Mainos

Suomen presidentinvaali 2024

  • 690 648
  • 6 686

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itselläni kaikki kärkiehdokkaat menevät kirkkaasti Halla-ahon edelle. Hörhöpuolueiden ehdokkaita en nyt laske mukaan. Halla-ahon puhe kertoo hänestä tärkeimmän. Hän ei ikinä voisi olla koko kansan presidentti, koska hän tekee kaikista toisinajattelijoista vihollisen.

Kuten olen todennut, en Halla-aho äänestä. Seuraan mielenkiinnolla, millainen vaalikampanja syntyy ja erityisesti, miten venäjään liittyviä asioita käsitellään ensimmäisissä pressanvaaleissa, jolloin saa vapaasti puhua NATO:n roolista ja venäjän todellisesta pyrkimyksestä Ukrainassa, Euroopassa ja maailmassa. Edellisissä vaaleissa 2018 ei näin vielä ollut.

On ollut melkoisen käsittämätöntä aikaa.

Halla-ahoon liittyen, kunnioitan hänen venäjä-näkemyksiään. Samoin aiempaa NATO-kantaa Suomen jäsenyydestä, jota hän reivasi neutraalimmaksi PS:n puheenjohtajana. En suhtaudu kovinkaan lämpimästi niihin politiikkoihin, jotka valitsivat 2014 jälkeen eli venäjän hyökättyä Ukrainaan venäjän voiman vavistamisen Suomessa Rosatomin kautta.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Aaltola parempi, edustaa koko kansaa, suht järkevän o,oinen, eikä ole vissiin puolueisiin niin sidoksissa?
Niin, ketä Aaltola oikeastaan edustaa? Meillä ei ole yhtään mitään käsitystä miehen ideologiasta. Se tiedetään, että Aaltola on ilmeisestikin varsin uskonnollinen tapaus, edustaakohan minkä sortin kristillisyyttä? Onko kansankirkon Mäkisen-Askolan linjalla vai enemmän Soini-Räsänen-tyylinen? Se on iso kysymys, ja varmastikin tätä tullaan Aaltolalta tivaamaan monta kertaa.

Minusta Aaltola on melkoinen tyhjänpuhuja, mutta antaa miehen ensiksi todistaa itsensä. En kyllä usko edes Aaltolan onnistuessa tenteissä kaikkein parhaiten miestä ainakaan ekalla kierroksella äänestäväni, koska poliittinen kokemus puuttuu. Presidenttiyttä en pidä politiikan harjoittelupaikkana, siihen on ihan muut areenat.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, ketä Aaltola oikeastaan edustaa? Meillä ei ole yhtään mitään käsitystä miehen ideologiasta. Se tiedetään, että Aaltola on ilmeisestikin varsin uskonnollinen tapaus, edustaakohan minkä sortin kristillisyyttä? Onko kansankirkon Mäkisen-Askolan linjalla vai enemmän Soini-Räsänen-tyylinen? Se on iso kysymys, ja varmastikin tätä tullaan Aaltolalta tivaamaan monta kertaa.

Minusta Aaltola on melkoinen tyhjänpuhuja, mutta antaa miehen ensiksi todistaa itsensä. En kyllä usko edes Aaltolan onnistuessa tenteissä kaikkein parhaiten miestä ainakaan ekalla kierroksella äänestäväni, koska poliittinen kokemus puuttuu. Presidenttiyttä en pidä politiikan harjoittelupaikkana, siihen on ihan muut areenat.
Voit olla ihan oikeassa. Ja varmaan oletkin. Mutta kuten nähty ennenkin, se ei ratkaise, mitä olet. Vaan se, mitä esität. Saihan meidän koko kansan Tarjakin huiman kannatuksen.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Sanon vielä kerran, että petturiPekkaa ei pidä päästää koskaan presidentiksi. Lakia tulkitseva, infranmyyjä, takinkääntäjä. Ei ikinä pressaksi, please. Aaltola parempi, edustaa koko kansaa, suht järkevän o,oinen, eikä ole vissiin puolueisiin niin sidoksissa?
Olli on kepulainen, eli takki viuhuu sielläkin. Kokoomuksella ei ole koko kansan ehdokasta tarjota, demareitten ehdokas ei edes halua. Persuilla ei mitään saumaa, Halla-Ahoa inhotaan liikaa.
Toivon itsekin, ettei Haavistosta tule presidenttiä, uskon myös Aaltolan omaavan parhaimmat saumat Haaviston voittamiseen, koska taustastaan johtuen periaatteessa helposti äänestettävä kenelle tahansa, puoluekannasta riippumatta. Toki jos ei Aaltolasta pidä, tai on vakuuttunut, ettei kompetenssi riitä pressaksi, niin ei kai siinä sitten mitään. Mutta jos veikata pitäisi, niin sanoisin, että Aaltola sen Haaviston voittaa, jos joku.

Häkkänen olisi ihan ok ehdokkaaksi Kokoomukselle, mutten nyt ihan kätsää tätä suurta nostatusta, että hän muka olisi varmin kandidaatti voittamaan Haaviston. Loppujen lopuksi aika hmv, tyypillinen lakimies. Pelkästään nuori ikä tulee saamaan monet kyseenalaistamaan Häkkäsen kompetenssin presidentiksi. Oli se kyseenalaistaminen oikeutettua tai ei.

Hallo-aho voi Persut yhteenkasaamalla ja Kokoomuksen konservatiivisiiven avulla yltää toiselle kierrokselle, mutta siinä olisi kieltämättä aika helppo tie Haavistolle presidentiksi. Heittämällä liian moni kallistuisi tuossa skenaariossa äänestämään Haavistoa. Että kyllä se Haavisto Aaltolalla kaatuu, jos jollakin. Häkkäsen saumoihin en vain jaksa ainakaan itse uskoa. Ei ole voittava hevonen vielä näissä kisoissa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Miksikäs kokoomuslaisille ei kelpaisi perussuomalainen ehdokas toisella kierroksella varsinkin, jos ehdokkaalla olisi "erinomainen vaaliohjelma"? Onhan Halla-aho enemmän nykyisen Kokoomuksen näköinen kuin Haavisto koskaan voi olla.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Miksikäs kokoomuslaisille ei kelpaisi perussuomalainen ehdokas toisella kierroksella varsinkin, jos ehdokkaalla olisi "erinomainen vaaliohjelma"? Onhan Halla-aho enemmän nykyisen Kokoomuksen näköinen kuin Haavisto koskaan voi olla.
Mutta käytännössä, jotta Halla-aholla voisi olla mitään saumoja, pitäisi saada ensin Persut täysin itsensä taakse (tämä nyt olisi varmaan toisella kierroksella itsestäänselvyys), mutta myös käytännössä lähes koko Kokoomus. Se taas ei tule millään onnistumaan. Ja vaikka onnistuisikin siinä olisi semmoiset n. 40% äänistä, eli vielä pitäisi saada muilta 10 %-yksikköä. Kepusta varmaan tulisi ja Kristillisistä, mutta aika tekemätön paikka. Tuokin sillä, että melkein koko Kokoomus olisi Halliksen takana. Edes puolet Kokoomuksen äänistä olisi iso saavutus Halla-ahon kannalta.

Voi olla kyllä toisella kierroksella, mutta saa Haavisto törttöillä aika paljon aiempien mokien lisäksi (mitä tullaan kampanjan aikana varmaankin revittelemään), jotta vasemmistolaiset/oikeistoliberaalit taipuisivat Halliksen taakse.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Häkkänen olisi ihan ok ehdokkaaksi Kokoomukselle, mutten nyt ihan kätsää tätä suurta nostatusta, että hän muka olisi varmin kandidaatti voittamaan Haaviston. Loppujen lopuksi aika hmv, tyypillinen lakimies. Pelkästään nuori ikä tulee saamaan monet kyseenalaistamaan Häkkäsen kompetenssin presidentiksi. Oli se kyseenalaistaminen oikeutettua tai ei.

Osaltani totesin, että Häkkänen omaa mahdollisuuden voittaa Haavisto. Ja lisäksi sen, että Häkkänen on Stubbia vahvempi kakkoskierroksen voittaja, koska Stubb ei a) nauti riittävää luottamusta Kokoomuksessa ja b) saa konservatiiveja taakseen ratkaisevalla kierroksella.

Häkkänen ei siis ole suinkaan varmin kandidaatti Haaviston lyömiseen, mutta Stubbkaan ei saa kannatusta riittävästi aiemmin mainituista syistä.

Miksikäs kokoomuslaisille ei kelpaisi perussuomalainen ehdokas toisella kierroksella varsinkin, jos ehdokkaalla olisi "erinomainen vaaliohjelma"? Onhan Halla-aho enemmän nykyisen Kokoomuksen näköinen kuin Haavisto koskaan voi olla.

Halla-aho mielletään laitaoikeiston mieheksi, jota Kokoomuksessa karsastetaan omana ehdokkaana. Taustalla on Sciptan kirjoitukset ja mm. Halla-ahon Orbanin Unkarin hehkuttaminen samaan aikaan kun Orpo + Kokoomus ajoi Orbanin puoluetta ulos Kokoomuksen EPP-ryhmästä EU:ssa.

Itse äänestäisin ko. tilanteessa Halla-aho vs Haavisto jälkimmäistä, vaikka Halla-ahon ansiot venäjän suhteen tunnustan. Se vaan ei riitä kun poissulkevia asioita on liikaa. Sellainen on tunne, että moni ajattelee Kokoomuksessa samoin.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aaltola on toki heittämällä ulkopoliittisesti kokeneempi kuin Haavisto, jonka ainoa kyseenalainen ansio on ollut muiluttaa ISIS Suomeen. Aaltola on koko aikuisuutensa analysoinut ulkopolitiikan kiemuroita. Halla-ahokin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana on vakuuttavampi kuin Haavisto, joka on lähinnä ratsastanut muiden työllä. Esim. Nato-asioissa sai suotta huomiota Kaikkosen ja Salen hoidettua kaiken merkityksellisen.
Mutta minkäänlaista pätevyyttähän ei tehtävään vaadita. Kansa voi toki valita kenet haluaa.
Kuvannollisesti puhuen, Aaltola on vähän kuin rillipäinen insinöörinörtti, joka tietää 100 erilaista seksiasentoa, mutta ei tunne yhtään naista. Halla-aho on taasen se nuori kokematon poika, joka on ollut kuuntelemassa isojen poikien puhetta ulkoasianvaliokunnassa. Haavisto on jättänyt kirjat vähän vähemmälle ja mennyt suoraan pokeleffoihin ja ollut näyttelemässä uransa aikana monissa onnistuneissa ja ei-aina-niin onnistuneissa leffoissa. Mutta sellasta se on kun tekee paljon.

Kun seuraavaan leffaan haetaan pääosan näyttelijää, Aaltolasta ja Halla-ahosta ei edes tiedetä ottaako niillä eteen kun ohjaaja huutaa 'Action!'. Haavisto saa stagan jäykäksi, vaikka se ei enää ihan napaan saakka yltäisikään.

Jos kokemus painaa valinnassa presidentiksi, ei päätöksenteko vaalikopissa ole vaikeaa.
 

rpeez

Jäsen
Itse äänestäisin ko. tilanteessa Halla-aho vs Haavisto jälkimmäistä, vaikka Halla-ahon ansiot venäjän suhteen tunnustan. Se vaan ei riitä kun poissulkevia asioita on liikaa. Sellainen on tunne, että moni ajattelee Kokoomuksessa samoin.
Näin tekisin itsekin. Koska mielestäni Haavisto on riskittömämpi vaihtoehto, tasainen diplomaattinen suorittaja. Vaikkei silti mielestäni ole ykköskorin pressa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitkäs Sauli Niinistön kokemukset ulkopolitiikasta olivat ennen valintaansa? Taisi olla kuitenkin enemmän rahamies. Saulistahan tuli kuitenkin kaikkien aikojen presidentti jos uskomme Suomen kansaa - ja miksi emme uskoisi? Kansahan tietää kaiken.

Aaltolaa ja Haavistoa kumpaakaan turha vähätellä ulkopolitiikan osaamisesta. Molemmat ovat nimenomaan ulkopolitiikan asiantuntijoita. Molempien persoonoissa on sitten kritisoitavia piirteitä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Lisää gallupeja julkaistaan, kun vaalit lähestyvät. Ensimmäisellä kierroksella muuta kuin Haavistoa äänestäneiden, ja toisella kierroksella vaihtamaan joutuvien peliliikkeet ovat tietenkin ratkaisevia.
Demarien ja Vasemmistoliiton osalta tilanne on selvä, ylivoimainen enemmistö vaihtaa Haavistoon.
Perussuomalaisten osalta niinikään selvää: joku muu kuin Haavisto.
Mutta kuka vie Kokoomuksen, Keskustan (Rehn) ehdokkaan ja Aaltolan äänet?
Varhaisimmat gallupit ovat povanneet, että kokkaria äänestäneistä siirtyisi Haaviston leiriin 40-50%, Rehniä tai Aaltolaa äänestäneistä 35-45%.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Näin tekisin itsekin. Koska mielestäni Haavisto on riskittömämpi vaihtoehto, tasainen diplomaattinen suorittaja. Vaikkei silti mielestäni ole ykköskorin pressa.
Vähän samaa etiäistä on itselläni. Tietysti vaalien suhteen tämä olisi henkilökohtaisesti ikävää, mikäli ajautuisin tilanteeseen, jossa tietoisesti äänestän omasta mielestäni "vähemmän huonoa" vaihtoehtoa. Mutta tosiaan, kaikkia hevosia ei ole vielä paljastettu ja saattaa sieltä itsellenikin mieluisampia ehdokkaita vielä ilmaantua.

Itse karsastan kuitenkin sitä, lähtökohtaa, jossa jo tässä vaiheessa aletaan taktikoida kenellä voi olla mahdollisuuksia haastaa ja ketäkin. Kyllä presidentinvaaleissakin tilanne elää kampanjoinnin aikana. Kenestä nousee esiin mitäkin, kuka osaa ottaa median mitenkin ja millaista kampanjaa kukakin yleisesti pyrkii ajamaan. Tähän sitten päälle vähän puoluepolitiikkaa, vaikka moni ehdokas nyt puolueesta onkin irtaantunut. Unohtamatta tietysti toisen kierroksen muutoksia.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Oikeastaan vasemmisto ratkaisee kuinka kimurantiksi ensimmäinen kierros menee. Nythän gallupeissa toiselle kierrokselle yltäisivät Haavisto ja Aaltola. Jos kuitenkin sekä demarit että Vasemmistoliitto asettavat vielä omat ehdokkaat, niin eipä olekaan yhtään varmaa ketkä toiselle kierrokselle pääsevät. Sekä Urpilainen että Andersson vievät kannatusta ainakin Haavistolta, luultavasti myös Jonkin verran Aaltolalta. Kokoomuslaiset äänestävät omaansa, on se kuka tahansa ja Persut luultavasti Halla-ahoa. Monella ehdokkailla on n.20 pinnan potentiaali, ja vaikeaa sanoa varmuudella mikä se järjestys olisi.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aaltola on toki heittämällä ulkopoliittisesti kokeneempi kuin Haavisto
Aaltolalla ei ole absoluuttisesti mitään kokemusta ulkopolitiikasta. Tutkijana hän toki on tutustunut asiaan sivusta seuraajana.

Haavisto soittaa bändissä. Aaltola on kriitikko, joka katselee yleisöstä, ja kirjoittaa sitten arvostelun. Vertaus tosin ontuu, koska en muista Aaltolan juurikaan kritisoineen Haavistoa...

Kokoomuksen asetelma on kyllä mielenkiintoinen. Häkkänen voisi auttaa Kokoomusta päihittämään Halla-aho ensimmäisellä kierroksella haalimalla Stubbia isomman osan konservatiivien äänistä, mutta tällä hetkellä näyttää, että konservatiivien ja liberaalien välinen jakolinja on jyrkentynyt jopa oikeistopuolueiden sisällä. Siten osa liberaalioikeistolaisista (esim. RKP) tulisi varmasti toisella kierroksella Häkkänen-Haavisto -kisassa äänestämään Haavistoa.

Alkukesästä kirjoitin itse tähän ketjuun, että Haavisto voittaisi toisella kierroksella varmasti Halla-ahon, mutta kuka tahansa "normiehdokas" porvarileiristä päihittäisi puolestaan Haaviston. Nyt en ole enää niin varma...

Stubb saisi Häkkästä helpommin liberaalioikeiston (mm. RKP - osin kielisyistäkin) kokoomuslaisen ehdokkaan taakse, ja samalla konservatiivit äänestäsivät häntä "pitkin hampain" (pun intented!), koska eivät missään tapauksessa halua Haavistoa valtaan. Mutta Stubb ei ehkä pääsisi toiselle kierrokselle, vaan riskinä on tappio Halla-aholle ensimmäisellä kierroksella...

Epäselvyydet - ja mahdolliset kiistat - Kokoomuksen sisällä pelaavat koko ajan Aaltolan pussiin, vaikka arvelen sittenkin, että hänen etsikkoaikansa meni jo, eikä kunnon hypeä ehtinyt edes syntyä. Hän jäänee kisassa sivuosaan, jonka suurin vaikutus lienee siinä, kuinka paljon hän ensimmäisellä kierrokselta vie muilta ääniä (ja keneltä)?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Stubb on Kokoomuksen ehdokas. Puoluehallitus päätti asiasta yksimielisesti Orpon esityksestä. Ratkaisussa ei haluttu jäsenäänestystä, Orpolla ja puoluehallituksella oltava ilman sitä kyky tehdä päätös vain yhdestä ehdokkaasta. Näillä mennään, pulinat pois.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Propsit kokoomukselle. Häkkäsen valinta olisi ollut puolueelle samanlainen pyyhkeen kehään heittäminen kuin Kaikkoset keskustalle ja Haataiset demareille: maksimissaan 5 - 10 % kannatus ensimmäisellä kierroksella, eikä mitään asiaa toiselle.

Stubb sen sijaan voi hyvinkin yltää toiselle kierrokselle, ja saada jopa yli 50 prosenttia äänistä, jos/kun vastassa on Haavisto. Oletan nimittäin, että nykyinen tasavallan presidentti vähintään epäsuorasti "suosittelee" seuraajakseen juuri Stubbia. Ja sillä on kansan syville riveille erittäin suuri merkitys.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Hyvä valinta kokoomukselta. Stubbilla on edellytyksiä toiselle kierrokselle, mutta tärkeintä on, että hän on liberaali. Ehdolla on nyt jo kolme laatuunkäypää ehdokasta: Stubb, Rehn ja Haavisto.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oma ääni menee hyvin todennäköisesti Stubbille. Olisi hienoa saada raikas, moderni ja kielitaitoinen johtaja maalle, vanhojen kääkkien sijaan. En usko hetkeäkään, etteikö Stubb olisi ottanut opikseen Rosatom yms. mokailuista.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Propsit kokoomukselle. Häkkäsen valinta olisi ollut puolueelle samanlainen pyyhkeen kehään heittäminen kuin Kaikkoset keskustalle ja Haataiset demareille: maksimissaan 5 - 10 % kannatus ensimmäisellä kierroksella, eikä mitään asiaa toiselle.

Stubb sen sijaan voi hyvinkin yltää toiselle kierrokselle, ja saada jopa yli 50 prosenttia äänistä, jos/kun vastassa on Haavisto. Oletan nimittäin, että nykyinen tasavallan presidentti vähintään epäsuorasti "suosittelee" seuraajakseen juuri Stubbia. Ja sillä on kansan syville riveille erittäin suuri merkitys.
Muuten olen samaa mieltä, mutta käsittääkseni istuva presidentti inhoaa Stubbia. Vaikea nähdä häntä edes epäsuorasti suosittelemassa tämän valintaa. Tai toki ”suositus” voi myös olla niin kryptinen, ettei kukaan sitä suositukseksi ymmärrä.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Orpo valitsi huonomman vaihtoehdon. Aaltola kiittää.
Stubbilla ei ole minkäänlaista kannatusta kehä3n ukopuolella ja täällä sisäpuolella, Haavisto ja Aaltola kiilaa edelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös