Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 1 983 204
  • 12 219

Tuamas

Jäsen
Mikä on palstan mielipide sitten tien antamisesta sitä tarvitsevalle? Esim. motarille liittyvälle (yksi kaista kumpaankin suuntaan) tai pienessä ruuhkanpoikasessa kaistaa vaihtavalle.

Ehdottomasti suotavaa, kunhan osataan se, eli katsotaan ettei sillä tien antamisella aiheuteta välitöntä vaaratilannetta.

Tämä osataan sitä paremmin mitä ruuhkaisempi perusympäristö.

Porissa vilkulla saat kaverin blokkaamaan kulkuväylän ja Helsingissä saat hienosti tietä.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mikä on palstan mielipide sitten tien antamisesta sitä tarvitsevalle? Esim. motarille liittyvälle (yksi kaista kumpaankin suuntaan) tai pienessä ruuhkanpoikasessa kaistaa vaihtavalle.

Lohjalla kuoli muutoma viikko sitten nainen tämän takia. Motarille tullevalle autolle annettiin tietä kaistaa vaihtamalla ja rinnalla olikin ohittava auto. (BÄNG) Peileihin voisi ainakin vilkaista. Muuten olen sitä mieltä, että opetelkaa käyttämään sitä kiihdytyskaistaa, siinä se 120km/h vauhtia ja liittyminen on vaivatonta.

Olen todistanut sellaistakin peräänajoa, kun Porin honkaluodon kiihdytyskaistalla kaveri pysähtyi kaistan alapäähän katsomaan, tuleeko nelikaistaista joku. Ei tullut, mutta takaa tuli liki 100km/h .taas (BÄNG)
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole koskaan ymmärtänyt miksi motarilla pitäisi antaa tietä. Jos liittyjän nopeus on kunnossa ja motarilla on edes kohtuulliset turvavälit, niin pitäisihän sinne väliin mahtua helposti. Yllä kerrottiin juuri esimerkki miksi ei pidä antaa tietä.

Kaupungilla ruuhkassa annan kyllä tietä jos kyse on paikasta mistä toinen ei vaan pysty liittymään ilman, että päätieltä joku antaa tilaa.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Muuten olen sitä mieltä, että opetelkaa käyttämään sitä kiihdytyskaistaa, siinä se 120km/h vauhtia ja liittyminen on vaivatonta.

Tämä on ikiaikainen vaiva, kun ei vain uskalleta kiihdyttää ts ei tajuta koko kaistan ideaa. Tullaan kaistalle ja aletaan vain katselemaan väistäiskö joku, no varmaan väistää, mutta kun ei nuo tajua tulla silti sieltä kiihdytyskaistalta mukaan menoon sen olemattoman kiihdytyksenkin vuoksi. Kyllä jokaisesssa sardiinipurkissa sen verran virtaa on, ettei sen pitäisi olla ongelma. Tuossa on sitten joskus vähän pakotettu himmailemaan ellei vittuillakseen aio jättää jotain onnetonta nykiin kaistan päähän.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Monesti myöskään motarille liittyjällä ei ole vilkku päällä, eli ei voi edes tietää haluaako hän tulla sieltä vai ei.
Meinaatko että voi olla siinä kiihduyyskaistalla ihan vain huviajelulla?
 
Meinaatko että voi olla siinä kiihduyyskaistalla ihan vain huviajelulla?
Tai sitten se kaista vaikka jatkuu myös niin, että sitä pitkin pääsee myös erkanemaan pois.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Meinaatko että voi olla siinä kiihduyyskaistalla ihan vain huviajelulla?
Veikkaisin perinteistä kendojanarin hassuttelua. Tykkäsin itse.
---

Ehdottomasti, tai no, ainakin jos riittävän ajoissa huomaan, annan tietä kaistaa vaihtuville. Helsingissä tämä todellakin toimii myös toiseen suuntaan, maakuntakeskuksissa ei niinkään. Pikkukaupungeissa taas harvemmin sellaisia sumppuja on, että ehtisi pitkään vilkuttelemaankaan.

Motarilla en yleensä anna tietä ja joskus sieltä liittyjän autosta esitellään keskisormea, yleensä ei. Raskaalle kalustolle pyrin vilkkaissa paikoissa antamaan tietä, mutta nekin siten, että tilanne on hanskassa eli näen jo kaukaa, että samaan aikaan ollaan kiihdytyskaistan loppukohdilla eikä ohitseni ole tulossa ketään.

Tuo vilkun käyttö hyvissä ajoin muuten auttaisi aikalailla kaikissa kaistanvaihtotilanteissa. Itsekin syyllistyn siihen, että lähden vilkun kanssa liki samaa aikaa vaihtamaan kaistaa, mikä on perseestä. Noissa tien antamisissakin säästyttäisiin ainakin muutamilta mälleiltä aivan varmasti, jos vilkku oliso pari sekuntia päällä ennen vaihtoa.
 

julle-jr

Jäsen
Meinaatko että voi olla siinä kiihduyyskaistalla ihan vain huviajelulla?
En lähde arvailemaan, se ei ole minun tehtäväni eikä oikeuteni. Ehkä siellä on joku hätä, esim. auto rikki tai kuskilla äkillinen rintakipu ja tarkoitus on vain laittaa kohta hätävilkut päälle ja pysähtyä vaarattomasti siihen kiihdytyskaistan jälkeiselle pientareelle.

Normaalistihan vilkku laitetaan päälle jo hyvissä ajoin siinä vaiheessa kun tiedetään että jossain vaiheessa tulevina kymmeninä tai satoina metreinä on aikomus vaihtaa kaistaa. Jos tätä ei tehdä, en minä voi aavistaa että auto on tulossa minun kaistalleni.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ehdottomasti suotavaa, kunhan osataan se, eli katsotaan ettei sillä tien antamisella aiheuteta välitöntä vaaratilannetta.
Tuo on vähän 50/50. Raskaan kaluston kohdalla väistän aina, jos mahdollista, mutta henkilöautojen kuljettajille se voi olla huonoa oppia. Jotkut kun tuntuvat ajattelevan, että heidän tullessaan liittymästä on muiden velvollisuus järjestää tilaa sen sijaan, että he itse liittyisivät sujuvasti. Hulluin tällainen tilanne, jossa olen ollut osallisena, sattui kolmostiellä hiukan täältä Tampereelta etelään. Kolme autoa, muut lähimmät yli sadan metrin päässä. Minä oikealla kaistalla, reipasta vauhtia lähestyvä ohittaja vasemmalla, ja sitten liittyjä omallaan. Liittyjän kunniaksi on todettava, että oli kiihdyttänyt oikeaoppisesti, mutta poikkeuksellisesti se olikin nyt ongelma. Nimittäin sen sijaan, että olisi ojentanut oikeaa nilkkaansa tai koukistanut liittyäkseen eteen tai taakse, hän ajoi tismalleen rinnalla. Siinäpä sitten korvieni välissä oleva aines raksutteli, mitä tehdä. Vanhalla Fordilla ripeä kiihdytys ei varsinaisesti ole vaihtoehto, joten ehdolla olivat vakionopeus ja hidastus. Koska olin sattumalta jonkin aikaa aiemmin itse kokenut ongelmia yrittäessäni liittyä "kohteliaan hidastajan" taakse, päädyin pitämään nopeuteni, ja onneksi liittyvä lopulta jarrutti ja pääsi turvallisesti taakseni. Varmaankin lopulta tajuttuaan liittyvän kaistan rajallisuuden. Eikä kyseessä muuten ollut mikään "mummo moottoritiellä", vaan keski-ikäinen mies.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Mikä siinä on moottoritielle liittymisessä voi olla niin vaikeaa, mä vaan en tajua. Yksinkertainen tapa liittyä moottoritien liikennevirtaan on jo rampilla kiihdyttäessään ottaa "kohdepiste" liikennevirrassa olevan auton taakse. Päivittäin näkee autoilijoita, jotka pyrkivät moottoritiellä ajavan eteen, vaikka liittyminen virtaan pitäisi "tähdätä" nimenomaan taakse.
Toinen asia, mitä en ymmärrä, on auton ryömittäminen punaisiin liikennevaloihin. Todella vittumaista ajaa autolla kävelyvauhtia viimeiset sata metriä ennen valoja.
En vaan ymmärrä.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Mua vaivaa eniten se, ettei turvavälejä isoimmilla nopeuksilla pidetä juuri lainkaan. Etenkin Audi kuskit voivat ottaa tästä kunnian itselleen.

Esim. 82 mulla mittarisss 80 alueella ja audi tulee taakse vaanimaan ohitusta, joka onnistuu vasta muutamien minuuttien päästä. Näissä tapauksissa alennan nopeutta ihan tarkoituksella johonkin alle 70 lukemiin. Eipä tule niin isoa vahinkoa jos rysähtää. Eli ihan turhaa siinä puskurissa roikkua.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Mikä siinä on moottoritielle liittymisessä voi olla niin vaikeaa, mä vaan en tajua. Yksinkertainen tapa liittyä moottoritien liikennevirtaan on jo rampilla kiihdyttäessään ottaa "kohdepiste" liikennevirrassa olevan auton taakse. Päivittäin näkee autoilijoita, jotka pyrkivät moottoritiellä ajavan eteen, vaikka liittyminen virtaan pitäisi "tähdätä" nimenomaan taakse.
Toinen asia, mitä en ymmärrä, on auton ryömittäminen punaisiin liikennevaloihin. Todella vittumaista ajaa autolla kävelyvauhtia viimeiset sata metriä ennen valoja.
En vaan ymmärrä.

Minä nykyään sompailen täällä periferiassa, joten aina isoolla kirkolla, sen kehillä pyöriessä joutuu skarppaamaan. Teen sen vanhasta muistista tuolla tähtäämisellä, kohteen taakse. Vaikka kohde olisi täysperävaunu, peräkärryssään risuja siirtävä Micra tai muuten vaan karavaanari niin tyydyn myös peesipaikkaan, ei siinä kauan joudu vanhenemaan. Valitaan paikka, osoitetaan vilkulla ja myös päätä kääntämällä ja sitten mennään. Tuolla pään kääntämisellä voi fiksumpi varmistaa sen vasemmankin kaistan liikkeen, väylän dynamiikan.
@Lert tuossa mainitsi Audit. Minä skannaan aina automerkkejä, myös autojen ikiä, arvioin kuljettajaprofiilia, teen riskianalyysia koko ajan. Kuormavaunut, pakut, perävaunulliset tietysti itsestään selvyyksiä.
Minoon pikkupaikkakunnalla, ainakin työkavereiden parissa tunnettu siitä etten moikkaa, nosta kättä vastaantulijalle: noteeraan vastaantulevan auton, arvioin sen menevän ohi normaalisti: katseeni keskittyy seuraavan suojatiehen, risteykseen, liittymään. En minä pysty katsomaan kuka vastaantulevaa ajoneuvoa kuljettaa. Ehkä en liikenteessä ole kuin kotonani, en ole yhtä hyvä moniprosessoija kuin toiset, mutta tällä tyylillä etenen. Tervehdin sitten kun auton ulkopuolella nähdään.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Mikä on palstan mielipide sitten tien antamisesta sitä tarvitsevalle? Esim. motarille liittyvälle (yksi kaista kumpaankin suuntaan) tai pienessä ruuhkanpoikasessa kaistaa vaihtavalle.

Ruuhkassa ja harvemmassakin liikenteessä kaistanvaihtaja saa minulta tilaa aina. Motarille liittyvälle en mielelläni tilaa anna kaistaa vaihtamalla, ellei sitten kyseessä ole raskas ajoneuvo. Parhaiten motarille liittyvää auttaa, kun pitää oman nopeuden tasaisena. Kiihdytyskaistoista puheen ollen, yksi harvoista tilanteista joissa oikeasti kyrsiinnyn kanssa-autoilijan toimintaan on se, kun edelläni oleva ei kiihdytä kiihdytyskaistalla. Todella hienoa yrittää päästä motarin liikenteen sekaan kun nopeutta on 50km/h vähemmän mitä siellä ajetaan. Näissä tilanteissa ei auta kuin himmata kaistalla reippaasti ja odottaa, että hidas on kauempana, jolloin itselle jää tilaa kiihdyttää. Tämä tietenkin vaikuttaa oikein mukavalta kaikille takanani oleville.
 

Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Motarille liittyminen olisi lastenleikkiä, jos motarilla ajavat pitäisivät sen turvavälin ja kiihdytyskaistalla ajavat osaisivat kiihdyttää reippaasti. Liian usein kumpikin asia on täysin pielessä.

Jos edessäni ajelee joku hidastelija kiihdytyskaistalle käännyttäessä, jään ihan tarkoituksella kiihdytyskaistan alkupäähän köröttelemään, koska 40km/h vauhdissa liittyminen motarille on hieman hankalaa. Tämä toki vituttaa takana tulevia kun eivät ymmärrä että ihan kaikkien turvallisuuden vuoksi niin teen ja sitten kiihdytänkin reippaasti ja turvallisesti motarille. Tosin joskus näkee sellaisiakin urpoja motarilla jotka ajattelevat "mun eteen et vittu tule" ja ajavatkin sen pienen raon edellä olevaan kiinni mihin olin tähtäämässä. Todella perseestä tuollainen kusipäisyys.

Itse motarilla ajaessani ajan aina kiihdytyskaistojen kohdilla tasaista nopeutta jotta kiihdytyskaistalta on helppo liittyä joko eteeni tai taakseni. Silti jotkut urpot jäävät ajamaan siihen viereeni samaa vauhtia olettaen että motarilla ajava väistää. No ei väistä, vaan liittyjän tehtävä on sovittaa nopeutensa niin että pääsee liittymään motarille sopivaan väliin.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meinaatko että voi olla siinä kiihduyyskaistalla ihan vain huviajelulla?
Anakin Helsingin seudulla monet kiihdytyskaistat jatkuvat seuraavaan liittymään poistuvina kaistoina. Näiltä läheskään kaikki autoilijat eivät ole poistumassa vaan jatkavat vain suoraan seuraavaan liittymään.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Enpä muista yhtään.
Kerron sinulle kolme, tosin yksi näistä ei välttämättä sovi enää määritelmään Helsingin seutu.

Kun Porvoon suunnasta tullaan motarilta Lahdenväylälle (suuntana Helsinki), niin se sama ramppi jatkuu erkanemiskaistana Kehä ykköselle. Sama juttu itse asiassa Tuusulanväylällä siinä Tuomarinkylän ABC:n kohdalla, jälleen suunta pohjoisesta etelään. Jos sieltä Torpparinmäki / Paloheinä suunnasta tullaan Tuusulanväylälle, niin sama kaista jatkuu erkanemisena taas Kehä ykköselle.

Vähän pohjoisempana Hämeenlinnanväylällä hieman Hyvinkään eteläpuolella. Se "Kehä nelosen" eli tie nro 25:n ramppi, mikä laskeutuu Hangon Hämeenlinnanväylälle kohti Helsinkiä, sama kaista jatkuu erkanemisena Tuusulaan vievälle pienemmälle tielle.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Olkku & @MacRef @Huppu - no olihan noita ihan reippaasti. Mutta pointtini oikeastaan on että tuolla liikenteessä kannattaa vähintään olla valppaana sen suhteen että kanssaautoilija saattaa keksiä tehdä ihan mitä tahansa. Olen jonkin verran ajellut autolla ympäri Italiaa ja siellä oikeasti tapahtuu aivan käsittämättömiä asioita. Opettaa sellainen.
 

rpeez

Jäsen
Vähän pohjoisempana Hämeenlinnanväylällä hieman Hyvinkään eteläpuolella. Se "Kehä nelosen" eli tie nro 25:n ramppi, mikä laskeutuu Hangon Hämeenlinnanväylälle kohti Helsinkiä, sama kaista jatkuu erkanemisena Tuusulaan vievälle pienemmälle tielle.
Muuten oikein, mutta pieni korjaus tähän, kyseinen tie 25 on "Kehä viisi".
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Muuten oikein, mutta pieni korjaus tähän, kyseinen tie 25 on "Kehä viisi".
Ai! Mikäs on sitten neloskehä?

edit. Näköjään Kehä IV:stä on olemassa jo ihan oikeata suunnitelmaa ja tätä viitoskehääkin jossain yhteyksissä suunniteltu ihan oikeastikin.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Motarille liittyvällehän nimenomaisesti EI SAA "antaa tietä" menemällä ohituskaistalle, vaan se vasen kaista on nimenomaan ohittamista varten. Polliisisetä kun näkee, rapsahtaa sakko.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Motarille liittyvällehän nimenomaisesti EI SAA "antaa tietä" menemällä ohituskaistalle, vaan se vasen kaista on nimenomaan ohittamista varten. Polliisisetä kun näkee, rapsahtaa sakko.

Vahva veikkaus on, että poliisisetä antaa taputuksen päälaelle jos on raskaan liikenteen ajoneuvolle tietä antanut. Tekevätpä monet sitä silloinkin kun liittymästä tulevia on useampi.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Vahva veikkaus on, että poliisisetä antaa taputuksen päälaelle jos on raskaan liikenteen ajoneuvolle tietä antanut. Tekevätpä monet sitä silloinkin kun liittymästä tulevia on useampi.

Sikäli väärin veikattu (toki vain yksi kokemus), että olen istunut kyydissä kun kuski sai juuri tällaisessa tilanteessa sakot (partio kohdalla, punaisella vilkuilla takaa sivuun ja ticket). Paikkana pk-seutu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös