Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 1 993 652
  • 12 250

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Juu näitä kyllä piisaa ja tässäkin ketjussa monta kertaa mainittu. En tiedä mikä ihme siinä on kun tulee ohituskaistat niin pedaalia painetaan niin perkuleesti. Luulisi täältä jatkoajastakin niitä löytyvän niin voisivat kertoa.

No tuossahan niitä syitä on tällä ja edellisellä sivulla kerrottu:

Vaikka sen takia, että tämä kyseinen sälli oli vittuuntunut/kateellinen, jos olit ohittamassa hienommalla autolla sitä. Kateus saa ihmeitä aikaan liikenteessä, niin sairasta kuin se onkin.

Edellämainittu kateus on yksi mahdollisuus. Tämä ei kuitenkaan varmasti päde kaikkiin tapauksiin, vaan uskoisin, että osa uskaltaa ajaa hieman lujempaa, kun tie levenee. Tähän yhdistyy usein se, etteivät kyseiset kuljettajat katso peileihin eikä muutenkaan hahmota, mitä edessä / takana / sivuilla tapahtuu. Eli vaikka tämäkin toiminta on toki aivan käsittämätöntä, kaikilla ei ole kokemukseni mukaan kuitenkaan pelkkä kusipäisyys toimintansa taustalla.

Tätä uskallus-teoriaa tukee ajaminen tunnelissa. Joka kerta, kun olen ajanut vielä keskeneräisen Vallikallion tunnelin läpi (nopeusrajoitus 50 km/h), on vasemmalla kaistalla edellä ajavan nopeus tippunut äkisti n. 60-70 km/h -> 40-50 km/h. Heti tunnelin jälkeen, nopeusrajoituksen pysyessä samana, nopeus kummasti taas nousee. Mikä siinä tunnelissa ajamisessa on niin helvetin pelottavaa?

Ohituskaistat on leveitä, muuten normaali maantie on kapea. Tunnelissa on vielä katto ja seinät lähellä. Se on psykologista useinmiten, että nopeus nousee kun tiet levenee, ja taas hiljenee kun tiet kaventuu.

Okei, k*sipäitäkin löytyy, mutta onneksi aika harvassa.

Ohituskaistalla kiihdyttämisen voi aiheuttaa ihan viattomasti sekin, että kun ohituskaista alkaa, aikomus on ohittaa edellämenevä, mutta koska sillä edellämenevällä on sama aikomus ja niin edelleen, päätyy suurin osa ajamaan sitä ohitusnopeutta, mutta kukaan heistä ei pääse toisistaan ohi, vaan ainoastaan siitä jonossa ekana olleesta, josta painutaan ohituskaistan päättyessä jarruvalot vilkkuen letkassa ohi.

Havaitsin tällaisen toimintamallin itsessäni kerran. Kyllä puistatti.
 
MiksuMan

Jäsen
Jonossa ajajat ja ruuhkan aiheuttajat ovat maailman vittuimaisin asia mitä liikennessä voi tapahtua.

Sitten on vielä niitä perkeleitä, jotka ottavat sinut kiinni, mutta jäävät perseeseen kiinni ajamaan, eivätkä tahdo millään mennä ohi, vaikka pudottaisi kuinka vaihtua. Joskus ei vilkkukaan auta.

Ja tähän lisätään vielä ne jotka ajavat vasemmalla kaistalla "normaalia" vauhtia ja oikealla kaistalla ajavan auton rinnalla. Näin ohitus on mahdoton. Eivätkö ne tajua, että vasen kaista on ohitusta varten.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ohituskaistalla kiihdyttämisen voi aiheuttaa ihan viattomasti sekin, että kun ohituskaista alkaa, aikomus on ohittaa edellämenevä, mutta koska sillä edellämenevällä on sama aikomus ja niin edelleen, päätyy suurin osa ajamaan sitä ohitusnopeutta, mutta kukaan heistä ei pääse toisistaan ohi, vaan ainoastaan siitä jonossa ekana olleesta, josta painutaan ohituskaistan päättyessä jarruvalot vilkkuen letkassa ohi.

Näin juuri olen itse ajatellut asian olevan. Eli jonon ensimmäinen ajaa jatkuvasti samaa vauhtia, mutta koska "kaikki" muut haluavat ohittaa edellä menevän, niin vauhti väkisinkin nousee jonossa. Sitten vielä kun ohituskaistan lopussa kaikki ohittaneet ovat kiinni toistensa puskureissa, niin aletaan jättämään väliä siihen edessä ajavaan jolloin vauhti tippuu hetkellisesti jopa nopeusrajoituksen alapuolelle. Ja sehän aiheuttaa vitutusta jonon perällä, kun ensin kaahataan ohituskaistalla ja sitten jarrutellaan ohituskaistan loputtua.
 
hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja tähän lisätään vielä ne jotka ajavat vasemmalla kaistalla "normaalia" vauhtia ja oikealla kaistalla ajavan auton rinnalla. Näin ohitus on mahdoton. Eivätkö ne tajua, että vasen kaista on ohitusta varten.

Jotta "normaalia" (=nopeusrajoituksen mukaista) vauhtia ajava on päässyt rinnalle, on oikeaa kaistaa ajavan täytynyt ajaa "alinopeutta". Jos tämä ohitettava lisää nopeutensa ohituksen aikana "normaaliksi", ei ohittaja voi kuin odottaa, josko ohitettava olisi vain saanut hetkellisen suonenvedon kaasujalkaansa tai jättäytyä ohitettavan perään. Turha siitä on ohittajaa syyttää.
 
Olet oikeassa, mutta tarkoitin sellaisia, jotka jäävät vasemmalle kaistalle ajamaan ilman ohitusaikomusta..
 
thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Eihän tuossa muuta voi, jos ei halua nostaa omaa nopeuttaan rajoituksen yli. Tällaiset tyypit voisivat myös muistaa, ettei ohitettava saa nostaa omaa ajonopeuttaan ohituksen aikana.
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Harvoin on pyörällä liikkuessa ollut auton kanssa yhteenotto lähellä, varmaan jo tottunut siihen ettei Tampereella kannata autoilijan havaintokykyyn luottaa, siitä pitää lähteä että sokeita ne on saatanat kaikki vaikka ei olisikaan. Nyt oli kahteentörmäys liki ja vähän helvetin lähellä olikin. Paikalliset voi tietää paikan kun Kalevan Prismalta lähdetään Sammon valtatietä Hakametsään päin. Hervannantien risteyksen jälkeen, oikealla puolella Sammon valtatietä, sijaitsee keskittymä jossa on McDonalds, kodinkoneliikettä, tankkauspistettä. Sinne kääntyville on oma kaista ja liikennevalo, ei ole nuolivalo. Tämä saatanan pappa ei omasta mielestään tainnut olla väistämisvelvollinen, tulen ihan normaalia vauhtia pyörällä Prismalta päin ja vihreät palaa niin minulle kuin tälle autoilijalle joka kääntyy tämän alueen pihaan. Minulta jarrua ja ohjausta peliin, ohjaan oikealle sen minkä pystyn, autokuski yrittää parhaan kykynsä mukaan tulla edelleen päälle. Löysihän se mulkku jarrunkin vihdoin, en olisi ehtinyt alta pois mihinkään suuntaan jos olisi kuski jatkanut maisemien ihailua jarruttamisen sijaan. Varmaan vieressä istunut mamma huomasi tilanteen ennen vaaria, jos se huomiokyky ei riitä niin kannattaisi ajella taksin takapenkillä. Vittu kun vitutti ja säikäytti, hieman tilanteen jälkeen kädetkin tuppasi tärisemään, olihan siinä muikeat puolisen metriä tilaa pyörän ja auton keulan välillä.

Ja vielä loppukaneetiksi Aamulehdessä oli viikonloppuna pohdintaa pitäisikö oikealle kääntyminen sallia punaisella valolla. Hohhoh! Vittu sallikaa minun nauraa. Oikealle kääntyminen ja väistämisvelvollisuuden tajuaminen on vihreälläkin jumalattoman vaikea asia tajuta, saatikka punaisella valolla.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Parin päivän sisällä olen saanut itse olla idiootti muutamaankin otteeseen. Olen onnistunut ärsyttämään muita autoja sellaisissa paikoissa, missä kolmio on hieman epäloogisessa paikassa. Ensimmäisellä kerralla oli etuajo-oikeus kääntyville autoille, mutta tie oli 2-kaistainen. Kääntyvä auto tuli ihan normaalisti etuajo-oikeuttaan käyttäen vasenta kaistaa pitkin (kaartoi vasemmalle). Itse tulin kolmion takaa siten, että minun kuului ajaa oikeaa kaistaa pitkin ja näin ollen ihan normaalisti mennä siihen viereen ajamaan. Eiköhän siltä autolta tullut jäätävä tööttikonsertti ja kaiken maailman käsimerkit, vaikka tietääkseni voin ihan rauhassa käyttää sitä toista kaistaa ja hänen kuluu pysyä omallaan.

Toisen kerran tulin sellaista pienempää tietä pitkin risteykseen, jossa ei kuitenkaan ole kolmiota. Vasemmalta tulee joku sankari tuhatta ja sataa siihen. Näki jo korvallakin, että ei todellakaan havaitse muita kulkijoita. Hinutin siinä sitten erittäin lähelle hitaalla vauhdilla. Viime hetkellä tämä sankari huomaa minut ja vetää lukkojarrutuksen siten, että pysähtyy näytille siihen keulani eteen keskelle risteystä. Ja heti perään töötti pohjaan.

Mitä yhteistä näillä molemmilla sankareilla oli? 40-50 vuotiaita miehiä, akka apukuskin paikalla ja keskivertoa kalliimpi auto alla. Vaikka ovat väärässä, niin tööttiä pitää soittaa ja käsimerkkiä näyttää. No mikäs siinä, itse kuitenkin nautin tällaisesta ärsytyksestä, vaikka ei kaikkein fiksuinta olekaan.

Joskus vuosia sitten entisen kotitieni päässä ei myöskään ollut kolmiota, eikä päätieltä ikinä väistetty. Naapurini sitten meni risteykseen asuntoautollaan ja vasemmalta vaihteeksi tulossa auto. Naapuri siinä sitten taisi hinuttaa vähän liian pitkälle ja päätietä ajava auto taisi saada jonkun paniikkikohtauksen ja jarruttaessaan ajoi ojaan. Varmaan tästä pikkupoikana olen oppinut tämän jalon tavan.
 
TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Harmittava yksittäinen tapaus. Ennakointi on kuitenkin A ja O. On kyseessä sitten jalankulkija, pyöräilijä tai autoilija niin se sopu syntyy, kuka ensiksi etenee.

Pyöräilijöiden käyttäytymisestä tulikin pitkästä aikaa oikein faktaa Aamulehden uutisoimana. Linkki juttuun:

Aamulehti
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Harmittava yksittäinen tapaus. Ennakointi on kuitenkin A ja O. On kyseessä sitten jalankulkija, pyöräilijä tai autoilija niin se sopu syntyy, kuka ensiksi etenee.
Totta, olin tuota kirjoittaessa vielä hieman lastuna tunnekuohujen lainehilla. Olisi sitä voinut itsekin katsoa tarkkaavaisemmin että tuleeko se sieltä vai ei, oli sentään kädet jarrukahvoilla mikä on tavaksi jäänyt tuommoisissa risteyskohtaamisissa.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pyöräilijöiden käyttäytymisestä tulikin pitkästä aikaa oikein faktaa Aamulehden uutisoimana.
Itse tulee liikuttua verrattain paljon kävellen Helsingin kantakaupungin alueella ja näin kesäisin myös pyöräilen paljon. Ikävä on huomata, että ylivoimaisesti huonoiten käyttäytyvä ryhmä liikenteessä on juurikin kanssapyöräilijät - ajellaan jalkakäytävillä, punaisia päin, ei kunnioiteta suojatietä, eikä muutenkaan omata minkäänlaista pelisilmää liikenteen sujuvoittamiseksi, vaan pyörällä on pakko tunkea ahtaisiin väleihin ja kiilata edelle. Olen jo pidemmän aikaa hauskuuttanut itseäni ahdistamalla harkituilla kävelylinjoilla jalkakäytävällä pyöräilevän törpön joko ajoväylän puolelle tai sitten vasten rakennuksen seinää. Yleensä lopputulema on se, että pyöräilijä joutuu pysähtymään, jolloin ihan ystävällisesti mainitsen näille, että "Tiedätkö, että tämä on jalkakäytävä, jolla ajat?". Vastineeksi tulee yleensä jotain vaivautunutta muminaa.

Mieltäni lämmitti suuresti, kun hiljattain Hakaniemen Sokoksen edustalla oli poliisipartio jakamassa jalkakäytävällä ajelijoille sakkoja. Saattoi toki olla myös kirjallisia varoituksia, mutta eiköhän viesti mennyt perille.

Jos on Suomessa on autoilukulttuuri vielä monin paikoin lapsenkengissä, niin siihen suhteutettuna fillarikulttuuria ei ole vielä edes siitetty. Toki oma ongelmansa on kehittymättömässä pyörätieinfrassa, mutta pyöräilijöiden asiaa ei edistä se, että ajellaan liikenteessä miten sattuu ja ajellaan pitkin jalkakäytäviä, vaikka pyörätietä pitkin reitti olisikin pari sataa metriä pidempi. Kun pyöräilijät ensin hoitaa oman pesänsä siistiksi, niin vasta sen jälkeen on hyvä sauma nillittää huonosti käyttäytyvistä autoilijoista ja pyöräteillä poukkoilevista jalankulkijoista.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun pyöräilijät ensin hoitaa oman pesänsä siistiksi, niin vasta sen jälkeen on hyvä sauma nillittää huonosti käyttäytyvistä autoilijoista ja pyöräteillä poukkoilevista jalankulkijoista.

Siis kukaan pyörällä joskus liikkuva ei saa valittaa muiden kanssaliikkujien toiminnasta, koska jotkut muut pyöräilijät eivät osaa liikennesääntöjä, tai eivät niitä kunnioita? Ovatko pyöräilijät joissain kollektiivisessa yleisvastuussa kaikkien pyöräilijöiden tekemisistä?

Olen muuten yhtä paljon autoilija ja jalankulkija kuin pyöräilijäkin. Miten tämä vaikuttaa minun oikeuteen ilmaista mielipiteeni? Ja jos sanon nyt, että aika monella autoilijalla ei ole kykyä havaita pyöräilijöitä ja kunnioittaa heidän oikeuksiaan, niin missä ominaisuudessa sanoin tämän? Jos minulla on juuri nyt autoilijan tai jalankulkijan hattu päässä, olen oikeutettu sanomaan mielipiteeni, mutta jos minulla on sen sijaan pyöräilykypärä päässä, en ole oikeutettu sanomaan mitään, kun Tampereellakin just sakotettiin joitain pyöräilijöitä, ja se yks jamppa nöyryyttää pyöräilijöitä Stadissa pakottamalla heidät ajamaan talon seinään.

Tämä lokerointi "pyöräilijät blaahblaah, jalankulkijat sitäjatätä, mutta autoilijat..." on ylipäänsä äärimmäisen typerää. Kaikissa ryhmissä on kusipäitä. Ja jos se pyörällä sotkeva kusipää hyppää autoonsa, on hän edelleen kusipää.
 
Siis mitäv*ttua nyt taas? :D Ihme avautuminen.

Pointti tuossa kirjoituksessa oli se, että pyöräilyasioiden edistäminen ja esim. monien pyöräilijöitä karsastavien autoilijoiden asenneilmaston muuttaminen on sitä helpompaa, mitä useampi pyöräilijä noudattaa liikennesääntöjä ja muutenkin operoi liikenteessä pelisilmää käyttäen. Ei tietenkään pyöräilijöillä ole mitään kollektiivista vastuuta, joskin Suomessa toimii useampikin pyöräilijöiden etujärjestö, joka pyrkii ajamaan pyöräilijöiden etua. Heidänkin toiminnassaan olen huomannut asenteita, jossa autoilija on vihollinen ja toiminnan tulisi kohdistua autoilun vastustamiseen eikä siihen, että pyöräilijöiden ja autoilijoiden yhteiselo saataisiin toimimaan mahdollisimman sujuvasti.

Ja yleisesti ottaen, jos autoilla liikkuessa yhtä suuri ihmismäärä suhtautuisi yhtä piittaamattomasti liikennesääntöihin mitä pyörällä liikkuvien keskuudessa, olisi liikenneonnettomuuksien ja -kuolemien määrä varmasti melko hurja.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis mitäv*ttua nyt taas? :D Ihme avautuminen.
.
Ja yleisesti ottaen, jos autoilla liikkuessa yhtä suuri ihmismäärä suhtautuisi yhtä piittaamattomasti liikennesääntöihin mitä pyörällä liikkuvien keskuudessa, olisi liikenneonnettomuuksien ja -kuolemien määrä varmasti melko hurja.

Joo, yleensä typeriin mielipiteisiin voisi odottaakin "ihme avautumisia".

Ja yleisesti ottaen, pyöräilijät aiheuttavat harvoin vaaratilanteita kenellekään, fysiikan lakien mukaan pyöräilijät tuppaavat jäämään aika kirkkaasti kakkoseksi törmätessään autoilijan kanssa. Muille vahinkoa aiheuttavat ovat todellisia poikkeuksia, kuten se Mikonkadun idiootti. Tämä ei ole mikään puolustus liikennesääntöjen rikkomista kohtaan, mutta jos hakee epäkohtia liikennekäyttäytymisestä, voisi oikeasti keskittyä toimintaan, joka aiheuttaa vaaraa muille.

Ja yleisesti ottaen edelleen, monia oman elämänsä kansalaispoliiseja tuntuu ärsyttävän etenkin se, että pyöräilijät hyödyntävät välillä jalankulkijoiden vihreitä valoja, päästen näin nopeammin etenemään. Vaaraa siitä ei aiheudu, ja normaalitilanteissa ei edes mitään haittaa kenellekään, paitsi toki näille kansalaispoliiseille. Mutta jostain syystä juuri tämä tuntuu ärsyttävän niitä, joilla on hieman liian kireä pipo päässä. Onhan se nyt pöyristyttävää, jos joku tielläliikkuja x pääsee etenemään noin nopeasti, senhän on oltava minulta pois.
 
Itselleni on aivan se ja sama, kuinka nopeasti pyöräiljät liikkuu paikasta toiseen, kunhan noudattavat liikenteen pelisääntöjä. Kuitenkin juuri tuollainen asenne, että "kyllä mä nyt voin vähän sääntöjä venyttää, kun ei tästä mitään haittaa ole" on siinä mielessä haitallista, että jokainen kuski tekee silloin itse rajanvedon pienen ja harmittoman oikaisun ja oikeasti vaarallisen toiminnan välillä.

Lähes, jos nyt ei päivittäin, niin viikoittain kohtaa keskustassa tilanteen, jossa pyöräilijä suhaa suojatietä ylittävien jalankulkijoiden välistä antamatta näille tilaa. Törpöimmät vaativat lisää tilaa kilisyttämällä kelloa. Itse olen useamman kerran pysähtynyt pyörällä suojatien eteen antamaan jalankulkijoille tilaa, jolloin yksi tai jopa useampi henkilökohtaisten sääntöjen soveltaja on koukannut takavasemmalta ohi ja jalankulkijoita väistellen jatkanut matkaansa. Jotkut tekevät tätä jopa pyöräilijälle palavien punaisten valojen aikana. Jos omin silmin haluaa tällaista toimintaa todistaa, niin esim. Kauppatorin seutu, Bulevardi ja Espat ovat hyviä paikkoja todistaa tällaista "harvoin vaaratilanteita aiheuttavaa toimintaa".

Tahtotila Helsingissäkin lienee saada luotua kaupunkiin samantyylistä pyöräilyinfraa, mitä näkee esim. Kööpenhaminassa tai Amsterdamissa. Noissa maissa voidaan puhua oikeasta pyöräilykulttuurista ja siellä liikennemäärät on sen verran suuria, että juuri tuollainen "mä vähän lainaan jalankulkijoiden vihreitä" on liikennemääriin nähden todella vähäistä ja pakko ollakin, jotta homma toimisi.

Jalkakäytävillä pyöräilijät ovat sitten oma lukunsa ja heitä vastaan aion jatkossakin soveltaa ajoittaista kansalaispoliisitoimintaa, vaikka siitä Jatkoaika.comin nettipeelo Jermu vetäisikin pulttia.
 
Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Harmittava yksittäinen tapaus. Ennakointi on kuitenkin A ja O. On kyseessä sitten jalankulkija, pyöräilijä tai autoilija niin se sopu syntyy, kuka ensiksi etenee.

Pyöräilijöiden käyttäytymisestä tulikin pitkästä aikaa oikein faktaa Aamulehden uutisoimana. Linkki juttuun:

Aamulehti

Aivan loistava uutinen, vielä kun Helsingin ydinkeskustassa näkisi joskus moisen ihmeen.
 
Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta, olin tuota kirjoittaessa vielä hieman lastuna tunnekuohujen lainehilla. Olisi sitä voinut itsekin katsoa tarkkaavaisemmin että tuleeko se sieltä vai ei, oli sentään kädet jarrukahvoilla mikä on tavaksi jäänyt tuommoisissa risteyskohtaamisissa.
Ennakoiminen käy toisinaan ylitsepääsemättömän vaikeaksi, jos vastapuolella on ajoneuvonsa hallinnasta epävarma yksilö. Ulkopäin eteneminen näyttää siltä, että ollaan pysähtymässä ja noudattamassa väistämisvelvollisuutta, mutta lopulta ajetaan kuitenkin pysähtymättä toisen eteen. Näille kuljettajille pitäisi määrätä sellainen oranssi vilkkuvalo pakolliseksi ajoneuvoon asennettavaksi.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ovatko pyöräilijät joissain kollektiivisessa yleisvastuussa kaikkien pyöräilijöiden tekemisistä?

Tottakai niin kuin kaikki koiranomistajat ovat vastuussa kaikista koirista ja niiden omistajista ja kaikki jokerifanit ovat vastuussa kaikkien savupommiääliöiden tempaukista. Listaahan voisi jatkaa loputtomiin.
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Tänään tuli taas yksi idiootti liikenteessä vastaan. Oltiin kääntymässä vihreillä valoilla vasemmalle päin, katsoin edessä näkyviin liikennevaloihin ja huomasin, että sieltä tuleva hinausrekka ei todellakaan ole pysähtymässä. Onneksi myös kuski huomasi sen, eikä ajanut suoraan alle vaan ehti jarruttamaan ennen autoa ja painoi töötin pohjaan. Ratissa istui totaalisen välinpitämättömän näköinen rekkamies rööki huulessa. Jumalauta että pisti vihaksi, sillä jos ei oltaisi huomattu sitä, niin olisi tullut rumaa jälkeä, kun rekka tuli kuitenkin varmasti yli 80km/h, luultavasti rajoitinta vastaan. Harmi että en ehtinyt katsomaan firman nimeä, enkä rekkaria, mutta sellainen keltainen auto kuitenkin.

Joskus pari viikkoa sitten joku meinasi vaihtaa kaistaa meidän päälle, kun oltiin hänen kuolleessa kulmassa. Kuski tööttäsi silloinkin, ettei auto jyrää meitä ja onneksi se palasi omalle kaistalleen. Vähän ajan päästä kun mentiin ohi, niin samasta autosta joku läski näytti meille keskaria. Tuli kyllä ihan täydellinen WTF -fiilis, jos tuollaista termiä uskaltaa käyttää. Jos itse on niin läski, ettei pysty kääntämään päätään, niin ei kai se meidän vika ole?
 
TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Niin, tuliko se rekka samoista valoista vastaan ja oliko teillä vihreä nuolivalo?
Ei siis oo tarkoitus rekkakuskia puolustella, vaan ihan selkeyttää tilannetta...
Pari kertaa itselle käynyt niin, että kun on vihreät suoraan meneville ja vastaan tulevat saavat kääntyä myös vasemmalle, vetävät valoissa eteen, siis ei nuolivalolla, joilloin ovat väistämisvelvollisia.
Olipa sekavaa selitystä.
 
Yritetään vähän selkeyttää tilannetta. :)

Kyseessä on siis tie, jossa on kaksi kaistaa molempiin suuntiin, nopeusrajoitus tuolla kohtaa muistaakseni 60. Me oltiin kääntymässä nimenomaan vihreillä nuolivaloilla vasemalle, jolloin mennään vastaantulevien kaistojen yli.

Niin joo, nyt ymmärsin (ehkä) mitä tarkoitat. Noissa valoissa ei saa tulla suoraan samalla, kun käännytään vasemmalle.
 
TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Niin joo, nyt ymmärsin (ehkä) mitä tarkoitat. Noissa valoissa ei saa tulla suoraan samalla, kun käännytään vasemmalle.

Tota mä hain :)
Valitettavan moni näistä ammatiautoilijoista tosiaan ajaa isomman oikeudella. Luottavat siihen, että tilaa tulee, kun henkilöauto jää taatusti toiseksi kolarissa.
Pansiontien ja Vientiväylän risteys on hyvä esimerkki, 95% rekoista ajaa Vientiväylältä kolmion takaa pysähtymättä suoraan eteen.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Tarkkuutta, ei muuten ollut kyseessä rekka. Tai en ole ainakaan koskaan nähnyt Suomessa hinausrekkaa. Hinauskuorma-autoja kylläkin, mutta ei nyt jukolauta sekoiteta puuroja ja vellejä keskenään.

Rekka on arkikielen ilmaisu ajoneuvoyhdistelmälle, joka vaatii aina perävaunun. Kuorma-auto yksinään on kuorma-auto, kuorma-auto + perävaunu = ajoneuvoyhdistelmä = "rekka".

Niin perkele.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja yleisesti ottaen, pyöräilijät aiheuttavat harvoin vaaratilanteita kenellekään, fysiikan lakien mukaan pyöräilijät tuppaavat jäämään aika kirkkaasti kakkoseksi törmätessään autoilijan kanssa. Muille vahinkoa aiheuttavat ovat todellisia poikkeuksia, kuten se Mikonkadun idiootti.
Aika isoa paskaa. Laitapa rullat jalkaan ja lähde luistelemaan. Ei ole ongelmia autojen, jalankulkijoiden tai hanhien kanssa. Mutta pyöräilijöiden kanssa on, lähes poikkeuksetta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään töistä tullessani näin varsinaisen "teiden ritarin" - saksalaisissa rekkareissa oleva Bemari koukkasi Hämeenlinnantiellä liittymäkaistan kautta oikeaa kaistaa ajaneen ohi, suoraan vasemmalle kaistalle seuraavaan ohitukseen. Sen jälkeen kyseinen sankari koukkasi oikean kaistan kautta ja jatkoi kaistapujottelua, kunnes katosi näköpiiristäni.

Nopeutta tällä kusipäällä oli arvioni mukaan noin 120 km/h, eli 40 km/h yli nopeusrajoituksen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös