No jos HUS:in palovammakeskuksen lausunnon perusteella lapsen kuolemaa ei voitu pitää varsin todennäköisenä seurauksena saamistaan palovammoista, niin eikös tuo nyt ole aika vankka näyttö sille, että tahallisen henkirikoksen tunnusmerkistö ei täyty? Vai millä muulla taholla on sitten parempi kompetenssi arvioida kuoleman todennäköisyyttä suhteessa vammoihin?
Koska siitähän nähdäkseni tässä pitkälti on kyse eli oliko isäpuolen väkivaltaa suorittaessaan täytynyt pitää varsin todennäköisenä seurauksena lapsen kuolemaa.
Arvaan, että uhri joutui väkivallan vuoksi sairaalaan, mutta ei kuollut siellä pahoinpitelyn vaan jonkin muun syyn vuoksi. Väkivallan ja kuoleman välillä kului kaksi viikkoa.
Eiköhän tuossa ole lääkärinlausunto taustalla.
Sinänsä on erikoista, että oikeus katsoo noita lääkärinlausuntoja noin kirjaimellisesti. Tekijät eivät käsittääkseni olleet kummassakaan tapauksessa lääketieteen ammattilaisia joten miten oikeus voi näissä katsoa, että tekijän ei ole tarvinnut kuolemaa pitää varsin todennäköisenä seurauksena? Jos syytetty on tavan tallaaja niin asiaahan pitäisi arvioida sen kannalta mitä keskimääräisen kansalaisen tiedoilla pitäisi pystyä tajuamaan ja molemmissa tapauksissa kyllä pitäisi normijantterin ajatusmaailmassa ymmärtää, että kuolema on hyvinkin mahdollinen seuraus.
Sama asia koskee useita puukotustapauksiakin. Kyllä keskimääräinen kansalainen ajattelee, että jos tuikkaan jotain veitsellä pari kertaa niin uhri voi hyvin mahdollisesti kuolla. Silti näitäkin tuomitaan suht usein törkeinä pahoinpitelyinä eikä tapon yrityksinä (jos siis uhri jäänyt henkiin). Silti joku ammattilainen voi antaa lausunnon (koska ymmärtää asiasta huomattavasti enemmän), että koska tuikkaisut osuivat paikkaan x, ei kuolema ollut kovin todennäköinen. Hän siis antaa lausunnon omasta näkökulmastaa ja hänen ammattiosaamiseen perustuvilla tiedoilla.
Eli käytännössä oikeudessa tämä koko arviointi on usein täysin vinksahtanutta. Kuoleman todennäköisyyttä pitäisi arvioida perus tallaajan ”maalaisjärjen” näkökulmasta, eikä minkään lääketieteen professorin. Sinänsä erikoista on myös se ettei nämä taida koskaan mennä toisinpäin (en ainakaan muista sellaista tuomiota nähneeni). Eli, että tavan kansalaisen olisi pitänyt ottaa huomioon asia jonka alan kokenut ammattilainen ymmärtää, mutta jota yleisen elämänkokemuksen ja maalaisjärjen perusteella ei voinut olettaa.