Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 419 445
  • 11 257

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kiljunen vihaisena

Minä olen aivan äimän käkenä. Ei mulla ole mitään oikeusturvaa tässä valtakunnassa, Uuden Suomen Intiasta tavoittama Kiljunen sanoo.

----------

Lehden mukaan Kimmo Kiljunen olisi vaihtanut IPU-matkaa varten saamansa business-luokan liput turistiluokkaan. Hän on ostanut säästyneillä rahoilla liput jatkomatkoilleen, jotka hän itse tulkitsee virkamatkoiksi. Verkkouutisten tietojen mukaan järjestely ei kuitenkaan estänyt Kiljusta matkustamasta IPU-matkaansa business-luokassa. Hän päivitti turistiluokan liput keräämillään lentopisteillä business-luokkaan.

--------
Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen sanoi Suomen Kuvalehdelle, että "tällainen sivuluisu" viralliselta virkamatkalta on vähintäänkin outoa. Matkarahat on myönnetty nimenomaan IPU-kokousta varten eikä niitä sovi käyttää muuhun matkailuun.

Kiljunen ei voi ymmärtää, että "sivuluisua" ihmetellään.
- Näinhän on tehty 14 vuotta jokaisella matkalla vastaavalla tavalla. Mä olen ottanut matkan jatkon, kuten muutkin kansanedustajat ovat tehneet 14 vuoden aikana. Tässä ei ole mitään talon tavoista poikkeavaa tapahtunut, hän sanoo US:lle.




http://www.verkkouutiset.fi/index.p...t-mitaeaen-hyoetyaeq&catid=2:kotimaa&Itemid=4
 

Viljuri

Jäsen
No ei tarvitse ainakaan yhtä tai kahta veronmaksajien kustantamaa serviisiä pidempään ihmetellä, että miksi Eero Heinäluoma (SDP) organisoi Sauli Niinistön vastaisen kampanjan puhemiesäänestyksessä!

Siis sikäli mikäli Kimmo Kiljunen puhuu totta tuossa, että siis kaikki kansanedustajat tekevät kuten Kiljunen, ja ovat menetelleet näin ainakin 14 vuotta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Normaaleissa yrityksissä joku taloushallinnon ihminen tilaa ne liput ja hoitaa ne oikein, miten vitussa kansanedustajat itse pääsevät vaihtelemaan ja tilaamaan lippuja?
 

Viljuri

Jäsen
Normaaleissa yrityksissä joku taloushallinnon ihminen tilaa ne liput ja hoitaa ne oikein, miten vitussa kansanedustajat itse pääsevät vaihtelemaan ja tilaamaan lippuja?

Asiantuntijaorganisaatioissakin (kuten asianajotoimistoissa ja vastaavissa) koko työpaikan tiukkapipoisin henkilö, kulkee yleensä nimikkeellä johdon/johtajan sihteeri, niin melkein hattu ja hanskat kourassa käydään nöyränä neuvottelemassa mahdollisesta matkaennakosta, esitäytettyjen papereiden kanssa, ja auta armias, jos matkasuunnitelmissa on jotakin epäselvää! :)

Seuraavaksi varmaan pitäisi ottaa esille verottomat matkakulujen korvaukset ja muut kuin työmatkat, mutta eduskunnassa on varmasti tämänkin asian osalta toisin, joten antaa olla.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Kiljusen perustelu haisee ja kauas. Jos Kiljunen on valmis lentämään halvemmassa luokassa, säästyneestä erotuksesta hyödyn saa työnantaja ei työntekijä.

Ainoa perusteltava syy työmatkan pidennykseen on sellainen tapaus että samassa hintaluokassa oleva paluulento on perjantaina niiin paljon kalliimpi kuin sunnuntaina että erotuksella maksaa pari hotelliyötä ja työnantaja voi maksaa ne ja työntekijä voi jäädä viikonlopuksi lomailemaan. Tällöin kuitenkin viikonlopun ajalta ei tule nostaa ulkomaanpäivärahaa.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Kiljusen perustelu haisee ja kauas. Jos Kiljunen on valmis lentämään halvemmassa luokassa, säästyneestä erotuksesta hyödyn saa työnantaja ei työntekijä.

Kyllä, ja jos säästyneen erotuksen laittaa taskuunsa tai ostaa sillä itselleen tai rakastajattarelleen yksityiseen käyttöönsä lentolippuja, syntyy tästä veronalainen etu. Mahtaakohan asianmukaiset ilmoitukset olla verottajalle tehtynä?

Ja toinen asia on tietysti, että tuossahan kustaan työnantajaakin silmään, ei yksin verottajaa. Tosin tässä tapauksessa työnantaja on kai hiljaisesti hyväksynyt käytännön. Mikäli näin on niin työnantajakin on toiminut lainvastaisesti maksamalla työntekijöilleen verovapasti heidän yksityistä kulutustaan. Tai ainakin syyllistynyt ilmoitusvelvollisuutensa laiminlyöntiin.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Ihme kitinää tuosta lippuhommasta. Eiköhän se ole se ja sama mihin Kiljunen plussapisteensä käyttää. Toinen mahdollisuushan olisi varmaan ollut käyttää niitä plussapisteitä joihinkin jatkolentoihin. Tällä kertaa sitä mahdollisuutta ei kenties ollut, tai sitten plussapisteistä sai parhaan hyödyn kyseisellä tavalla. Ja en ole demari.
 
Viimeksi muokattu:

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Ihme kitinää tuosta lippuhommasta. Eiköhän se ole se ja sama mihin Kiljunen plussapisteensä käyttää. Toinen mahdollisuushan olisi varmaan ollut käyttää niitä plussapisteitä joihinkin jatkolentoihin. Tällä kertaa sitä mahdollisuutta ei kenties ollut, tai sitten plussapisteistä sai parhaan hyödyn kyseisellä tavalla. Ja en ole demari.

Työmatkalla syntyneiden plussapisteiden käyttäminen yksityiseen kulutukseen synnyttää myös veronalaisen edun.=) Ja kai tässä on olennaista juuri se, että kyse on kansanedustajasta. Eduskunta säätää lait, joten olisi kai suotavaa, että eduskunnan jäsenet ja eduskunnan hallinto toimisivat näiden lakien mukaisesti. Eiks je?
 

Viljuri

Jäsen
Ihme kitinää tuosta lippuhommasta. Eiköhän se ole se ja sama mihin Kiljunen plussapisteensä käyttää. Ja en ole demari.

Miksi asia on otettu laatulehdistössä esille, ei jäännöksettä liity näihin verokysymyksiin (eikä varsinkaan kolmiodraamaan), vaan siihen, että aivan kuten pääministerimme aikoinaan korostaessaan perhearvojaan ja Nurmijärveä, niin Kiljusella on rahankäyttöön ja etujen valvomiseen liittyvissä asioissa melkoinen kognitiivinen dissonanssi.

Toisin sanoen teot ja sanat eivät vastaa toisiaan. Jos maailman köyhien asiaa haluaisi ajaa, kuten Kiljunen on kirjallisissa töissään kirjoittanut, niin analyyttisen ja kriittisen äänestäjän tulisi tykönään miettiä sitä, että edistyykö se tässä tapauksessa hyväksyttävällä tavalla mm. elämys- ja maailmanympärimatkailuilla?

Ja kokonaan kolmas asia on, että Kiljunen on akateemisista oppiarvoistaan, tai ehkäpä juuri siksi, Suomen vanhin virassa oleva "lapsinero". Näinhän asiaa on luonnehtinut puoluetoveri Aarno "Loka" Laitinen.

Jos haluamme asettautua kolmannen maailman köyhien asemaan, niin sen varmaan pitäisi tapahtua muulla tavalla kuin turistimatkailemalle erinäisiin reservaatteihin seuraamaan rituaalitansseja. Tämä toiminta kuuluu enemmän antropologian alaan. Samaa voisi sanoa konferenssimatkailusta ylipäätään, tuli kirppuja ja torakoita vastaan tai ei.
 
Viimeksi muokattu:

rudy25#

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jarkko Ruutu
Ihme kitinää tuosta lippuhommasta. Eiköhän se ole se ja sama mihin Kiljunen plussapisteensä käyttää. Ja en ole demari.

Sitten olisi pitänyt ostaa niillä pisteillä lennot Suomesta Bhutaniin.
Faktaahan minulla ei ole, mutta veikkaanpa lisäksi Kiljusen plussapisteiden kertyneen jostakin ihan muusta kuin itse maksetuista lennoista. Jos näin on, tulisi seuraavaa Verohallinnon ohjetta noudattaa.

Kukaanhan sitä ei tosiasiassa tee, mutta lainsäätäjältä pitäisi vissiin edellyttää korkeaa moraalia. Sitäkään ei tosiasiassa kukaan tee.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ihme kitinää tuosta lippuhommasta. Eiköhän se ole se ja sama mihin Kiljunen plussapisteensä käyttää. Toinen mahdollisuushan olisi varmaan ollut käyttää niitä plussapisteitä joihinkin jatkolentoihin. Tällä kertaa sitä mahdollisuutta ei kenties ollut, tai sitten plussapisteistä sai parhaan hyödyn kyseisellä tavalla. Ja en ole demari.
Kansanedustajat ovat monessa asiassa toki oma erikoisryhmänsä, mutta ainakaan valtionhallinnon matkustussääntö ei salli työasioissa aikaansaatujen lentopisteiden käyttöä yksityisiin tarkoituksiin. Kansanedustajat ovat tietysti saaneet esim. käyttää taksia ynnä muita kulkuvälineitä vapaasti kotimaassa, mutta se onkin eri asia. Työnantajan maksamista lentomatkoista saatavat bonuspisteet rinnastetaan yksiselitteisesti veronalaiseksi tuloksi, mikäli pinnoja käytetään henkilökohtaisiin tarkoituksiin. En ole ainakaan kuullut että kansanedustajille olisi suotu tässä asiassa jokin erivapaus.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Eniten ihmetyttää vieläkin se että Kiljunen saa itse päättää matkansa kohteet ja aikataulun. Eihän se missään järkevässä organisaatiossa noin mene ellet satu olemaan aivan ylimmässä johdossa. Okei, eduskuntaa tuskin kukaan laskee järkeväksi organisaatioksi mutta silti.

Tämä saa Kiljusen kiukuttelun Niinistölle näkymään taas vähän eri valossa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
1. Maria Guzenina-Richardson (sd.) 95 kertaa = 1 973 euroa
2. Raimo Vistbacka (ps.) 64 = 1 870 euroa
3. Jutta Urpilainen (sd.) 102 = 1 863 euroa
4. Reijo Laitinen (sd.) 59 = 1 613 euroa.
5. Rakel Hiltunen (sd.) 75 = 1 527 euroa.
6. Miapetra Kumpula-Natri (sd.) 70 = 1 498 euroa.
7. Aila Paloniemi (kesk.) 71 = 1 432 euroa
8. Tuula Peltonen (sd.)
9. Susanna Huovinen (sd.)
10. Sampsa Kataja (kok.)

Siinä eduskunnan eniten taksia rallattaneet edustajat. Top10:stä 7 on Demareiden edustajia. Ei ihme jos Niinistöä ja hänen kulukuuriansa vastaan kiukutellaan demareiden piirissä.
 

Ylärima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin no demareilla on samat herrojen elkeet mutta ministeriautoja vähempi käytettävissään kuin hallituspuolueilla. Ja rivi-kokkariedustajat varmaan ajaa omillaan ihan periaatteen vuoksi, yksityisautoilu on niin ihanaa. Ja kepulaiset kotopuolessa landella sama juttu, siellä on homo tai muuten outo jos ei kulje omalla ratsullaan, ja työmaalla eduskunnassa taas ikävöidään boksissa Nervanderinkadulla sinne Tuupovaaran taakse navettaan, mitä asiaa niillä olisi pk-seudulla mihinkään kävelymatkaa kauemmas eduskuntatalosta, kunhan kerran viikossa Rautatieasemalle tai Hel-Vantaalle?
 

scholl

Jäsen
1. Maria Guzenina-Richardson (sd.) 95 kertaa = 1 973 euroa

mikä ajanjakso tuossa on? Kusenina ajoi 1.12.09-31.3.10 välisenä aikana 2649 euron taksilaskun. En ymmärrä tuota eduskunnan taksinkäyttöä muutenkaan. Aina dissataan yksityisauton käyttöä, mutta monta kertaa olisi paljon halvempaa, että eduskunta maksaisi auton parkkitalomaksun kansanedustajan ollessa asioita hoitamassa. Takseilla on jo niin suuret lähtömaksut eli jos käy muutaman kerran asioilla päivän aikana lyhyillä etäisyyksillä niin 50 euroa tulee helposti. Jos samat reissut suorittaisi autolla tai spåralla niin maksu olisi todennäköisesti 10 euroa.

Nyt kun kortti on hyllyllä niin kusenina tuskin jostain Espoosta tulee demarilla töihin, vaan taksilla. Eduskunnan pitäisi ottaa tiukka linja siihen, mikä on työajoa ja mikä ei. Eli siis jos lentelee viikonloppuisin kotipaikkakunnalle tai tulee töihin taksilla niin se pitäisi maksaa itse joka killinki.
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt ovat sitten Demarit tiensä päässä. Vasemmistoliitto on muuttanut nimensä Vasemmistoksi! Nyt Suomessa on vain yksi vasemmistopuolue! Toisaalta eihän SDP ole enää pitkään aikaan ollut todella palkansaajien eikä varsinkaan työntekijöiden puolustaja.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Jotenkin kummastuttaa tämä demarienkin allekirjoittama välikysymys yksityisen sairaalan ja ostopalveluiden puolesta. Tässähän tapauksessa reumahoitoa siirrettään yksityisteltä puolelta julkisen puolen hoitoon, jonka luulisi olevan demarilasien läpi katseltuna näyttävän toivottavalta kehityssuunnalta.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2128583
Jungner aikoo lähteä mukaan sittenkin Demarien puoluesihteeri-kisaan. Onko Jungner Suomen liikenneministeri keväällä 2011...

Mikaelilla ei ole mitään saumaa. Kisaan on nimittäin ilmoittautunut myös todellinen tekijämies, Toukolan Sosialidemokraattisen yhdistyksen puheenjohtaja Lari Kangas. Niille, joille Kangas ei ole vielä tuttu, suosittelen etsimään käsiin dokumenttielokuvan "Täynnä Tarmoa".
 

Viljuri

Jäsen
SDP ajaa vaaleihin vähintäänkin populistisilla, Heinäluoman vetämillä vankkureilla. Olemmeko yhtä vastuuttomia ja tyhmiä kuin kreikkalaiset ja britit, yhtä ylimielisiä kuin venäläiset tai amerikkalaiset tai yhtä kaavoihin ja byrokratiaan kangistuneita kuin ottomaanit ja bysanttilaiset?

Esimerkiksi EU ainakin oli vielä Paavo Lipposen aikaan tärkeä projekti SDP:lle, puolueenakin, Heinäluoman johdossa SDP on ainakin vaalitaktisista syistä siirtynyt populistisille, substanssivapaille sivuraiteille, niille samoille, minne vaununsa ovat jo ajaneen erilaiset äärivasemmistolaiset ja -oikeistolaiset fasistit ja rasistit.

Älyllisesti SDP:n linja on kestämätön. Kulissien takana demarit kertovat, etteivät he oikeasti ole sitä mieltä mitä julkisuuteen sanovat, esimerkiksi eläkekysymyksestä, vaan että sopivalla parranpärinällä estetään arvostelukyvyttömien äänien valuminen Soinille ja Arhinmäelle. Paatti vuotaa, mitä se kertoo paatista?

Jutan, Heinäluoman ja SDP:n retoriikan perusteella he haluavat tarjota Suomelle ja suomalaisille "Kreikan tietä": "lisää verkkosukkia", "työtä tekevät ulkomaalaiset ulos, työtä tekemättömät tilalle", "lisää laittomia lakkoja", "ei finanssijärjestelmän vakauttamiselle", "ei eläkeuudistukselle", ja ylipäätään "vastustamme kaikkea hiemankin tulevaisuuteen kohdistuvia asioita, siis niitäkin, joihin olemme itse olleet myötävaikuttamassa".

Mihin valheellinen mediaviestintä demarit sitten vie, on mielenkiintoinen asia ja kuvannee suomalaisten henkistä tasoa pidemmällekin. Kognitiivinen dissonanssi demarijuttujen ja todellisuuden välillä on kuitenkin sitä luokkaa, että melkoinen onnettomuus koko poliittisen järjestelmän uskottavuudelle seuraa, jos joku oikeasti uskoo saavansa demareilta sitä, mitä nämä suoraan ja epäsuoraan "vihjaavat". Menneisyyteen ei ole paluuta, vuoden 2011 eduskuntavaalit eivät ole vuoden 1906 vaalit, vaikka aina demariviestinnästä (varsinkin ay-pomojen "jutuista") ei selviä edes se seikka, että olisiko se sisällissota edessä vai takanapäin!

Menoja ei voi lisätä rajattomasti, ei varsinkaan, jos maa ehdoin tahdoin yritetään ajaa keskussairaalan geriatriselle osastolle.

Ajattelukykynsä jo aikapäiviä sitten loppuun kuluttaneiden eläkeläisten näkemysten kosiskeleminen, vetoaminen meissä kaikissa elävään tietämättömyyteen ja pelkoon, alimmat yhteiset nimittäjät saavuttava valheellinen viestintä, listaa näyttää kertyvän kuin "Loka" Laitiselle Nova Groupin lounas- ja illallistapaamisia, sikäli mikäli vireillä olevaan rikostutkintaan olisi uskottava.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ensin Heinäluoman populistiselta haiskahtava kommentti työperäisen maahanmuuton tarpeettomuudesta ja nyt demareiden kielteinen kanta Kreikka -lainaan. Toki iso osa tuulipukukansasta (joista moni persujen kannattajia) voi olla helppo saada yhtymään tuohon "Ei me mitään itse asiansa sössinyttä Kreikkaa rahoiteta" -linjaukseen. Eli läpinäkyvää Persuille ensi vaaleissa menevien äänien kalastelua. Tuskin mitään muuta.
 
Viimeksi muokattu:

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä. Olipa syy mikä hyvänsä, niin kunnioitettava päätös, joka kuvastaa arvoja. Kokoomus ja Keskusta tunnetusti kannattavat vastuunsiirtelyn politiikkaa.

Eli mielestäsi siis tästä voidaan vetää johtopäätös, että mikäli demarit olisivat oikeasti päättämässä asiasta, olisivat he kaataneet kreikan tuen?

Ymmärrän, että sinun mielestäsi tämä olisi oikea tapa toimia, mutta onneksi sinä et ole päättämässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös