Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 586 003
  • 12 173

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ensimmäisessä kappaleessa ollaan kovasti tämä tukemista vastaan, mutta toisessa kappaleessa tunnutaan jo vähän puolustelevan.

No eihän kokoomus ole saanut. Eikä tätä kenenkään tarvitse ihmetellä. Kokoomuslaisesta ei ehkä ensimmäinen mielikuva ole mikään kanssaihmisistä välittävä hyväntekijä.

Kokoomuslainen kokee maksavansa veroja niin helvetisti, että hänen ei tarvitse osallistua yhteiskunnan rakentamiseen sen paremmin. Osin ymmärrettävää, mutta kaikki eivät voi samoin ajatella.

Ehkä se Halonen voisi näyttää esimerkkiä ja erota. Olihan viime presidentinvaalit ainakin kolmen kärkiehdokkaan rahoituksen osalta samalaista suhmurointia kuin eduskuntavaalit.
Halosen ero palauttaisi varmaan luottamuksen politiikkaan?

Erotkoot. Minulle ihan yksi ja sama. Urpolaisen voi heittää samaan rahaan. Ei tunnu missään. En minä näitä poliitikkoja rakasta. Samaa ei voi sanoa kaikista JA:n kirjoittajista.
 

msg

Jäsen
Ei minulle ole mitään tarvetta puolustaa Kokoomusta tai muutakaan puoluetta. Näitä mustan valkoiseksi selittäviä on tällä palstalla jo ihan tarpeeksi ilman minuakin.
Toki varaan itselleni oikeuden nauraa ketjun aiheeseen liittyen tälle Kokkolan kaupungin ostamalle Verkkosukka-Jutalle, jonka tekopyhyys on kyllä melkoisen huvittavaa.
 

HemmoP

Jäsen
Muistaako joku muu, että Halosen jommankumman presidenttikampanjan yhteydessä olisi ollut arpajaiset joiden pääpalkintona oli auto. Arvoista kertyi joku 50k€, mutta arpajaisille ei ollut pyydetty lupaa eikä siitä maksettu veroja, myös palkintona ollut auto jäi jakamatta ??

Yritin etsiskellä tukea muistikuvalle mutten tietty löytänyt(edes normi anti demari prokok ja päinvastoin sivuilta)
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Jutta Urpilainen on arvioituakin pahempi riippakivi demareille.

Luulisi että feministit olisivat vaatimassa Urpilaista pois poliitikasta välittömästi, sen verran surkean kuvan suomalaisten naisten ajattelukyvystä tämä Jutta jättää.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Enpä voi kuin entistä huvittuneempana seurata Juttiksen logiikkaa.

Ensin koiranpentukatse silmissään tilittää medialle (lue: tuulipukukansalle; paljolti perssuomalaisiin loikanneille äänestäjille ja nukkuvan puolueen edustajille), että demarit ovat valmiita kieltämään myös ay-tuen. Sitten äänestetäänkin puolueena eduskunnassa tyhjää, kun olisi puheiden lunastamisen aika.

Tuon nyt pitäisi avata naiivimmankin demarin silmät siitä, ettei SDP ole tässä mikään moraalin puolestapuhuja vaan opposition kapinen rakkikoira. Toki sen pitää pääoppositiopuolueena viimeksi mainittu tiettyyn rajaan saakka ollakin, mutta kun annetaan samaan aikaan ymmärtää, että oma pesä heillä olisi putipuhdas ja tässä nyt ollaan muka vain moraalin asialla...

Vasemmistoliitolle (jyväskyläläistä ay-änkyrää M. Kangasta lukuunottamatta) sen sijaan hatunnosto. Kirpaisisi heitä todella syvältä, jos ay-tuki kiellettäisiin, mutta niinpä vaan äänestivät asian puolesta.

Hienoa, että politiikka on taas politiikkaa! Vaikka olen erittäin kaukana vasemmistoliitosta, arvostan suoraselkäisyyttä. En panisi pahitteeksi, vaikka Arhinmäen joukot laskisivat edelleen Juttiksen puolueen kannatusta.

Toki oli myös taustalla hyvin junailtu, että äänestykseen saatiin juuri kristillisten esitys, eipä sillä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tuskinpa näistä poliittisille ehdokkaille annetuista säätiötuista tulee kummempia tuomioita. Omia sääntöjäänhän nämä säätiöt ovat rikkoneet, ja sitä kautta yhdistyslakia. Mutta ovatko tehneet mitään, mikä olisi laissa säädetty rangaistavaksi? Kiinnostaako esim urheiluopistosäätiön tai Nuortensäätiön tuet juridisesti lopulta muuta kuin verottajaa? Joku asiantunteva voisi valaista asiaa.
Demarit erityisesti tulevat pääsemään kuin koira veräjästä, koska urheiluopistosäätiön johdossahan on Lipponen, eikä hänen eronsa vaikuttaisi yhtään mitään mihinkään. Halosta ei tietenkään media vaadi eroamaan, vaikka kyseenalaista tukea vastaanottikin. Kritiikin kärki osunee Keskustaan, mutta kanki-Kaikkosen erottua ei liene enään lisäseuraamuksia olevan tulossa.
Sinällään en ymmärrä miksi nämä säätiöt, jotka on osaltaan perustettu puolueiden tukemista varten, eivät ole asiaa säännöissään maininneet. Tällöinhän ei olisi tullut mitään ongelmaa.
Itse en myöskään ymmärrä miksei Halosta vaadita eroamaan. Vaikka mahdollisuus päästä hänestä eroon onkin pieni, niin kyllä sitä voisi ainakin kokeilla.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tämä on vähän ristiriidassa sen kanssa, että melkein kaikissa nettigallupeissa kansa vaatii Vanhansen eroa. Kertooko tämä sitten puolestaan enemmänkin siitä, että netissä se "äänestys-nappulan" painaminen on helpompaa kuin sitten oikeissa vaaleissa uurnalle raahautuminen toteuttamaan sitä todellista kansantahtoa.
Yksi teoria on tietenkin sekin, että nettigallupeihin osallistuisivat lähinnä penskat, idiootit tai muuten vaan ihmisryhmät jotka eivät edusta edustavaa otosta kansasta. Veikkaan että Idos-Ilkka tai BB-Pamela olisivat nettigallupissa selvästi Vanhas Masaa suositumpia vaihtoehtoja.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Isä Mitron mielestä Jeesuskin oli demari:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009100810385228_uu.shtml

Onhan sitä Kristoffer Kolumbustakin demariksi sanottu...

No, ajoi kapitalismin pois temppelistä ja selvästi tuki progressiivisen verotuksen ajatusta (parempia ne jotka vähästään antavat jne.), lisäksi puuttui häikäilemättömästi markkinamekanismiin luomalla viidestä leivästä ja kahdesta kalasta ILMAISEN aterian tuhansille ja muutti vettä viiniksi häiriten viinintuottajien elinkeinoa ja voiton tuottoa. Mieshän oli tulipunainen sosialisti eikä mikään haalea demari!
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jeesus ei myöskään maksanut veroja ja eleli pelkällä viinillä tekemättä päivääkään oikeita töitä, joten Isä Mitro taitaa olla oikeassa.
 

msg

Jäsen
Jeesus oli scholl?

Jaa että ihan yrittäjämiehiä? Sitten se olisi kyllä ennemmin porvari. No saattoihan se sille tusinan kundin posselle jotain liksaa maksaa. Taisi olla oman aikansa Sarasvuo?
Löydä sisäinen sankarisi ja anna ristiinnaulita itsesi...

No kaiken kaikkiaan Mitrolta aikamoinen sammakko, joka varmaan saa Paasitornin väen huokailemaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
No, ajoi kapitalismin pois temppelistä ja selvästi tuki progressiivisen verotuksen ajatusta (parempia ne jotka vähästään antavat jne.), lisäksi puuttui häikäilemättömästi markkinamekanismiin luomalla viidestä leivästä ja kahdesta kalasta ILMAISEN aterian tuhansille ja muutti vettä viiniksi häiriten viinintuottajien elinkeinoa ja voiton tuottoa. Mieshän oli tulipunainen sosialisti eikä mikään haalea demari!
Roomalaisten kolikoissa oli keisarin kuva. "Antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu", totesi Jeesus kolikkoa katsoessaan. Nasaretin mies ei ollut rahan perään, ja muitakin hän kehotti keräämään rikkauksia lähinnä tuonpuoleiseen. Tässä suhteessa Jeesus ei ollut sen enempää porvari kuin demarikaan. Demareillekin raha maistuu kuin talkkunavelli vajakille, varsinkin jos se on ahkerammilta lähimmäisiltä tulonsiirroilla tai muilla järjestelyillä nyhdettyä kapitaalia.

Jeesuksen viisi leipää ja kaksi kalaa -ateria tuhansille on kyllä selkeää oppositiosta heitettyä demariproggista. Ei Jeesuskaan miettinyt mistä leivät ja kalat tempaistaan budjettiin, ne vaan ilmestyivät jostakin. Sitä vastoin kommunistisessa järjestelmässä viidellä leivällä ja kahdella kalalla Jeesus ei olisi ruokinnut ainuttakaan sielua. Tuollaiset ruokatarpeet olisi viety junalla Moskovaan parempien toverien pöytiin.

Veden viiniksi muuttaminen on kyllä radikaali markkinahäiriköinti suunnitelmatalouden periaatteita kunnioittaen, siinä olen ehdottomasti samaa mieltä. Kuin joen virtaussuunnan muuttaminen vanhaan kunnon neuvostohenkeen.

"Ota vuoteesi ja käy", kuului muuan Jeesuksen tunnetuista sloganeista. Jeesuksen tapana oli parantaa sairaita ihmeteoillaan. Demaritkin haluaisivat mielellään parantaa sairaita, ja ennen muuta julkisen sairaanhoidon kautta. Siellä tarvitaankin ihmetekoja, jos julkisen terveydenhuollon tehokkuusluvuilla ja lähivuosina käytössä olevilla rahallisilla resursseilla synnytetään lapset, parannetaan sairaat ja hoidetaan vanhukset entiseen tapaan. Tässä kohdassa Jeesuksen mahdollinen demarius on hieman epäselvää, paremminkin demarien pitäisi olla Jeesuksia.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jeesus oli scholl?

Ymmärrän että olet tässä hämilläsi, vasemmistoon kallella olevilla ihmisillä on usein vaikeata ymmärtää että yrittäjyys on hyvin usein paljon rankempaa duunia kuin duunareiden 8-16 palkkatyö.

Vasemmistolle kun yrittäjyys on sama kuin mersulla ajelu ja golffin peluu, työpaikathan syntyvät valtion toimesta.

Jeesus todennäköisti sosialisoi joltain paikalliselta kalastajalta kalat ja maanviljelijältä leivät, sen jälkeen määräsi maaherran nostamaan rikkaiden veroja, asetti alhaisen kattohinnan kalastajan ja viljelijän tuotteille ja osti verorahoilla safkat kaikille ilman että heidän tarvitsi tehdä yhtään työtä elantonsa eteen.

Jos Jeesus olisi elossa niin hän voisi syyttää demareita plagioinnista.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ymmärrän että olet tässä hämilläsi, vasemmistoon kallella olevilla ihmisillä on usein vaikeata ymmärtää että yrittäjyys on hyvin usein paljon rankempaa duunia kuin duunareiden 8-16 palkkatyö.

Mitä höpäjät? Jeesuksen konsulttifirma on osoittautunut loistavaksi bisnekseksi joka kasvattanut kakkua ja luonut työpaikkoja jo pari tuhatta vuotta. Et viitsisi halventaa yrittäjiä vertaamalla heitä scholliin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Mitä höpäjät? Jeesuksen konsulttifirma on osoittautunut loistavaksi bisnekseksi joka kasvattanut kakkua ja luonut työpaikkoja jo pari tuhatta vuotta. Et viitsisi halventaa yrittäjiä vertaamalla heitä scholliin.

Ihan mielenkiinnosta, mitä tiedät nimimerkki Scholin yrittäjätoiminnasta? Onko hän kertonut täällä siitä tarkemmin?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ihan mielenkiinnosta, mitä tiedät nimimerkki Scholin yrittäjätoiminnasta? Onko hän kertonut täällä siitä tarkemmin?

Totta puhuen, trollauksen lisäksi en juuri tiedä schollin harrastuksista (ja jättääkö tuon intensiteetin trollaus edes mitään ylimääräistä aikaa?) - jotenkin kuvittelisin työnteon kuitenkin olevan sopimaton tuohon metroseksuaaliseen, degeneroituneeseen perityn rahan imagoon. Jos kerrot hänen olevan rehellinen maatalousyrittäjä Iisalamelta niin aivan hyvä, mutta ei se kyllä käsitystäni muuta mihinkään. Ja miksi edes puhut schollista kun piti puhua Jeesuksesta? Scholli on trolli, ei Jeesus.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olipa oikein hauska juttu.

Lipponen on tainnut omat saumansa pilata Venäläisten kaasuputki lobbaajana, tosin en osaa arvioida että onko niitä tsäänssejä niin ollutkaan.
 

Viljuri

Jäsen
Tarja Halonen EU-presidentiksi ? / IS

Uutisesta kannattaa huomioida sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi vastoin hallituksen yksimielistä kantaa nimitetyn henkilön puolison puoluekanta.

Ritva Viljasen puoliso on muutoinkin heittänyt suoranaisia "pellehyppyjä" presidentti-instituution ympärillä siihen malliin, että ansaitsi lehdistössä julkisen käsittelyn hyvin sisäisesti "ristiriitaisista" lausunnoistaan tasavallan presidentin asemaa koskien ante ja post Tarja Halosen vallinnan tasavallan presidentiksi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Hieman ennenaikaisia mielikuvaharjoituksia nämä, mutta asialla on toki viihteellinen puolensa. Vähän sama kuin fundeeraisin paljonkohan albiinokarhun taljasta menisi postimaksuja ja muita kulunkeja johonkin päin lähetettäessä jos möisin sellaisen eBayssa. Taljaa en tosin ole laittanut taljaa vielä myyntiin, sillä otuskin on vielä kohtaamatta ja ennen muuta kaatamatta. Metsämiesten keskuudessa pidetään kuitenkin varmana tietona että karhu kuuluu demareille.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Uutisesta kannattaa huomioida sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi vastoin hallituksen yksimielistä kantaa nimitetyn henkilön puolison puoluekanta.

Mielenkiintoista. Enpä nimittäin osannut yhdistää henkilöitä edes sukunimen perusteella. Hieman selittää, että viime viikon luennolla käsiteltäessä valtioneuvoston ja tasavallan presidentin toimivallanjakoa, mainitsi kyseinen henkilö, että viimeisimmät selvät poikkeukset presidentin toiminnassa vastoin valtioneuvoston kantaa, ovat ajalta ennen uuden perustuslain voimaantulemista. Eli siis, että nykyinen istuva presidentti olisi kiltisti noudattanut parlamentarismin periaateetta presidentin virassaan. :) Piti kyllä mainita tuosta kansliapäällikön nimityksestä, mutta enpä sitten vaivaantunut.. Olisi pitänyt!
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Perinteinen Demari-siipi alkaa nyt tosissaan haastamaan Urpilaisen unelmahöttöcityvihreä -linjaa, aika kauan näitä avauksia on saatu odottaa mutta ilmeisesti nyt alkaa äänenpainot kovenemaan.

Metalliliitto:

Metallin oma poliittinen ohjelma linjaa punaisena lankana paluuta juurille, työn puolueeksi.

- Vähemmän kansalaispalkkaa, enemmän työtä, Aalto linjaa.


http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/10/986196
 

Fordél

Jäsen
Kuinkahan kauan ne jaksaa demareissa tätä Urpilaista katella?

Kyllä pitäisi puheenjohtajan osata vaikka hieman eri sanoin vastata kun kysytään. Aivan kuten toimittaja joka yrittää lypsää samaa asiaa, mutta hieman eri tavalla joka kerta.

eilisestä Ykkösaamusta (Youtube)

En tiedä kuinka kauan jaksavat katella, mutta kyllä toimittajan olisi jo toisella kertaa pitänyt tajuta, että muuta vastausta tuohon kysymykseen ei tule.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös