Mainos

Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 895 193
  • 11 821

teppana

Jäsen
Varmasti näin. Toisaalta olisihan se kohtuutonta tuomita moinen perseilijä kunnon tuomioon, kun kerran aiemminkin on jaettu ymmärtäväisesti erittäin lepsuja tuomioita. Kansan oikeustaju on totta kai samantekevää.

Ei kyse ole siitä olisiko se kohtuullista vai ei. Kyse on siitä, ettei selvästi kovemmat tuomiot samoista rikoksista tulisi pitämään oikeuden tarkastelussa. Kuten täällä on jo miljoonaan kertaan todettu, muutos lähtee lainsäätäjistä. Oikeus ei yksinkertaisesti pysty korottamaan tuomioita tuosta vain. Vaikka käräjäoikeus päättäisikin tuomita teosta maksimin, olkoot vaikka 10 vuotta vankilaa ja aiemmin samankaltaisista rikoksista on tuomittu 2,5-3 vuotta ei tuo 10 vuoden tuomio tulisi pitämään hovioikeudessa.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sitten kun se sattuu omalle, tai oman läheisen kohdalle saattaa rangaistusvaatimukset muuttua.

Niin todennäköisesti muuttuvatkin. Sille on loppujen lopuksi ihan hyvä syy miksi sivistyvaltiossa tuomiot langetetaan lakikirjan, eikä uhrin vaatimuksen, mukaan.

Aina kun näistä Suomen oikeuslaitoksen antamista tuomioista alkaa verenpaine nousta, niin kannattaa muistuttaa itseään että rangaistus tulee ainoastaan siitä että syyllinen on rikkonut yhteiskunnan sääntöjä vastaan, ja yrittää sisäistää että oikeusaitoksen langettama rangaistus ei ole millään tavalla kosto uhrin puolesta.
 
teppana

Jäsen
Käsittääkseni muutokset eivät ole juurikaan vaikuttaneet, vaan on tuomittu vanhan mallin mukaan, koska on pyritty "tasapuolisuuteen".

Mitkä muutokset?

Ei tuomioita anneta minkään mallin mukaan, vaan lain mukaan.

Lainsäätäjien tehtävä on asettaa tuomioiden minimi ja maksimi. Oikeuslaitos sitten tuomitsee tapauskohtaisesti noiden rajojen sisällä. Jos koetaan esimerkiksi että törkeissä rattijuopoumuksissa jotka johtavat kuolemaan, rangaistukset ovat liian heppoisia tulee eduskunnan säätää laki uudestaan. Ei oikeuslaitos pysty nykyisen lainsäädännön puitteissa lähteä muuttamaan tuomioita radikaalisti suuntaan tai toiseen. Kyse ei ole halusta, korruptiosta tai poliittisesta suuntauksesta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Kyse on oikeushistoriasta. Eli kun on viimeiset 30 vuotta annettu tuomioita sieltä aiemmasta päästä rangaistusasteikkoa niin siitä normista poikkeavat tuomiot muutettaisiin kuitenkin hovissa. Eli kyse ei ole pelkästään lainsäädännöllisestä asiasta vaan oikeusperinteestä. Älä rajaa voidaan tietysti nostaa, mutta olen itse rikoslain uusimisen kannalla (pohjautuu edelleen vuoden 1889 säädöksiin). Oikeuden pitää perustua ennustettavuuteen joten ei voida lätkäistä pahoinpitelystä yhtäkkiä sieltä yläpäästä rangaistusasteikkoa tuomiota kun aiemmin on annettu alapäästä vastaavista rikkomuksista.
 
Kaikuuko täällä? :D Mutta siis, samaa olen sanonut jo useampaan kertaan tässä ketjussa. Tosin rikoslain uusimiseen en ole ottanut sen enempää kantaa, vaan tiettyjen rikosten kohdalla haluttuihin muutoksiin.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti tässä tapauksessa saadaan lopulta oikeus tapahtumaan. On käsittämätön kuvio kyllä. Ja näitähän on paljon, asiat eivät vaan koskaan paljastu.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toivottavasti tässä tapauksessa saadaan lopulta oikeus tapahtumaan. On käsittämätön kuvio kyllä. Ja näitähän on paljon, asiat eivät vaan koskaan paljastu.

Asia jossa miehen oikeuksien yli kyllä jyrätään. En ymmärrä, miten isyydestä valehteleminen ei ole määritelty törkeäksi petokseksi, taloudellinen hyöty ja vastaavasti menetykset ovat osallisille sen verran mittavia. Tuollekin miehelle menetyksiksi on siis tulossa 50 000€ ja tulevaisuudessa perinnön lakiosa, äidille vastaava hyöty. Jos olet nussinut kahta äijää putkeen, niin sen pitäisi olla törkeä petos että menet toiselle väittämään että olet isä varmuudella, kun todellisuudessa on vain 50% todennäköisyys siihen.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivottavasti tässä tapauksessa saadaan lopulta oikeus tapahtumaan. On käsittämätön kuvio kyllä. Ja näitähän on paljon, asiat eivät vaan koskaan paljastu.

Jos ei 6kk aikana ehdi menemään oikeusavustajan puheille ja laittaa kannetta vireille, niin ketä pitäisi sääliä?
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos ei 6kk aikana ehdi menemään oikeusavustajan puheille ja laittaa kannetta vireille, niin ketä pitäisi sääliä?

Pitääkö olettaa, että jokainen mies on tietoinen tällaisesta mielivaltaisesta pykälästä? Itse en ilman tätä uutisointia olisi, isyyden purkamisen pitäisi olla vain muodollisuus, jos et ole lapsen isä vaan olet joutunut petoksen uhriksi.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Meinaatko, että on helppo paikka, jos omalle kohdalle osuisi? Ei siinä välttämättä hirveän rationaalisesti ajattele.

Ymmärtäisin jos puhuttaisiin päivistä tai viikoista, tällöin voisi käydä ns. paska tuuri määräpäivien kanssa.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Minusta isyyden tarkistus pitäisi mennä tänä päivänä ihan suoraan DNA-testin kautta. Olit nyt aviossa tai halusitpa tunnustaa isyyden tai miten vaan. Aina tarkistettaisiin tilanne.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jännä juttu, että lakia on jossain vaiheessa ilmeisesti muutettu aika lailla. Kaverini sai kuluvan vuosituhannen alussa isyyden kumoamisen vireille ja läpi, vaikka (toisen miehen) lapsi oli jo teini-ikäinen. Koko prosessi lähti käyntiin, kun lapsen äiti lipsautti totuuden eikä enää kiistänyt asiaa oikeudessa. Aivan satavarma tieto tämä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Noita isyyteen liittyviä lakeja muutettiin joitain vuosia sitten. Eikös se ollut joku kiekkoilija, jota taas ei voitu tunnustaa isäksi, kun lapsen äiti oli naimisissa ja äiti ei suostunut siihe, että isyys annettaisiin oikealle isälle? Jos ei kiekkoilija, niin joku urheilija kuitenkin.

Tuo tapaus oli yksi syy lakimuutoksille ja olisiko sitten samassa rytäkässä tullut joku määräaika. Tai vaikuttaako sitten se äidin suostumus / suostumattomuus asiaan, en tiedä.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos ei 6kk aikana ehdi menemään oikeusavustajan puheille ja laittaa kannetta vireille, niin ketä pitäisi sääliä?

Tässä liikutaan sellaisissa asioissa että aikaa pitäisi olla reilusti, useita vuosia ehkä jopa kymmeniä. Kyseessä on kuitenkin yksilölle melko dramaattisesta asiasta, jonka pelkkään sisäistämiseenkin voi mennä jo se pari vuotta. Menee periaatteessa samaan kastiin raiskauksen kanssa, jossa uhri voi vasta reilusti jälkeenpäin sisäistää tulleensa raiskatuksi.

Eikös joku kansanedustajakin ollut tämän asian tiimoilta aktiivinen. Ei tosin taideta tämän hallituksen aikana tällaisiin asioihin puuttua.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Murhasta elinkautiseen tuomittu pääsee vapauteen 11 vuoden tuomion jälkeen, vaikka teko oli murhaksikin törkeä. Keskimäärin elinkautinen kestää nuorilla tuomituilla vajaa 14 vuotta.
Tähän ollaan tultu. Elinkautisestakin pääsee jo halvemmalla, kuin jostain tappotuomioista. Järjetöntä. Murha on murha. Tuo nuoren iän varjolla tehty ei pitäisi riittää selitykseksi, kun kyseessä on murha ja elinkautinen.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Aika viihdyttävää kun vuonna 2011 on annettu tuomio kunnianloukkauksesta, sitten kun loukattu paljastui tappajaksi, tuomio purettiin korkeimmassa oikeudessa, koska tappajaksi haukkuminen olikin ihan totuuden mukainen kuvailu. Nyt sitten tutkitaan saako tappajan tunteita loukata käyttämällä vähän värikkäämpää kieltä.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Aika pieni rangaistus omasta mielestäni.
On. Se on järkyttävää miten paljon ihmiset luuri kädessä paahtaa tuolla liikenteessä. Sen näkee jo kaukaa mihin katse osoittaa ja hämärällä lärvi hehkuu. Joskus sitä sortuu itsekin, mutta kovasti olen koittanut tapojani parantaa. Vähän offtopic mut menkööt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
4

444

Aika pieni rangaistus omasta mielestäni.
”Se, että hän on ammatikseen ajanut kuorma-autoa, oli asiassa raskauttava tekijä.”
Aika vitun halvalla saa tappaa toisen liikenteessä, jos tuostakin olisi saanut vähäisemmän tuomion joku esim. minä, joka en aja ammatikseni kuorma-autoa. Sen kuin vain näpeltää menemään ja hups.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
9 kuukautta ehdollista? Halpa on ihmishenki tässämaassa.
Aivan liian halpa.
Tämäkö on sitä länsimaista oikeusvaltiota jos ihmishenki ei ole edes vankeusrangaistuksen arvoinen. Huhhuh.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös