Mainos

Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 136 267
  • 13 227

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Kaikkia ei tietysti reilu peli kiinnosta vaan on paljon mukavampaa olla möllöttää ja tukkia väylät. Kummasti kaksikin tyyppiä pystyy helposti valtaamaan leveänkin pyörätien.. Kiitettävän harvassa nämä kuitenkin ovat!
Omassa polkimessa ei kilikelloa ole mutta tulee ajeltua ajoittain seurassa jossa moinen varuste omataan. Kaupasta tullesssa oli isohko lauma ihmisiä kävelemässä kulkuväylää niin leveälti kuin vain mahtui, kellon rimpautus sopivissa ajoin ja olo oli kuin ketulla kanalassa. Sinkoiltiin kuka oikealle kuka vasemmalle, joku ei tiennyt mihin mennä, hyvä kun ei volttia alettu hyppäämään, herätti suoraan sanottuna jopa hilpeyttä. Otamme toki huomioon että tämä tapahtui Tampereella jossa paikalliset ei tunnetusti osaa kävellä edes kohtuullisessa määrin suoraan, ei edes selvinpäin.

Mutta onnistuu se pyörälläkin. Joku tovi sitten olin pyörälenkillä kun edessä ajanut mamma alkoi tekemään kevätjuhlaliikkeitä kesken ajon, vuorotellen alkoi pyörittelemään käsiään, oikea käsi ensin ja ajolinja siirtyi keskeltä pyörätietä oikeaan laitaan. Vasen käsi seuraavaksi ja tiukka puikkaus vasempaan laitaan, arvo siinä sitten mistä ohi menet kun tiedä mitä aletaan pyörittelemään ja mihin suuntaan mennään seuraavaksi. Keskityttäisiin vaan siihen polkimien pyöritykseen, jumppahetket erikseen.

Sauvakävelijöistä ja sauvaluistelijoista kannataisi mitään edes sanoa. Jotkut sauvaluistelijat ei taitaisi mahtua edes lentokentälle keppiensä kanssa ja luulevat vielä menevänsä niin helvetin kovaa ettei sieltä ketään ohi voi olla tulossa. Itse en ehkä pääsisikään ohi mutta kun on niitä oikeasti vauhdikkaita polkijoita ja siinä on joku sauvoineen huitelemassa, varoetäisyys neljä metriä. Mutta en yleistä, suurin osa on vallan asiallista sakkia ja mahtuu pienempäänkin tilaan, pysyvät jopa pystyssä ilman sauvoja.

Pyrin jättämään turvaväliä sen minkä tila myöden antaa, mitä nyt joskus vittumaisuuttani ajan liian läheltä kun kävellään pyöräilijöiden puolella jos kaista on selkeillä merkeillä jaettu.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tänä aamuna motarilla havaittu taas oikea maantiekiitäjä. 120km/h alueella ajoi ohituskaistaa hieman yli 100km/h lasissa, ja tukki liikenteen totaalisesti. Oliko ohittamassa jotain autoa tuolla valonnopeudella? No ei todellakaan. Siinä ajoi leppoisasti vasenta kaistaa kesäfiiliksellä, mikä on sinänsä ihan ok olotila kun kesä on, mutta taakse muodostuneessa kilometrien jonossa ei tunnelma selvästikään katossa ollut. No, siinä tuli nähtyä sitten "oikealta ohituksia" yksi jos toinenkin. Mitenköhän noille vasemmalla kaistalla matelijoille saisi annettua hieman oppia tuohon ajamiseen? Ihan ei viitsi sentään ojaan kiilata :) Motarilla saa toki ajaa hiljempaakin (järjen rajoissa), mutta silloin ei pitäisi kyllä olla mitään asiaa vasemmalle kaistalle.
 
Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Tämä ei oikeastaan ole kehu eikä haukku, mutta sopinee tähän ketjuun.
Muistakaa hyvät ihmiset katsoa sitä "kuollutta kulmaa" kun vaihdatte kaistaa.

Tässä nyt kuukauden sisään kahdesti on meinannut joku tulla kylkeen, kun on nykäissyt vilkun päälle ja alkanut tulemaan meikäläisen kaistalle. Ensimmäisellä kerralla tempaisin torven pohjaan ja jarrua melko rapsakasti. Tämä kaistan vaihtaja-äijä taisi säikähtää sen verran että tempaisi auton samantien tien sivuun ja jäi sinne. Sorry siitä, mutta säikähdin ihan fittana että kohta kolisee.

Tänään meinasi tapahtua sama. Sillä erotuksella, että jätin torvet soittamatta. Jarrutin vain rapsakasti ja nainen pääsi eteeni ilman pellin rutistelua.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Häkkinenhän otti muuten aina turhan varman päälle lähtöruutuun ajamisen ja jätti etusiiven reilusti lähtöruudun viivan taakse. Schumi sikasaksalaiseen tapaansa taas ajoi renkaat viivan päälle, ja se harmitti, huijari.

Jep, Schumacherilla oli aina etusiipi reilusti lähtöviivan etupuolella ja usein ihmettelinkin kuinka mies sen osasi niin tarkasti ajaa viivalle. En ainakaan koskaan ole nähnyt että joku olisi saanut aikasakkoa tms. siitä että ajaa lähtöruudukossa yli omasta paikasta, ja Häkä tosiaan otti aina varman päälle. Etusiipihän on F1-autossa sellaisessa kulmassa ettei sitä pysty näkemään missä kohtaa se menee lähtöruudun viivaan nähden (no ehkä radiollakin teoriassa voisi kommunikoida niin että auto saataisiin optimaaliseen lähtöasemaan). Eli jos Häkkinen oli Schumacheria parempi ajaja kun tykitettiin aika-ajoissa sitä yhtä nopeinta kierrosta, niin vastaavasti saksalainen osasi paremmin hahmottaa auton ulkomittoja. Mestaruudethan menivät 2-2 niiden kausien osalta, kun kummallakin oli realistiset mahdollisuudet voittaa.

Ja jotta ei mentäisi liian kauaksi aiheesta, niin Häkkinen ajoi myös aktiiviaikoina mielellään itse kun piti siirtyä siviilissä autolla paikasta toiseen. Heikki Kovalainen sai pari vuotta sitten sakot liikenteen vaarantamisesta täällä koti-Suomessa tehtyään ilmeisesti kyseenalaisen ohituksen liikkuvan poliisin valvovan silmän alla. Ei ole aina helppoa liikenteessä vaikka rahapussista löytyisi F1-sarjaan oikeuttava superlisenssi.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitenköhän noille vasemmalla kaistalla matelijoille saisi annettua hieman oppia tuohon ajamiseen?
Kortti pois ja tunti turpaan, ihan valinnaisessa järjestyksessä. Poliisista ei siihen ole, joten omatoimisuus kunniaan (tämä ei ole yllytys). Ei noihin mikään muu tehoa, se on jo niin moneen kertaan nähty ja koettu. Valitettavasti meitä on niin moneen junaan ja liian monessa junassa on pysyvästi valot pimeänä.

Eilen yksi pappa meinasi ajaa Nissanillaan nuoren naisen päälle fillarilla, joka ylitti tietä pyörätien jatketta pitkin. Onneksi osasi varoa, sillä pappa ei tajunnut tilannetta lainkaan. Hienoa. Jos ei itse tajua, eikö joku muu voisi sanoa, kun on aika jättää ajohommat nuoremmille? Onneksi pahimmat tunarit ajavat lähes poikkeuksetta Nissanilla, jotta ympäristö osaa erottaa jo auton merkistä, että nyt kannattaa olla erityisen varovainen. Sama koskee varauksin Kia-kuskeja.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onneksi pahimmat tunarit ajavat lähes poikkeuksetta Nissanilla, jotta ympäristö osaa erottaa jo auton merkistä, että nyt kannattaa olla erityisen varovainen. Sama koskee varauksin Kia-kuskeja.

Ei pidä unohtaa Fiat-kuskeja tuosta joukosta. Itseni mielestä nuo sopivat samaan näiden Nissaneiden kanssa, aina saa varoa.
 
John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Ei lennä vedet niin kauas että olisi mitään vaikutusta Vittumarkoon, ja jos kattoluukku auki ajelee niin ei mielellään muutenkaan ruiki sitä vettä kun saattaa osa tulla omille silmillekin. Vaan tuon olen havainnut aika hyväksi keinoksi kun hiljentää vaan koko ajan vauhtia sitä enemmän mitä lähemmäs Vittumarko ajaa. Kun melkein kävelyvauhtia madellaan niin yleensä siinä vaiheessa tyhminkin jo tajuaa mistä on kysymys ja jättää vähän rakoa.

Ja kyllä muuten varmaan lentää, jo 50 km/h:n vauhdissakin vaikka on tullut jätettyä 20 metriäkin välimatkaa niin on useamminkin tullut edelläajavan auton pesunesteet naamalle, ei voi olla vain väärin suunnatuista suuttimista kiinni. Itse kun vielä ajan mielelläni visiiri auki vauhdissa kuin vauhdissa niin jossain 80-100 km/h:n nopeudessa ne pesuvedet vasta mukavalta tuntuukin kun ne lävähtää naamaan.
Siksikin harvemmin tulee jonossa ajettua, vaan yleensä sen verran nopeammin tule asettua että jonon ensimmäiseksi pääsee.
 
Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja kyllä muuten varmaan lentää, jo 50 km/h:n vauhdissakin vaikka on tullut jätettyä 20 metriäkin välimatkaa niin on useamminkin tullut edelläajavan auton pesunesteet naamalle, ei voi olla vain väärin suunnatuista suuttimista kiinni.

Loistavaa, tätä on kyllä pakko kokeilla kun seuraavan kerran nämä älypäät tulee ajelemaan puskuriin kiinni. Aivan käsittämätöntä miten näiltä on muutenkin liikennesäännöt täysin hukassa, aiheuttavat kyllä semmoisia vaaratilanteita että huh huh.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

Toivottavasti jatkossa uudet mopoilijat osaisivat vähän paremmin liikennesäännöt. Muistaakseni jossain lehdessä oli uutinen, että ensi vuonna ? mopokortin suorittaminen maksaa n. 500 € ! Kortin suorittamiseen pitäisi istua teoriatunteja jonkin verran sekä myöskin ajotunteja.
Aika sika hinta mopokortista, mutta toisaalta täysin hyväksyttävä juttu että hekin joutuvat suorittamaan kortin tunneilla istumalla ja ajotunneilla.

Ja jos joku voittaa niin se on autokoulu. Nykyiset korttien hinnat ovat kohonneet taivaisiin. 4 lapsisen perheen vanhemmat saa kohta olla jotain "lottovoittajia" jos kustantaavat katraalle ajokortit. Kohta ei varmaan 10000 euroa riitä ?
 
Fiiu

Jäsen
Jep, Schumacherilla oli aina etusiipi reilusti lähtöviivan etupuolella ja usein ihmettelinkin kuinka mies sen osasi niin tarkasti ajaa viivalle. En ainakaan koskaan ole nähnyt että joku olisi saanut aikasakkoa tms. siitä että ajaa lähtöruudukossa yli omasta paikasta, ja Häkä tosiaan otti aina varman päälle.

Pahoittelen ohi aiheen menoa mutta eikö renkaat kuulu olla siinä viivan takana? Tällöinhän Schumi sitten ajoi aivan oikein ja Häkä ilmeisesti mainitun YD-koulutuksen saaneena jätti sitä väliä. Eipä se muutaman kymmentä senttiä paljoa tuntunut, kyllähän sitten radalla muutamaan kertaan saksalaisille näytettiin että ajaa osataan.

Valitettavasti nykyään Häkkis-sukupolvi tekee sitä samaa liikenteessä. Jotain huonoakin siis tässä suomalaisten moottoriurheilutaustassa.

Saattaa olla joskus mainittu täälläkin mutta itse hitaammalla autolla liikkuessani käytän joskus ruuhka-aikaan kiihdytyskaistan hyödyksi niin että ensin katson sen liikennevirran tilanteen ja tarvittaessa pysähdyn ko. kaistan alkupäähän ja saan tietysti joko vihaisia mulkaisuja, tööttäilyä tai valojen vilkutusta osakseni. Käsittääkseni (oman kokemukseni perusteella) normaali henkilöauto kiihtyy paremmin sen kiihdytyskaistan matkalla kuin sieltä kaistan päästä parin metrin matkalla siihen liikennevirran vauhtiin. Saatan tietysti olla väärässäkin, sen verran näkee näitä kaistan väärästä päästä lähtijöitä täällä.
 
Rocco

Jäsen
Toivottavasti jatkossa uudet mopoilijat osaisivat vähän paremmin liikennesäännöt. Muistaakseni jossain lehdessä oli uutinen, että ensi vuonna ? mopokortin suorittaminen maksaa n. 500 € ! Kortin suorittamiseen pitäisi istua teoriatunteja jonkin verran sekä myöskin ajotunteja.
Aika sika hinta mopokortista, mutta toisaalta täysin hyväksyttävä juttu että hekin joutuvat suorittamaan kortin tunneilla istumalla ja ajotunneilla.

Ja jos joku voittaa niin se on autokoulu. Nykyiset korttien hinnat ovat kohonneet taivaisiin. 4 lapsisen perheen vanhemmat saa kohta olla jotain "lottovoittajia" jos kustantaavat katraalle ajokortit. Kohta ei varmaan 10000 euroa riitä ?
Olen samaa mieltä. Autokoulut ovat sairaan kallista lystiä nykyään.

Mutta siitä olen enemmän kuin tyytyväinen että mopoilijat joutuvat "ajamaan kortin". Liikenteessä näkee päivittäin tilanteita missä mopoilijat päästelevät suoraan risteysten läpi oikealle katsomatta yms.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Loistavaa, tätä on kyllä pakko kokeilla kun seuraavan kerran nämä älypäät tulee ajelemaan puskuriin kiinni.

Tekeeköhän nämä pärinäpojat tätä ihan vain kiusatakseen vai onko niillä joku kuningasajatus, että bensaa säästyy muutama lusikallinen kun peesaa autoa? Ei silti että se mitenkään lieventävä asianhaara olisi.
 
mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tekeeköhän nämä pärinäpojat tätä ihan vain kiusatakseen vai onko niillä joku kuningasajatus, että bensaa säästyy muutama lusikallinen kun peesaa autoa? Ei silti että se mitenkään lieventävä asianhaara olisi.

Eiköhän ne tee sitä ihan ymmärtämättömyyttään. Kukaan vähänkään ajatteleva kaksipyöräisellä liikkuja ei aja liian lähellä edellä liikkuvaa raskaampaa ajoneuvoa.

Nyt täytyy vielä sen verran kitistä, että mikä vittu siinä motarilla ajamisessa on niin vaikeata.

Ensinnäkään sitä ohittamiseen tarkoitettua vasenta kaistaa ei ole pakko jynssätä kilsatolkulla turhaan, vaikka se nyt olisikin kovin mukavaa. Se on myös lain vastaista.

Toisekseen pitää sanoa, että ei se vilkku nyt niin kovasti kulu, vaikka sitä nyt käyttäisi niinkin turhassa tilanteessa, kuin kaistanvaihdossa. Olisihan sekin jo jotain, että ennen kusipääidiootin kaistanvaihtoa suoraan 40km/h kovempaa liikkuvan ajoneuvon eteen, saisi edes pienen vinkin, että ei tarvitsisi joka kuukausi ostaa uusia jarrupaloja.

Kolmanneksi pitänee joillekin kertoa, että olet ihan yhtä nopeasti kotona, vaikka et ajakaan metrin päässä sen edellä olevan auton puskurista, ja tänään näkemilläni ohituksilla käy nopeasti niin, että ei ole ikinä kotona. Vaikka miten vituttaisi, niin mutkassa keltaisella viivalla ohittaminen ei välttämättä ole terveellistä.

Viimeisin ei liittynyt jälkimmäisen lauseen osalta siihen motariin.
 
Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Ja jos joku voittaa niin se on autokoulu. Nykyiset korttien hinnat ovat kohonneet taivaisiin. 4 lapsisen perheen vanhemmat saa kohta olla jotain "lottovoittajia" jos kustantaavat katraalle ajokortit. Kohta ei varmaan 10000 euroa riitä ?

Niin, myös poliisi ja katsastuslaitos vetävät parhaansa mukaan välistä. Välillä tuntuu, että tekevät saatana yhteistyötä. Itselle kortti tuli "halvimmalla" mahdollisella tavalla, eli minimi ajotunnit, teoria-ja ajokoe molemmat ensimmäisellä. Hintaa taisi olla jtn. 1350-1450e. Ei enää muista tarkkaa summaa, kun 1,5v sitten kortin sain. Niin, ja odottakaas paljon se maksaa jos vaikka C-kortin otat samaan hintaan.

E. Katsoin Elon sivuilta nykyiset hinnat,

B Henkilöauto 1482 € +
(muut kulut: ajokorttimaksu katsastuskonttorille 25 €, ajokorttilupamaksu 60 €, auton käyttö ajokokeessa 81 €, ratamaksu 52 €, tutkintomaksu 49 €)

eli, 10 000e ei riitä neljän lapsen B-kortteihin.. Kusetustako?
 
Viimeksi muokattu:

Tuli kaiveltua vanhoja arkistoja ja sieltä löytyi jotain kuitteija omista ajokorttimaksuista.

A1 eli kevarikortti maksoi 2000 mk (autokoulun osuus), päälle vielä kuljettajantutkintomaksu katsastuskonttorille 280 mk ja ajokortin toimitusmaksu 230 mk.

BC kortti 4200 mk (autokoulun osuus), päälle kuljettajantutkinto- ja ajokorttimaksu 580 mk sekä poliisille suoritettava ajokorttilupamaksu 300 mk.
2.vaihe 1190 mk sekä pimeällä ajo 250 mk.
 
On siis ihan hyvä että kävin siellä amiksessa ajokortin.. BC-kortti ei tullut maksamaan juuri mitään, tietysti ne maksut katsastuskonttorille ja viranomaisille piti maksaa. Opetus sen sijaan oli ilmaista ja sitä sai ainakin tarpeeksi. Heti kun täytin 17, alkoi ajotunnit. Koska olen loppuvuodesta syntynyt, niin enemmistö sai sen kortin jo paljon aiemmin minua (koska osa oli vuoden pari vanhempiakin) D-kortti sen sijaan oli täysin ilmainen, edes viranomaismaksuja ei tarvinnut maksaa. Muistaakseni tosin se itse kortin uusiminen piti maksaa, mutta se nyt oli jotain 50 euroa vaan. Kyseessä tosin olikin ihan työkkärin koulutus ja en halua edes kuvitella mitä maksaisi n. 100 ajotuntia. A-kortin haluaisin ajaa myös (näyttäis ajokortti kivemmalta kun olis ABCD..) mutta sekin on aika kallis. Jotain 700-800 euron tienoilla liikkuu hinnat.
Itse ketjun aiheeseen ei ole mitään sanottavaa, ajakoon miten sattuu, minulla alkoi loma. Ja vältän ajamista kaikin keinoin.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ei ollut kolahdus tänään kaukana kun olin ajamassa kuorma-autolla liikenneympyrään, ja minusta katsottuna vasemmalta tuleva henkilöauto ajoi ympyrään samaan aikaan vilkuttaen oikealle.

Vilkusta päättelin auton kääntyvän siihen suuntaan, josta itse olin tulossa, mutta ilmeisesti kuski katsoikin tarpeelliseksi signaloida vilkulla aiettaan "kääntyä" ympyrään, koska vilkku sammui heti kun auto pääsi ympyrään asti. Ympyrästä poistuessaan ei kuski sitten katsonut vilkun käyttöä tarpeelliseksi.

Ei tuossa nyt tietenkään nopeus kenelläkään iso ollut, mutta pieni säikähdys ja äkkijarrutus tuli tehtyä kun huomasin, että kyseinen auto jatkaakin ajoa ympyrässä.
 
Cranbrooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Red Wings

Tämä on muuten käsittämätöntä, välillä vilkutetaan vasemmalle ja sitten oikealle. Odotan hätävilkkujen käyttöä. Huomannut monesti ettei ihmiset edes kato kun ajavat moiseen ympyrään, sisään silmät kiinni ajatellen että hyvinhän tämä menee.
 
Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisipa jännää, jos ihmiset tulisivat yhtä innokkaasti kertomaan omistaan kuin kanssa-autoilijoidensa mokailuista. Kaikissa muissa on vikaa muttei koskaan itsessä.

Aloitanpa itse.

Ajoin tänään 120km/h rajoitusalueella 135km/h.
Kurvasin kolmion takaa hitaasti kiihtyvän puoliperävaunuyhdistelmän eteen (ehdin ihan hienosti, eikä tuo häirinnyt ketään, ei vain ollut minun vuoroni eli olsii pitänyt odottaa)
Kiihdytin 70km/h rajoitusalueella erään Volvon ohi ylinopeutta ihan vain ohi päästäkseni.
Ajoin 70km/h rajoitusalueella 80km/h
En noudattanut stop-merkkiä
Ajoin liian lähellä edellä ajavaa
Ajoin takanatulevan mielestä liian hiljaa ja liian pitkään vasemmalla kaistalla vaikka vauhtia oli 135km/h 120km/h rajoitusalueella
En käyttänyt suuntavilkkua ohitustilanteessa
En käyttänyt suuntavilkkua kaistanvaihdossa

Onhan noita.

Kuis teillä?
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olisipa jännää, jos ihmiset tulisivat yhtä innokkaasti kertomaan omistaan kuin kanssa-autoilijoidensa mokailuista.

Ei voi kato raportoida olematonta... No jos nyt jotain malliksi niin tänään olin kyllä varmaan aika rasittava tientukko kun lähes jarruttomalla harrasteautollani yritin sompailla kaupungilla osumatta kehenkään. Hidastaminen risteyksiin alkoi lievästi sanottuna aikaisessa vaiheessa ja perääni pääsi ehkä hieman kertymään jonoa. Anteeksi kovasti takana ajaneille.

Mutta sitten taas risuja vähän muillekin: Asia joka minua jaksaa ihmetyttää päivästä toiseen on se kuinka helvetin vaikeaa joillekin ihmisille voi olla kiertoliittymässä ajaminen. Tai siis se mihin suuntaan sitä vilkkua pitää näyttää ja kenellä siinä rinkulassa on etuajo-oikeus. Hyvät ihmiset, ei siinä ympyrässä perkele soikoon tarvitse missään vaiheessa näyttää vilkkua vasemmalle! Sen ympyrän kiertosuunta on sellainen että minä kyllä ihan tasan tarkkaan tiedän mihin suuntaan te olette menossa! Ainoa mikä kiinnostaisi olisi se että mistä liittymästä te olette pois lähdössä, ja silloin se vilkku pitäisi laittaa oikealle.
 
Kuis teillä?

Käytätkö nopeuden mittaamiseen GPS:ää vai puhutko luvuista, jotka näkyvät auton nopeusmittarissa? 10 prosentin mitarivirheellä ajoit ohituskaistalla 121.5 km/h, joten perässä kärkkyminen ei taida olla kovin paha synti.

Sunnuntaina, kun ajeli Helsingin suunnasta Hämeenlinan suuntaan 120 km/h nopeusrajoitusalueella 135 km/h GPS:ssä, niin 99 prosenttia autoista tuli perä edellä vastaan ja ohituskaistaa sai käyttää ihan vapaasti.
 
Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Käytätkö nopeuden mittaamiseen GPS:ää vai puhutko luvuista, jotka näkyvät auton nopeusmittarissa? 10 prosentin mitarivirheellä ajoit ohituskaistalla 121.5 km/h, joten perässä kärkkyminen ei taida olla kovin paha synti.

Miksi alkuperäisessä viestissä lukee 131.5. ja kun sitä lainaa, lainauksessa lukee 121.5 km/h?

Mikäli ajoin gps:n (jota minulla ei eikä voi olettavankaan olla) mukaan, ajoin siis joka tapauksessa ylinopeutta riippumatta siitä onko se paha virhe vai ei. Joka tapauksessa tieliikennelain vastaista toimintaa. Mittarin mukaan ajoin lähes 20km/h yli rajoituksen.

Ei tällainen sallittua ole vaikka miten seliteltäisiin.

Jossain törmäsin selitykseen, että koska komennusmiehet ajavat niin ja niin paljon vuodessa, heidän pitäisi antaa ajaa kovempaa. Siis mitä v*ttua?
 
Mikäli ajoin gps:n (jota minulla ei eikä voi olettavankaan olla) mukaan, ajoin siis joka tapauksessa ylinopeutta riippumatta siitä onko se paha virhe vai ei. Joka tapauksessa tieliikennelain vastaista toimintaa. Mittarin mukaan ajoin lähes 20km/h yli rajoituksen.

Niin ajoitko vai etkö ajanut GPS:n mukaan? Siitä sen ylinopeuden nyt vähän paremmin näkee, kuin auton nopeusmittarista, jotka heittävät pääsääntöisesti ihan vitusti.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Yhden hienon asian haluaisin rantautuvan myös tänne Suomeen tuolta euroopasta. Nimittäin hätävilkkujen käytön kun liikenne ruuhkautuu / pysähtyy. Pari kertaa on tullut ajeltua autolla tuolla Etelä-Euroopassa ja siellä tuli havaittua kuinka jengin käyttää hätävilkkuja. Autoletka hiljensi vauhtia radikaalisti ja lähes pysähtyi. Jonon viimeinen sytytti hätävilkut ja piti niitä päällä niin kauan että seuraava jonon perään tullut sytytti hätävilkut. Näin saatiin nopeasti varoitettua takaa tulijoita ja varoitus siirtyi koko ajan taaemmas ja taaemmas.
Tätä tuskin koskaan näemme tapahtuvan Suomessa. Joissain autoissa on jopa valmiina toiminto että hätävilkut syttyvät automaattisesti jos autolla jarrutetaan voimakkaasti. Tämä toiminto on vaan kielletty Suomessa oikein lailla. Ja vastustettiinhan täällä myös aikanaan lisäjarruvalon tuloa autoihin !
 
RaitisAna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Kannatetaan!

Omat kokemukset ovat Bologna - Firenze -moottoritieltä, joka on varsin mutkainen ja tunneleita paikoitellen lähes kilometrin välein. Syystä tai toisesta (ei koskaan selvinnyt, emme nähneet mitään kolareihin viittaavaa tms.) keskinopeus vaihteli hyvin paljon; välillä mentiin 130-140 km/h ja heti perään äkkipysäys nollaan.

AINA, kun tavoitti seisovan, tai hitaasti (alle 50 km/h) liikkuvan jonon, oli viimeisellä hätävilkut päällä. Huomioarvo vilkuilla oli valtava; jonon pään havaitsi jo monensadan metrin päästä, ja osasi hiljentää oman vauhdin sopivaksi. Vilkut myös "varoittivat tulevaa", olisi sen jonon pään varmasti nähnyt muutenkin, mutta paljon myöhemmin. Vilkuista ymmärsi heti pudottaa reilusti vauhtia ja varautua pysähtymään. (Hätä)Vilkut myös erottuvat päiväsaikaan selvästi.

Seiskatietä (Helsinki - Vaalimaa) ajavat ovat varmaan huomanneet saman kuin minäkin... Mistä tietää minkämaalainen tien varressa seisova auto on? Hätävilkuista. Jos vilkut ovat päällä, on auto venäläinen ja jos ei, on auto suomalainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös