Ei näissä vaaleissa oikein politiikan suuntaa sinällään ratkaista. Minusta tärkeintä on se, että ehdokas on selväjärkinen kokenut poliitikko, jonka voi luottaa jokaisessa tilanteessa pystyvän ajamaan Suomen etua ja tekemään (nopeastikin) oikeat johtopäätökset siitä, mikä se etu milloinkin on, ja mitä sen ajaminen vaatii. Lisäksi pitäisi osata esiintyä arvostusta herättäen ja kyetä keskustelemaan järkevästi hyvin erilaisten tahojen kanssa. Oikeastaan aika keskeinen asia on juuri tuo luottamus. Presidentti saa tietoonsa asioita, joihin tavallisella kansalaisella ei ole pääsyä, ja silloin tärkeämpää kuin se että presidentti on kanssani samaa mieltä, on se, että hän on oikeassa. Toki sokeasti ei pidä keneenkään luottaman, mutta turha tässä on näiltä pohjilta lähteä kauheasti neuvojakaan jakamaan. Historiankirjoitus sitten viimeistään asettaa presidentin tekemiset - ja tekemättä jättämiset - sille kuuluvaan arvoonsa.
Oma ääni on uurnassa, joten nämä voisivat mennä maaliin ensi yrittämällä, mutta kyllä minulle kelpaa myös toinen kierros, ei siinä mitään. Lähinnä toiveissa olisi, ettei siellä nähtäisi Huhtasaarta tai Väyrystä. Näistä ensimmäinen läheltä kuultuna on persoonana todella rasittava ja jopa ns. outo, ja lisäksi presidentiksi aivan liian kokematon; jos ulkopoliittiset meriitit ovat rukousaamiainen Israelissa, niin se ei ole paljoa se. Eikä tällä ole oikein keskusteluunkaan mitään järkevää annettavaa, joten mieluummin tulee sitten katsottua vaikka Amerikan trukkikuskeja Jimiltä kuin tämän ja Niinistön välistä vaalitenttiä Yleltä. Väyrynen taas on hauskahko vitsi ja tuulahdus ajoilta jolloin monet asiat olivat paremmin, mutta en silti halua noin Venäjä-biasoitunutta ehdokasta yhtään tästä eteenpäin.
No, sunnuntaina on näiden vaalien jännittävin päivä, ja suurin jännityshän on edessä tuossa kuuden vuoden päästä. Aika kuluu nopeasti, joten sitä odotellessa.