Rehnin osalta toki näin, mutta Aaltola tulee olemaan hahmo joka tulee jakamaan mielipiteitä sitä enemmän, mitä enemmän pääsee ehdokkaana ääneen.
Ohessa hyvä esimerkki rajattomasta itseluottamuksesta, joka tulee vieraannuttamaan ison osan kansasta:
Pidän Aaltolan luonteen sekä kampanjakoneiston puutteen takia todennäköisimpänä vaihtoehtona sitä, että Aaltolan anti presidentinvaaleihin tulee olemaan meemien luominen kansan käyttöön.
Aaltolan ongelmana on taustaorganisaation kokemuksen puute. Hänellä on ilmoituksensa mukaan jo tuhat avustajaa, mutta jaksavatko nämä paiskia marraskuun pimeydessä täyttä päivää, on kokonaan toinen kysymys.
Hän tarvitsee myös vahvaa kampanjapäällikköä, joka kykenee suitsimaan esityksestä yliopiston pois. Suomalaiset eivät erityisesti rakasta sellaisia poliitikkoja, jotka ovat tavalla tai toisella liian opettajamaisia. Koomisin oli aikoinaan Pekka Tiainen, kommunistien ehdokas fläppitauluineen. Asiat pitäisi kyetä tiivistämään niin, että sanomasta muodostuisi ymmärrettävä kokonaisuus.
Toinen puoli asiasta on se, että se maailma, jossa nyt vaaleista kiinnostuneet ovat ja se maailma, jossa suurin osa äänestäjistä elää, ovat hyvin erillään toisistaan. On fanipoikien maailma ja sitten tuulipukukansan maailma. Ne, jotka analysoivat puhki ehdokkaiden jokaisen ynähdyksen, ovat hyvin pieni politiikkanörttien joukko.
Tuloksen ratkaisevat vaalikampanjat, millaisen imago ko. ehdokas turuilla ja toreilla saa. Jos on elitisti, mahdollisuudet läpimenoon ovat pienet: tämän asian voi tarkistaa esim. vauva.fi forumilta. Suomalainen vihaa liian menestyviä ja koulutettuja ihmisiä, jotka eivät onnistu kumoamaan omaa imagoaan nöyrtymisen avulla.
Jouko Turkka sanoisi tästä jotakin hauskaa, jos vielä hän ja von Bagh voisivat vielä keskustella asiasta. Mutta aina voi kuvitella Jouni Bäckmanin äänen sanovan: "Sun pitää nöyrtyä."
Aaltolalla nöyrtyminen merkitsee sitä, että pystyy puhumaan asioista kansan kielellä. Stubbille taas sitä, että hänen on pahoiteltava menestystään.
Stubbin pitää muistaa, että toisella kierroksella olisi ensinnäkin vasemmistoäänet (vajaat 30%) sekä persujen äänet (20%) jaossa. Vihreiden äänet menevät Haavistolle tietenkin. Eikä kepussakaan Stubbille turhan persoja olla. Jos Stubb onnistuisi poistamaan kultalusikan suustaan, mahdollisuuksia valintaankin olisi.
Aaltolan valinnan helppouteen liittyy se, ettei ole tarvis miettiä puoluepoliittisia aspekteja. Jos persoona uppoaa kansaan, niin kannatus voi riittää toiselle kierrokselle. Ja sitä kautta valinta olisi paljon lähempänä kuin Stubbilla.
Kansa saattaa vaaleissa yllättää täysin: on myös mahdollista, että ehdokas, joka valtamedian mukaan on epäonnistunut kampanjassaan, saa kansalta sympatiapisteet. Kunhan vain muistaa olla nöyrä.
www.is.fi
