida millään sanoa, että Haavistolla olisi jotenkin elämänkokemusta enemmän kuin Niinistöllä. Juurihan tuossa sanoin, että moni ns. kouluttamaton on paljon fiksumpi kuin yhteen kouluun ja siihen putkeen ajautunut ihminen joka tietää ainoastaan siitä asiasta paljon, jota opiskelee. Tässä tilanteessa molemmilla on elämänkokemusta ja tietotaitoa sekä ymmärrystä monilta aloilta, mutta Niinistöllä on näyttöä pitkäjänteisestä työstä sekä koulutuksesta.

Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että molemmat ehdokkaat omaavat hyvän elämänkokemuksen lisäksi kokemusta erilaisista kriiseistä. Tosin vielä on vähän avoinna Haaviston saavutukset noissa kriiseissa, eli onko siis ollut erimaissa kauhistelemassa ihmisten oloja ja lentänyt sieltä sitten miehensä viereen kirjoittelemaan prujuja. Niinistöllä on ainakin todella omakohtaisia kokemuksia kriiseistä, vaimo jonka kanssa oli elänyt parikymmentä vuotta, kuoli autokolarissa ja Tsunamissa oli oma henki lähteä ja siellä sitten auttoi muita ihmisiä ja näki omin silmin, mitä yllättävä katastrofi oikeasti tarkoittaa.

Eli siis, kuka tahansa voi matkailla maailmalla, moni kouluttamaton voisi osallistua YK:n kiertelevään ryhmään paikoissa, joissa ihmisillä on vaikeaa ja lentää takaisin turvalliseen Suomeen, jos tällainen YK-komitea paikka tarjottaisiin. Samaa tekee myös monet reppumatkailijat tosin ei YK-lipun alla.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Et vastannut kysymykseeni. Olen hyvin tietoinen Niinistön pitkästä hallitusurasta, mutta mitkä ovat siis hänen saavutuksiaan. Pelkkä mukanaolo hallituksessa ei riitä. Kai hän valtiovarainministerinä sai jotain aikaan? Ulko- tai turvallisuuspolitiikka ei kuulunut suoraan hänen mandaattiinsa.

Niinistön saavutus ovat Suomen talouden kääntäminen ja pelastaminen. Tästä on hyvä aloittaa ja antaa Haaviston pistää paremmaksi.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Käytännössä kaikki isot linjakysymykset päätettiin ensisijaisesti kahden suurimman puolueen johtajien välillä. Niinistö on ollut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ytimessä tekemässä päätöksiä, Haavisto on tarjoillut beduiineille drinksuja teltassa.

Teet kyllä itsestäsi melkoisen pellen, ei varsinainen yllätys.

Lyhyt lainaus Haaviston sivuilta: "Vuosina 1999-2005 Haavisto toimi YK-tehtävissä maailman kriisialueilla, mm. Balkanilla, Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa, Liberiassa ja Sudanissa johtaen useita YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n kenttäselvityksiä kriisien aiheuttamista ympäristötuhoista. UNEP-tehtäviin kuuluivat myös selvitys Baia Maren kaivosonnettomuudesta Romaniassa sekä useat köyhdytetyn uraanin kenttätutkimukset sota-alueilla."

Mutta onhan se kivaa että Sauli on saanut vetää suuret linjat Paavon kanssa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vasta tänään aukeni, että Haavisto on vaihdettu lennosta pois Darfurin tehtävistään. Olen yrittänyt etsiä enemmän tietoa aiheesta, mutta mihinkään selkeään selvitykseen en törmännyt. Osaisiko joku kertoa enemmän?

On mainittu jo aiemmin ketjussa. Luottamusvaje ja siitä johtunut neuvotteluiden tyssääminen. Paikkaajaksi palautettiin se sama kokenut tanskalainen jonka tilalle ylioppilaamme, syystä jota ei ole paljastettu, ensin määrättiin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Teet kyllä itsestäsi melkoisen pellen, ei varsinainen yllätys.

Ooh, mitä ajattelit tehdä? Haukkua taas kaikki jotka sinua kiusaavat täällä?

Lyhyt lainaus Haaviston sivuilta: "Vuosina 1999-2005 Haavisto toimi YK-tehtävissä maailman kriisialueilla, mm. Balkanilla, Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa, Liberiassa ja Sudanissa johtaen useita YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n kenttäselvityksiä kriisien aiheuttamista ympäristötuhoista. UNEP-tehtäviin kuuluivat myös selvitys Baia Maren kaivosonnettomuudesta Romaniassa sekä useat köyhdytetyn uraanin kenttätutkimukset sota-alueilla."

Eli ts. Haavisto on ollut mukana tutkimassa
1) ympäristötuhoja
2) kaivosta
3) köyhdytettyä uraania

Olikohan nyt Pekalla paperit oikeassa lootassa? Mieshän on hakemassa Greenpeacen johtajaksi eikä Suomen presidentiksi.
 

Ylärima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Saulia vastaan ei mitään sen enempää kuin ketään muutakaan puupökkelöä, varmaan osaisi töröttää siellä Mäntyniemessä siinä missä joku muukin. Mutta aina yhtä nastaa nähdä Jatkoajan mustapaitaosasto tärisemässä kauhusta. Jatkakaa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että molemmat ehdokkaat omaavat hyvän elämänkokemuksen lisäksi kokemusta erilaisista kriiseistä. Tosin vielä on vähän avoinna Haaviston saavutukset noissa kriiseissa, eli onko siis ollut erimaissa kauhistelemassa ihmisten oloja ja lentänyt sieltä sitten miehensä viereen kirjoittelemaan prujuja. Niinistöllä on ainakin todella omakohtaisia kokemuksia kriiseistä, vaimo jonka kanssa oli elänyt parikymmentä vuotta, kuoli autokolarissa ja Tsunamissa oli oma henki lähteä ja siellä sitten auttoi muita ihmisiä ja näki omin silmin, mitä yllättävä katastrofi oikeasti tarkoittaa.

Molemmilla ehdokkailla on elämänkokemusta, mutta pidän vähän erikoisena että asetat aiheesta puhuttaessa rinnakkain Haaviston kansainväliset tehtävät ja Niinistön yksityiselämässä tapahtuneet tragediat. Nämä eivät ole mitenkään vertailtavissa, eivät ainakaan presidentin tehtävästä puhuttaessa, eivätkä kyllä muutenkaan. Enkä nyt siis halua mitenkään vähätellä Niinistön kärsimyksiä, ne ovat vain eri asia kuin kriisialueilla tehtävä työ.

Ja mitä tuohon tsunamiin tulee, niin muistaakseni Sauli ei jäänyt sinne auttamaan vaan hänet kiidätettiin muiden pelastuneiden tavoin kotiin heti kun mahdollista. Viime pressanvaaleissa häntä jopa arvosteltiin tästä, mutta hän sanoi että mitä siellä olisi tehnyt, paperiton ja tavaraton mies tjsp. Ja siinä hän oli mielestäni aivan oikeassa.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Perustavanlaatuinen ero Haaviston ja Niinistön välillä on se, että Pekka ajattelee idealistisesti mitä hyötyä mistäkin on maailman kannalta ja Sauli mitä hyötyä mistäkin on Suomen ja suomalaisten kannalta, vaikkei Niinistö mikään kansallismielinen ole hänkään. Kumpikin on varmaan monessa asiassa väärässä, mutta perimmäisellä arvopohjalla on eroa. Kun miellytät kaikkia, niin pyllistät johonkin suuntaan. Kun puolustat kaikkia, niin et puolusta oikeastaan mitään. Nämä ovat elämän perusasioita.

Ja kuvitelkaa nyt jotain tiukkaa diplomaattista kriisiä. Haaviston yli käveltäisiin neuvotteluissa. Vastapuolelta todettaisiin, että mukavaa oli, drinkit maistui ja presidentin puoliso oli hauska vitsi, mutta Suomi antoi periksi kaikessa mahdollisessa. Haavisto olisi monella tapaa Halonen vol 2, sillä erolla, että on yksilönä edustavampi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös