Mainos

Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 895 335
  • 11 821

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Samaan aikaan rangaistusten tulisi peilata mahdollisimman hyvin kansalaisten oikeustajua. Tai näin ainakin muistelen eri proffien sanoneen ja tämä auttaa monessakin asiassa. Yksi ajatelma on jopa siinä, ettei ihmiset ottaisi oikeutta omiin käsissä ja toinen siinä, että ihmiset "kunnioittaisivat" rangaistuksia. .
Pitäisikö verotus mennä kansalaisten taloustajun mukaan, ettei kukaan ala talousrikolliseksi ihan vittuillakseen?

Jos kansalaisten pitää saada määrittää rangaistukset, ettei rankaisua oteta omiin käsiin, niin silloinhan ne on otettu jo omiin käsiin. Ihmiset suhtautuvat about ihan kaikkeen liian lyhytnäköisesti ja tunnepohjalta. En tiedä onko nykyinen linja esimerkiksi vankeustuomioissa optimi, mutta satavarma juttu on se, ettei olisi "kansan oikeustajun" mukainen linja myöskään.

Keskimäärin kansalta ei kannata kysyä yhtään mitään. Minä en ainakaan voi väittää olevani kovin uskottava auktoriteetti kun puhutaan vaikka Soten toteuttamisesta, valtion budjetin määrittelystä tai vaikka aseellisen ryöstön tuomitsemisesta. EU:sta ja NATOsta alkaisi olla jo näkemyksiä, mutta mielummin mä senkin asian uskon ammattilaisten haltuun.

Ja sitäpaitsi: Uusi Suomi: Uniikki tutkimus yllätti: Kansan oikeustajua ei löytynyt.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Minun oikeustajuni mielestä vankeusrangaistuksen ensisijainen tarkoitus on estää rikollista tekemästä lisää rikoksia. Jos joku viisas osaa päätellä luotettavasti, että rikoksen uusimisen todennäköisyys on joissain tapauksissa pieni tai olematon, on ehdonalaisella pääseminen järkevää. Nämä iästä johtuvat lievennykset, useat peräkkäiset ehdolliset tuomiot, paljousalennukset ja kerran tuomitun kohteleminen uudestaan ensikertalaisena käyvät yli minun ymmärrykseni.
 
Pitäisikö verotus mennä kansalaisten taloustajun mukaan, ettei kukaan ala talousrikolliseksi ihan vittuillakseen?

Ei minun mielestä. Siitä ei ollut kysekään. Ehkäpä vähän haet tähän kärjistystä, vaikka sitä ei tarvittaisi.

Jos kansalaisten pitää saada määrittää rangaistukset, ettei rankaisua oteta omiin käsiin, niin silloinhan ne on otettu jo omiin käsiin. Ihmiset suhtautuvat about ihan kaikkeen liian lyhytnäköisesti ja tunnepohjalta. En tiedä onko nykyinen linja esimerkiksi vankeustuomioissa optimi, mutta satavarma juttu on se, ettei olisi "kansan oikeustajun" mukainen linja myöskään.

Ajatus ei ymmärtääkseni ollut se, että kansalaiset saisivat päättää rangaistukset. Ei varmaan myös sekään, että rangaistukset pitäisi säätää tunneophjalta tai lyhytnäköisesti. Ne pitää kuitenkin ymmärtää. Näin esimerkkinä, että tapon yrityksestä ei pitäisi selvitä sakoilla. Mutta jos vaikkapa väkivaltarikoksista, uhkauksista tai seksuaalirikoksista ei saa konnat kunnollisia tuomioita, niin lopulta se johtaisi siihen, että tavalliset kansalaisetkin puolustaisivat terveyttään useammin laittomin keinoin. Samaten kosto rangaistuksena ei olisi täysin tavaton. Eikä tämä nyt tarkoita sitä, että ihmiset massoittain rikkoisi lakia, sillä ihmisen mieli ei taida toimia siten. Ihminen noudattaa lähtökohtaisesti hyvinkin pitkälle sääntöjä, oli ne mitä hyvänsä. Ja tuo oli vain pieni esimerkki, muitakin syitä on ja ihan lähtien siitä, että jokainen valtio pyrkii tekemään kansalaistensa olot mahdollisimman hyviksi ja turvallisiksi. Se on jokaisen yhteiskunnan etu.

Keskimäärin kansalta ei kannata kysyä yhtään mitään. Minä en ainakaan voi väittää olevani kovin uskottava auktoriteetti kun puhutaan vaikka Soten toteuttamisesta, valtion budjetin määrittelystä tai vaikka aseellisen ryöstön tuomitsemisesta. EU:sta ja NATOsta alkaisi olla jo näkemyksiä, mutta mielummin mä senkin asian uskon ammattilaisten haltuun.

Tästä olen kyllä samaa mieltä. Minusta asiat pitäisi päättää faktapohjaisesti ja ajatuksella. Jos nyt kuitenkin sattuisi siten, että joku päättäjä erkaantuisi todellisuudesta aivan liiaksi, niin kansalaisilla on vaikutusmahdollisuus. Jos taas olisi nappi jota painaisi aina, kun haluaa jonkun asian muuttuvan, niin sitähän kansapainaisi useasti päivässä. Vain muuttaakseen edellisen kansalaisen tekemän muutoksen. Eli ei toimi minustakaan.

Tuohan ei suoranaisesti ole minun kirjoitustani vastaan, kun muistelen lukeneeni muutamankin eri oppineen kirjoitusta asiasta. Eivät suinkaan kaikki rikokset ole automaattisesti sellaisia, että eri ihmiset antaisivat saman "tuomion". Arvomaailmat ovat ihmisillä erilaisia. Kuitenkin esimerkkinä tuossakin mainituissa väkivalta ja seksuaalirikosten tuomioissa taisi olla kaikki sitä mieltä, että pitäisi olla ankarampia tuomioita. Tällä tavoin oikeusjärjestelmän pitäisi huomioida sitä "kansan oikeustajua", vaikka sitä ei ole. Samatenkaan en yllätyttynyt yhtään tutkimuksen lievemmistä tuomioista huumausaineiden osalta.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei suoraan sovi otsikkoon, mutta kerrankin oikea päätös: Nelostiellä miehen ampuneelle poliisille ei syytteitä

Ei ole minkäänlaista epäilystä etteikö syyttäjän päätös olis täysin oikea. Vielä oikeammaksi sen tekee se että tapaus meni syyteharkintaan asti, taas kerran näytettiin ettei poliisi voi seurauksitta ammuskella ympäriinsä. Käytännössä aina kun poliisi Suomessa ampuu, on hänellä siihen painava syy.
 
Undrafted

Jäsen

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Samaan aikaan rangaistusten tulisi peilata mahdollisimman hyvin kansalaisten oikeustajua. Tai näin ainakin muistelen eri proffien sanoneen ja tämä auttaa monessakin asiassa. Yksi ajatelma on jopa siinä, ettei ihmiset ottaisi oikeutta omiin käsissä ja toinen siinä, että ihmiset "kunnioittaisivat" rangaistuksia.

Sivistynyt oikeuslaitos ottaa huomioon yleiset moraalikäsitykset. Samaten otetaan huomioon tuomioiden ennaltaehkäisevä vaikutus. Tämä on aika kivulias asia, sillä esim. seksuaalirikoksia tai henkirikoksia ei saada tehokkaasti ehkäistyä ankarilla tuomioilla. Onko niin, että esim. tapon tai raiskauksen osalta ympäristön moraalinen tuomio on usein niin kova, että vankilarangaistus ei ole mitään siihen verrattuna? Kiinnijäämistä ei kertakaikkiaan nähdä vaihtoehtona. Talousrikokset taas ovat toinen ääripää, eli näitä suunnitellaan pitkään ja riskejä puntaroidaan.

Ymmärtääkseni myös rikokset yhteiskuntaa kohtaan on sanktioitu varsin ankarasti. Poliisin surmaaminen taitaa käytännössä olla aina murha jne..
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
@Undrafted mun mielestä ikinä... siis IKINÄ tuomiota alentava seikka ei saa olla työpaikka tai auton tarve. Esimerkiksi rattijuoppo ei saa kovempaa rangaistusta, koska tarvitsee autoa töissäkäyntiin tms. Aivan vatipäinen perustelu, aivan sama mitkä on olosuhteet. Henkilö on vaarantanut muiden terveyden, mahdollisesti jopa tietoisesti ja harkiten ottaen riskin, ja tuomio alenee työpaikan tai auton tarpeen takia.

En voi ikinä ymmärtää tällaista perustelua. Tuossa on turha puhua edes mistään oikeuden antamasta tuomiosta. Tuo on nuhtelua. Suuri riski on, että eihän rikoksen tekijä edes ota oppia teoistaan, vaan voi taas hetken vitutuksen jälkeen jatkaa samaa rataa.
 
Undrafted

Jäsen
@Undrafted mun mielestä ikinä... siis IKINÄ tuomiota alentava seikka ei saa olla työpaikka tai auton tarve.
Täysin samaa mieltä, mutta jostain kumman syystä oikeudessa käytetään näitä erittäin outoja perusteluita alentamaan tuomiota tai keventämään rangaistusta. Tuossa esimerkissä pankkiryöstäjä uhkasi aseella ( mitä muut luulivat oikeaksi ) ja paketilla ( mitä muut luulivat räjähteeksi ) saaden tuomioksi ehdollista, koska katui ja omaa työpaikan. Oma ymmärrykseni olisi, että aseen ja räjähteen feikkaaminen olisi kovennettu perustelu eikä katuminen tai työpaikka alentaisi tuomiota ollenkaan.
 
Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Oma ymmärrykseni olisi, että aseen ja räjähteen feikkaaminen olisi kovennettu perustelu eikä katuminen tai työpaikka alentaisi tuomiota ollenkaan.
Onhan se kovennettu peruste siihen nähden, että olisi pelkällä sormipyssyllä mennyt uhkailemaan. Lievennetty peruste sitten oikeaan aseeseen verrattuna, koska oikeaa vaaraa ei kuitenkaan kellään ollut.

Kenen etu se olisi laittaa ilmeisesti arjessa kiinni oleva ja ainakin tuomarin mielestä uskottavasti tekoaan katuva ukko pariksi vuodeksi linnaan? Nyt hän pysyy yhteiskunnassa kiinni ja on paljon todennäköisemmin kunnon kansalainen kahden vuoden päästä kuin jos olisi istunut sen ajan vankeudessa.

Vankeinhoidon tavoite on vähentää rikoksia, ei kostaa aiheutettua harmia. Lyhyet tuomiot eivät katkeroita eivätkä eristä jengiä normaalista elämästä, joten todennäköisyydet rikoksen uusimiselle putoavat. Ei se sataprosenttinen järjestelmä ole, mutta paras mitä meillä on.

Lisäksi noihin uutisjuttujen muutaman lauseen tiivistyksiin ei saa yleensä koko kuvaa kerrottua. Välillä ei klikkien takia edes kannata kertoa kaikkea. Taustalla on aina muitakin asioita kuin rikosnimike ja tekotapa, joista meillä ei ole mitään hajua.

"Mies saatiin myöhemmin kiinni, mutta ryöstösaalis jäi kateisiin"

Ei mikään huono tili. 10.000€ käytännössä ilman seuraamuksia. Hyvää päivää taas kerran.
Oli siinä sellainen seuraamus, että se 10 000€ pitää maksaa takaisin. Sen voi tehdä esimerkiksi niillä päivätöillä, joilla hän itsensä elättää. En tiedä, miksei tätä tuossa iltaroskan uutisessa lukenut.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Sivistynyt oikeuslaitos ottaa huomioon yleiset moraalikäsitykset. Samaten otetaan huomioon tuomioiden ennaltaehkäisevä vaikutus. Tämä on aika kivulias asia, sillä esim. seksuaalirikoksia tai henkirikoksia ei saada tehokkaasti ehkäistyä ankarilla tuomioilla. Onko niin, että esim. tapon tai raiskauksen osalta ympäristön moraalinen tuomio on usein niin kova, että vankilarangaistus ei ole mitään siihen verrattuna? Kiinnijäämistä ei kertakaikkiaan nähdä vaihtoehtona. Talousrikokset taas ovat toinen ääripää, eli näitä suunnitellaan pitkään ja riskejä puntaroidaan.

Ymmärtääkseni myös rikokset yhteiskuntaa kohtaan on sanktioitu varsin ankarasti. Poliisin surmaaminen taitaa käytännössä olla aina murha jne..

Olen päässyt näkemään suomalaista oikeusjärjestelmää lautamiehenä (maallikkotuomarina) yhden istunnon verran ja todennut, ettei ole helppoa niitä tuomioita antaa kenenkään - ei varsinkaan ylemmissä oikeusasteissa, jossa ei ole mukana meitä maallikoita. Lautamiesjärjestelmän alkuperäisenä ideana oli, että tuomittu saa tuomion vertaisiltaan eli maallikoilta (käräjäkiviltähän kaikki alkoi). Nykyään maallikkotuomareita käytetään entistä vähemmän ja monet tuomarit ovat valmiina kuoppaamaan koko järjestelmän. Mielestäni on hyvä, että tuomioita on jakamassa muitakin kuin lainoppineita. Näissä tuomioissa on aina muistettava se, että niitä annetaan lain pohjalta harkintavaltaa käyttäen. Oikeuslaitos ei voi antaa sellaista rangaistusta tehdystä rikoksesta, mistä ei ole laissa säädetty. Syyttävän sormen pitää aina osoittaa Arkadianmäelle, koska heillä on lainsäädäntövalta - meillä ainoastaan tuomiovalta.
 
Undrafted

Jäsen
Kenen etu se olisi laittaa ilmeisesti arjessa kiinni oleva ja ainakin tuomarin mielestä uskottavasti tekoaan katuva ukko pariksi vuodeksi linnaan? Nyt hän pysyy yhteiskunnassa kiinni ja on paljon todennäköisemmin kunnon kansalainen kahden vuoden päästä kuin jos olisi istunut sen ajan vankeudessa.

Vankeinhoidon tavoite on vähentää rikoksia, ei kostaa aiheutettua harmia. Lyhyet tuomiot eivät katkeroita eivätkä eristä jengiä normaalista elämästä, joten todennäköisyydet rikoksen uusimiselle putoavat. Ei se sataprosenttinen järjestelmä ole, mutta paras mitä meillä on.
Itse näen tilanteen, että olemattomat rangaistukset eivät vähennä uusimisen riskiä vaan kasvattavat sitä. Rangaistuksilla tulisi olla minusta pelote-vaikutus eli se työssäolevalla kaverilla olisi jotain menetettävää kun päättää astua rikolliselle polulle. Pankkiryöstökään ei ole mitenkään vahingossa tapahtuva rikos kuten vaikka ylinopeus, vaan ihminen on tietoisesti miettinyt juonen ja lähtenyt sitä toteuttamaan. Hän halusi hyötyä rikollisella toiminnallaan, mutta jäi kiinni.
 
Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Oli siinä sellainen seuraamus, että se 10 000€ pitää maksaa takaisin. Sen voi tehdä esimerkiksi niillä päivätöillä, joilla hän itsensä elättää. En tiedä, miksei tätä tuossa iltaroskan uutisessa lukenut.
Joo, meni ohi tuo työpaikka asia. Pidin ennakkoluuloineni selvänä juttuna ettei sitä ole eikä takaisin tulla saamaan penninjeniä.
 
Nuorisojengi hakkasi lipuntarkastajan bussissa - ”kukaan matkustajista ei tullut auttamaan”

Tässä on malliesimerkki minusta rangaistuksista, jotka eivät enää toimi. Joskus aikanaan ajateltiin ehdollisen tuomion olevan rangaistus ja se laitettiin alentamaan jopa sakkoja. Nyt monet toivovat ehdollista, koska se pienentää sakkorangaistusta. Rangaistusmuotona se on varsin turha, sillä rangaistus ei käytännössä muutu juuri mistään ehdottomaksi. Linkin takana siis tuomiot, kun 4 nuorta mallikansalaista pahoinpitelivät lipuntarkastajan.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Jaa-a, mitähän tästä sanoisi. Viha synnyttää vihaa. Minä toivon aidosti ihan helvetin paskaa elämää noille paskoille. Toivottavasti kuolevat nuorina.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Joo, meni ohi tuo työpaikka asia. Pidin ennakkoluuloineni selvänä juttuna ettei sitä ole eikä takaisin tulla saamaan penninjeniä.

No, jos aikaisemmin jo tulotaso vs menot ajoi ryöstämään, niin nyt kun siitä sitten ulosottoon napataan leijonansiivu niin todennäköisiä skenaarioita ovat 1. sarja uusia rikoksia tai 2. työttömäksi jättäytyminen ja sarja uusia rikoksia.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Jaa-a, mitähän tästä sanoisi. Viha synnyttää vihaa. Minä toivon aidosti ihan helvetin paskaa elämää noille paskoille. Toivottavasti kuolevat nuorina.

Kyllä tässä kusee oikeuskäytäntö todella pahasti, ei voi muuta sanoa. Ja ikävä kyllä täytyy sanoa, että eipä voi syyttää että tuohon tai muuhunkaan menee kukaan väliin, joko väliintulija on heiveröisempi ja saa saman kohtalon tai jos vahvempi ja kajauttaa kaikilta tajun kankaalle, saa hän todennäköisesti kovemman tuomion kuin nämä älypäät, jotka eivät siis saaneet teostaan mitään ja tämä varmasti antaa heille kipinän tehdä saman asian uudestaan.
 
Tämä. Ja jotenkin tuossakin uutisessa oli se sävy, että paheksuttiin, kun kukaan ei mennyt väliin. Sekö tässä nyt ihan oikeasti oli isoin tapahtunut vahinko?
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tämä. Ja jotenkin tuossakin uutisessa oli se sävy, että paheksuttiin, kun kukaan ei mennyt väliin. Sekö tässä nyt ihan oikeasti oli isoin tapahtunut vahinko?

Sepä juuri. Sama olo jäi itsellenikin lukiessa tätä. Tuollainen tilanne ei ole helppo mennä väliin ja monissa tapauksissa se ei ole suositeltavaakaan, edes vahvalle aikuiselle miehelle. Sillä ei tiedä mitä puukkoja tai pamppuja tekijöillä on mukana. Ja täysin sairasta, että tuosta ei saa mitään ja että mitään todellista pelotetta ei ole kyseiselle toiminnalle oikeudella antaa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Usein taitaa tuommoisissa tapauksissa olla väliin menevä se joka lopulta saa tuomion jos jotain tapahtuukin ja jos siinä on tilanne ennestään jo 4vs1 niin ei 4vs2 mitään muuta, pääsee itse hengestään.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oudon paheksuva sävy kyllä uutisoinnissa - varsinkin, kun oikeuslaitoksenkin mielestä oli tuomioksi annettujen päänsilittelyiden perusteella mamuilta hyvin tehty.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Usein taitaa tuommoisissa tapauksissa olla väliin menevä se joka lopulta saa tuomion jos jotain tapahtuukin ja jos siinä on tilanne ennestään jo 4vs1 niin ei 4vs2 mitään muuta, pääsee itse hengestään.

Onhan se varmasti näinkin. Tosin taitaa kuulua nykyiseen menoon että moista jos on todistamassa niin katsellaan vierestä ja sometellaan.
 
Undrafted

Jäsen
Usein taitaa tuommoisissa tapauksissa olla väliin menevä se joka lopulta saa tuomion jos jotain tapahtuukin ja jos siinä on tilanne ennestään jo 4vs1 niin ei 4vs2 mitään muuta, pääsee itse hengestään.
Nettikeskusteluissa usein kuulee tämän kommentin, että Suomessa väliinmenijä saa tuomion. Onko kuitenkaan todellisia tapauksia minkä verran, kun itsellä ei uutisia seuraamalla ole tullut mieleen yhtään tapausta missä väliinmenijä olisi myöhemmin tuomittu. Toki oman terveyden kannalta iso riski mennä väliin, kun neljä jannua pahoinpitelee kahta henkilöä.
 
Ei varsinaisesti, mutta otetaan vaikka esimerkiksi joku baaritappelu tai joku vastaava jos meet siihen väliin niin aika helposti sut lasketaan mukaan itse tappelun osallistuvaksi eikä puolustautujaksi. Sama mielikuva vähän jos hyökkäisit noiden neljän hyökkääjän kimppuun ja jollekin kävisi jotain niin ei välttämättä menisi enää itsepuolustuksena. Tietenkin nää on vain mielikuvia en tiedä miten menee laki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös