Mainos

Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 332 355
  • 4 127

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Suomen väestörakenteesta - ja siitä aiheutuvasta eläkepommista - on opetettu kouluissa jo ainakin 90-luvulla. Mitään ei ole tehty sen eteen tähänkään mennessä. Nyt yhtäkkiä onkin sitten kiire. Ei jumalauta.

Ei SDP peru ensi hallituskaudella näitä Orpon hallituksen leikkauksia. SDP:ssä ollaan vaan tyytyväisiä kun muut tekevät tarvittavat sopeutukset eikä heidän tarvitse liata käsiään.
Väestöpyrämidit on tosiaan osattu ennustaa ajat sitten. Eikä vain Suomessa vaan monissa maissa. Missään ei ole keksitty patenttiratkaisua. Ei Suomessakaan.

Ehkäpä pitäisi alkaa kertomaan kokonaan uutta kertomusta, jossa toiselle työskentely rahallista korvausta vastaan, ei pidettäisi parhaana tapana elää. Pahimmillaan omien rakkaiden kanssa eläminen kuvataan ultrafeminismissä vankeutena ja orjuutena. Mutta sama harha vaivaa koko yhteiskuntaa, joka paikassa.
Elämän arvoja pitäisi tarkastella. Yksi askel oikeaan suuntaan voi olla etätyön lisääminen entisestään. Mutta enemmän kysymys on osaltaan siitä, että elämällä halutaan nähdä muutakin arvoa kuin reproduktio. Harhaahan tämä kaikki pitkälle on. Perheen arvo on turhan alhaalla, joskin ihan viime aikoina pientä parannusta ehkä on ollut näkyvissä. En tiedä voiko yksikään hallitus väestöpyramidille paljon tehdä - meillä tai muualla. Ydinperhe ja muut perhetyypit pitäisi saada muotiin, trendaamaan, viraaleiksi, miten vain asian ilmaisee. Keskeiseksi elämän merkityksellisyyyden lähteeksi. Toki jos ei yritetä, niin sitten ainakaan ei tapahdu.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki

Siinä mielessä on tehty, että tähän asti suomalaisen osaamisen tunnettuus sekä Suomen houkuttelevuus työskentely- sekä opiskelukohteena on ollut nousussa (toki hitaahkossa) postsovjeettisesta impivaarasta kohti kilpailijamaiden tasoa. Olemme onnistuneet hieman jopa profiloitumaan korkean osaamisen ja elämänlaadun maaksi, ja joillakin aloilla herättämään melko paljonkin kiinnostusta.

Tässä mielessä hallitukset Lipposen I:stä Sipilän hallitukseen ovat olleet tekemässä ihan mukiin menevää, paikoin oikein hyvääkin elinkeinopoliittista työtä. Marinin hallituksen aikana oli havaittavissa jo suotuisan kehityksen hyytymistä joissakin asioissa, joskin puolustukseksi pitää mainita kautta värittäneen globaalin terveyskriisin, joka hyydytti kansainvälistä kauppaa sekä liikkuvuutta. Marinin henkilökohtainen näkyvyys toki myös toi hyötyjä Suomelle.

Nyt ollaankin sitten kääntämässä nokkaa U-käännökseen ja mahdollisesti aloittamassa kiihdytys kohti seinää.

Mahdollisuus on toki vielä lopettaa sekoilu. Kun ollaan edelleen monissa oleellisissa elinkeinopoliittisissa kysymyksissä verrokkimaita selkeästi jäljessä, ei yksinkertaisesti ole varaa antaa mitään usean vuoden lisäetumatkoja muille.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Ei ole ehkä paljoakaan tehty, mutta hitaasti suunta on ollut oikea. Nyt jostain syystä Orpon hallitus ui vastavirtaan ja tekee toimia pahentaakseen tilannetta, kun ongelma vain syvenee kiihtyvää tahtia. Kyllä siinä vähän saa itseään läpsäistä otsaan ja sanoa ”ei jumalauta”.
Ei SDP peru ensi hallituskaudella näitä Orpon hallituksen leikkauksia. SDP:ssä ollaan vaan tyytyväisiä kun muut tekevät tarvittavat sopeutukset eikä heidän tarvitse liata käsiään.
Eli edes SDP ei peru Kokoomuksen linjoja, mutta Kokoomus itse aikoo oman pääministerihallituksensa maahanmuuttopolitiikkaa peruutella ensi kaudella jos hallitukseen pääsee?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siinä mielessä on tehty, että tähän asti suomalaisen osaamisen tunnettuus sekä Suomen houkuttelevuus työskentely- sekä opiskelukohteena on ollut nousussa (toki hitaahkossa) postsovjeettisesta impivaarasta kohti kilpailijamaiden tasoa. Olemme onnistuneet hieman jopa profiloitumaan korkean osaamisen ja elämänlaadun maaksi, ja joillakin aloilla herättämään melko paljonkin kiinnostusta.

Tässä mielessä hallitukset Lipposen I:stä Sipilän hallitukseen ovat olleet tekemässä ihan mukiin menevää, paikoin oikein hyvääkin elinkeinopoliittista työtä. Marinin hallituksen aikana oli havaittavissa jo suotuisan kehityksen hyytymistä joissakin asioissa, joskin puolustukseksi pitää mainita kautta värittäneen globaalin terveyskriisin, joka hyydytti kansainvälistä kauppaa sekä liikkuvuutta. Marinin henkilökohtainen näkyvyys toki myös toi hyötyjä Suomelle.

Nyt ollaankin sitten kääntämässä nokkaa U-käännökseen ja mahdollisesti aloittamassa kiihdytys kohti seinää.

Mahdollisuus on toki vielä lopettaa sekoilu. Kun ollaan edelleen monissa oleellisissa elinkeinopoliittisissa kysymyksissä verrokkimaita selkeästi jäljessä, ei yksinkertaisesti ole varaa antaa mitään usean vuoden lisäetumatkoja muille.
Käsittääkseni tänäkin vuonna tehdään työperäisessä maahanmuutossa ennätyksiä, eli vielä ei ainakaan mitään täyskäännöstä ole näkyvissä. Toki typeriä juttuja persuja miellyttääkseen pitää tehdä.

Lol. Ai työperäisen maahanmuuton eteen on aiemmin tehty mukiinmenevää työtä? Noh, meillä on vähän erilainen vaatimustaso sitten.

Eli edes SDP ei peru Kokoomuksen linjoja, mutta Kokoomus itse aikoo oman pääministerihallituksensa maahanmuuttopolitiikkaa peruutella ensi kaudella jos hallitukseen pääsee?
Näinhän minä juuri kirjoitin. Se on sitä politiikkaa. Nyt tehdään kokoomus+ps näköistä politiikkaa ja ensi hallituskaudella varmaankin sen kyseisen hallituksen näköistä politiikkaa. Eikös tuo nyt ole aika selvä asia.

Puolueena Kokoomus on paljon myötämielisempi työperäistä maahanmuuttoa kohtaan kuin nyt vaikka SDP, mutta Kokoomus antoi siinä periksi, koska sai kaiken muun haluamansa. Sekin on politiikkaa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomen väestörakenteesta - ja siitä aiheutuvasta eläkepommista - on opetettu kouluissa jo ainakin 90-luvulla. Mitään ei ole tehty sen eteen tähänkään mennessä. Nyt yhtäkkiä onkin sitten kiire. Ei jumalauta.

Ei SDP peru ensi hallituskaudella näitä Orpon hallituksen leikkauksia. SDP:ssä ollaan vaan tyytyväisiä kun muut tekevät tarvittavat sopeutukset eikä heidän tarvitse liata käsiään.
Vaikka syntyvyys erittäin matalalla tasolla onkin, mitä tulee maahanmuuttoon, tilannehan on itse asiassa juuri nyt (2022, 2023, 2024.) ollut historiallisen hyvä ja muistankin nähneeni ennusteen, että mikäli tyyliin vuoden 2023 trendi jatkuu, Suomen työikäinen väestö ei välttämättä ihan hetkeen supistukaan.

Tässä vaiheessa Suomen tulisikin nähdäkseni tehdä parhaansa, että nykytrendi jatkuisi ja mielellään entisestään lisäämään maamme houkuttelevuutta ulkomaalaisten osaajien houkuttelemiseksi ja ennnen kaikkea, että ottaisivat myös perheensä mukanaan... Nyt Suomi kuitenkin tekee milteinpä kaikkea muuta.

Vaikka haluaisinkin uskoa, että myös maahanmuuttajat käsittävät, ettei heitä lähtökohtaisesti ole vastaan kuin vain pieni osa väestöstä ja useampi heidät toivottaa ennen kaikkea tervetulleiksi, ikävä palata maan pinnalle. Ilmapiiri on selvästi kiristynyt, eikä sen parantamisen eteen näytä töitä juuri tehdyn.
 
Jeffrey

Jäsen
Ehkä tämäkin on niitä asioita, että miettisin mitä me voitaisi itse tehdä? Meillä valtakunnan medioista YLE nostaa esiin kuinka on hienoa olla oman elämänsä taiteilija ja elää yhteiskunnan tuilla ja samaan aikaan Hesari ilkkuu osin jopa valheellisilla argumenteilla yrittäjälle koska hänellä oli mennyt heikosti.

Meillä iso ongelma on meidän vasemmistolainen media joka luo meille kuvaa, että toimettomuus on oikeus tai jopa tavoiteltava tila. Samalla meillä nostetaan yrittäjiä pikkuhousuista ilmaan ja nostellaan poikkeuksellisia työelämän kykyjä häpeäpaaluun koska he tienaavat liikaa.

Meidän tulisi jotenkin luoda meidän maahamme kannustava, toimeliaisuutta ja kehittymistä eteenpäin ajava ilmapiiri. Meidän olisi hyväksyttävä toimeliaisuuden seurauksena tulevat virheet ja autettava kaatuva pystyyn kannustaen yrittämään uudestaan - kyllä se siitä - onnistut varmasti jos jaksat vain yrittää!

Samalla meidän olisi luotava vastuullisuutta ruokkiva ilmapiiri. Meillä media huusi vastuunkantoa pesukarhukravatista, mutta kun pääministeri antoi 20 miljardia veronmaksajien varoja Saksan valtiolle Ruisrockin VIP tiloista yhdellä teksiviestillä - hänestä luotiin sankarikultti.

Itse uskon vakaasti, että tämä valtio voi vielä nousta jos kannetaan vastuu itsestä ja lähimmäisestä, ollaan toimeliaita, uskalletaan yrittää, uskalletaan pyrkiä parempaan, uskalletaan epäonnistua ja kun epäonnistutaan niin otetaan opiksi ja pyritään kaksi kertaa kovempaa eteenpäin. Valitettavasti me olemme olleet vuosisatoja yhdenlaisen informaatiovaikuttamisen piirissä, ja se näkyy meillä edelleen liian vahvasti. Aivan ensiksi meidän pitäisi kyetä jalkauttamaan länsisuomalainen työnteon ja vastuunkannon kulttuuri itäsuomalaiseen, ei itämaista kulttuuria kantasuomalaista.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Lol. Ai työperäisen maahanmuuton eteen on aiemmin tehty mukiinmenevää työtä? Noh, meillä on vähän erilainen vaatimustaso sitten.

Ei niinkään suoraan työperäisen maahanmuuton eteen (vaikka olisi pitänyt), mutta yleisesti elinkeinopolitiikan eteen osittain kyllä.

Olen aiemmin vuosikymmenen verran ollut duunissa juuri elinkeinopolitiikan toteuttamisen parissa, ja siellä kyllä tapahtui aikaisemmin paljon positiivista edistystä, joka välillisesti näkyy työperäisessä maahanmuutossakin. Toki paljon meni myös vihkoon, koska pitkän ajan punainen lanka puuttui aiemminkin ja muutoksia tehtiin lyhytjänteisesti odottamatta edellisten muutosten tuloksia.

Useat elinkeinoministerit, ulkomaankauppaministerit ja muut elinkeinopolitiikkasta omilla sektoreillaan vastaavat ministerit tuona aikana olivat hyvinkin päteviä ja tekivät paljon oikeita asioita Suomen viennin, Suomeen investointien ja suomalaisten firmojen kasvun eteen. Tätä seurasin ihan hyvältä aitiopaikalta.

Nyt siellä on sitten ollut Rydmania ja Taviota näissä pesteissä, niin kyllähän se nyt sitten näkyy ja tuntuu.
 
Viimeksi muokattu:

No joo. Jos verrataan tämän hallituksen elinkeinoministereitä edeltäjiinsä, niin siitä en kyllä voi olla eri mieltä kanssasi!
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän Suomi olisi varmasti voinut tehdä enemmän työperäisen maahanmuuton edistämiseksi jo 1990-luvulta lähtien. Esim. Marininin hallituksen aikaansaama erityisasiantuntijoiden pikakaista olisi varmasti ollut syytä olla olemassa jo vuosia sitten.

Identiteettipolitiikka näyttää määrittävän Sipilän hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa. Ennestäänkin pienen pakolaiskiintiön puolittaminen, oleskelulupa- ja kansalaisuuskäytänteiden kiristäminen, sekä työperästä maahanmuuttoa vaikeuttava 3- / 6-kuukauden sääntö.

Kaiken tämän päälle kiristynyt yhteiskunnallineen ilmapiiri ja normalisoitunut rasismi, mitä nykyinen hallitus ei ole pyrkinytkään hillitsemään. (Rasismitiedontanto ei sitä kyllä ollut.)
 
Saatavuusharkinta pitäisi poistaa. Niin pitkään kun sitä ei poisteta, työperäisen maahanmuuton juridinen helpottaminen on näpertelyä.

Tärkeämpää työperäisen maahanmuuton houkuttelemiselle olisi, että täällä on hyviä työpaikkoja sekä kilpailukykyiset palkat ja verotus.
 
Niinpä niin, mutta niin Persuille kuin Demareille saatavuusharkinnan säilyttäminen näyttää olevan tiukka kynnyskysymys hallitusyhteistyölle, ettei sen poistaminen tällä hetkellä näytä kovin realistiselta. Ehkä Vanhanen II:sen / Kiviniemen hallitusten aikaan 2007-2011 tähän olisi ollut mahdollisuus, mutta en muista, että siitä olisi silloin puhuttukaan.

Toden totta. Jos käteen jää samasta työstä oleellisesti vähemmän, kuin muissa Pohjoismaissa, elinkustannusten ollen yhtä korkeita, tai korkeampia, vaikea sitä intialaista insinööriä, tai filippiiniläistä sairaanhoitajaa voi olla houkutella valitsemaan Suomea, vaikka miten markkinointiin panostaisi. Tähän vielä päälle työläs byrokratia ja yleinen ilmapiiri ja tervetulokulttuurin puute.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Älä sure @Ann Arbor :

Sitä porukkaa on tällä hetkellä jo liikaa, ja lisää tulee eri kanavia pitkin. Vaikka hallitus tekee parhaansa, ei Suomen muuttumista monikulttuurisemmaksi pysty pysäyttämään”, Vallin sanoo. (Aamulehti 14.8.2024)

Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Älä sure @Ann Arbor :

Sitä porukkaa on tällä hetkellä jo liikaa, ja lisää tulee eri kanavia pitkin. Vaikka hallitus tekee parhaansa, ei Suomen muuttumista monikulttuurisemmaksi pysty pysäyttämään”, Vallin sanoo. (Aamulehti 14.8.2024)

Ei maahanmuutto toden totta tule loppumaan, vaikka hallituksessa Persut määräävässä asemassa olisivatkin. (Kyllähän myös esim. Unkariin ja Slovakiaan muuttaa koko ajan ihmisiä ulkomailta.) Huomioiden kuitenkin Suomen väestön länsimaisessakin mittakaavassa poikkeuksellisen ikääntymisen, Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa maahanmuuton, etenkään työperäisen ja opiskeluperäisen merkittävään vähenemiseen.

Selvästi tuon jutun perusteella isolle osalle persuista maahanmuutto on enemmän tai vähemmän lähtökohtaisestikin ongelma ja on mielestäni valitettavaa, että kyseinen näkemys on niin laajalti yleinen Suomessa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oli Matti Vanhasesta näin yleisesti mitä mieltä hyvänsä, mielestäni entiseltä pääministeriltä painavaa sanaa hallituksen maahanmuuttopolitiikasta.

Rehellisesti sanottuna Vanhasen pointit ovat kuin omalta näppäimistöltäni. Toivottavasti ne eivät mene kuuroille korville.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Perinteisesti Kokoomusta lähellä olleelta EK:lta voimakasta kritiikkiä kokoomushtoisen hallituksen maahanmuuttopooitiikalle.

Melkein tekisi mieli kysyä näiltä maahanmuuton rajoittamista ajavilta tahoilta, että miten he kuvittelevat Suomen ylipäänsä menestyvän ikäluokkien pienentyessä ilman laajaa maahanmuuttoa? Vaikea kuvitella yksinomaan omien ikäluokkiemme kykenevän tätä maata suosta nostamaan.
 
hk65

No tietysti niillä Antti Rinteen synnytystalkoilla! Ja muistakaa myös hänen pekonipastansa ohje, sillä ruokkii sitten koko perheen.
 
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että tuo Antti Rinteen taannoinen heitto synnytystalkoista on itse asiassa ollut vahingollinen. Keskustelu matalasta syntyvyydestä on tuolla ns. one linerillä niin helppoa kuitata. Mitä ihmettä Rinteen päässä liikkui tuolloin? Huolen suomalaisten alenevasta syntyvyydestä kun olisi voinut tuoda ilmi niin paljon paemmin.
 
Marinin henkilökohtainen näkyvyys toki myös toi hyötyjä Suomelle.
Mitäs hyötyjä se toi? Me ehkä täällä omassa kuplassa ajatellaan Marininkin olevan suositumpi ja näkyvämpi kuin onkaan. Eikö just olympialaisten aikaan jo media kysellytkin Ranskassa ihmisiltä tunnistavatko suomalaisia ja Marinia ei tainnut tunnistaa kukaan. Oli hetken otsikoissa ja siihen se jäi.
 
Perinteisesti Kokoomusta lähellä olleelta EK:lta voimakasta kritiikkiä kokoomushtoisen hallituksen maahanmuuttopooitiikalle.

Melkein tekisi mieli kysyä näiltä maahanmuuton rajoittamista ajavilta tahoilta, että miten he kuvittelevat Suomen ylipäänsä menestyvän ikäluokkien pienentyessä ilman laajaa maahanmuuttoa? Vaikea kuvitella yksinomaan omien ikäluokkiemme kykenevän tätä maata suosta nostamaan.
EK voisi ohjata jäsenyrityksensä maksamaan vastaavia palkkoja kuin vaikka Saksassa (tai jopa enemmän) niin eiköhän tekijöitäkin löytyisi oikein kivasti jatkossakin.
 
Väestöpyrämidit on tosiaan osattu ennustaa ajat sitten. Eikä vain Suomessa vaan monissa maissa. Missään ei ole keksitty patenttiratkaisua. Ei Suomessakaan.

Ehkäpä pitäisi alkaa kertomaan kokonaan uutta kertomusta, jossa toiselle työskentely rahallista korvausta vastaan, ei pidettäisi parhaana tapana elää. Pahimmillaan omien rakkaiden kanssa eläminen kuvataan ultrafeminismissä vankeutena ja orjuutena. Mutta sama harha vaivaa koko yhteiskuntaa, joka paikassa.
Elämän arvoja pitäisi tarkastella. Yksi askel oikeaan suuntaan voi olla etätyön lisääminen entisestään. Mutta enemmän kysymys on osaltaan siitä, että elämällä halutaan nähdä muutakin arvoa kuin reproduktio. Harhaahan tämä kaikki pitkälle on. Perheen arvo on turhan alhaalla, joskin ihan viime aikoina pientä parannusta ehkä on ollut näkyvissä. En tiedä voiko yksikään hallitus väestöpyramidille paljon tehdä - meillä tai muualla. Ydinperhe ja muut perhetyypit pitäisi saada muotiin, trendaamaan, viraaleiksi, miten vain asian ilmaisee. Keskeiseksi elämän merkityksellisyyyden lähteeksi. Toki jos ei yritetä, niin sitten ainakaan ei tapahdu.
Tämäpä se on. Perhe ja parisuhde ei ole enää muodissa vaan kaikenlaiset muut asiat. Mielenkiintoista olisi joskus nähdä mitenköhän tämä nykyajan meno vaikuttaa vanhusten yksinäisyyteen ja elämän iloon. Sitten kun on työura ohi ja ei hirveitä muutenkaan jaksa niin voi tyhjyys iskeä.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
No et sä kyllä siellä ruotsillakaan tee juuri mitään ja Saksan ulkopuolella hirveästi saksallakaan.
Saksaa puhuu n. 100 miljoonaa ihmistä. Itävalta, Sveitsi ja Italian pohjoisosat on saksankielistä aluetta. Toki voi ajatella että ei tee mitään.

Ruotsin kieltäkin puhuu lähemmäs 10 miljoonaa ihmistä ja lisäksi Norjassa ja osissa Suomea pärjää hyvin. Ei ehkä paljon, mutta merkittävästi paremmat mahdollisuudet on pärjätä ruotsilla kuin härmällä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
EK voisi ohjata jäsenyrityksensä maksamaan vastaavia palkkoja kuin vaikka Saksassa (tai jopa enemmän) niin eiköhän tekijöitäkin löytyisi oikein kivasti jatkossakin.

EK:lle varmaan sopisi. Ainakin jokin vuosi sitten työntekijöiden keskipalkka oli Saksassa Suomea matalampi. Ja toki kuluttajahinnat Suomea matalammat... Joten ostovoimakorjatut duunaripalkat voivat Suomessa olla matalammat.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mitäs hyötyjä se toi? Me ehkä täällä omassa kuplassa ajatellaan Marininkin olevan suositumpi ja näkyvämpi kuin onkaan. Eikö just olympialaisten aikaan jo media kysellytkin Ranskassa ihmisiltä tunnistavatko suomalaisia ja Marinia ei tainnut tunnistaa kukaan. Oli hetken otsikoissa ja siihen se jäi.

Juu, ei se nyt mikään kaikkien tunnistama superjulkkis ole missään eikä ole koskaan ollutkaan (paitsi toki Suomessa). Mutta kyllä Marinin myötä Suomi melko paljon sinällään varsin positiivista julkisuutta sai esimerkiksi Saksassa, jossa vielä toistaiseksi asun. Marinin myötä jengi paljon kyseli minultakin Suomen politiikasta ja yhteiskunnasta. Ei se mitään fanitusta ollut, mutta melko nuoren naisen pääministeriys nähtiin kiinnostavana ja yleisesti merkkinä siitä, että Suomi on edistynyt ja kehittynyt maa. Hyötyä tästä on siinä mielessä, että koulutetut ihmiset - eritoten naiset - muuttavat mielellään tasa-arvoasioissa progressiiviseen maahan, jos ovat johonkin muuttamassa.

Mainehyötyä siis. Ei tietenkään mitään semmoista, joka ratkaisisi Suomen houkuttelevuusongelman yksinään, mutta yksi asia monien joukossa.

Mutta minähän en tosiaankaan ole Marinin kannattaja eikä pääministeriä valita kansallisen tai kansainvälisen maineen perusteella.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
EK voisi ohjata jäsenyrityksensä maksamaan vastaavia palkkoja kuin vaikka Saksassa (tai jopa enemmän) niin eiköhän tekijöitäkin löytyisi oikein kivasti jatkossakin.
Korkeampi nettopalkka voisi varmasti toden totta toimia houkuttimena monella alalla saada enemmän työvoimaa Suomeen, mutta me kaikki tiedämme, ettei se vain sormia napsauttamalla tapahdu.

Maahanmuuttomyönteinen tai -kielteinen politiikka sitä vastoin on enemmän tahdon asia ja nyt Suomi on valinnut maahanmuuttoa hankaloittavan linjan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös