Joo, tuo USA:n osuuden vähättely lienee lähinnä diplomaattista jargonia. Ei haluta myöntää USA:n vaikutusvaltaa Naton politiikassa, vaan halutaan vaalia mielikuvaa tasa-arvoisesta liittoumasta. On täysin selvää, että USA:lla on vipuvarsi poliittiseen painostukseen esimerkiksi Turkkia kohtaan. Se voi olla esimerkiksi nämä Turkin havittelemat F-16 kaupat. Kokonaan eri asia on sitten se, millä volyymilla asiasta kannattaa julkisuudessa huudella.
Näin on, enkä tosiaan usko, että kukaan Nato-maista paljoa huutelee siitä, mitä kabinettien puolella asiasta keskustellaan. Toisaalta Natoon ei oikein kuulu "jyrääminen", vaan diplomatia. Nato-kontekstin sisällä liittolaista ei helposti lähdetä parjaamaan, paitsi, no, Turkki ja Kreikka toisiaan.
Tokikaan tilanne ei ole Yhdysvalloillekaan helppo, koska Turkin strateginen merkitys on niin valtava, ja sillä on ollut ja on myös jatkossa hintansa. Myös Washington joutuu tasapainoilemaan kansalaisyhteiskunnan ja autoritarismin rajamailla häilyvän turkin kanssa. Turkin ylitse on mahdotonta jyrätä eikä niin voi liittolaiselle tehdäkään. Turkki myös vallan hyvin sekulaarina islamilaisvaltiona tietää merkityksensä Natolle ja Euroopalle.
Kyllä. Toisaalta Turkki asemansa takia onnistuukin pelaamaan kaksilla rattailla paljon Orbania paremmin. Erdogan lahjoittaa toisella kädellä aseita Ukrainalle, neuvottelee YK:n ja Venäjän kanssa viljanvientisopimuksen ja sitten Venäjän kanssa maakaasuputken. Unkari ja Orban ovat lähes kokonaan paitsiossa, Orban pystyy "neuvottelemaan" ainoastaan maakaasusopimuksen Venäjän kanssa itselleen, muttei pysty edistämään lännen asiaa lainkaan.
Asiantuntijoiden konsensus lienee se, että Orban viivyttelee siksi, että pystyisi käyttämään ratifiointia vipuvartena EU:n tukirahojen jäädytystä vastaan. Orban ei ehkä välttämättä ymmärrä, että se ei ole kansainvälisellä areenalla Turkin asemassa. Sitä vastaan voidaan käyttää paljon kovempia keinoja.
Tässä on nyt kova oppitunti menossa myös Suomen poliitikoille siitä, että opportunismi jyrää myös kavereiden keskuudessa. Ei tämä maailma oikeasti ole mikään tasa-arvoinen onnela. Ellei EU ole sitä jo opettanut suomalaisille, niin Turkki kyllä viimeistään opettaa. Kynnet täytyy olla teroitettuina kun Ankaraan hymyilee.
Luulen, uskon ja toivon, että EU on opettanut suomalaisille ihan tarpeeksi tästä asiasta. Sen verran vaikeita neuvotteluja on siinäkin instanssissa ehditty käymään tämän 30-vuotisen historian aikana.
Samalla ajattelen asiasta sillä tavalla, että ihan reaalipoliittisesti Suomella ja Ruotsilla ei ole akuuttia hätää. Nopea ratifiointi on mielestäni enemmän arvovaltakysymys. Turkin ja Unkarin viivyttely tullee jättämään arvet näiden maiden suhteisiin muihin länsimaihin, varsinkin niihin, joille asialla on konkreettista merkitystä. Mutta kaikesta huolimatta prosessi tähän saakka on ollut minusta Suomea mairitteleva: meidän suhteemme itsellemme tärkeimpiin maihin ovat selvästi kunnossa, niissä maissa meihin luotetaan vaikka lähimenneisyydessä olisi jotain nihkeyttä (Viro) ja ylipäätään signaali on Etelä-Eurooppaa myöten positiivinen.
/img-s3.ilcdn.fi/9dadd18a1fdf2a021a00403661554e20613603e93dcba0f6f21a95f97ed2beda.jpg)
/img-s3.ilcdn.fi/3e2d70700188d2946186d95e3dbcab4e9bc0d92ad7af000fc83dca6f8dfe6ee0.jpg)