Se, että Suomi ja Ruotsi joutuvat nykyisen Unkarin ja Turkin johdon kiristyksen kohteeksi ja jollain tapaa myös siihen taipumaan, on hyvin surullista ja irvokasta. Siis meidän, jotka parhaiten tässä maailmassa kunnioitamme oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia, pitää kumarrella näitä kahta valtiota, jotka itse nuolevat hyökkäyssotaa käyvän Venäjän persettä, tuijottavat vain omaa napaa, käyvät tarvittaessa kaikella kauppaa jne. Se vituttaa ja vituttaa aivan varmasti Suomen ja Ruotsin nykyjohtoa. Tämä kaikki on heille varmasti hyvin vastenmielistä.
Mutta...Jotenkin edelleen näen, että se paska on nyt vain syötävä, koska "isokuva", mutta menettämättä sitä, mikä on meille pyhintä eli em. oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Tämä on vain välivaihe. Olen varma, että jossain vaiheessa näiden kahden valtion nykyjohto löytää vielä edestään tämän kaiken paskan, saavat ansionsa mukaan ja joutuvat kokemaan, kun korkealta tiputaan hyvin alas (toki en tarkoita tällä ns. venäläistä tippumista ikkunoista) ja hyvä niin. Siinä vaiheessa Suomi on Naton jäsen ja entistä turvallisempi maa sekä edelleen hyvin kehittynyt oikeusvaltio, demokratia ja hyvinvointiyhteiskunta, toisin kuin Unkari ja Turkki.