Suomen Nato-jäsenhakemuksen ratifioinnin seurantaketju

  • 508 727
  • 3 748

Fordél

Jäsen
Suomen NATO-jäsenyyden vastustaminen on Suomen turvallisuuspolitiikan vastustamista. On erityisesti nyt 2022 Venäjän uusimman hyökkäyksen Ukrainaan jälkeen, mutta on ollut aiemminkin, joskin lievempänä. Onneksi sentään enemmistö vasemmistoliitosta oli eri mieltä. Silti vähemmistön näkemys tulee tuomita samalla tavalla kuin muut venäjän etuja palvelevat toimet.
Niin, se on enemmistön kannan vastustamista liittyen Suomen turvallisuuspolitiikkaan, mutta ei se nyt ole mitään yleistä turvallisuuspolitiikan vastaisuutta, kuten aiemmasta viestistäsi sai kuvan. Kyllähän monilla näillä Naton vastustajillakin on omia ratkaisuesityksiä Suomen turvallisuuspolitiikan vahvistamiseen, mutta ne ovat vain erilaisia ratkaisuja.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minusta on kuitenkin parempi varautua hyökkäyksen tulemiseen kuin olla varautumatta. Varautumatta oleminen voi tulla monin verran kalliimmaksi kuin varautuminen.

Ehdottomasti ja tähän tähtää puolustusliitto NATO. Vasemmalta löytyy myös fiksuja ihmisiä, jotka ymmärtävät NATO:n tarkoituksen. Kuten Kalevi Suomela monen muun vasemmistolaisen kanssa. NATO on todellisuudessa vasemmistolainenkin liitto ja siinä ovat mukana demokraattiset vasemmistopuolueet ympäri Eurooppaa. Suomela tiivistää aika osuvasti:

"Historian vaikutuksista vasemmistoliiton Nato-kantoihin kirjoittaa myös SKDL:ssä ja vasemmistoliiton luottamustehtävissä pitkään toiminut rauhaliikeaktivisti Kalevi Suomela, joka toteaa Kansan Uutisten blogissaan, että vasemmistoliiton jäsenissä ja kannattajissa on liian paljon ihmisiä, jotka ovat omaksuneet kylmän sodan ajoilta periytyvän Neuvostoliiton propagandan luonnehdinnan Natosta, jossa Nato oli Neuvostoliittoa vastaan tähdätty ja sitä piirittävä sotilasliitto, eikä puolustusliitto.

– Tosiasia kuitenkin oli, että Nato syntyi pelosta Itä-Euroopan miehittänyttä Neuvostoliittoa kohtaan. Se siis syntyi erittäin aidosti puolustusliittona, Suomela toteaa."


Suomela ymmärtää NATO:n luonteen hyvin. Samaa toivoisi palstan vasemmistolaisiltakin. Perusasiat kuntoon! Nykyisessä tilanteessa Suomen NATO-jäsenyyden vastustaminen on erityisesti iäkkäämpien neuvostoliittoa palvoneiden hommaa.

 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Niin, se on enemmistön kannan vastustamista liittyen Suomen turvallisuuspolitiikkaan, mutta ei se nyt ole mitään yleistä turvallisuuspolitiikan vastaisuutta, kuten aiemmasta viestistäsi sai kuvan. Kyllähän monilla näillä Naton vastustajillakin on omia ratkaisuesityksiä Suomen turvallisuuspolitiikan vahvistamiseen, mutta ne ovat vain erilaisia ratkaisuja.
Eikä puolesta tai vastaan äänestäneitäkään jaa samanlainen näkemys. Puolesta äänestäneissä yhdet ovat ehdottomia Naton kannattajia ja toiset suhtautuvat varauksella ajattelemalla, ettei parempaakaan vaihtoehtoa tällä hetkellä ole olemassa. Vastustavissa taas toiset suhtautuvat kriittisesti Yhdysvaltoihin ja sitten on ainakin se yksi, josta ei kukaan saa selvää.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Olen eri mieltä. Se, että vastustaa Nato-jäsenyyttä, ei ole automaattisesti Suomen etujen vastaista toimintaa. Käsittämätöntä, että tällaisesta joutuu edes keskustelemaan. Suomen etua voi ajaa myös toisenlaisilla turvallisuuspoliittisilla ratkaisuilla, kuten Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön ja oman uskottavan puolustuksen vahvistamisella. Edelleen, se on sitten toinen kysymys, että onko tämä vaihtoehto esimerkiksi edes realistinen. Itsekään en tällaista suuntausta kannata.

Tämä olisi ihan relevantti vaihtoehto jos Vasemmistoliitto olisi liittoutumisen sijaan ajanut oman uskottavan puolustuksen vahvistamista. Puolue on kuitenkin läpi vuosikymmenten suhtautunut kaikkein nihkeimmin varsinkin isompiin puolustusvoimien investointeihin kuten hävittäjähankintoihin ja nähnyt puolustusmäärärahat suurinpiirtein ainoana julkisten menojen kohteena, josta voisi olla varaa säästääkin.
 

Fordél

Jäsen
Tämä olisi ihan relevantti vaihtoehto jos Vasemmistoliitto olisi liittoutumisen sijaan ajanut oman uskottavan puolustuksen vahvistamista. Puolue on kuitenkin läpi vuosikymmenten suhtautunut kaikkein nihkeimmin varsinkin isompiin puolustusvoimien investointeihin kuten hävittäjähankintoihin ja nähnyt puolustusmäärärahat suurinpiirtein ainoana julkisten menojen kohteena, josta voisi olla varaa säästääkin.
Ilman muuta aiheellinen kritiikki. Toki itse kirjoitinkin nykypäivän tilantesta, en menneistä vuosikymmenistä. Positiivista onkin, että myös vasemmistoliitossa on nyt viimeistään herätty oman puolustuksen vahvistamisen tärkeyteen, ja puolustusmenojen kasvattamisellekin löytyy tukea.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eihän näiden tarvitse olla toisiaan pois sulkevia asioita. Toiset kuitenkin näkevät sotilaallisen varautumisen tärkeämmäksi kuin yhteiskunnallisen ja toiset toisinpäin. Persuja ja vasemmistoliiton seitsemää edustajaa lukuunottamatta Suomen eduskunta näkee asioissa molemmat puolet ja ovat siksi sekä Nato- että EU-mielisiä. Hyvä että ovat.
Mitä tarkoittaa yhteiskunnallinen varautuminen, ainoa tapa pitää maa itsenäisenä on torjua asein hyökkääjät, tulevat ne sitten idästä tai lännestä.

Ukrainalta tämä on onnistunut jossain määrin, itäosa maasta on tosin venäläisten hallussa, samoin Krimi. Aika paljon infrastruktuuria on tuhoutunut, etenkin niillä alueilla missä on sodittu/soditaan. Ukrainan talous on heikoissa kantimissa, paljon on porukkaa lähtenyt maasta ja osa ei luultavasti koskaan palaa. Kun sota joskus loppuu, Ukrainalta kestää pitkään päästä takaisin jaloilleen. Todennäköisesti se tulee tapahtumaan EU:n jäsenenä, koska silloin EU maiden intressit maan jälleenrakennukseen ovat korkeammalla prioriteetillä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ilman muuta aiheellinen kritiikki. Toki itse kirjoitinkin nykypäivän tilantesta, en menneistä vuosikymmenistä. Positiivista onkin, että myös vasemmistoliitossa on nyt viimeistään herätty oman puolustuksen vahvistamisen tärkeyteen, ja puolustusmenojen kasvattamisellekin löytyy tukea.
No, nykytilanteessa olisikin poliittinen itsemurha vastustaa puolustusmäärärahojen kasvattamista.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Vai haluaa Unkari kutsututtaa delegaationsa Suomeen. Odottavat varmasti punaista mattoa, pokkurointia, nöyristelyä ja ylellistä viinanhuuruista lomaa.

Ehdotan täten, että tuo delegaatio viedään maksimissaan täpötäydelle Turku-Tukholma-Turku miniristeilylle. Ikkunattomissa hyteissä nautitaan Tax-freen juustosekoitukset ja viinaa 2cl pulloista.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vai haluaa Unkari kutsututtaa delegaationsa Suomeen. Odottavat varmasti punaista mattoa, pokkurointia, nöyristelyä ja ylellistä viinanhuuruista lomaa.

Ehdotan täten, että tuo delegaatio viedään maksimissaan täpötäydelle Turku-Tukholma-Turku miniristeilylle. Ikkunattomissa hyteissä nautitaan Tax-freen juustosekoitukset ja viinaa 2cl pulloista.
Voivat ottaa suoraan lennon Lappeenrannan kansainväliselle kentälle ja siitä heidät voidaan kuljettaa helposti Vainikkalaan. Käykööt kestitettävänä ihannemaassaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mitä tarkoittaa yhteiskunnallinen varautuminen, ainoa tapa pitää maa itsenäisenä on torjua asein hyökkääjät, tulevat ne sitten idästä tai lännestä.
Tai sisältä. Ei tarvitse kuin lukea tätä palstaa huomatakseen, että meillä on ihmisiä, joille demokratia, mielipiteenvapaus ja oikeusvaltio menettävät merkityksensä, kun kyseessä on eduskunnan Nato-äänestys. Sisäiset railot ovat juuri niitä, joihin Venäjä pyrkii iskemään. Heikkoon valtioon ei tarvitse asein hyökätä, mistä Krim on hyvä esimerkki.
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sitten jos/kun tämä delegaatio Unkarista suvaitsee tulla käymään Suomessa niin toivottavasti vastassa ei ole ketään. Tulkoot ihan omilla kyydeillään tai jättäkööt tulematta. Harmittaa että tuli tuollakin paskavaltiossa kerran lomamatkalla käytyä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sitten jos/kun tämä delegaatio Unkarista suvaitsee tulla käymään Suomessa niin toivottavasti vastassa ei ole ketään. Tulkoot ihan omilla kyydeillään tai jättäkööt tulematta. Harmittaa että tuli tuollakin paskavaltiossa kerran lomamatkalla käytyä.
Eikös tämä lykkäys liity nyt siihen delegaatioon, eli oli jo tiedossa, ettei nyt kuun alussa käsitellä. Ei sillä, ihan puhdasta viivytystähän tuo on, enkä ylläty, jos ei ihan vielä tuolloin maaliskuun lopussakaan käsitellä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Laittakaapa kalenteriin merkintä 20. päivän kohdalle:

Maaliskuun 20. päivän sijasta mitä oivallisin päivä Unkarille päättää Suomen ja mielellään Ruotsinkin NATO-jäsenhakemuksen ratifioinnista olisi torstai 20.4.2023.

Toki aiemminkin käy, mutta 20.4. Unkarin parlamentti voisi samalla juhlistaa Adolf Hitlerin syntymäpäivää, kun Hitlerin syntymästä tulee tuona päivänä kuluneeksi 134 vuotta. Onhan Unkari osoittanut huomattavaa viehtymystä totalitaristiseen komentoon, ja maan nykyistä johtoa inspiroi erityisesti nyky-venäläinen sotaisa ekspansiopolitiikka ja venäläinen fasismi. Tällaisten aatteiden merkittävän esitaistelijan eli Adolf Hitlerin syntymäpäivää ei Unkarin parlamentin, eikä etenkään siellä marssijärjestystä vaalivan Fidesz-puolueen, sovi ohittaa juhlimatta. Olisi siis useampiakin syitä parlamentin kokoontua.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ruotsin ja Turkin NATO-ratifioinnin osalta sen verran, että SäPo (lähes sama kuin Supo) on myöntänyt PKK:n saavan rahoitusta Ruotsista. Vaikka PKK on virallisesti Ruotsissa terroristijärjestö, vasemmisto tuki PKK:ta enemmän tai vähemmän avoimesti vuosikaudet. PKK:n sisarpuolue PYD (Partiya Yekîtiya Demokrat) avasi toimiston huhtikuussa 2016 Tukholmaan.

PKK:n perustamista juhlitaan Ruotsissa vuosittain useilla eri paikkakunnilla. Juhlallisuuksiin on usein osallistunut ruotsalaispoliitikkoja, kuten muun muassa edellisen hallituksen sosiaalidemokraattien puolustusministeri Peter Hultqvist vuonna 2011.

Yhdysvaltalaisen Atlantic Council -ajatushautomon ja Jamestown Foundation -säätiön vanhempi tutkija Rich Outzen sanoo ymmärtävänsä Turkin vaatimuksia Ruotsille. Ruotsissa ei ole tehty pidätyksiä ja PKK:n perustamista voidaan juhlia avoimesti. Turkkilaisten näkökulmasta Ruotsi näyttää turvasatamalta järjestölle.

Ruotsissa linja muuttuu. Ruotsin tiukempi linja PKK:n kaltaisia järjestöjä kohtaan istuu hyvin uuden hallituksen agendaan. Riittääkö se Turkille ja Erdoganille, se nähdään.

 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
No niin, nyt tuolla Unkarin perseilylle piste. Sale ja Ruotsin edustaja Bidenin juttusille ja hakemaan erillisdiiliä. Näiden vitun ordo-erdo-apinoiden kanssa on jo leikitty tarpeeksi. Siihen asti kun unkarin marakatit tekee päätöksiä niin Suomi-Ruotsi liittolaisineen jäädyttää - ihan vitun kaikki - EU-tason rahansiirrot tuohon persläpeen. Haistelkoot ihan rauhassa omaa paskaansa siellä budabesteissä. On siinä yksi vitun kielellinen veljeskansa. Saatanan ryssänkätyrit - hävetkää!
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Unkarin delegaation kokoonpanosta Ylen uutinen:


Unkarin delegaatio: Unkarin parlamentin varapuhemies Csaba Hende (Fidesz), kansalliskokouksen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Zsolt Németh (Fidesz), sekä Euroopan parlamentin jäsenet Kinga Gál (Fidesz) ja Balázs Hidvéghi (Fidesz).

Suomelta vieraat ottaa vastaan Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Lisäksi mukana on eduskuntaryhmien sekä ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien edustajia. Itse toivon, että mm. Mika Kari, Antti Häkkänen, Jari Ronkainen ja Jussi Halla-aho ovat myös mukana. Toivottavasti unkarilaiset eivät tapaa kimmokiljusia, markusmustajärviä, joonaskönttiä, erkkituomiojia jne.

Sitä minä ihmettelen, että miksi vieraat tapaavat myös suuren valiokunnan puheenjohtajan Satu Hassin? Vähän riskaabelia päästää vieraita Vihreiden veteraanipolitiikon kanssa juttusille. :-)
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
BBC:n Tshekin-kirjeenvaihtaja (@BBCRobC) Twitterissä:
Hungary's president @KatalinNovakMP has been quoted by CZE reporters as saying the HUN parliament will vote on Finland + Sweden's bids to join #NATO "around May 17".
Eli tämän mukaan äänestys Unkarin parlamentissa toukokuun puolivälin paikkeilla. Tällaiset uutiset voisi jättää myös omaan arvoonsa, mutta laitetaan nyt kuitenkin tänne, kun tuli vastaan uutisvirrassa Ja liittyy ketjun aiheeseen.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers


Teatteri jatkuu, vol. xxx. Nyt puhutaan jo toukokuusta ajankohtana.
 

Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös