Nato-optiosta muodostui vuosien varrella semmoinen hieman epämääräinen käsite mikä ei ollut enää kenellekään ihan selvä mitä se loppujen lopuksi tarkoitti ja mitä sillä tarkoitettiin. Hieman kuten tarina muuttaa aina hieman muotoaan matkan varrella. Osalle se tarkoitti optiota suoraan ja (lähes) automaattiseen liittymiseen Natoon ja osa ymmärsi sen oikeuden pidättämisenä hakemiseen suomalaisen parlamentaarisen prosessin kautta. Jotain tuommoista ehkä.
Aika tärkeä tekijä ko. optiossa oli se, että Natosta viestiteltiin hyvinkin selkeästi: tervetuloa. Oli vain suomineidon suostumusta vailla lähteä Naton kelkkaan.
Naton perussopimuksen 10. artikla sanoo tämän näin: "Sopimuspuolet voivat yksimielisellä sopimuksella kutsua minkä tahansa muun Euroopan valtion, jolla on edellytyksiä edistää tämän sopimuksen periaatteita ja osaltaan myötävaikuttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuteen, liittymään tähän sopimukseen."
Kukaan ei vaan huomannut sitä asiaa, että yksimielisyyttä vaaditaan ja sitä ei nyt ole, vaikka Natosta on kilvan sitä vakuuteltu. Yksimielisyydestä tulikin kaupankäyntiä tai jotakin muuta. Option käyttäminen ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin piti olla.
Venäjä oli aiemmin tärkeä tekijä tässä asioiden vatvomisessa:
Venäläisasiantuntija: Perussopimus ehkä este Suomen Nato-jäsenyydelle
Tämä sopimus on edelleen voimassa, mutta sitä voinee kutsua kuolleeksi kirjaimeksi. Tämä varmaan aikanaan myös vaikutti siihen, mitä Nato-optiolla ymmärrettiin. Jeltsin ei olisi asiasta meteliä nostanut, mutta Putin olisi toiminut toisin. Olisi varmaan pelotellut suurimman osan poliitikoista takaisin ruotuun.
Optio oli vähän samanlainen hokema kuin sananvapaus. Se meillä kylläkin on, mutta saat poliisin niskaasi, jos piirustelet vääriä asioita pilapiirrokseen tms. Mutta meillä
on sananvapaus, kuten oli Natio-optiokin. Nythän optio on käytetty ja elämme tietynlaisessa limbossa.