Suomalaiset Olympialaisissa

[Brewer]

Eli jatkossa kisoihin ei pidä lähettää parhaita urheilijoita vaan urheilijoita, joiden pää kestää parhaiten.

No ei ainakaan seiväshyppääjiä, jotka eivät osaa hypätä. Tuskin Finnairkaan valitsee piloteikseen lentäjiä, ketkä eivät osaa ohjata konetta?

 

[peruspata]

No sitten pitää a) treenata kovempaa/enemmän tai b) siirtyä pelaamaan pleikkaa.

Liveseurannassa ehdotettiin kilpailumäärän lisäämistä. Kaiketi naapurimaissamme kuitenkin sen verran seiväshyppyä harrastetaan, että siellä kehtaisi osallistua. Suomesta ei löydy kilpailuja määräänsä enempää, koska vaikka Bergiuksellakin ennätys on tuore ja ihan hyvä, kilpailua ei käydä monen miehen kesken. Se, että lajivalmentaja pärjää vielä aktiiviuransa jälkeen hyvin, on hieman koomista, mutta kertoo lajin tilan.

Minä tylysti ehdotin jopa lajinvaihtoa, mutta kai se nyt on vielä käyttämätön kortti. Pahalta vain tuntui, ettei osata hypätä kuin tiettyyn tuuleen. No, täällä näppäimistön takana vastatuuleen parhaiten hyppään paikaltani, ilman vauhtia ja lisähappea, joten se siitä...

 

[Brewer]

Kyllä, jokainen suomalainen olympiaurheilija on huippu-urheilija.

ja jokainen ihminen on laulun arvoinen.
terveisin Veikko Lavi

 

[DAF]

No ei ainakaan seiväshyppääjiä, jotka eivät osaa hypätä. Tuskin Finnairkaan valitsee piloteikseen lentäjiä, ketkä eivät osaa ohjata konetta?

Sinusta 572 seivästä hypännyt kaveri "ei osaa hypätä"?

EDIT: Ja en, en ruoki enempää trollia.

 

[Fordél]

No ei ainakaan seiväshyppääjiä, jotka eivät osaa hypätä. Tuskin Finnairkaan valitsee piloteikseen lentäjiä, ketkä eivät osaa ohjata konetta?

Jos hyppäät 570, osaaat hypätä seivästä. Älä nyt hyvä mies/nainen takerru yhteen lausuntoon, joka on annettu ihan murtuneena. Joo päin helkkaria meni, mutta paremmin seuraavalla kerralla. Jos kaveri olisi samanlainen luovuttaja tai vastaavasti gloryhunter kuin moni täällä niin ei olisi koskaan edes päässyt kisoihin.

 

[SamSal]

Juuri näin, jokainen suomalainen kisoissa on ylittänyt joko tulosrajan, saavuttanut maapaikan tai valittu muilla meriiteillä kisoihin. Olisi järjen köyhyyttä olla lähettämässä näitä huippu-urheilijoita kisoihin. Kyllä, jokainen suomalainen olympiaurheilija on huippu-urheilija.

Aika köyhät kisat tulisivat, jos siellä olisi mukana vain varmat mitalikandidaatit.

Juurikin näin jo se että saavuttaa näitä rajoja vaatii sen koko nuoruuden uhraamisen urheilulle. Maailmassa on aikatavalla urheilijoita ja vaikka joku 20 sija tuntuu turismilta, niin todellisuudessa sekin vaatii jo aivan poikkeuksellista lahjakkuutta ja täydellistä panostamista kyseiseen lajiin.

 

[Tim Callahan]

Suomalaiset "lupaavat" urheilijat tarvitsevat enemmän kansainvälistä kokemusta ja valmennusta. Tämän hetken kilpailut ovat luokkaa "Eliittikisat jossain paskalle haisevassa kylässä hyttysten keskellä" eivätkä juurikaan kasvata urheilijaa arvokisoja tai tärkeitä paikkoja varten, kun lähinnä paskankin kisan jälkeen on paikallislehdessä kärpäsen kokoinen artikkeli tuloksesta ja teksti-tv:n bi-seksuaalisten chatin keskellä ilmoitus nimestä ja huonosta kisasta.

Ei voi olla aina, että kun isoihin kisoihin mennään, niin alisuoritetaan. Kunnon pitäisi olla ajoitettu sinne ja pään kestää.

Toki voidaan höpistä, että rahaa tarvitaan urheiluun lisää, mutta sitä ei Suomessa tulla kummemmin lisäämään, koska muiden ihmisten paapomiseen palaa niin paljon rahaa.

 

[-RVL-]

Se, että lajivalmentaja pärjää vielä aktiiviuransa jälkeen hyvin, on hieman koomista, mutta kertoo lajin tilan.

Tämä lista kertoo mielestäni lajin tilasta sen, että voimme olla aidosti ylpeitä, että meillä on kolme noin kovaa seiväsmiestä, joista Mononen on kaiken lisäksi ollut jo tovin loukkaantuneena. Rantasen tekemisistä en kyllä uskaltaisi käyttää termiä "pärjää hyvin". Ei pärjää ainakaan muita urheilijoita vastaan, mutta saa minun puolesta hypätä vaikka kuusi metriä.

 

[J.Grönvall]

Tämä lista kertoo mielestäni lajin tilasta sen, että voimme olla aidosti ylpeitä, että meillä on kolme noin kovaa seiväsmiestä, joista Mononen on kaiken lisäksi ollut jo tovin loukkaantuneena. Rantasen tekemisistä en kyllä uskaltaisi käyttää termiä "pärjää hyvin". Ei pärjää ainakaan muita urheilijoita vastaan, mutta saa minun puolesta hypätä vaikka kuusi metriä.

Kyllä minunkin mielestäni kolme kaveria on jo riittävä määrä sen kilpailun aikaansaamiseksi. Sitten kun siinä takana olisi koko ajan muutama 520-530 kaveri, niin voisi jo puhua hyvästä järjestelmästä. Ja mieluiten tietysti niin, että kun yksi huippu hiipuu niin tulee jo seuraava varpaille. Aivan kuten keihäässä.

Matti Mononen on kyllä harmittava tapaus. Fysiikka aivan mieletön mutta ei ikinä pystynyt käsittelemään kilpailutilannetta ja lisäsi stressiä vielä armottomalla rangaistusmetodillaan. Siinä on taas se suomalainen käsitys urheilusta vähän negatiivisessa mielessä. Ikävä loukkaantuminen sitten toikin taukoa.

En tiedä, Bergiuksen kohdalla odottelin, että tulisiko jo tänä kesänä kunnon haaste Jani Lehtosen Suomen ennätykselle. Ei tullut olympialaisissa, vaikka vähän laskin, että huippukunnossa se voisi siellä onnistua. Toki EM-kisat antoivat jo myrskyvaroituksen siitä, että tekemistä riittää.

 

[Ruutu8]

Parempaakaan ei Suomella ollut lähettää. Pitäisikö nämä jättää valitsematta?

Jos on A-raja ylitettynä (joka sinänsä on suomalaisyleisurheilijalle saavutus pl.keihäsmiehet), valinta on ollut täysin oikeutettu ja ansaittu.

Suomalaisurheilijalle vaan edes oman kauden perustasonsa säilyttäminen näissä isoissa kilpailuissa (EM/MM/Olympialaiset) tuntuu olevan todella todella haastavaa. Mutta miksi?

Uskon ettei ne lajitaidot ole muutamassa kuukaudessa (kun rajat on ylitetty) ole kadonneet minnekkään, vaan ongelma löytyy oikean ja vasemman korvan välistä. Henkisestä valmennuksesta on puhuttu silloin tällöin, olisiko aika Suomessa myös herätä tähän toden teolla?

Ja vielä, niinkuin Kaj Kunnas hyvin Yle Puheessa sanoi, tässä EI arvostella urheilijaa, vaan suorituksia. Suuri peukku kaikille, jotka ovat kisoihin selvinneet. Mutta kansalla on myös oikeus odottaa jonkinnäköstä tulosta omilta suosikeiltaan, eikä alisuorittamista päivä toisensa jälkeen..

 

[Hemingway]

Henkisestä valmennuksesta on puhuttu silloin tällöin, olisiko aika Suomessa myös herätä tähän toden teolla?

Pahoin pelkään, että suomalainen henkinen valmennus olisi sitä, että urheilijaa yritettäisiin saada tekemään maksimisuoritus. Sen jälkeen ei varmasti onnistu.

Pitäisi ehkä kokeilla sellaista asennetta, että lähdetään epäonnistumaan. Jos urheilijat pystyisivät ajattelemaan, että millään ei ole mitään väliä, tulokset todennäköisest paranisivat.

 

[VT]

Mutta kansalla on myös oikeus odottaa jonkinnäköstä tulosta omilta suosikeiltaan, eikä alisuorittamista päivä toisensa jälkeen..

Kansalla on toki oikeus odottaa mitä vaan, mutta kansa näkee kaikissa arvokisoissa vain suomalaisten epäonnistumiset ja muiden onnistumiset. Faktojen ja todellisuuen kanssa sitten tällaisella ei välttämättä olekaan mitään tekemistä, sillä kollektiivisesti ja keskimääräisesti ajateltuna kansa on kohtalaisen kujalla kisoista ja eri urheilijoien suorituksista. Vahvalla mutulla voi toki heitellä kahvipöydässä viiltävää analyysia ja vielä parempaa, jos pystyy siteeraamaan Tohmajärven suurta kylähu..., anteeksi ajattelijaa.

Suurella todennäköisyydellä voit repäistä lähes minkä tahansa muun maan vertailuun ja todeta, että siellä on epäonnistujia suhteessa saman verran kuin Suomen joukkueessa.

Tämä sama keskustelu käydään kaikissa helvetin arvokisoissa.

 

[Ruutu8]

Tämä sama keskustelu käydään kaikissa helvetin arvokisoissa.

Suurimmaksi osaksi samaa mieltä. Yläpuolella huolenaiheenani oli juuri se, miksi suomiurheilija ei pääse edes omalle tasolleen arvokisoissa? Tuskin voit näistäkään skaboista kovin montaa yleisurheilijaa (sama homma Helsingin EM:ssa) jotka ovat onnistuneet tai edes sillä omalla kauden suoritustasolla? Itse olen seurannut yleisurheilua koko kesän todella intensiivisesti (arvokisat, Timanttiliiga, Eliittikisat) ja siellä kuitenkin Suomen kärki pystyy hyvänä päivänä kilpailemaan ihan eri tasolla kuin näissä suurissa kilpailuissa.
Mutta niinkuin sanoit, tästä voidaan höpöttää ja vääntää vaikka Rio de Janeiron kisoihin saakka ja luultavasti myös niiden jälkeenkin :)

 

[Lexaa]

Suurimmaksi osaksi samaa mieltä. Yläpuolella huolenaiheenani oli juuri se, miksi suomiurheilija ei pääse edes omalle tasolleen arvokisoissa? Tuskin voit näistäkään skaboista kovin montaa yleisurheilijaa (sama homma Helsingin EM:ssa) jotka ovat onnistuneet tai edes sillä omalla kauden suoritustasolla? Itse olen seurannut yleisurheilua koko kesän todella intensiivisesti (arvokisat, Timanttiliiga, Eliittikisat) ja siellä kuitenkin Suomen kärki pystyy hyvänä päivänä kilpailemaan ihan eri tasolla kuin näissä suurissa kilpailuissa.
Mutta niinkuin sanoit, tästä voidaan höpöttää ja vääntää vaikka Rio de Janeiron kisoihin saakka ja luultavasti myös niiden jälkeenkin :)

Tämä on juuri se pointti josta olen itsekkin aivan helvetin huolestunut. Kahdet arvokisat mennyt lähes täydellisesti vihkoon yleisurheilijoiltamme. Välillä tuntuu että meillä ei vain ole sitä tarvittavaa paloa tai kunnianhimoa, tyydytään liian vähään. Otetaanpa vaikka Söderberg yksittäisenä esiin, mies on koko elämänsä varmaan heittänyt moukaria ja kauden paras on aina ollut suht hyvä ja varmaan joka kauden keskiarvo tulos riittäisi arvokisoihin, mutta arvokisoissa on jäänyt AINA karsintaan. Tuo on minusta aivan todella hyvä kysymys, mistä alisuorittaminen nyt johtuu. Itselle ei tarvitse joka lajista tulla sitä mitalia tai kolmoisvoittoa, mutta kyllä kauden tärkeimmässä tapahtumassa saisi edes vaatia sitä omaa parasta tai lähelle sitä, ei täydellisiä floppauksia kaveri toisensa jälkeen. Toki monesti sanotaan, että kaveri on nuori ja näistä floppauksista oppii, mutta sekin huolestuttaa kun tuntuu ettei niistä edes opita ja kehitytä. Ja edellä sekin oli hyvä pointti, että kärkemme kisailee aivan liian vähän. Välillä tulee niitä että tarvitsee raja rikkoa, mutta seuraava kisa on joku eliittikisa vasta joskus 2-3 viikon päässä.

Nyt lueskelin esim. Bask/Lehtisen haastattelua jotka tavoitteli mitalia, niin vastaus jotain noh nyt sattu huono päivä. Tulee mieleen ne Wirkkalan selitykset taannoin arvokisafinaalissa että tänään ei vain napannut tai vastaavaa. Ei perhana voi tuollaisia sallia kun mitaleista kuitenkin taistellaan.

 

[VT]

Tuskin voit näistäkään skaboista kovin montaa yleisurheilijaa (sama homma Helsingin EM:ssa) jotka ovat onnistuneet tai edes sillä omalla kauden suoritustasolla?

Tähän mennessä Lontoon kisoissa on kilpaillut käsittääkseni 10 suomalaista yleisurheilijaa ja jaan nämä kolmeen kategoriaan.

Onnistujat/venyjät
Åstrand (kauden paras aika)
Keskisalo (finaalipaikka, vaikka tilastoaikojen perusteella ei sinne asiaa)

Tasollaan
Nikkanen
Eriksson
Puotiniemi

Pettymykset
Bergius
Söderberg
Utriainen
Sandells
Torro

Paremminkin olisi voinut mennä, kun epäonnistumisprosentti on 50. Mutta pointti oli lähinnä se, että jos menet kadulle tai työpaikan kahvihuoneeseen kysymään epäonnistumisprosenttia, vastaukset vaihtelevat välillä 90-100. Se on tämä pessimistinen, negatiivinen ja menestyshullu kansa, jota itse urheilu ei pientä vähemmistöä lukuunottamatta kiinnosta.

 

[Vellihousu]

Paremminkin olisi voinut mennä, kun epäonnistumisprosentti on 50. Mutta pointti oli lähinnä se, että jos menet kadulle tai työpaikan kahvihuoneeseen kysymään epäonnistumisprosenttia, vastaukset vaihtelevat välillä 90-100.

Samaa mieltä arvostelujen suhteettomuudesta. Prosentuaalisesti katsoen epäonnistujien määrä on toki suuri, mutta kun ajatellaan että epäonnistujat ovat kaikki eri lajeista, jossa jokaisessa omat erityisvaatimuksensa ja myös omat potentiaaliset ongelmansa, ei tuon listan perusteella voi vetää mitään yleistäviä johtopäätöksiä. Jos jokaisen epäonnistujan valmentajalta pyydettäisiin analyysi siitä mikä meni kisoissa vikaan, olisivat nämä varmasti kiinnostavaa luettavaa, mutta "kansaahan" eivät analyysit kiinnosta, ne kun ovat hävinneiden selittelyä.

Ylipäätään täytyy silti todeta että Ruutu 8:n esiin nostama pointti henkisestä valmennuksesta on mielenkiintoinen. Tuntuu että siitä tosiaan aina puhutaan, mutta paljonko asian eteen on tehty Suomessa? Jos on tehty, niin mitä on tehty, ja jos ei, niin miksi ei? Onko kenelläkään tietoa? Henkinen valmennus ei tietenkään kaikkea ratkaise, mutta tuskin Suomessa on nykyisellä menestystasolla varaa jättää yhtäkään keinoa käyttämättä.

Lätkän puolellahan, yllättävää kyllä, on jonkin verran henkistä valmennusta. Nhl-pelaajistamme ainakin Olli Jokinen, Jussi Jokinen ja Antti Niemi ovat kertoneet käyttävänsä henkisen valmentajan palveluksia, Khl-pelaajista Mikko Mäenpää.

 

[Nypsi]

Ylipäätään täytyy silti todeta että Ruutu 8:n esiin nostama pointti henkisestä valmennuksesta on mielenkiintoinen. Tuntuu että siitä tosiaan aina puhutaan, mutta paljonko asian eteen on tehty Suomessa?

Monissa maissahan tämä homma on hoidettu sillä tavalla, että ihmiset kasvatetaan uskomaan Jumalaan tai muihin satuhahmoihin. Siinä sitten ennen kisaa vaan tehdään ristinmerkit ja luodaan katse taivaaseen. Ei tarvitse miettiä mitään, kun tietää että yläkerrasta tulee tarvittava tuki suoritukseen.

 

[Steegil]

Juurikin näin jo se että saavuttaa näitä rajoja vaatii sen koko nuoruuden uhraamisen urheilulle. Maailmassa on aikatavalla urheilijoita ja vaikka joku 20 sija tuntuu turismilta, niin todellisuudessa sekin vaatii jo aivan poikkeuksellista lahjakkuutta ja täydellistä panostamista kyseiseen lajiin.

Osoittaa varmasti, mutta kun ottaa huomioon nämä maakiintiöt niin se 20 sija ei kerro koko totuutta.

Mielestäni kisajärjestelmää pitäisi muokata sellaiseksi, että vaikka 25-40 parasta tulosten perusteella otettaisiin aina jokaisesta lajista mukaan. Silloin niitä 20 sijojakin arvostettaisiin ihan eri tavalla. Tätä ei kuitenkaan tule ikinä tapahtumaan, koska juoksulajeissa olisi vain afrikkalaisia ja raha puhuu. Olisi kuitenkin se oikeudenmukaisin järjestelmä. Suomen joukkue tosin kutistuisi ja yleisurheilusta meillä olisi pari pituusmiestä ja pari kaveria heittäisi keihästä.

 

[Mängimies]

Ehdottomasti pitäisi jättää valitsematta!

Mihin sitten vedetään raja ketkä valitaan ja ketkä ei? Bergius oli niitä harvoja suomalaisurheilijoita, jotka olivat tehneet A-rajan näihin kisoihin. Noita A-rajan tehneitä ei oikeasti ollut kuin ihan muutama, Bergiuksen lisäksi yleisurheilussa keihäsmiehet sekä mieskävelijät, Åstrand ja Puotiniemi plus uinnissa Matias Koski.

No sitten pitää a) treenata kovempaa/enemmän tai b) siirtyä pelaamaan pleikkaa.

Se vasta olisikin urheilijalle hyvä motivaattori kun teet A-rajan, mutta sulle ilmoitetaan, että treenaa poika kovempaa. Ehkä valitsemme sut neljän vuoden kuluttua jos olemme sillä tuulella.

No ei ainakaan seiväshyppääjiä, jotka eivät osaa hypätä. Tuskin Finnairkaan valitsee piloteikseen lentäjiä, ketkä eivät osaa ohjata konetta?

Eiköhän Finnair valitse piloteikseen ne, jotka läpäisevät testin (vrt. A-raja yleisurheilussa).

 

[J.Grönvall]

Osoittaa varmasti, mutta kun ottaa huomioon nämä maakiintiöt niin se 20 sija ei kerro koko totuutta.

Mielestäni kisajärjestelmää pitäisi muokata sellaiseksi, että vaikka 25-40 parasta tulosten perusteella otettaisiin aina jokaisesta lajista mukaan. Silloin niitä 20 sijojakin arvostettaisiin ihan eri tavalla. Tätä ei kuitenkaan tule ikinä tapahtumaan, koska juoksulajeissa olisi vain afrikkalaisia ja raha puhuu. Olisi kuitenkin se oikeudenmukaisin järjestelmä. Suomen joukkue tosin kutistuisi ja yleisurheilusta meillä olisi pari pituusmiestä ja pari kaveria heittäisi keihästä.

Tätä minäkin salaa mielessäni pyörittelin. Absoluuttisesti parhaat mukaan ilman maakiintiöitä. Jos ei olympialaisiin, niin sitten vaikka MM-kisoihin. On se jotenkin outoa katsella miesten kymppiä olympiafinaalissa, kun porukkaa ohitellaan kierroksella.

 

[Mängimies]

Mielestäni kisajärjestelmää pitäisi muokata sellaiseksi, että vaikka 25-40 parasta tulosten perusteella otettaisiin aina jokaisesta lajista mukaan. Silloin niitä 20 sijojakin arvostettaisiin ihan eri tavalla. Tätä ei kuitenkaan tule ikinä tapahtumaan, koska juoksulajeissa olisi vain afrikkalaisia ja raha puhuu. Olisi kuitenkin se oikeudenmukaisin järjestelmä. Suomen joukkue tosin kutistuisi ja yleisurheilusta meillä olisi pari pituusmiestä ja pari kaveria heittäisi keihästä.

Ja lisäksi Bergius mahtuisi mukaan. Hänhän on tämän kauden maailmantilaston sijalla 9., kuten ylempänä postatusta linkistä käy ilmi.

 

[kovalev]

Olin ihan paska. Maksan Lontoon matkani omasta kukkarostani ja palautan Urheiluliitolta saamani tukirahat.
Olisi ollut ainakin hyvä 'ensi repliikki'

Ei varmaan ihan noin ehdoton tarvitsisi olla, mutta Matti Mononen teki joissakin kisoissa vaikutuksen. Mies hyppäsi ihan hyvin, taisi niukasti karsiutua finaalista tai jotain. Haastattelussa Matti kuitenkin ruoski itseään oikein huolella, vaikka haastattelija vähän yritti että eihän se nyt niin huonosti mennyt.
Kun haastattelija lopuksi kysyi uran jatkosuunnitelmista, Mononen ilmoitti lähtevänsä saman tien harjoittelemaan.

 

[Vellihousu]

Kun haastattelija lopuksi kysyi uran jatkosuunnitelmista, Mononen ilmoitti lähtevänsä saman tien harjoittelemaan.

Joo, meni punttisalille rankaisemaan itseään ja rankaisi olkapäänsä mäsäksi. Hieno mies, hieno urheilija.

Epäonnistuneiden suoritusten jälkeen on aina helppo sanoa kuka olisi pitänyt jättää valitsematta. Näitä tietäjiä on maa puolillaan.

 

[Mängimies]

Epäonnistuneiden suoritusten jälkeen on aina helppo sanoa kuka olisi pitänyt jättää valitsematta. Näitä tietäjiä on maa puolillaan.

Niinpä. Tuuli Petäjäkin sijoittui lajissaan viime vuoden MM-kisoissa sijalle 18., joka menisi monien papereissa turisti-kategoriaan. Olisi varmasti pitänyt jättää valitsematta toisten mielestä.

 

[Rautapönikkä]

Matti Mononen on kyllä harmittava tapaus. Fysiikka aivan mieletön mutta ei ikinä pystynyt käsittelemään kilpailutilannetta ja lisäsi stressiä vielä armottomalla rangaistusmetodillaan. Siinä on taas se suomalainen käsitys urheilusta vähän negatiivisessa mielessä. Ikävä loukkaantuminen sitten toikin taukoa.

Kyllä on taas surullisen kuvaava esimerkki siitä, kuinka lyhyt ihmisen muisti on. Matti Mononen on kuitenkin sijoittunut neljänneksi Göteborgin EM-kilpailuissa vuonna 2006 ja voittanut nuorten EM-kilpailuissa pronssia. Aikuisten arvokilpailuissa ei ole koskaan jäänyt ilman tulosta ja mm. Ateenan olympiakilpailuissa karsinnassa hyppäsi ennätyksensä 565, joka ei kuitenkaan riittänyt loppukilpailuun. Noh, ei selkeästikkään pystynyt käsittelemään kilpailutilanteita ja paskoi housuunsa joka ikinen kirta numerolappu rinnassaan.

--

Tuohon keskusteluun siitä, että miksi suomalaisurheilijat eivät tahdo pystyä kauden parhaimpiinsa arvokilpailuissa, niin kannattaa ottaa huomioon sellainen seikka, että nuo kilpailut ovat luonteeltaan aivan erilaisia, kuin kotimaan kilpailut. Arvokilpailuissa kilpailijat kerätään callingiin n. tuntia ennen kilpailua, josta heidät viedään kootusti kentälle, joissa heillä on esim. heitoissa tasan kaksi lämmittelysuoritusta aikaa ottaa tuntumaa suorituspaikkaan. Kotimaan kyläkilpailuissa voit ilmestyä suorituspaikalle vaikka viisi minuuttia ennen kilpailun alkua ja lämmittelysuorituksia voit rykiä vaikka sata ennen kilpailun alkua. Kenttälajeissa arvokilpailuissa on karsinnassa aina n. 20 muuta kilpailijaa ja kentällä tapahtuu jatkuvasti kaikkea muutakin, mitkä tuovat viivästystyä kilpailun kulkuun. Suoritusten väliksi saattaa muodostua siis reilusti yli puoli tuntia. Kotimaan kilpailuissa tuo väli on lähempänä viittä minuuttia. Ja tuo Bergiuksen kommentti siitä, ettei osaa hypätä vastatuuleen, on sekin hyvin kuvaava. Suomessa urheilijat saavat lähes poikkeuksetta urheilla parhaissa mahdollisissa olosuhteissa tuulten suhteen (hypyt/heitot voidaan suorittaa molempiin suuntiin), kun halutaan nähdä hyviä tuloksia ja monesti myös arvokisarajoja metsästetään. Esim. juuri seiväsmiehet ovat metsästäneet kisarajoja lähes jokaisessa kilpailussa viime vuosina. Arvokilpailuissa niitä tuulia ei metsästetä, vaan suoritukset tehdään juuri sinne, minne ne on ajat sitten päätetty. Eli ei ole suurikaan ihme, että esim seipäässä kovassa myötäisessä tehtyjä tuloksia ei saada arvokilpailuissa uusittua.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö urheilijan pitäisi pystyä sitä kauden parasta arvokilpailuissa tekemään. Nämä seikat ovat etukäteen tiedossa ja niitä voi harjoitella. Monella urheilijalla ei kuitenkaan ole realistisia menestysmahdollisuuksia arvokilpailuissa, joten ehkä he eivät koe sitä erityisen tarpeelliseksi.