Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 005 670
  • 12 308

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Lisäksi väliä kuulemma pitää jättää edessä seisovaan senkin takia, että mikäli valoissa seisova autojono on väljempi, pystyvät autot paremmin poistumaan ajoradalta pientareelle/pyörätielle/kuka minnekin siinä vaiheessa jos hälytysajoneuvo tulee pillit päällä jonon perälle. Toki tämä riippunee vähän asiasta jos toisestakin.
Pitää paikkansa. Toki kannattaa muistaa, ettei siinä jonossa aloita mitään kauheaa kuhinaa, vaikka näkeekin peilistä hälytysajoneuvon lähestyvän. Esim. valoissa punaisia odotellessa vastaantulijoiden kaista on yleensä tyhjä ja siitä pääsee risteyksen ylittämään. Jonossa hätääntyneenä sahailevat väistämistä yrittävät ajoneuvot vain aiheuttavat helposti lisää ennakoimattomia vaaratilanteita. Varsinkin vesilastissa oleva sammutusyksikkö on varsin pirullinen kampe erilaisia väistämismanööverejä suoritettaessa. Tehoa siinä on ja lujaa pääsee, mutta mikään ketterä kampe se ei ole.

Tästä valitettavan hyvä esimerkki perjantai-iltapäivältä. Ajoin maantiellä varsin reipasta vauhtia kohti tietyömaata, jossa liikenne oli menosuuntaani pysähdyksissä. Vastaantulevien kaista oli vapaana, vastaantulevat jäivät odottelemaan, joten lähdin ohittamaan jonoa vastaantulevien kaistaa pitkin. Kaikki sujui hyvin, kunnes eräs jonossa ollut alkoi aivan turhaan yrittämään jotain väistämis hommaa ja peruutti eteeni kaistalle, jotta saa työnnyttyä keula edellä pientareelle. Justiinsa ehti alta pois, ettei kosahtanut. Olisi vaan pysynyt jonossa paikallaan, niin ei olisi ollut mitään hätää.

Toinen asia on väistäminen maantiellä. Valitettavan moni tuntuu menevän aivan paniikkiin nähdessään siniset vilkut peileistä. Väistää pitää, mutta omaa ja muiden turvallisuutta vaarantamatta. Ei sinne pientareelle tarvitse satasen vauhdissa henkensä kaupalla työntyä. Vaarallisimpia ovat toki ne, jotka hiljentävät tai lähes pysähtyvät ajokaistalle paikassa, jossa on käytännössä täysin mahdoton ohittaa. Käytännössä tukkivat tien touhullaan. Se henkilöauto pysähtyy huomattavan paljon lyhyemmällä matkalla kuin raskas paloauto. Ennemmin mutkassa karkuun pois tieltä ja sitten hiljennetään laitaan kun voidaan oikeasti antaa tietä. Perjantaina joutui eräälle tehtävälle ajelemaan aika haipakkaa tosi mutkaista tietä ja monenlaista tapahtumaa riitti tuon jonossa peruuttelijan lisäksi.
 

hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse jätän miltein auton mitan edellä ajavaan valoissa. Kokemusta pääkaupunkiseudulla peräänajosta, jossa takaa tuli kolme autoa kontista sisään ja itse en niihin seitsemään edessä osunut = kaikki takana tulleet maksavat edessä olevalleen, itse et törmännyt ja et joudu korvaamaan. Jep, liikennevakuutus on hieno asia - peräänajanut korvaa, ei siis se kaikkein viimeisin vaan jokainen siinä välissä vaikka syy onkin sen viimeisen "mällääjän"...
Nimimerkillä bonarinsa säilyttänyt
Jos on liikennevaloissa pysähtyneenä, niin ei ole korvausvastuullinen, jos joku ajaa perään ja oma auto eteenpäin liikahtaessa kolhii edellä olevaa autoa.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Yleisintä uunoilua Suomessa on se, kun ajetaan 80 km/h-alueella 75km/h. Kun tämän auton ohittaa ja tulee kuudenkympin alue, niin on sama auto takakontissa, koska ajaa edelleen sen 75 km/h. Onkohan vakionopeudensäätimen käyttöohjeet ja liikennesäännöt jääneet lukematta?
 
Yleisintä uunoilua Suomessa on se, kun ajetaan 80 km/h-alueella 75km/h. Kun tämän auton ohittaa ja tulee kuudenkympin alue, niin on sama auto takakontissa, koska ajaa edelleen sen 75 km/h. Onkohan vakionopeudensäätimen käyttöohjeet ja liikennesäännöt jääneet lukematta?
Todennäköisesti. Toinen ääripää on sitten nämä, jotka eivät ilmeisesti saa sitä päälle, kun ihan matka-ajossakin vaikka satasen alueella nopeus sahaa 80-110km/h. Ja luonnollisesti ohituskaistan aikana 140 lasiin, vaikka ketään ei olisi edessäkään.
 

Rocco

Jäsen
Ihmetyttää edelleen ilmiö, johon törmää varsinkin ruuhka-aikana (yllättäen, kun on enemmän autoja). Risteyksissä tungetaan vihreillä keskelle risteystä, vaikka se on nähtävissä, ettei risteyksestä pääse ylitse ennen kuin valot vaihtuvat. Tänään todistin bussista tilannetta, jossa jengi änkee risteykseen, valot vaihtuvat ja koko liikenne spåria myöten seisoo.
Onko se niin vaikeaa jää ekaksi niihin valoihin odottamaan seuraavia vihreitä? Valojen vaihtuminen mitataan minuuteissa, ei viikoissa.
Joskus sitä vaan ei etukäteen voi tietää missä risteyksessä ja missä vaiheessa liikenne kääntyessä pysähtyy. Joskus voi joutua väistämään vastaantulevaa liikennettä, joskus vielä sen jälkeen risteävän tien jalkakäytävällä olevia jalankulkijoita. Ainakin pienemmissä kaupungeissa autoja ja jalankulkijoita ei ole ruuhkaksi asti, ja liikennevalojen viive on yleensä todella ylimitoitettu. Vaikka auton sammuttaisit, niin ehdit sen käynnistää uudelleen ja ajaa ulos, ennenkuin toisesta suunnasta vihreät vaihtuu.

En ole Helsingissä niin paljoa ajanut, että olisin tällaiseen ruuhkaan joutunut. Mutta muualla ruuhkan saa aikaan seuraavat tapaukset:

1) Ihmiset, jotka eri suunnasta tullessa vihreällä ajavat risteykseen, antamatta jo risteyksessä olevien ajaa ensin pois

2) Ihmiset, jotka eivät tiedä sääntöjä, eivätkä aja itse pois risteyksestä. Jos olet ohittanut risteyksen ensimmäisen valopylvään, silloin sen jälkeen sinulla on velvollisuus ja oikeus ajaa pois risteyksestä ennen muita. Ei, et joudu odottelemaan sinun jälkeen vihreät valot saanutta autoilijaa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Yleisintä uunoilua Suomessa on se, kun ajetaan 80 km/h-alueella 75km/h. Kun tämän auton ohittaa ja tulee kuudenkympin alue, niin on sama auto takakontissa, koska ajaa edelleen sen 75 km/h. Onkohan vakionopeudensäätimen käyttöohjeet ja liikennesäännöt jääneet lukematta?
Olen huomannut erityisesti pappaosaston toimivan joskus tähän tapaan. Jos ikämiehelle semmoiset 60-70 km/h tuntuu hyvältä vauhdilta, niin se on sitä yhtä lailla taajamassa kuin pikatiellä.

Oma isävainaani oli loppua kohti vähän tätä sorttia. Ilmeni myös tavan takaa sellaista, että ukko sytkytteli vaikkapa metsäisellä ylämäkipätkällä noin 50-60 km/h , mutta aukealle taittuvaan alamäkeen vauhti jopa satasen päälle. Koko ajan siis 80 km/h rajoitus päällä.

Vanhoille ja etenkin muistivaikeuksien kanssa ponnisteleville sattuu ja tapahtuu liikenteessä. Ikäihmiset ovat muille liikkujille arvaamattomia siinä missä lapsetkin. Huomaan usein toimivani erityisen varovaisesti ja ennakoivasti toisen autoilijan suhteen, jos huomaan kuskin kovasti iäkkääksi. Autokuskia ei vaan aina huomaa heti ikäihmiseksi, jos köröttelee vaikkapa tällaisen takana.

Todetut muistisairaudet kuten Alzheimerin tauti ovat tietenkin peruste ajokortin pois ottamiseen. Näin kävi myös isälleni, kun "keskivaiheen Alzheimerin" diagnoosista oli mustaa valkoisella. Ukko oli tietysti eri mieltä, hän oli mielestään täysin terve ja sataprosenttisessa ajokunnossa. Tietty ei muistanut käyneensä edes lääkärissä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En ole Helsingissä niin paljoa ajanut, että olisin tällaiseen ruuhkaan joutunut. Mutta muualla ruuhkan saa aikaan seuraavat tapaukset:

1) Ihmiset, jotka eri suunnasta tullessa vihreällä ajavat risteykseen, antamatta jo risteyksessä olevien ajaa ensin pois

2) Ihmiset, jotka eivät tiedä sääntöjä, eivätkä aja itse pois risteyksestä. Jos olet ohittanut risteyksen ensimmäisen valopylvään, silloin sen jälkeen sinulla on velvollisuus ja oikeus ajaa pois risteyksestä ennen muita. Ei, et joudu odottelemaan sinun jälkeen vihreät valot saanutta autoilijaa.
Toinen ääripää risteyksen tukkijoille on ne, jotka eivät aja risteykseen sisään ollenkaan. Siis omalla vihreälläänkään, vaan odottavat kiltisti tolpan/viivan takana, että vastaantuleva tm liikenne on mennyt ja sitten vasta alkavat miettiä kääntymistä. Ja usein valo ehtii sitten jo vaihtua, ja tämä odottelija ei sitten päässyt niistä valoista. Eikä kukaan muukaan sen takana.
Malliesimerkkipaikka ainakin muutama vuosi sitten (en tiedä onko tilanne parantunut, en aja tuosta enää juuri koskaan) Turussa oli kääntyminen vasemmalla tässä. Punainen sedan ja tumma farkku näyttävät miten siitä kuuluu ajaa. Googlen kuvausauto taas näyttää miten jäädään vihreillä kökkimään suojatien taakse.
Myös se tuntuu usein olevan vaikea ymmärtää, että vastaantulevien ojanpuoleisin kaista on kääntyville, eli niitä ei tarvitse odottaa kun kaistoja on useampi. Malliesimerkkinä kääntyminen vasemmalle tässä. Siellä on kaksi kaitaa hei! Kuvassakin taitavat autot olla yhdessä jonossa menossa kohti Aurasiltaa (oikea kaista tyhjänä).

Linkit google mapsin katunäkymään.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Myös se tuntuu usein olevan vaikea ymmärtää, että vastaantulevien ojanpuoleisin kaista on kääntyville, eli niitä ei tarvitse odottaa kun kaistoja on useampi. Malliesimerkkinä kääntyminen vasemmalle tässä. Siellä on kaksi kaitaa hei! Kuvassakin taitavat autot olla yhdessä jonossa menossa kohti Aurasiltaa (oikea kaista tyhjänä).
Jep. Vielä kun kaikki tajuaisivat kääntää sille oikean puolimmaiselle kaistalle, mutta aina löytyy joku joka paukauttaa suoraan vasemmalle kaistalle. Enkä puolustele tällä kritisoimaasi käytöstä jäädä odottamaan, se on idioottimaista.
 

Plätsis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän kaikkein ihmeellisimpiä tapauksia olette te munapääkuskit, jotka ette nopeusrajoituksia ymmärrä. Millä järjellä tarvitsee ajaa 80-90km/h seitsemänkympin alueella? Onko se sitä vauhdin hurmaa sitten? Ja luonnollisesti aina pitää olla vähintään se kymppi ylinopeutta rajoituksista riippumatta, mieluummin 20km/h yli. Urpot, stna.

Juuri nopeuden epälooginen vaihtelu välillä naurattaa. Ensin 80-alueella ajelen toisen auton perässä, mittarissa juuri tasan 80. Sitten kun 70-alueella otan vasemman kaistan, sama auto tulee oikealta ohi, vähintään 90 lasissa. Ja taas 100-alueella tulee perä edellä vastaan. Itselläni tapana ajaa n. 10 ylimääräistä mittarin mukaan jolloin oikea vauhti on n. 3-5 yli sallitun. Paitsi 50 ja sen ali pyrin ajamaan rajoituksen mukaan (vaikka tällä yleensä keräänkin jonoa taakseni).
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Myös se tuntuu usein olevan vaikea ymmärtää, että vastaantulevien ojanpuoleisin kaista on kääntyville, eli niitä ei tarvitse odottaa kun kaistoja on useampi. Malliesimerkkinä kääntyminen vasemmalle tässä. Siellä on kaksi kaitaa hei! Kuvassakin taitavat autot olla yhdessä jonossa menossa kohti Aurasiltaa (oikea kaista tyhjänä).

Linkit google mapsin katunäkymään.

Tämä ihmisten raivostuttava varovaisuus ärsyttää erityisen paljon. Ei uskalleta kääntyä kaistalle, jos vastaantuleva on kääntymässä viereiselle. Tässä erityisen ärsyttävä paikka Turussa, jota käytän usein ja monesti tulee kiire päästä liikenteeseen, koska kääntyville ei ole varattu paljon aikaa. Välillä siinä ei ole vastaantulijoissa muita kuin samaan suuntaan kääntyviä ja silti ei pääse itse valoista ajoissa, vaikka vain pari autoa olisi edellä. Tuosta ajamalla on nopein reitti meiltä keskustaan, mutta nykyään tulee ajettua tuon risteyksen takia monesti Rautatienkatua asemalle asti ja jatkettua sieltä keskustaan. Turussa on minusta varsin hyvää liikennekäyttäytyminen kaikkineen, mutta keskustassa on monta paikkaa, joissa ärsyttää ihmisten toiminta. Olenkin tähän ketjuun joskus kirjoittanut, miten välillä Tuomiokirkon edessä poikittain oleva bussi tukkii kaikki kaistat, kun ihmiset eivät osaa antaa tilaa, vaikka kaikkien pitäisi tietää sen olevan jatkamassa Eerikinkadulle heti sillan jälkeen.

Minunkin linkkini vie Google Mapsin Street Viewiin.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ihmetyttää edelleen ilmiö, johon törmää varsinkin ruuhka-aikana (yllättäen, kun on enemmän autoja). Risteyksissä tungetaan vihreillä keskelle risteystä, vaikka se on nähtävissä, ettei risteyksestä pääse ylitse ennen kuin valot vaihtuvat. Tänään todistin bussista tilannetta, jossa jengi änkee risteykseen, valot vaihtuvat ja koko liikenne spåria myöten seisoo.
Onko se niin vaikeaa jää ekaksi niihin valoihin odottamaan seuraavia vihreitä? Valojen vaihtuminen mitataan minuuteissa, ei viikoissa.

Tämä on kyllä todella yleistä ja todellä käsittämätöntä. Ymmärrän sen, että joskus käy vahingossa noin ihan vain siitä syystä, että jono yllättäen pysähtyy eikä ole sitä osannut ennakoida. Mutta kun tuo tuntuu olevan ihan tapana isolle osalle autoilijoista. Itsellenihän alkoi takana ollut täti kerran soittaa torvea kun pysähdyin vihreillä valoilla ennen risteystä, etten ajaisi sitä tukkoon.
Ja kerran katselin vierestä miten rekka-auto pysähtyi ennen risteystä samalla tavalla ja miten sen jälkeen viereisellä kaistalla ajaneet autoilijat vaihtoivat kaistaa siihen rekka-auton eteen tukkimaan risteyksen.

Eniten nykyään itseäni ärsyttää kuitenkin se, etteivät ihmiset käytä vilkkua poistuessaan (valo-ohjaamattomasta) liikenneympyrästä. Sujuvoittaisi kummasti hommaa jos näkisi ajoissa mitä kenelläkin on suunnitelmissa.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Joskus sitä vaan ei etukäteen voi tietää missä risteyksessä ja missä vaiheessa liikenne kääntyessä pysähtyy. Joskus voi joutua väistämään vastaantulevaa liikennettä, joskus vielä sen jälkeen risteävän tien jalkakäytävällä olevia jalankulkijoita.

Onhan se jossain varmaan noinkin. Mutta en usko tähän selitykseen Mäkelänkadulla Helsingissä ruuhka-aikana. Kyllä nämä nyt valitettavasti ovat niitä, jotka ajavat jokaisena päivänä töihin ja takaisin samaa reittiä. Tämä ilmiö toistuu päivittäin. Onneksi on bussikaistat, jotta dösä sentään painelee ohitse näistä jonottavista neropateista.

2) Ihmiset, jotka eivät tiedä sääntöjä, eivätkä aja itse pois risteyksestä. Jos olet ohittanut risteyksen ensimmäisen valopylvään, silloin sen jälkeen sinulla on velvollisuus ja oikeus ajaa pois risteyksestä ennen muita. Ei, et joudu odottelemaan sinun jälkeen vihreät valot saanutta autoilijaa.

Ei sääntöjen mukaan joudukaan, mutta silti alkaa järkyttävä torvisoolo, jos joku yrittää ängetä ensin, vaikka olikin risteyksessä jo aiemmin.

Muutenkin ihmetyttää ihmiset, jotka jaksavat jonottaa päivästä toiseen. Ehkä silloin, jos asuu jossain Tuusulassa, Nurmijärvellä, Klaukkalassa, johon julkinen liikenne ei ulotu enää niin hyvin, voi käyttää autoa. Itse en jaksaisi, mutta asunkin sellaisella alueella, josta pääsee/jonne pääsee julkisilla hyvinkin sujuvasti.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Eniten nykyään itseäni ärsyttää kuitenkin se, etteivät ihmiset käytä vilkkua poistuessaan (valo-ohjaamattomasta) liikenneympyrästä. Sujuvoittaisi kummasti hommaa jos näkisi ajoissa mitä kenelläkin on suunnitelmissa.

Vaajakosken liikenneympyrä Jyväskylässä on ollut joskus seurannassa ja vaikka nykyään hieman paremmin vilkkua mielestäni käytetäänkin, niin ruuhkaisassa paikassa se aiheuttaa noin kaksi sekuntia odotusaikaa per auto mikäli vilkkua ei käytetä. Tämä tutkimus vuodelta 2001 kertoo ihmisten liikenneympyräkäyttäytymisestä kyseisessä paikassa paljon. Hiljaisemman tunnin aikana moottoritielle poistuneista 60-70 prosenttia EI käyttänyt vilkkua. Moottoritielle sisemmältä kaistalta suoraan poistuneista yksikään ei käyttänyt vilkkua.

Toki ympyrä on muuttunut jonkin verran, mutta kun puhutaan vilkun käytöstä, niin sillä paikalla ei niin väliä. Eli karkeasti arvioiden ympyrän kautta ajaneista vilkkua käytti tunnin aikana 1920 ajoneuvosta 576-768. Liittymään pääsyä odottaville se tarkoittaa kahta sekuntia jokaista 1152-1344 ajoneuvoa kohden. Tunnin aikana! Sitten ihmetellään, että kuinka voi olla kolmen kilometrin jonot. Toki kyseessä oli ralliviikonloppu, mutta joka tapauksessa nuo luvut ovat äärimmäisen huolestuttavia.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Venäjällä homma toimii ja valoista lähdetään rivakasti. Lähdön jälkeenkin kiihdytetään vielä normi kaupunkivauhtiin eli seitsemään-kahdeksaankymppiin niin kovaa kuin autosta lähtee.

Milloinkahan ja missä lienet käynyt, kun tommoisia kirjoittelet? Itse Pietarissa liian monessa aamuruuhkassa istuneena tiedän kyllä tasan, mitä venäläinen liikennekulttuuri on. Sekasorto lienee ainoa kuvaava ilmaus moiselle.
Valoista kyllä voidaan lähteä tosi rivakasti, jopa niin rivakasti, ettei muisteta katsoa, mikähän valo siellä milloinkin palaa. Tosin nuo valotkin ovat useassa risteyksessä haalistuneet kaikki sellaiseksi kusenkeltaiseksi, mutta järjestys sentään on säilynyt.
 
Milloinkahan ja missä lienet käynyt, kun tommoisia kirjoittelet? Itse Pietarissa liian monessa aamuruuhkassa istuneena tiedän kyllä tasan, mitä venäläinen liikennekulttuuri on. Sekasorto lienee ainoa kuvaava ilmaus moiselle.
Valoista kyllä voidaan lähteä tosi rivakasti, jopa niin rivakasti, ettei muisteta katsoa, mikähän valo siellä milloinkin palaa. Tosin nuo valotkin ovat useassa risteyksessä haalistuneet kaikki sellaiseksi kusenkeltaiseksi, mutta järjestys sentään on säilynyt.
Pietarissa olen ajellut viimeksi vuosi sitten siellä asuessani. Vaikka taitava kuski olenkin, niin en kyllä minäkään sääntöjä ja sujuvuutta arvostavana persoonana vaihtaisi paikallista liikennettä (enkä itseasiassa kovin montaa muutakaan paikallista asiaa) päikseen Suomen kanssa, mutta valoista lähtemiskulttuurin kopioisin heti!
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yleisintä uunoilua Suomessa on se, kun ajetaan 80 km/h-alueella 75km/h. Kun tämän auton ohittaa ja tulee kuudenkympin alue, niin on sama auto takakontissa, koska ajaa edelleen sen 75 km/h.

Tuo on yksi ärsyttävistä ja lisäksi:

- alle nopeusrajoitusta ajavat, mutta ohituskaistan kohdalla kiihdyttävät

- ne, joiden takia joutuu turhaan odottamaan risteyksessä kun eivät vaivaudu käyttämään vilkkua

Tuo viimeinen pitää sisällään ainakin kaikki duunareiden pakettiautot.
 
Kyllähän kaikkein ihmeellisimpiä tapauksia olette te vittupääkuskit, jotka ette nopeusrajoituksia ymmärrä. Millä järjellä tarvitsee ajaa 60-70km/h kahdeksankympin alueella?
Kyllähän kaikkein ihmeellisimpiä tapauksia olette te munapääkuskit, jotka ette nopeusrajoituksia ymmärrä. Millä järjellä tarvitsee ajaa 80-90km/h seitsemänkympin alueella?

Tunnustan! Kun ajokortti oli tuoreempi, tuli asiaan suhtauduttua aika pedanttisesti, tuli oltua aina perillä auton mittarivirheestä, ylinopeussakotuksen marginaaleista, nopeusrajoituksista ja kameroista. Tuli kiroiltua ja tuli ohiteltua. Aina olin töissä minuuttia tai kahta etuajassa.

Nykyään ei aina jaksa kiinnostaa onko 80 alueella taulussa 70 vai 95, kunhan vauhti on tasainen ja turvaväli edellä ajavaan kunnossa. Ei se ole muiden määriteltävissä mitä nopeutta minun tulee ajaa, eikä myöskään minua hetkauta pätkääkään jos joku ajaa edessäni suurinta sallittua nopeutta hitaammin tai pyyhkäisee Volvolla keskisormi pystyssä läheltä ohi. Kun liikenteeseen lähtee sillä asenteella, että todennäköisesti siellä joku hidastelee ja perseilee, ja suhtautuu siihen liikenteen ominaisuutena, tulee elämästä taas astetta leppoisampaa. Töissäkin olen vartin etuajassa.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nykyään ei aina jaksa kiinnostaa onko 80 alueella taulussa 70 vai 95, kunhan vauhti on tasainen

Etkö näe mitään ristiriitaa tässä statementissä? Jos sinulla oli jokin pointti kirjoituksessa, meni se minulta täysin ohi. Yritit ilmeisesti sanoa, että ajat sahaavaa nopeutta sen mukaan, mitä edellä oleva ajaa, välillä ylinopeutta ja välillä kirkkaasti alle suurimman sallitun nopeuden, vähät välittäen nopeusrajoituksista.

Tiellä näitä laumasieluisia ryhmämuodostelmassa liikkuvia näkee toki yhtenään. Ajetaan turvallisesti siinä edellä ajavan takapuskurin välittömässä läheisyydessä, eikä huomioida mitään muuta kuin sen edellä olevan sieluntoverin takakontti. Sitten ihmetellään ja kiroillaan, jos jollakin on niin kiire, että pitää ängetä siihen ahtaaseen väliin, pilaten tämän hienon harmonian kyseisessä samaa nopeutta liikkuvassa ajoneuvoryhmittymässä.

Tyypillistä näille ryhmille on mm.:
- ohituiskastaosuuksilla ajetaan kovempaa, ja tien kaventuessa tiputetaan nopeutta tuntuvasti, tuntuuhan perus kaksikaistainen tie sen verran turvattomalta.
- maantiellä nopeusrajoituksen tippuessa 100:sta 80:een esim. lähestyvän risteyksen takia, nopeus pysyy toki vakiona. Miksi nyt lähteä tätä turvalliseksi koettua sopivaa nopeutta muuttamaan.
 
Etkö näe mitään ristiriitaa tässä statementissä? Jos sinulla oli jokin pointti kirjoituksessa, meni se minulta täysin ohi. Yritit ilmeisesti sanoa, että ajat sahaavaa nopeutta sen mukaan, mitä edellä oleva ajaa, välillä ylinopeutta ja välillä kirkkaasti alle suurimman sallitun nopeuden, vähät välittäen nopeusrajoituksista.
Pointti oli yksinkertaisesti se, että kun oman ajonopeutensa ja nopeusrajoituksen välisen suhteen sijaan kiinnittää huomion turvaväliin, on ajaminen sekä mukavampaa että turvallisempaa. Tokihan se sahaavaan liikkeeseen johtaa jos edellä olevan vauhti sahaa, eikä ohittaminen ole mahdollista tai satu juuri sillä hetkellä kiinnostamaan (niin kuin ei nykyään usein kiinnosta). Minulla ei kuitenkaan ole mitään sahausta vastaan, esimerkiksi juhannuksen paluuliikenteessä sahasin punaisella hatchbackilla huomattavasti sahaavan naiskuljettajan perässä satoja kilsoja satasen alueella vauhdilla 85-110, pyrkien ainoastaan pitämään autojen välin 100 - 300 metrissä. Matkanteko oli erittäin sujuvaa, turvallista, ja ennen kaikkea niin mukavaa kun kolmen päivän dokailun jälkeen vaan voi olla.

(Näissä ajonopeusasioissa en näe ristiriitaa, mutta pienen ristiriidan liikenneajattelussani tänään havaitsin; nimittäin liikennevaloissa minua tosiaan ärsyttää muiden hidastelu vaikka kyse on vain muutamasta sekunnista, mutta matka-ajossa aika menettää merkityksensä vaikka puhutaan minuuteista tai satojen kilsojen matkalla jopa kymmenistä minuuteista. Samaan hengenvetoon tuli tosin keksittyä selittävät tekijätkin. Ensimmäinen selittävä tekijä on odotuksen tylsyys. Kaupungissa valitsen mieluummin kävelyn kuin julkiset, ja pitkällä matkalla mieluummin oman auton (kuskin paikalla) kuin julkiset, siitä syystä että on mukavampaa tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään, vaikka aikaa kuluisi saman verran tai jopa hieman pidempään. Toinen syy on liikenneturvallisuus. Jos fyysinen todellisuus olisi sellainen etteivät autot tai ihmiset voisi mennä rikki, ei maantiekäyttäytymisellä olisi niin suurta merkitystä. Liikennevaloista lähdettäessä ei oikein voi mennä rikki, joten niiden kohdalta liikennettä olisi sujuvuuden lisäämiseksi helppo tiivistää ilman riskejä.)
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Nykyään ei aina jaksa kiinnostaa onko 80 alueella taulussa 70 vai 95, kunhan vauhti on tasainen ja turvaväli edellä ajavaan kunnossa. Ei se ole muiden määriteltävissä mitä nopeutta minun tulee ajaa, eikä myöskään minua hetkauta pätkääkään jos joku ajaa edessäni suurinta sallittua nopeutta hitaammin tai pyyhkäisee Volvolla keskisormi pystyssä läheltä ohi. Kun liikenteeseen lähtee sillä asenteella, että todennäköisesti siellä joku hidastelee ja perseilee, ja suhtautuu siihen liikenteen ominaisuutena, tulee elämästä taas astetta leppoisampaa.

Saisitpa tämä viisauden opetettua kanssani työmatkaa tekeville kuskeille, eritoten siinä klo 5.30 tienoilla arkiaamuisin. Itse vittuunnun kyllä välistä urpoille, jotka painavat melkein peilejä hipoen 150km/h ohi, kun ajan siinä edellä vain 105km/h satasen alueella. Sitten tietysti jäädään se edessä ajavan perseeseen kiinni ja seuraavalla ohituskaistalla samanlainen ohitus.

Tietysti tuo korpeaa välillä, kun pitää mennä selvästi alle sallitun nopeuden vaikka keli ja näkyvyys ovat aivan bra. Sitä en vain tajua miksi pitää muodostella niitä jonoja ja pujotella auto kerrallaan eteenpäin toisten turvaväleihin, kun pitkissä autojonoissa se ei hyödytä itseään millään muotoa ohitella niitä paria edellä olevaa autoa. Ja tämä siis tapahtuu juuri aamulla töihin mentäessä. Siis porukalla on kiire töihin? Vapaa-ajalle kiireen ymmärtäisin, mutta siis töihin on kauhea hoppu. Olen tässä nyt pari vuotta ajellut samaa tietä töihin ja kertaakaan ei ole tarvinnut ajaa yli rajoitusten ja olen aina ollut 10-15min ennen vuoron alkua töissä.

Neuvoisin, että kannattaa varmaan jäädä ihan kotiin ja etsiä läheltä työ, johon ei tarvitse autolla mennä, jos ei voi viittä tai kymmentä minuuttia aikaisempaan herätä ja lähteä ihan normaalilla ajonopeudella porhaltamaan töihin. Aamuvuoroon herään klo 5 aamulla ja vien koiran nopeasti kuselle ja vedän jugurtit naamaan ja ehdin silti kello kuudeksi töihin n. 30km päähän ja etuajassa. Eihän noille aamukaahareille ole mitään muuta tekosyytä, kuin laiskuus. Laiskuutta, kun ei voi herätä muutamia minuutteja aikaisempaan, että voisi turvallisella nopeudella ajaa työpaikalle.
 
Aika paljon tulee ajettua kehäteitä ja silmiinpistävää ovat vasemmalla kaistalla "nukkuvat" ihmiset, jos ajetaan esimerkiksi 80 alueella selvästi alle suurimman sallitun nopeuden ja oikealta tulee auto toisensa jälkeen ohi niin mitkään hälytyskellot eivät soi? Kaiken huippuna naiskuski viime viikolla joka suoristeli ripsiään naama kiinni aurinkolipan peilissä, ei todellakaan näin.

Turun moottoritiellä ajoi viininpunainen ranskalainen auto hieman epävarmasti Helsinkiin päin eräs aamu. Auton omituiset liikkeet laittoivat hälytyskellot soimaan ja olin kyseisen ajoneuvon kohdalla selvästi normaalia valppaampi, olihan nopeutta satasen alueella kahden kilometrin matkalla aluksi n. 120km/h ja jossain välissä n. 80km/h. Myöhemmin ohittaessani kyseistä ajoneuvoa syykin selvisi, mies piteli iPadia ratin päällä mittariston edessä ja katseli Huomenta Suomea! Uskomatonta porukkaa liikkuu aamuruuhkissa.

Näistä "vakionopeudensäädin päällä hautaan asti" -tyypeistä en viitsi enää edes kirjoittaa, mistäköhän muuten johtuu että alle on valikoitunut todennäköisimmin Volvo? Onhan se huvittavaa ohitella toista autoa vuoroin vieraissa kun rajoitus vaihtelee välillä 60-120km/h ja Volvo painaa menemään sitä samaa kiveenkirjoitettua satasen tuntivauhtia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuli tänään pyöräiltyä n. 40 kilometriä pääkaupunkiseudulla pyöräteitä. Seuraavat havainnot kerkesin tehdä:

  • Jokaisella pyöräilijällä kypärä päässä
  • Pimeällä lähes kaikilla pyöräilijöillä valo(t) ja heijastimet. Kuitenkin Kauniaisissa eräs henkilö pyöräili pimeällä vastaan ilman mitään valoja.
  • Sörnäisissä vasemmalta kolmion takaa tullut auto oli kääntymässä oikealle, kun itse tulin oikealta pyörätietä pitkin etuoikeutettuna. Onneksi katsoin koko ajan mitä autoilija tekee nähdäkseni, että autoilija ei kääntänyt päätä ollenkaan oikealle. Katsoi vain vasemmalle, totesi autoja tulevan ja teki äkkijarrutuksen suojatielle eteeni tukkien koko suojatien. Jos en olisi hidastanut vaan käyttänyt etuoikeuttani hän olisi ajanut päälleni.
  • Toinen tapaus Espoon keskuksessa kun kolmion takaa vasemmalta tullut BMW ei hidastanut yhtään vaikka varmasti näki minut ja pyöräni valon, onneksi en tässäkään tapauksessa ottanut riskejä enkä käyttänyt etuoikeuttani
  • Jalankulkijoilla pimeällä hyvin heijastimia, mutta...
  • Eräs henkilö pomppasi katulamppujen väliseltä pimeältä alueelta suoraan eteeni pimeälle pyörätielle lasta taluttaen katsomatta sivuille. Kummallakaan ei ollut heijastimia.
  • Samanlainen tapaus, mutta aikuisen tilalla oli arviolta 120 kiloinen teinityttö ja lapsen tilalla koira. Kummallakaan ei heijastimia eikä ulkoiluttajan pää kääntynyt yhtään.
  • Toinen koiran ulkoiluttaja ulkoilutti koiraansa pyörätiellä arviolta n. 10 metriä pitkällä remmillä kun minä tulin vastaan. Onneksi fifi päätti tyytyä liikkumaan vain eteenpäin. Jos koira olisi päättänyt lähteä pyörätien poikki, olisin luultavasti sairaalassa.
Summa summarum. Monia ei kiinnosta oma, lasten, lemmikeiden eikä varsinkaan muiden hyvinvointi. Kumma kun pyöräilyonnettomuuksia sattuu kuitenkin verrattain vähän.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Aiheesta on varmaankin aiempaa keskustelua, mutta pakko nostaa taas "kissa pöydälle", koska aihe sen verran korpeaa.

Pääkaupunkiseudulla on virennyt kummallinen liikennekulttuuri, että rampista tultaessa pääväylää ajavan pitäisi aina antaa tietä. Erityisesti tämä ilmenee kehäteillä, joilla ajelen päivittäin. Tyypillinen tilanne on sellainen, että rampista kaasuttaa itsepäinen kuski, jonka asenne on se, että oikeanpuoleista kaistaa ajava:
a) Väistää vasemmalle kaistalle
b) hidastaa vauhtiaan, jotta rampista pääsee eteen
c) kiihdyttää vauhtiaan, jotta rampista pääsee taakse

Mielestäni nämä kaikki vaihtoehdot ovat vääriä. Nyt ei siis puhuta ruuhka-aikojen tilanteesta. Silloin on tietysti kohteliasta antaa tietä, sillä eihän sieltä rampista muutoin ikinä pääse liikennevirtaan. MUTTA ihan normaaliliikenteen aikaan rampista tulijan on liikennesääntöjen mukaan itse sovitettava nopeutensa sellaiseksi, että pääsee turvallisesti liittymään liikennevirtaan. Tämä tuntuu kuitenkin olevan pk-seudulla aivan ylivoimaisen vaikeaa tajuta.

Ruuhka-aikana annan aina tietä jos rampista on tulijoita, mutta esim. iltaisin hiljaisempaan aikaan minua ilmeisesti pidetään kusipäänä, kun ajan tasaista vauhtia oikeanpuoleista kaistaa. Tällaisia havaintoja on muuten useita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös