Minäkin haluan elää liberaalissa maailmassa ja siellä ei lailla kielletä mielenosoituksia, onneksi ei Suomessakaan ole kielletty.Itse haluan elää liberalistisessa maailmassa. Eli en koe, että olisi minun tehtäväni määritellä Suomeen lakeja.
Tässähän se todellinen motiivi mielipiteisiisi tulee ilmi: "maleksivat takkutukat"Ei se voi niin mennä, että poliisi sitouttaa ison määrän partioita, rupeaa ohjailemaan liikennettä eri paikkoihin, kuljettamaan näitä ihmisiä edes taas asemalle, kirjoittamaan heille sakkoja, sekä samalla valvomaan, että tuonne paikalle ei jostain tulee lisää maleksivia takkutukkia.
Mielestäni kaikki mielenosoitustavat eivät voi olla sallittuja. Kai näissäkin on ehkä hieman eroa.Minäkin haluan elää liberaalissa maailmassa ja siellä ei lailla kielletä mielenosoituksia, onneksi ei Suomessakaan ole kielletty.
Eli jotenkin luistellaan koko ajan siihen suuntaan, että noilla mielenosoittajilla ei itsellään olisi mitään vastuuta mistään. Totta kai heillä on silloin vastuu omista tekemisistään, kun pistävät kadun poikki omin lupineen ja eivät tottele poliisin käskyjä.
Kolmatta kertaa tulee jo ihan lyhyen sisään todettua tässä ketjussa, että silloin kun omat argumentit loppuu kesken, niin turvaudutaan olkiukkoiluun.Tässähän se todellinen motiivi mielipiteisiisi tulee ilmi: "maleksivat takkutukat"
Tietysti on. Siellä päättää muut ihmiset sitten siitä, että ovatko näissä puitteissa toimineet.Vaikka se olisi kuinka ärsyttävää, niin poliisin on toimittava lain puitteissa.
Ja olet sitä mieltä että nämä takkutukka -argumentit on asiallista keskustelua. Eivät ne ole...Kolmatta kertaa tulee jo ihan lyhyen sisään todettua tässä ketjussa, että silloin kun omat argumentit loppuu kesken, niin turvaudutaan olkiukkoiluun.
Tuota nuin, miten tämä sinun kommenttisi eroaa niistä, jotka palstalla "neuvovat poliisia"? Sinunko kommentit ovat jotenkin korkeampiarvoisia?Poliisilla riitti ymmärrystä parin tunnin verran tuolle mielenosoitukselle, vaikka sen olisi voinut paketoida huomattavasti nopeammin. Sitten, kun tuli vastavuoroisuuden aika, niin hipeiltä ei löytynytkään ymmärrystä poliiseille ja nyt huudetaan valkovenäjämeininkien perään, kun vähän sumutteella suihkittu.
Sitten toinen porukka ovat nämä palstalla poliisia neuvovat sankarit. Missä vaiheessa ihminen saavuttaa tuon tietoisuuden rajan, missä luulee tietävänsä kaikesta kaiken? Yleisönosastokirjoitukset nämä todennäköisesti allekirjoittavat seuraavanlaisesti: insinööri/DI N.N.
Minäkin haluan elää liberaalissa maailmassa ja siellä ei lailla kielletä mielenosoituksia, onneksi ei Suomessakaan ole kielletty.
Minun mielestäni heillä jokaisella on jokin laatta asun rinnuksissa, oikeassa reunassa. Videokuvasta ei tosin saa selvää, että mitä siinä lukee.Kuvamateriaalin perusteella yhdelläkään sumuttajalla ei ole nimi-/numerolaattaa kuteissa.
Tietysti on. Siellä päättää muut ihmiset sitten siitä, että ovatko näissä puitteissa toimineet.
Minun mielestäni heillä jokaisella on jokin laatta asun rinnuksissa, oikeassa reunassa. Videokuvasta ei tosin saa selvää, että mitä siinä lukee.
Ainakin noissa tarkemmissa kuvissa näkyy, että noilla on yksi laatta rinnuksissa ja siinä lukee ”poliisi - polis”, käsittääkseni sen alla pitäisi olla nimi-/numerolaatta.
Eikös nykyään ole niin, ettei pakko ole olla, mutta poliisin pitää pyytäessä esittää ne.
...@TosiFani Ok, ymmärsin väärin mitä tarkoitit tuolla yllättämisellä. Ymmärrän kantasi, mutta olen siitä jonkin verran eri mieltä. Istujille annettiin todella paljon aikaa poistua, vielä senkin jälkeen kun kaasusta varoitettiin. He itse päättivät jäädä paikalleen ottamaan kaasu vastaan.
Ei kai tarvitse tietää kaikesta kaikkea neuvoakseen poliisia? :D Yksinkertaisia hommia nuo on, jonkinlainen fyysinen kunto ja jonkinlainen apukoulusivistys, niin jo pääsee pamputtamaan ja kaasuttamaan jengiä. Eikä tarvitse seisoskella pakkasessa ravintolan ovella.Sitten toinen porukka ovat nämä palstalla poliisia neuvovat sankarit. Missä vaiheessa ihminen saavuttaa tuon tietoisuuden rajan, missä luulee tietävänsä kaikesta kaiken? Yleisönosastokirjoitukset nämä todennäköisesti allekirjoittavat seuraavanlaisesti: insinööri/DI N.N.
Kyllähän tässä ainoan virheen tekivät nuo hipit jotka eivät noudattaneet poliisin käskyjä.Antanut niiden istua siinä risteyksessä.
Toivottavasti poliisi ei jatkossa estä ambulanssia tulemasta paikalle, jos he ovat ampuneet jotakuta.
Ei mitään.Pahoittelen että facebookista tämä.