Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 080 101
  • 12 872

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Äsken tuli todistettua rekkakuskilta kohtalaisen kyrväkäs ratkaisu. Ajelin Pihtiputaalta kohti etelää ja ennen Viitasaaren rajaa oli asfaltointityö ohituskaistalla. Ennen kaistaa oli liikennevalot ja piti odottaa johtoautoa useamman minuutin. Sitten kun päästiin jatkamaan matkaa (50km/h alue siinä ohituskaistalla) niin jollain bemarikuskilla paloi hermo kaukaa takana ja lähti ohittamaan koko letkaa vasenta kaistaa pitkin. Edessäni olevalle rekkakuskille tämä ei kuitenkaan sopinut vaan juuri kun bemari oli ohittamassa niin tämä rekkakuski siirtyi vasemmalle blokkaamaan tätä bemaria. Toki varmaan sakon arvoinen teko, mutta bemarikuskiltakin olisi kortti palanut jos poliisit vastaan olisivat tulleet.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Jatkan monologia, mutta Jyväskylän pohjoispuolella on käynnissä merkittävä ihmiskoe. Kirristä Jyväskylään on ollut nyt moottoritiellä kohta 1,5 kk tietyökyltit ja 80 km/h nopeusrajoitus tiellä missä normaalisti on 100 km/h rajoitus. Ensimmäisen viikon ajan tielle tehtiin uutta asfalttia ja jonkin aikaa sen jälkeen saatiin uudet tiemerkinnät. Nyt kuitenkin useamman viikon ajan tiellä ei ole näkynyt yhden yhtä työkonetta, mutta rajoitus on ja pysyy. Osa porukasta ajelee kiltisti 80 km/h, mutta osa taas painelee surutta vasenta kaistaa reilua ylinopeutta. Erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka pitkään pitävät tietyökylttejä paikallaan. Mitään näkyvää syytä niille ei kuitenkaan ole pitkään aikaan ollut.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Täällä meidän suunnallakin oli tuossa pitkä pätkä moottoritietä, jossa normaalien 120 km/h rajoitusten sijasta oli pitkän aikaa 80 km/h voimassa. Ei yhden yhtä työkonetta tai työntekijää missään, ja tie täysin normaalissa kunnossa uuden asfaltin myötä.

Olin itse reilu 10 vuotta sitten yhden kesän asfalttityömaalla töissä. Ja se kuului aina ihan perusduuniin, että kun se uusi asfaltti oli saatu vedettyä ja tienpinta tarpeeksi jäähtynyt, niin sen päätteeksi ne alennetut nopeudet revittiin sieltä aina alas.

Ja muutenkin ne alennetut nopeudet koski vain sitä pätkää, jossa sinä kyseisenä päivänä oltiin töissä. Ei mitään useiden kymmenien kilometrien mittaa.

Laiskuutta vai mikä homma? Ei tuo nyt varsinaisesti saa kunnioittamaan noita alennettuja nopeuksia, jos tilanne on tämä, että oikeasti mitään työmaata ei ole olemassa missään. Tietenkin tilanne muuttuu silloin, kun siellä oikeasti ollaan hommissa.
 
Viimeksi muokattu:

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Olin itse reilu 10 vuotta sitten yhden kesän asfalttityömaalla töissä. Ja se kuului aina ihan perusduuniin, että kun se uusi asfaltti oli saatu vedettyä ja tienpinta tarpeeksi jäähtynyt, niin sen päätteeksi ne alennetut nopeudet revittiin sieltä aina alas.

Vieläkös tuo firma on pystyssä, kun taitaapi pelkkä tiemaalauksien puuttuminen olla jo syy siihen, että nopeusrajoitukset on alennettu. Toisinsanoen, rajoituksia ei voi poistaa vielä mainitsemassasi tapauksessa.

Että silleen...
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Laiskuutta vai mikä homma? Ei tuo nyt varsinaisesti saa kunnioittamaan noita alennettuja nopeuksia, jos tilanne on tämä, että oikeasti mitään työmaata ei ole olemassa missään. Tietenkin tilanne muuttuu silloin, kun siellä oikeasti ollaan hommissa.
Tämä kunnioitus on se nimenomaan se juttu tässäkin tapauksessa. Tiemerkinnät ja uusi asfaltti paikallaan, mutta ketään ei missään. Ei luulisi olevan niin iso homma huputtaa ne merkit ja ottaa pois jos työt jostain syystä jatkuu.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvä esimerkki, että tietynlaisia ihmisiä ei pitäisi päästää auton rattiin ollenkaan:

Ensin yrittää ohitusta kääntyessä risteysalueella, sitten oikaisemalla parkkipaikan kautta ja lopputulos, että matka-aikaa säästyi ehkä 2-3 sekuntia.

Kaikkein hämmästyttävintä tuossa videossa on minusta se, että kuvaaja-auto ei ajanut väliä umpeen ja blokannut tuon pakusikailijan pääsyä tielle sieltä parkkikselta, vaan jopa antoi tietä ja jarrutti. Ilmeisesti vaimo oli ratissa. Täydet pisteet liikennemaltista hänelle.

Videon kommenteissa joku timokorhonen puolustaa että pakukuskia on varppina provosoitu ja kun joku huomautti että miten niin ja mitä sitten vaikka olisikin, niin vasta-argumentti on että ehkä Mikellä oli kyydissä synnyttäjä tai sydänkohtauksen saanut. Varmasti.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Jos provosoituu liikenteessä, on ehkä kaikkien kannalta turvallisempaa, että jatkossa käyttää julkisia tai hommaa toisen kuskin.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Jatkan monologia, mutta Jyväskylän pohjoispuolella on käynnissä merkittävä ihmiskoe. Kirristä Jyväskylään on ollut nyt moottoritiellä kohta 1,5 kk tietyökyltit ja 80 km/h nopeusrajoitus tiellä missä normaalisti on 100 km/h rajoitus. Ensimmäisen viikon ajan tielle tehtiin uutta asfalttia ja jonkin aikaa sen jälkeen saatiin uudet tiemerkinnät. Nyt kuitenkin useamman viikon ajan tiellä ei ole näkynyt yhden yhtä työkonetta, mutta rajoitus on ja pysyy. Osa porukasta ajelee kiltisti 80 km/h, mutta osa taas painelee surutta vasenta kaistaa reilua ylinopeutta. Erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka pitkään pitävät tietyökylttejä paikallaan. Mitään näkyvää syytä niille ei kuitenkaan ole pitkään aikaan ollut.
Omilla kotikulmilla täytyy nostaa hattua duunareille. 80km/h alueella 50km/h rajoitus työmaaristeyksen takia (itse tietä ei siis rempata). Viikonloppuisin kun työmaaliikennettä ei ole, on 50:n kyltit huputettu ja rajoitus normi 80km/h. En muista että olisin vastaavaa nähnyt aiemmin, mutta fiksua toimintaa.

Hyvä esimerkki, että tietynlaisia ihmisiä ei pitäisi päästää auton rattiin ollenkaan:

Ensin yrittää ohitusta kääntyessä risteysalueella, sitten oikaisemalla parkkipaikan kautta ja lopputulos, että matka-aikaa säästyi ehkä 2-3 sekuntia.

Surullisintahan tässä on, että varmaan nuokaan paketit ei eded löydä tietään perille.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos provosoituu liikenteessä, on ehkä kaikkien kannalta turvallisempaa, että jatkossa käyttää julkisia tai hommaa toisen kuskin.
No joo, mutta on sillä kuitenkin ehkä vähän väliä miten provosoituu. Tai siis en tiedä olisiko kukaan soimannut jos tuo kuvaaja-auto olisi "kostoksi" ajanut välin umpeen edellämenevään ja blokannut tuon ohitusyrityksen. Ja muistelen että sinullekin on liikenteessä sattunut jotain johon reaktiosi voi provosoitumiseksi laskea. Minulle ainakin on. Enkä ole meille autonkuljettajaa vaatimassa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuossa kohtaa Koivukylänväylää ennen Leinelän asemaa lännestä tullessa jono vielä ajaa n. aina ylinopeutta sellaisenaan, joten ei tasan mitään syytä moiseen törttöilyyn. Ja risteys, jossa risteysalueella Vanhan Tuusulantien suunnasta nuo autot siihen nousevat on helvetin vilkas ja kovanopeuksinen. Aivan hullu Postnordin kuski.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Videon kommenteissa joku timokorhonen puolustaa että pakukuskia on varppina provosoitu ja kun joku huomautti että miten niin ja mitä sitten vaikka olisikin, niin vasta-argumentti on että ehkä Mikellä oli kyydissä synnyttäjä tai sydänkohtauksen saanut. Varmasti.
Puolustelevia kommentteja lukiessa tekisi mieli joskus kysyä, että entä ne, jotka liikenteessä saivat sydänkohtauksen töppäilijän tai hullun kaaharin takia.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Näin viime sunnuntaina varsin luovaa ohittamista. Ohitus tapahtui vastaantulevien ohituskaistaa käyttäen. En ole koskaan ennen nähnyt tuollaista. Muutenkin tuo auto (& kuljettaja) teki varsin rohkeita ohituksia joissa oli kolari lähellä tai muut saa väistää.
Edit. No joillakin on niin kiire... vaikka synnyttämään.
 
Viimeksi muokattu:

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Näin viime sunnuntaina varsin luovaa ohittamista. Ohitus tapahtui vastaantulevien ohituskaistaa käyttäen. En ole koskaan ennen nähnyt tuollaista. Muutenkin tuo auto (& kuljettaja) teki varsin rohkeita ohituksia joissa oli kolari lähellä tai muut saa väistää.
Edit. No joillakin on niin kiire... vaikka synnyttämään.
Kai oli vielä sellainen, joka oli aidattu keskikaiteella? Kova jätkähän vetäisi koko matkan siellä vastaantulijoiden ohituskaistalla aidan toisella puolella, ja takaisin sitten kun aita päättyy.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No joillakin on niin kiire... vaikka synnyttämään.

Jengi asuu kyllä ilmeisen kaukana sairaaloista. Meiltä ajaa Jorviin n. vartti ja lapsi tuli maailmaan vajaa kolme tuntia siitä, kun oltiin sairaalan pihassa. Ei mulle tullut mieleenkään lähteä kaahailemaan ja aiheuttamaan vaaratilanteita liikenteessä.
 
Luin paikallislehdestä, että täälläpäin oli poikaset vähän kilvanajaneet yleisellä tiellä. Ko. kohdassa on 80 km/h rajoitus, ihan syystäkin, ei keskikaiteita eikä mitenkään määräänsä leveämpää tietä. Ramppeja yllin kyllin molempiin suuntiin. Poikasilla oli ollut vauhtia tutkassa 198 km/h.
Tekisi mieli sanoa parikin painavampaa sanaa. Ymmärrän toki, että ihmiset tekevät virheitä ja että joidenkin pään sisällä ei ole minkäänlaista aivotoimintaa, vaan ainoastaan jotain neandertalilaista uhoa ja näyttämisen halua. Mutta nyt jumalauta. Mä ajan tuota pätkää päivittäin kahden pienen lapsen kanssa. Vetää niin saatanan vihaiseksi. Kun ei tuolla tien päällä riitä, että ajaa itse varovasti, sääntöjen mukaan ja pitää aistit valppaina, vaan aina on olemassa vaara siitä, että joku vitun pirinisti kusimutteri paskasyylä tuhoaa todella monen ihmisen elämän ihan vain olemalla oma saastainen debiili itsensä. Mä niin toivon, että nämä kaksi mussukkaa eivät aja enää koskaan mitään potkumopoa nopeampaa kulkupeliä. Toki tämän maan tuntien on varmaan tullut vähän päiväsakkoa (6€/kpl, koska tuollaisilla paskaläjillä ei varmaankaan ole edes tuloja) ja kortti on kuivumassa pari kuukautta. Auto kuitenkin seisoo siinä pihassa, ja eihän sitä autoa kortilla ajeta. Tekisi mieli kaataa sokeria bensatankkiin, kaataa kokista ilmanvaihtokanaviin ja tökkiä puukolla syylariin ja renkaisiin. Onneksi en tiedä näistä sankareista mitään.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
@Kaskelotti

Toivona kuitenkin se, että nuoria ihmisiä ja vielä oppivat. Miettii sitä omaa nuoruutta, niin kyllähän sitä kaikenlaisissa jutuissa tuli oltua mukana, joista ei kauhean ylpeä voi olla. Ei mitään noin käsittämättömiä ylinopeuksia nyt sentään, mutta kuitenkin.

Ihminen on tyhmimmillään siinä jossain teini-iän aikoihin ja vielä parikymppisenäkin. Onneksi usein myös kykenee kypsymään.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toivona kuitenkin se, että nuoria ihmisiä ja vielä oppivat. Miettii sitä omaa nuoruutta, niin kyllähän sitä kaikenlaisissa jutuissa tuli oltua mukana, joista ei kauhean ylpeä voi olla. Ei mitään noin käsittämättömiä ylinopeuksia nyt sentään, mutta kuitenkin.

Niitä nuoria tulee aina lisää sitä mukaa kun nykyiset vanhenevat. Tosin meidän aikoihin tuollainen järjetön kaahailu ei ollut muodissa varmaan osin siksi, että sen ajan teinikinnerit eivät yksinkertaisesti liikkuneet kovin kovaa. Muistan kun joskus ajettiin kaverin kanssa kilpaa rinta rinnan tyhjällä tiellä ja nopeusmittari ei noussut yli 140 vaikka kuinka seisoi kaasupolkimen päällä. Nykynuorison bemarit ottavat kevyesti sen kaksi markkaa.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Näin viime sunnuntaina varsin luovaa ohittamista. Ohitus tapahtui vastaantulevien ohituskaistaa käyttäen. En ole koskaan ennen nähnyt tuollaista. Muutenkin tuo auto (& kuljettaja) teki varsin rohkeita ohituksia joissa oli kolari lähellä tai muut saa väistää.
Edit. No joillakin on niin kiire... vaikka synnyttämään.
Joitain vuosia sitten olin tuollaisessa tilanteessa. Ajelimme ysitietä kohti Jyväskylää. Kuorma-auto ensimmäisenä, sitten henkilöauto, sitten perheemme henkilöautossa minä ratissa, ja takanamme moottoripyörä. Himoksen jälkeen kun alkoi ohituskaista, niin me kuorma-auton perässä ajaneet lähdimme sulassa sovussa jonossa ohittamaan. Kun edelläni ajanut oli ohituksensa tehnyt ja siirtyi omalle kaistalleen, niin näin ohituskaistalla vastaan eli suoraan meitä kohti tulevan auton. Ja se oli jo aika lähellä. Vaistomaisesti talla pohjaan ja sitten kun olin edes miten kuten varma, että ollaan kuorma-auton edellä, niin nopea ohjausliike oikealle. Ei ollut monesta sekunnista kiinni osuma. Seuraava säikähdys tuli heti perään, kun muistin sen moottoripyörän, mutta se oli onneksi huuomannut tilanteen ajoissa ja jarruttanut kuorma-auton taakse turvaan.

Se on pahin tilanne, mitä autoillessa on tapahtunut. Muistan myös ensin ajatelleeni, että olenko se minä, joka on väärällä kaistalla.
 
Glove

Jäsen
Jengi asuu kyllä ilmeisen kaukana sairaaloista. Meiltä ajaa Jorviin n. vartti ja lapsi tuli maailmaan vajaa kolme tuntia siitä, kun oltiin sairaalan pihassa. Ei mulle tullut mieleenkään lähteä kaahailemaan ja aiheuttamaan vaaratilanteita liikenteessä.
No vaikka täällä Pohjois-Pohjamaalla matkaa synnyttämään saattaa olla helposti se 100 km. Oulaisten eteläpuolella on bussipysäkki, jossa on syntynyt vanhan lehtijutun mukaan ainakin kolme lasta, kuka mihinkin kulkuneuvoon, autoon, ambulanssiin, taksiin. Ei siitä olisi kuin joku 10 km sairaalaan, mutta eivätpä ehtineet perille. Nykyäänhan siellä ei edes hoideta synnytyksiä, pitää mennä OYSiin 100 km lisää.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ei kai se mitään halveksuntaa ole, että kaikilta aikuisilta ihmisiltä voi odottaa liikennesääntöjen noudattamista olipa hän liikkeellä jalan, pyöräillen tai moottorikäyttöisellä ajoneuvolla.
Toki meitä pyöräilijöitä muistutetaan vielä et ei se haudassa varmaan hymyilytä vaikka olisitkin oikeassa, eli ei se mitään vaikka autoilijat hölmöilevät ja ajavat vähän sinnepäin kun joka tapauksessa se olet sinä pyöräilijä jota sattuu niin älä änkeä meidän autoilijoiden sekaan polkemaan. Kyllä minä ainakin näen noin sata kertaa enemmän autoilijoita jotka rikkovat selviä väistämissääntöjä verrattuna pyöräilijöihin, meitä kun sattuu hyvin helposti jos me mennään risteykseen vanhoilla vihreillä tai päätetään et tämä kolmio ei meitä tällä kertaa koske ja tuo rekkakuski voi ihan hyvin jarruttaa niin ettei meidän tarvitse hidastaa omaa polkemistamme.
 
ace

Jäsen
Niitä nuoria tulee aina lisää sitä mukaa kun nykyiset vanhenevat. Tosin meidän aikoihin tuollainen järjetön kaahailu ei ollut muodissa varmaan osin siksi, että sen ajan teinikinnerit eivät yksinkertaisesti liikkuneet kovin kovaa. Muistan kun joskus ajettiin kaverin kanssa kilpaa rinta rinnan tyhjällä tiellä ja nopeusmittari ei noussut yli 140 vaikka kuinka seisoi kaasupolkimen päällä. Nykynuorison bemarit ottavat kevyesti sen kaksi markkaa.
Kyllä niillä meidän ajan teiniautoilla sai pahaa jälkeä myös. Yksi kaveri kuoli ja toinen kärsii loppuelämänsä aivovammasta kun Ascona lähti käsistä ja hyppäsi puhelintolppaan 5m korkeudelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös