Jäin vielä pohtimaan tätä kysymystä, vaikka olenkin pahasti myöhässä. Näissä kaikissa kuitenkin on se ero parsakaalin myymiseen, että tuomio näissä annetaan siinä käsityksessä, että uhri on kuollut ja henkirikos tapahtunut. Myöhemmin voi käydä ilmi, että oikeus on erehtynyt, ja uhri ei olekaan kuollut. Silloin oletettavasti tuomio purettaisiin, joissain tapauksissa ehkä tulisi uusi istunto uusin nimikkein. Nähdäkseni ei ole olemassa sellaista tapausta, jossa oikeus voisi tuomita murhasta tietoisena siitä, että murhan kohde on hengissä. Murhanyrityksestä kyllä, mutta ei murhasta.
Parsakaalin myymistapauksessa oikeus on ollut täysin tietoinen siitä, että huumausainetta ei ole myyty ja siitä huolimatta tuominnut siitä, mikä tekee ratkaisusta jokseenkin... mielenkiintoisen.
Olennaista on, että murhasta voidaan tuomita, vaikka aiottu uhri olisi elossa. Tapaus, jossa oikeus tietäisi uhrin olevan hengissä, on kokonaan eri asia. Tuomion peruutus ei muuta sitä, että joku on hetkellä t tuomittu murhasta. Oikeuden pitää tosin määritellä se, mitä tarkoittaa "kuollut".
Parsakaalituomion perusteluja ei löydy nettihaulla, joten ne pitää keksiä. Jos käräjäoikeus, kuten olettaa saattaa, huomioi sen, että saadakseen tuomion lain mukaan myyjän pitäisi myydä todellista huumetta, mahdollisuus kiertää asiaa viittaamalla johonkin materiaaliseen perusteluun on pieni: siis että aine näytti huumeelta tms.
Jos olemme yksimielisiä edellä sanotusta, silloin tapahtuma pitää analysoida uudelleen. Lähtisin tässä yhteydessä tapahtuman määrittelemisestä "huumeiden myyntitapahtumaksi".
On totta että: 1) Ostajalla oli tarkoitus ostaa huumeita ja hän luuli ostavansa huumeita. Toisaalta, 2) Myyjällä oli aikomus ansaita rahaa huumeen myynnistä, vaikka hän tiesi, ettei hänen myymänsä tavara ollut huumetta. Jos lisätään tähän kolmas tekijä, 3) huumeen käyttäminen myyntitapahtumassa erehdyttämistarkoituksessa, voidaan päästä lähemmäs oikeuden ajattelutapaa.
Silloin varmaan esitämme kysymyksen, voidaanko tapahtuma tulkita "huumeiden myynniksi". Oikeuden mielestä ei ollut olennaista, liikkuiko itse huumausaine tapahtumassa, vaan se, miten tapahtuma voidaan tulkita. Tässä tulee mieleen erilaisia epäonnistuneita tapahtumia, joiden tarkoitus on myydä aitoa tavaraa, mutta poliisi ikävästi puuttuu tapahtumaan. Silti näissäkin erilaisissa variaatioissa oli tarkoitus suorittaa huumeiden myyntiaktio.
Esimerkiksi autokauppa on joka tapauksessa autokauppa, vaikka myyty tavara olisi tavalla tai toisella epäkuranttia. Voimme miettiä sitä, mikä on olennaista kaupassa. Myydä auton ruostunut kori autona? Toki kyseessä on petos, mikäli kaupassa ei tällaisesta sovittu, mutta siitä huolimatta kyseessä on, varsin vajavaisella tavalla tosin, "autokauppa".
Jospa oikeus siis katsoi, että huumekauppa on huumekauppaa, kun edes toinen asianosainen uskoo ostavansa huumeita, varsin hyvin perustein. Tämäntyyppisiä esimerkkejä vajavaisesta toiminnasta voidaan helposti löytää arkielämästä. Välttämätöntä ei ole, että myyjä uskoo myyvänsä huumeita. Voihan käydä niinkin, että myyjä luulee myyvänsä huumetta, mutta hänen toimittajansa on pettänyt hänet, joten hän myykin plaseboa.
Täsmennän: Tuomion saadakseen myyjän uskomuksen aste ja laatu ei ole merkitsevin asia eikä sekään, mitä hän tosiasiallisesti myy.
Em. tapaus voidaan hyvin perustein analysoida huumeiden myyntitapahtumaksi ilman, että myyty tavara olisi huumetta. Mitä petos tuo tähän lisää? Ainakin sen, että myyjä tietää, ettei tavara ollut huumetta. Tapahtumaan liittyy kuitenkin raha, joka lisää olennaisen tekijän kauppaan. Kyseessähän ei ollut kummankaan osallisen mielestä "parsakaalikauppaa".
Myyjäkään ei ajatellut myyvänsä parsakaalia, vaan huumeeksi naamioitua parsakaalia. Jos joku olisi kysynyt (ei poliisi tai muu ikävä ihminen), mitä myyt, myyjä olisi vastannut myyvänsä huumetta. Osapuolten kesken olisi näin kysyttäessä vallinnut yksimielisyys aktiosta. Valuutan käyttö vahvistaa aktion ja näin oikeus toteaa vakuuttavasti, että huumekauppaahan tämä. Itse tavaran laatu on epäolennainen.
Raha myös vahvistaa oikeuden kannan siitä, että kyseessä oli huumekauppa. Otaksuttavasti tavaran hinta oli huumeen, ei parsakaalin. Myyjä ei tarjonnut asiakkaalle ylihintaista parsakaalia, vaan oletettavasti huumetta markkinahintaan. Myyjällä oli vakaa aikomus ansaita rahaa myymällä tavaraa huumeena, kenties juuri siksi, että välttäisi tuomion. Oli mahdollisesti perillä lain kirjaimesta.
Mikäli hovioikeus ei muuttaisi päätöstä ja korkein oikeus vahvistaisi tuomion, meillähän olisi erinomaisen ennaltaehkäisevä ohjaava tuomio olemassa. Kannattaa myydä ehtaa tavaraa, koska pettäminen tässä tapauksessa ei vähennä rangaistavuutta.