Kun nyt tässä pohtia puksuttelen tätä Suomen rangaistuslaitosta, niin toisaalta olen tullut seuraavaan lopputulokseen: Suomessa käsitykseni mukaan kuitenkin tapahtuu melko vähän rikoksia nykyisillä malleilla, eikä nollatoleranssia voida koskaan saavuttaa. Ehkä tässä siis, vaikka moni tuomio minunkin mielestäni aivan liian heppoisilta, on kuitenkin järkeä. Jenkeissähän penaltit ovat huomattavasti kovemmat, mutta rikostilastoissa taitaa johtaa koko mualimmoo. Toki tähän vaikuttaa myös kansan määrä (isot rahantekomahdollisuudet aseiden, huumeiden ja prostituution parissa), kulttuuri ja tosi moni muukin asia. Yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että liikaa ei rangaistuksia kannata kasvattaa, sillä se voi aiheuttaa katkeroitumista niille, joilla olisi mahdollisuus palata takaisin yhteiskuntaan toistamatta rikoksiaan, sekä niille, jotka omassa päässään lietsovat itseään tehden takaisinpaluusta vielä rumemman kuin se voisi olla. Voisin kuitenkin kuvitella, että laskeva trendi rikosten määrissä on kuitenkin oikea suunta, joten mieleeni vain herää sanonta "if it ain't broke, don't fix it". Hienosäätöä tottakai vaaditaan erityisesti esimerkiksi pedofiliarikosten parissa, sekä monesti myös seksuaalisen ja "normaalin" väkivallan parissa.
Nuorten kohdalla olen kuitenkin vielä hieman kiikun kaakun, sillä huonossa seurassa viihtyvä nuori voi hyvinkin muuttaa kurssiaan, mutta todennäköisyydet tälle tippuvat merkittävästi, jos joutuu istumaan. Minäkin liikuin huonossa seurassa nuorempana ja tein jos jonkinmoista, mutta parikymppisenä ymmärsin tavoitella elämälläni jotain muuta ja tein hajurakoa tiettyihin ihmisiin, sekä nyt minulla itseasiassa menee aika hyvin ja elämä on rauhallista, sekä voin monesta asiasta olla oikeasti ylpeä itsestäni ja siitä, mitä olen saavuttanut. Voin myös kuvitella yhden silloin hyvän ystäväni, jos hän olisi joutunut ehdonalaisen sijasta istumaan, niin hän luultavasti olisi tällä hetkellä tapajuoppo ja väkivaltainen rikollinen, verrattuna nykyiseen työssäkäyvään, tavalliseen ja onnellisessa parisuhteessa elävään mieheen, joka hänestä on tullut. Vielä siinä 18 ikävuoden hujakoilla silloin tällöin mietin, että tuleekohan tuosta kaveristani koskaan mitään muuta kuin taparikollinen, mutta nyt kurssi on oikeastaan päinvastainen. Itse en uskalla väittää enää tänä päivänä tehdä ennustetta alle parikymppisen kaverin tulevaisuudesta, sillä omakohtaisella kokemuksella niitä on sekä hyvin että huonosti päättyneitä, mutta mielestäni moni ansaitsisi mahdollisuuden ja itsekin voisin väittää olevani osittain tuurilla tässä tilanteessa, enkä toisella puolen polkua.