Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 784 005
  • 11 405

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Vois tulla ehkä mieleen, että vankila onkin aika vittumainen paikka, eikä sinne tee enää mieli uudestaan mennä. Nyt näitä nuoria vittupäitä paapotaan edestä ja takaa, eikä vankeustuomiolla ole minkäänlaista pelotevaikutusta, vaikka ehdottomasti sellainen pitäisi olla.

Joskus on tullut mietittyä sellaistakin, että nuorille annettaisiin aikuista helpommin linnaa. Ei kovin pitkiä tuomioita, mutta esimerkiksi useampaan näpistykseen syyllistynyt voisi viettää pari viikkoa kesälomastaan lukkojen takana tai vastaavaa. Saattaisi säikäyttää jokusen junnun takaisin oikeille urille ennen kuin ajautuvat siihen pisteeseen, että vaihtoehtoina ovat laitoskierre ja päihteet. On joo kalliimpaa kuin antaa vain nimelliset sakot tulottomalle skidille, mutta pitkässä juoksussa saattaisi maksaa itsensä takaisin.

Turpaan ei sitten kenellekään pidä antaa. Joku hennompi voi ehkä siitä ottaa opikseen, mutta pikkukriminaalille se on vain merkki siitä, että väkivalta on ratkaisu ongelmiin.
 

teppana

Jäsen
Se fakta, että jotkut ovat "vässyköitä" jotka pelästyvät turpasaunasta ei tarkoita, että kaikki ovat sellaisia. Ihmisiä on erilaisia. Jotkut eivät osaa välimerkkisääntöjä kun toiset osaavat. Toiset menevät kilpeen väkivallan uhrina, toiset taas kimpaantuvat sellaisesta. Joillekin looginen ajattelu on vaikeaa kun toisille se on helpompaa. Toisille vankilatuomio mahdollistaa omien tekojen arvioimisen, kun toiset oppivat vankilassa entistä pahemmille tavoille.

Sitten on henkilöitä jotka arvostelevat esimerkiksi tiettyjen arabimaiden brutaalia yhteiskuntajärjestelmää ja seuraavassa viestissä ilmoittavat, että olisi hyvä kun vankilassa vedettäisiin joka päivä ihmisiä turpaan.

Tämä boldattu on kyllä hyvin yleinen ilmiö. Se myös profiloituu hyvin vahvasti tiettyyn puolueeseen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Joskus on tullut mietittyä sellaistakin, että nuorille annettaisiin aikuista helpommin linnaa. Ei kovin pitkiä tuomioita, mutta esimerkiksi useampaan näpistykseen syyllistynyt voisi viettää pari viikkoa kesälomastaan lukkojen takana tai vastaavaa. Saattaisi säikäyttää jokusen junnun takaisin oikeille urille ennen kuin ajautuvat siihen pisteeseen, että vaihtoehtoina ovat laitoskierre ja päihteet. On joo kalliimpaa kuin antaa vain nimelliset sakot tulottomalle skidille, mutta pitkässä juoksussa saattaisi maksaa itsensä takaisin.

Mikä tämä tositeeveesarja oli missä nuoret laitettiin linnaan. Tuloksista en tiedä, mutta kai sitä joku muukin sattui näkemään. Enää sitä ei ole näkynyt, ehkä se ei toiminut tuottajan budjetin kannalta.

Ideaahan tuossa kuitenkin olisi. Pelottelua ilman, että oikeasti tarvitsisi pelätä, siksihän ihmiset kauhuleffojakin katsovat. Koulutusta ilman saunan taakse laittoa.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
mutta tästä on hieman omakohtaista kokemusta ja nyt nousi lapsuusmuisto mieleen. Ala-asteella näin läheltä rehtorin lyövän oppilasta. Eikä vain yhtä kertaa. Ei hän enää hengissä varmaan voi olla ja samaa koulua käyneiden keskuudessa liikkuu vaikka mitä urbaanilegendoja. Tuo on kuitenkin totta.
Meidän koulussamme oli myös samalla tavalla käyttäytyvä rehtori, mutta hän hoiti homman (turpaan lyönnin siten ettei verijälkiä jäänyt, nahkahansikkailla lätki naamaan) työhuoneessaan lukitun oven takana. Oli siis vain hakattujen kertomuksia ilman todisteita. En osaa sanoa oppiko kukaan mitään, mutta ei sinne tunkua ollut.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Turpaan ei sitten kenellekään pidä antaa. Joku hennompi voi ehkä siitä ottaa opikseen, mutta pikkukriminaalille se on vain merkki siitä, että väkivalta on ratkaisu ongelmiin.
Esitän eriävän mielipiteen. Kun pikkukriminaalin kohdalle sattuu riittävän kovaa, niin kyllä se hillitsee. Jos pikkukriminaali joutuu esim. pyörätuoliin turpaanvedon seurauksena, niin kyllä se kummasti hillitsee halua ja kykyä jatkaa kriminaalina elämistä.

Samoin uskon, että jos toistuviin seksuaalirikoksiin syyllistynyt mies saa päivittäin luotimuurahaisen piston kikkeliin, niin kyllä se hillitsee tehokkaammin kuin esim. ehdollinen vankeus. Tietyissä tapauksissa fyysiset rangaistukset olisivat aivan paikallaan.

Oliskohan sarjakuristaja lopettanut tekonsa mikäli häntä olisi kuristettu riittävän kovaa riittävän usein.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämmöisessä länsimaisessa oikeuskäytännössä on melko normaalia antaa ensimmäisestä tai nuorena tehdystä teosta melko pieni rangaistus. Siinä on ne hyvät puolet eli kaikille voi se yksi virhe sattua mutta huonona asiana on, ettei niistä se tuleva vankeinhoitolaitosta ja muita viranomaisia työllistävä kansanosa opi mitään. Enemmänkin saavat lisäoppia kokeneilta ammattimiehiltä.

Uskallan silti väittää yhteiskunnan pysyvän rauhallisempana löysähköillä tuomioilla kuin ylisuurilla tuomioilla. Luonnollisesti osassa tuomioissa olisi huomattavaa kiristysvaraa (seksuaali yms rikokset) mutta huume- ja väkivaltarikoksissa linja on melko hyvä.
 

Byvajet

Jäsen
Tilanteen totuutta tuskin kukaan tietää, mutta siitä syntyy käsitys, että kysymyksessä oli vain ote, jonka avulla oli tarkoitus saada oppilaan huomio itseensä. Ainakaan vammoja ei tullut.

Luulenpa, että varsin moni vanhempi on käyttänyt lapsiinsa samankaltaisia keinoja. Pahoinpitelyitä kai nekin.

Kaupunginvaltuutettu-opettaja käänsi oppilaan hartioista itseään päin - tuomittiin lievästä pahoinpitelystä

Kaupunginvaltuutettu-opettaja käänsi oppilaan hartioista itseään päin - tuomittiin lievästä pahoinpitelystä
 

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämmöisessä länsimaisessa oikeuskäytännössä on melko normaalia antaa ensimmäisestä tai nuorena tehdystä teosta melko pieni rangaistus. Siinä on ne hyvät puolet eli kaikille voi se yksi virhe sattua mutta huonona asiana on, ettei niistä se tuleva vankeinhoitolaitosta ja muita viranomaisia työllistävä kansanosa opi mitään. Enemmänkin saavat lisäoppia kokeneilta ammattimiehiltä.

Uskallan silti väittää yhteiskunnan pysyvän rauhallisempana löysähköillä tuomioilla kuin ylisuurilla tuomioilla. Luonnollisesti osassa tuomioissa olisi huomattavaa kiristysvaraa (seksuaali yms rikokset) mutta huume- ja väkivaltarikoksissa linja on melko hyvä.
Tuosta kohtaa olen täysin toista mieltä. Väkivaltarikollisuudesta pitäisi tulla paljon helpommin ja pidempiä ehdottomia tuomioita, vieläpä heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Näen, että tämä olisi ainoa oikea viesti sekä väkivaltaisille ihmisille, että yhteiskunnalle ylipäätään. (Tietysti olosuhteet ja tilanteet vaikuttavat yksittäisiin väkivallantekoihin, mutta ihmisten herkkyydessä käyttää väkivaltaa on suuria eroja.)
 

Masentaja

Jäsen
No nyt on taas sellaista legendaa että terve. Eli, vuonna 2015 paloi Nurmijärvellä rivitalo, joka tuomittiin syttyneeksi sähköpyörästä. Tästä laitettiin vastuuseen sähköpyörän maahantuonut yritys. Aiheesta on ollut mm. Ylen MOT-ohjelmassa juttu ja paljon kirjoituksia mediassa. Tuossa MOT:n jutussa kerrotaan ja näytetäänkin kuinka sitä pyörää ei saa syttymään vaikka yrittäisi ja silti sanotaan että minuuteissa on palo ollut jo katolla. TUKES ja VTT on tutkinut vastaavat pyörät ja eivät ole löytäneet menetelmää tai vikaa jolla sen saisi syttymään. Silti nyt hovioikeus tuomitsi maahantuojan korvaamaan vakuutusyhtiölle puoli miljoonaa talosta ja oikeuskulut päälle. Alla linkkejä aihetta käsitteleviin artikkeleihin:

MOT
Yle
Iltalehti

Ja noista jutuista löytyy lisää linkkejä aiheeseen. Mun mielestä on vaan käsittämätöntä että poliisi ei ole tutkinut paloa muuten kuin haastattelemalla, esim palokoiraa ei käytetty joka pystyisi merkitsemään kohdat joissa käytetty mahdollisia palavia nesteitä tai muuta.

Se kokemus mikä itsellä on, harva tulipalo syttyy tuohon mittakaavaan jutuissa kerroituissa "minuuteissa" ilman että sitä vauhditetaan tai se vauhdittuu reippaasti esim nesteillä tai muilla paloa edistävillä jutuilla. Kyllä se yleensä ottaa hieman pidempään, varsinkin jos se alkaisi suljetussa kotelossa olevasta lyijyakusta(jota saa kohdella todella rumasti, varsinkin geeliakkua, että se lähtisi jos sittenkään) ja leviäisi niin että katto on tulessa alle 10min. Ei onnistu.

Ja se mikä ihmetyttää on tuon vakuutusyhtiön rooli tutkijana tässä jutussa. Jos ne tekee arvion (ei tieteellistä näyttöä), niin miksi se jyrää VTT:n ja TUKESin tutkimukset, joista ainakin TUKES on ihan viranomainen joka tekee duunia virkavastuulla. Aika kusessa on monet maahantuojat jatkossa, koitappa siinä todistaa että tuotetta ei ole näpelöity tai modattu loppukäyttäjän toimesta ja ei palanut kuin rivitalo irtaimistoineen.
 

teppana

Jäsen
Tämä ei mielestäni mene "närhen munien" alle, mutta sopinee silti tähän ketjuun.

Kaikki neljä laulaja Tomi Metsäkedon kunnianloukkauksesta syytettyä naista tuomittiin sakkoihin

Neljä laulaja Tomi Metsäkedon kunnianloukkauksesta syytettyä naista tuomittiin sakkoihin. Tuomion antoi Helsingin käräjäoikeus.

Naiset tuomittiin sakkoihin laulaja Tomi Metsäketoa koskevista kirjoituksista sosiaalisessa mediassa. Kaikki neljä syytettyä tuomittiin 25 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta. Sakoista kertyy maksettavaa naisten tuloilla 150–675 euroa.

Pidän ratkaisua hyvänä. Nettiin ei voi kirjoittaa mitä haluaa ja ihmisten on syytä ymmärtää se.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Mielenkiintoista että lehtitietojen mukaan Metsäketo ei ollut asianomistajana hakenut lainkaan korvauksia menetetyistä ansioista. Itse näkisin että varsinkin Mamma Mian roolin menettämisen taloudellisen menetyksen määrittely olisi ollut aika kiistatonta.

Ilmeisesti Metsäketo on liikkeellä lähinnä periaatteesta.

EDIT: löysin Seiskasta (!) tiedon menetetyistä ansioista:

Tomi Metsäketo leimattiin netissä raiskaajaksi - avautui oikeudessa: Lähipiirikin huolestui!

"Kaikkiaan hän laski menettäneensä kirjoittelun seurauksena peruuntuneiden töiden myötä 80 000 euroa.

Metsäkedolla ei ole korvausvaatimuksia naisia kohtaan."
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Mielenkiintoista että lehtitietojen mukaan Metsäketo ei ollut asianomistajana hakenut lainkaan korvauksia menetetyistä ansioista. Itse näkisin että varsinkin Mamma Mian roolin menettämisen taloudellisen menetyksen määrittely olisi ollut aika kiistatonta.
Mamma Mian se on haastanut erikseen oikeuteen. En tiedä olisiko työmahdollisuuksien menettämistä voinut sälyttää neljän somepostauksen syyksi.

Ihan hyvä että tähän saatiin päätös. Limanuljaskojen ei saa vihjata olevan myös raiskaajia ellei asiasta ole selkeää näyttöä. Toivottavasti somessa pitäydytään jatkossa vähän miedommassa nimittelyssä.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Mamma Mian se on haastanut erikseen oikeuteen. En tiedä olisiko työmahdollisuuksien menettämistä voinut sälyttää neljän somepostauksen syyksi.
Asiasta voisi olla enemmän epäselvyyttä jos Mamma Mia ei olisi lähettänyt pressitiedotetta jossa sanoi huhujen olleen syy irtisanomiseen:

"Tiedotteen mukaan mediassa viime päivinä pinnalle noussut keskustelu häirinnästä ja esille tulleet häirintätapaukset ovat kuitenkin pakottaneet tuotantotiimin pohtimaan musikaalin roolitusta uudelleen.

– Pitkällisen pohdinnan ja keskusteluiden jälkeen olemme päättäneet roolittaa Tomin roolin uudelleen, Storgård jatkaa."

Tomi Metsäketo ulos Mamma Mia! -musikaalista

Ehkä tämä on se paras tie jossa epämääräisten huhujen perusteella tehty irtisanominen tulee firmoille kalliiksi. Toki mainetta tulee suojella mutta mikään ei ole tässä maailmassa ilmaista.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Asiasta voisi olla enemmän epäselvyyttä jos Mamma Mia ei olisi lähettänyt pressitiedotetta jossa sanoi huhujen olleen syy irtisanomiseen:
Pointtini ei alkuunkaan ollut, etteikö somesta kummunnut keskustelu olisi ollut potkujen taustalla. Sitä keskustelua kävivät kuitenkin sadat jos ei tuhannet yksityisihmiset ja pohdin, että voisiko kaiken kollektiivisen keskustelun aiheuttamat haitat kaataa neljän rajuimman viestin kirjoittajan niskaan. En usko, että musikaalin kanta olisi olluit eri vaikkei yhtäkään niistä nimenomaisista viesteistä olisi kirjoitettu, sillä samansuuntaisia, mutta maltillisempia syytöksiä oli niin runsaasti.
 

teppana

Jäsen
Asiasta voisi olla enemmän epäselvyyttä jos Mamma Mia ei olisi lähettänyt pressitiedotetta jossa sanoi huhujen olleen syy irtisanomiseen:



Tomi Metsäketo ulos Mamma Mia! -musikaalista

Ehkä tämä on se paras tie jossa epämääräisten huhujen perusteella tehty irtisanominen tulee firmoille kalliiksi. Toki mainetta tulee suojella mutta mikään ei ole tässä maailmassa ilmaista.

Tässä asiassa toivon vielä päätöstä Metsäkedon eduksi. On eri asia antaa fudut toimarille vaikkakin vain huhupuheiden perusteella. Mutta työntekijöiden irtisanominen netissä tapahtuvan epämääräisen kirjoittelun vuoksi on tie jolle ei saisi lähteä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olisiko Metsäketo ollut niin fiksu, että olisi laskenut että jos hän ei vaadi rangaistusta syytetyille jää kynnys tuomioon pienemmäksi tai ainakaan ei voi tulla nahkapäätöstä joka haittaisi tulevaa isomman rahan oikeudenkäyntiä? Naisilta hän ei olisi mitään kymmeniä tuhansia tullut samaan ikinä, mutta Mamma Mialta sellaiset rahat löytyy.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Pointtini ei alkuunkaan ollut, etteikö somesta kummunnut keskustelu olisi ollut potkujen taustalla. Sitä keskustelua kävivät kuitenkin sadat jos ei tuhannet yksityisihmiset ja pohdin, että voisiko kaiken kollektiivisen keskustelun aiheuttamat haitat kaataa neljän rajuimman viestin kirjoittajan niskaan.
Ehkä juuri tämä approach on mitä tämä somen aikaansaama mob mentality tarvitsee. Yleisesti lynkkausjoukkoon osallistuminen ei vapauta sinua vastuusta vaan päinvastoin - olet vastuussa tuon joukon teoista jos olet lainkaan aktiivisesti mukana.

Jos minä päättäisin nyt osallistua Pattijoella tapahtuvaan lynkkaamiseen jossa päätämme rasismipäissämme hirttää yhden turvapaikanhakijan. Olisin mukana kantamassa soihtua, murtamassa hänen kotinsa ovea ja auttaisin kantamaan kaveria auton takaluukkuun. Itse en osallistuisi hirttämistä edeltävään pahoinpitelyyn enkä edes hirttämiseen vaan sen ajan katselisin vierestä tiki-soihtu kädessäni, niin minusta on aivan perusteltua että minut tuomittaisiin kotirauhan häiritsemisestä, vapaudenriistosta, pahoinpitelystä ja murhasta koska olisin ollut aktiivinen toimija lynch mobissa. Ehkä hirttosolmun tehnyttä kaveria ei koskaan tunnistettu mutta se ei tee muusta porukasta syytöntä murhaan.

Ehkä tällä tavalla lainsäädäntö mukautuu uuteen todellisuuteen
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Olisiko Metsäketo ollut niin fiksu, että olisi laskenut että jos hän ei vaadi rangaistusta syytetyille jää kynnys tuomioon pienemmäksi tai ainakaan ei voi tulla nahkapäätöstä joka haittaisi tulevaa isomman rahan oikeudenkäyntiä? Naisilta hän ei olisi mitään kymmeniä tuhansia tullut samaan ikinä, mutta Mamma Mialta sellaiset rahat löytyy.

On mahdotonta näyttää toteen, että menetykset johtuvat juuri näistä neljästä saatika arvioida kuinka suuri osuus kullakin on ollut ansionmenetyksen taustalla. Sen sijaan on helppoa näyttää toteen kunnianloukkaus.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ehkä juuri tämä approach on mitä tämä somen aikaansaama mob mentality tarvitsee. Yleisesti lynkkausjoukkoon osallistuminen ei vapauta sinua vastuusta vaan päinvastoin - olet vastuussa tuon joukon teoista jos olet lainkaan aktiivisesti mukana.
Kunnianloukkauksesta on aika pitkä matka murhaan ja niitä rikoksia kuuluukin käsitellä eri tavalla.

On ihan kaunis ajatus, että se kiinni saatu voisi ottaa turpaan koko porukan puolesta, mutta nykyisen oikeusjärjestelmämme kannalta vähän ongelmallinen. Tai siis ei ole kaunis ajatus eikä ole vain vähän ongelmallinen.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mietin saisiko esimerkiksi teatteri- tai elokuvaproduktio hyllyttää näyttelijän siinä pelossa että henkilö on suurelle yleisölle niin vastenmielinen että jos pidetään produktiossa mukana, ei kukaan tule teosta katsomaan? Lisäksi, jos yleisön kokeman kusipäisyyden perusteella saisi hyllyttää, olisiko se sallittua jos suuri yleisö on ilmoittanut ettei tule produktiota katsomaan koska pääosassa on homo/musta/juutalainen?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mietin saisiko esimerkiksi teatteri- tai elokuvaproduktio hyllyttää näyttelijän siinä pelossa että henkilö on suurelle yleisölle niin vastenmielinen että jos pidetään produktiossa mukana, ei kukaan tule teosta katsomaan?

Tietenkin nämä lasketaan tarkkaan, koska produktion tarkoitus on tehdä voittoa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tietenkin nämä lasketaan tarkkaan, koska produktion tarkoitus on tehdä voittoa.
Toki lasketaan tarkkaan ja mieluiten jätetään palkkaamatta potentiaaliset riskihenkilöt, mutta jos inhotus räjähtää vasta palkkaamisen jälkeen niin millä perusteella voi esimerkiksi se teatteri pihalle näyttelijän laittaa? Riittääkö lailliseksi perusteeksi "yleisö ei tykkää sinusta"?
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Mietin saisiko esimerkiksi teatteri- tai elokuvaproduktio hyllyttää näyttelijän siinä pelossa että henkilö on suurelle yleisölle niin vastenmielinen että jos pidetään produktiossa mukana, ei kukaan tule teosta katsomaan? Lisäksi, jos yleisön kokeman kusipäisyyden perusteella saisi hyllyttää, olisiko se sallittua jos suuri yleisö on ilmoittanut ettei tule produktiota katsomaan koska pääosassa on homo/musta/juutalainen?

Luulen, että moitteilla tai peräti selviäisi. Tulee mieleen vähemmistönsuoja oikeudellisessa punninnassa. Pelkkä vastenmielinen luonteenpiirre on nähdäkseni yleisempi verrattuna vähemmistöryhmiin "erityisasemassa". Syytetyn asema korostuu tuottajalla, joka omaa persoonaa työkaluna käyttäen kosiskelee tarkoituksenmukaisesti madollisimman suurta yleisömassaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös