Kun Rinne valittiin keväällä puheenjohtajaksi, olin helvetin pettynyt ja ajattelin, että alamäki demareilla vain syvenee. Pitkäänhän se tuolta näyttikin, mutta nyt on alettava kääntää takkia. Rinne on skarpannut esiintymistään paljon ja hänestä on muovautunut rennompi, huumorintajuisempi ja kaikin puolin miellyttävämpi persoona kuin aiemmin, kuitenkaan menettämättä sitä tiettyä tormakkuutta ja vakavuutta, mitä puolueen puheenjohtajalta ja valtiovarainministeriltä on syytä edellyttää. Itse asiassa Sipilän kohdallahan oli vähän sama juttu, että aikoinaan ensimmäisen kuntavaalitentin jälkeen hänet tyrmättiin aika suorasanaisesti, mutta jo muutaman viikon aikana esiintymisen taso koheni huomattavasti. Sittemminhän hänestä on tullut joku jumalasta seuraava ainakin tietyissä piireissä
Jännästi nämä menee. Kun Stubb valittiin kokkareiden johtoon, oltiin yhtä mieltä siitä, että vaalien kannalta tuo oli loistoveto. Nyt näyttää käyneen aika lailla päinvastoin. Demareiden kohdalla taas surkeasti menneiden eurovaalien jälkeen toivottomalta näyttänyt tilanne on kohentunut pikkuhiljaa ja mielestäni kakkospaikka ek-vaaleissa on realistinen, jos ei jopa todennäköinen.
Ehdokasasettelun tiimoilta on myös kiirinyt positiivisia uutsia, kun Urpilainen aikoo asettua ehdolle ja kerää varmasti kovan äänipotin demareille Pohjanmaalta. Lisäksi aikoinaan opetusministerinä sekä sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Tuula Haatainen pyrkii takaisin eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä, jossa demarien naisehdokkaiden taso viimeksi oli heikko, joten vahvistus on tervetullut. Miinuspuolella ehdokasasettelun osalta on toki sitten se, että Lauri Ihalainen ja Kari Rajamäki eivät aio enää asettua ehdolle. Mutta kokonaisuudessaan SDP:n tilanne on tälä osin parempi kuin "päävastustaja" kokoomuksella, jolla on hitonmoinen työ paikata Kataisen, Häkämiehen, Virkkusen ja Katajan poisjäännit. Nämä Stubbin nostamat uudet hahmot Räty ja Grahn-Laasonen tuskin ovat kovinkaan vakuuttaneet kansaa siinä määrin, että paikkaisivat tätä lähtijöiden listaa.