Nämä raiskaajien vastuun vähättelijät voisivat lähestyä asiaa vaikkapa niinkin yksinkertaisen asian kautta kuin oman koskemattomuuden loukkaaminen. Miettikääpä, miten mukavalta tuntuisikaan istua esim. uimahallin saunassa, kun yhtäkkiä joku kouraisee perseestä tai käy kiinni skreboihin. Vaikka kyse ei olekaan mistään raiskaukseen verrattavissa olevasta asiasta, voin vakuuttaa, että ei se hyvältä tunnu. Tämänkin voi tietenkin välttää jättämällä uimahallit ja muut yleiset tilat kokonaan väliin, mutta kyllähän sekin elämänmenoa rajoittaa, jos aikuinen mies ei voi uimahallissa käydä kopeloinnin pelon vuoksi. Ainahan voi toki vetää kourijaa turpaan, vaikka olisi kuinka iso körmy tahansa, mutta ei se poista sitä seikkaa, että sinuun on kajottu. Ja se ei ihan totta tunnu kivalta, uskokaan pois.
Joskus nuorena tyttönä mun kimppuuni käytiin takaapäin keskellä kirkasta päivää. Tekijä oli nuorehko sälli, joka ensin kysyi multa kelloa. Ystävällisesti vastasin hänelle ja jatkoin matkaa tyypin jäädessä taakseni. Kello oli 17.46 perjantaina ja olin matkalla treeneihin. Erikoista, että mietin vielä tyypin kävellessä edessäni, että jos hän hyökkäisi kimppuuni, mitkä olisivat tuntomerkit. En voinut kuvitellakaan, että näin oikeasti kävisi. Nyt muistan tuntomerkit, mutta siihen meni ainakin 5 vuotta ennen kuin ne palasivat mieleeni. Tämä tyyppi siis hyökkäsi kimppuuni takaapäin, kuristi kaulaani ja kouri vaatteiden läpi alapäätäni. En kyennyt aluksi edes huutamaan, vaikka aina olin uhonnut, että vedän kysymättä turpaan, jos joku käy käsiksi. Tilanne ei kestänyt kovinkaan pitkään, koska jostain sain voimia huutaa. Oli kevät ilta ja olin keskellä kerrostaloaluetta, matkalla siis treeneihin erääseen kouluun. Ihme ja kumma, ettei missään näkynyt sillä hetkellä ristin sielua.
Kun tyyppi päästi minut otteestaan, itkin ja tärisin ja yritin juosta koululle, johon oli matkaa ehkä 100m. En aluksi pystynyt kertomaan kenellekään mitä oli tapahtunut, vaikka yritin. Ei vain puhuminen onnistunut. Kesti monta vuotta ennen kuin tapahtuma unohtui jonnekin mielen syövereihin. Nykyään en muistele tapahtunutta, eikä siitä ole jäänyt mitään kovin suuria traumoja. Jotain kuitenkin, eli en kestä ollenkaan, jos minut esim. yllätetään takaapäin laittamalla kädet silmilleni tyyliin "arvaa kuka?". Myöskään oman lapsen kaulassa roikkumista en siedä ollenkaan. Näissä tilanteissa tapahtuma tulee mieleeni edelleenkin. Ja minua ei raiskattu eikä edes kosketeltu paljasta ihoani.
Ilmoitusta en halunnut tehdä, vaikka äitini siihen kannustikin. Yksi syy oli se, etten siis muistanut tuntomerkkejä tuolloin ollenkaan. Olin kävellyt reitin kymmeniä, jollei satoja kertoja aiemmin ja myös myöhemmin, eikä koskaan muulloin sattunut mitään. Ja tuolloinkin oli siis täysin valoisa alkuilta. Voin vain kuvitella, miltä nyt tuntuisi, jos tyyppi olisi saanut raahattua mut läheiseen puskaan ja tehnyt minulle "ihan oikeaa" väkivaltaa ja raiskannut. Tulee paha olo pelkästä ajatuksesta.
Olisiko minun pitänyt tietää etukäteen, mitä tuleman pitää? Miksei kenellekään kavereistani koskaan tapahtunut vastaavaa? Olinko pukeutunut provosoivasti, kun päälläni oli verkkaripuku ja olallani treenikassi? Annoinko 11-vuotiaana vääriä signaaleja kertoessani ystävällisesti kysyjälle, paljonko kello oli? Kerjäsinkö alitajuisesti kimppuun käyntiä? Ja kyseessä oli ihan "normaalin" näköinen ehkä 2-kymppinen nuorehko mies, jolla oli vaaleat pitkät hiukset, koristossut ja pillifarkut. Kasvotkin olivat ihan lempeät eli mikään ei viitannut siihen, että hänellä oli päässä vikaa. Häh?
