NATO-osuus oli heikko. Kyllönen, Huhtasaari ja Haatainen heikkoja, mutta heikointa oli keskustelun vetäjien ote. Epämääräistä höpinää Haaviston näkemyksestä, jonka mukaan NATO haluaa Ruotsin ilmatilaa ja alueita käyttöönsä. Näkemys oli oikea, mutta sen taustoitus puuttui täysin. Niinpä keskustelu oli nollatasoa, myös Haaviston osalta. Kysehän on Ruotsin puolustuspoliittisesta selvityksestä (Säkerhet i ny tid, 2016). Siinä käydään noin 200 sivulla läpi mm. skenaario, jossa NATO pyytää Ruotsilta ilmatilaa ja alueita, joita Venäjä ei halua NATO:lle Ruotsista annettavan. Samaan johtopäätökseen päätyi myös Viron hieman vastaava (International Security and Estonia, 2016). Näissä molemmissa käydään Suomen ja Ruotsin tilannetta lähes yhtä perusteellisesti läpi kuin Suomen omissa puolustuspoliittisissa selonteoissa 2016-2017.
Jostain syystä toimittajat eivät tunteneet yhtäkään näistä selonteoista, puhumattakaan niiden johtopäätöksistä tilanteessa, jossa Suomi on tai ei ole NATO:n jäsen. Jos aihe olisi kunnolla valmisteltu, esimerkiksi kolme yhtenäistä väittämää valituista selonteoista, ja jokaiselta yksi puheenvuoro per väittämä. Näin olisi saatu ensi kerran avattua jotain uutta, sisällöllistä NATO-keskustelua ilman, että itse jäsenyyteen otetaan sellaisenaan edes kantaa ilman mitään työkalua kannan avaamisessa.