Minä en myöskään ymmärrä mikä järki on ajella sitä +10%-vauhtia. Joskus tuli vielä itsekin sitä harrastettua, kun ajatteli pitkillä työmatkoilla säästävän aikaa selvästi. No, matkalla Turusta Uuteenkaupunkiin säästettävä aika suhteessa nopeusrajoituksien mukaiseen ajamiseen on kolmesta viiteen minuuttia. Olen huomannut ajamisen olevan huomattavasti miellyttävämpää, kun ajaa täsmälleen suurinta sallittua nopeutta. Ei tarvitse juurikaan ohitella, joka on joillakin tienpätkillä äärimmäisen vaikeaa. Toisaalta turvallisuudentunne kasvaa, auto on miellyttävämpi ajaa, eikä sitä aikaakaan ihan aikuisten oikeasti menetä. Ohituskaistoilla voi nopeuden nostaa noin viisi km/h yli, mikäli edessä on selvästi hitaampi autoilija ja ohittavia on paljon.
Huikea veto nostaa ohittelua vastaan esimerkkinä yksi Suomen karmeimmista valtatien pullonkauloista, eli Turku-Laitila -väli, tuo asfalttipinnoitettu helvetti ja suomalaisen pikatiekulttuurin sulatusuuni. Alun lyhyt pätkä moottoritietä varmistaa, että kaikki Turusta pohjoiseen matkaavat ovat varmasti samalla tiellä. Vaikka jo tyhjän baanan kiiltäessä silmissä katselisi oikealle taittuvaa mutkaa pitkän suoran päässä, on erittäin todennäköistä, että Kustavin suunnasta tai viereiseltä ABC:ltä eteesi kurvaa vähintään yksi Micra, Corolla perävaunulla, putkifirman pakettiauto ja paikallisliikenteen linja-auto. Unelmien murskauduttua sitten vaihdetaan yhdessä vähemmän sujuvasti yksikaistaiseen pikatiehen, vain koetakseen vauhdin hiljenevän Micraa kuljettavan vanhuksen pelätessä vauhtisokeutta - kuitenkin ramppia tultiin alas aika kovaa. Kirsikkana kakun päälle ensimmäinen auto edessä on joko linja-auto tai paku, jolloin tieto edessä tapahtuvista asioista on jatkuvan hidastelun ja näkökentän blokkaavan pyörällisen suorakaiteen ansiosta olematonta.
Muutaman sadan metrin kuluttua vauhti hiljenee entisestään, välillä jopa pysähtyy, sillä onhan siellä nyt piru vie Maskun risteys. Seuraava kilometri ryömitellään porukalla, sillä onhan liikennevalojen katselu aivan turhaa, koska ainahan voi lähteä liikkeelle edellä olevan auton esimerkistä. Näin saadaan myös oikeaoppinen turvaväli aikaan ensimetreillä! Eikä kiihdyttämisessä tietenkään ole kiire, pian siellä taas on liikennevalot. Etenavauhdilla edetessä ja edessä olevan peltikuution mainostarraa tuijotellessa meneekin seuraava vartti, kunnes liikennevalot ovat vihdoin takanapäin. Noh, seuraavan suoran päässä onkin sitten seuraava letka liikennevaloissa siinä toisessa maskun risteyksessä. Siihenkin insinöörit ovat kehittäneet niin taivaallisen upean liittymän, että ainoalta kaistalta, jolta 80% tietä ajavista menee suoraan käännytään myös oikealle. Kymmenen minuutin rullailun jälkeen liikennevalot ovat vihdoin iskuetäisyydellä ja voitto on jo lähettyvillä. Valot vaihtuvat keltaisiksi, mutta ei hätää, kyllä siitä vielä ehtii. Mutta... Jumalauta! Edessä oleva linja-auto päättääkin pistää vilkun oikealle viisi metriä ennen risteystä ja valuu hitaasti oikealle, todistaen samalla keltaisen valon himmenemistä punaisen tieltä.
Oikeaoppisen liikennevalostartin esittelyn jälkeen luvassa on pieni pätkä vapaata baanaa, kunnes masentava näky korjaa viimeisetkin ilon rippeet. Perävaloja perävalojen jälkeen, joka viidennen kuuluessa rekalle. Heti liikennevalojen jälkeen saavutettu Micra kutenkin päättää hidastaa jo hyvissä ajoin ennen valoja, palaahan siellä jossain punainen. Piinaavan moottorijarruttelun jälkeen viimeiset liikennevalot on hyvä juhlistaa tätä toivonkipinää köröttelemällä pitkä suora loppuun kuuttakymppiä, sillä eihän letkan edessä oleva kuljettaja millään voinut huomata nopeuden vaihtumista kahdeksaankymppiin. Fokus oli edelleen Nesteen ysivitosen hinnan päivittelyssä. Markka-aikaan oli halvempaa, eikä tuolta saa edes Äs-boonusta!
Lupauksia letkan loppumisesta herättää pian tuleva ohituskaista. Turhaan. Tuplakaistan luoma illuusio turvallisuudesta saa kärkiauton kaasujalan painamaan, ja pian onkin mahdollisuus todistaa kaukana edessä siintävää letkan kolmosauton mönkimistä oikealla kaistalla noin kaksi kilometriä tunnissa ohitettavaa nopeammin. Mikäli tuosta jännitysnäytelmästä vielä aikaa jää, änkeää siitä ohitse vihainen hollantilainen rekkakuski, pitäen huolen että letka on ja pysyy.
Jyrkkien ylä- ja alamäkien, seka lukuisien risteysten tuoman keltasävytteisen viivan pää on vihdoin Mynämäen motellin kohdilla päättymässä. Hekumoiden tulevaa ohitusta jäljellä olevista kolmesta letkan vetäjästä, arkkivihollinen Micra edelleen edessä alkaa tarkkailemaan horisonttia toivoen ettei sieltä yhdetkään ajovalot pilkahda. Jalan valuessa kaasulle on aika vilkaista viimeisen kerran sivupeiliin... Perkele! Vielä keltaisten viivojen aikana kaksi autoa taaempana ollut V70 farmari syöksyy koko letkan ohitukseen perässään koliseva Yaris. Ohitusmahdollisuus meni siinä samalla.
Ja aivan kuten kokemus ei olisi valmiiksi riittävän hirveä, hieman edessä, tavallisen pikatiepätkän varressa linja-auto vilkuttaa vasemmalle. Pysäkillä on koululaisia, joten pieni hidastaminen voi olla paikallaan. Tämän ymmärtää myös Micra. Mutta mitä v... Edessä olevat jarruvalot eivät sammu millään ja pakon edessä on jarrutettava pohje hapoille. Vain sentit erottavat etupuskurin Micrasta. Mitä juuri tapahtui? Kuskina ollut citymamma ei ymmärtänytkään, että bussille tilaa kuuluu antaa vain maksimissaan kuudenkympin alueella.
Pian edessä siintää loistelias väkijoukon tehokkaasti jakava Laitilan liikennevaloristeys. Kuitenkin jälkiviisaana ajattelee "Kaikki nämä kaameudet olisi voinut välttää ajamalla nopeusrajoituksen mukaan. Siitä olisi tullut turvallinen ja miellyttävä olokin." - vai onko Turku-Laitila -välillä sittenkään paskaakaan väliä miten ajat? Ei ole. Se on aina ihan yhtä perseestä.
