Voi olla, että Kalliomäki 'pelaa' näillä ajatuksillaan julkisuuspeliä löyhästi Erkki Tuomiojaan assosioituvaa oppositio- ja kumousklikkiä vastaan, mutta demareiden ja ay-puolen olisi myös realistisestikin analysoitava tilannetta, eikä pohjata näkemyksiään pelkästään vain tunkkaiseen propagandaan ja mitä epärealistisempaan toiveajatteluun.
Jos SAK ja demarit todella haluavat tehdä yhteistyötä ja kompromisseja perussuomalaisten ja sekä vasemmistoliiton että vihreiden työtä vieroksuvien toimijoiden kanssa, niin toivotan menestystä valitulle linjalle!
Kuitenkin myös siihen, että meillä ei ole kiveen lyötyjä 'blokkeja', tuottaa lähes välttämättömäksi katsottavia vahvuuksia Suomen kaltaiselle pienelle ja syrjäiselle maalle. Läpi koko elämänsä muiden tekemästä työstä eläneille puuhasteleville 'opiskelija-aktiiveille' ja toimittaja-, kansalaisjärjestö- ja puoluekaadereille asia ei tietysti avaudu näin, oma etu on aina oma etu ja yleinen etu on vasta toinen, puhumattakaan moraalista.
Lisäyksenä toteaisin tähän, että vihreiden kannatuksen 'patoamista' ei tarvitse vakiintuneiden puolueiden aktiivisesti harjoittaa, se syntyy liikkeen ryhmädynamiikasta itsestään. Varsinkin olen huvittunut näistä 'punavihreistä' kaavailuista, jotka merkitsisivät vihreiden kannatuksen puoliutumista, eikä toisaalta kokonaisuutenakaan mahdollinen punavihreä koalitio keräisi yhtään nykyistä enempää äänestäjiä, sen verran paljon 'puisto-osaston' liberaaleja odottaisi uutta kotiaan tuossa tilanteessa.
Toisena lisäyksenä toteaisin palstaveli mjr:n viestiin viitaten tähän, että Fagerholmia olisin äänestänyt aseveliakselin mukaisesti enemmin kuin Kekkosta. Se mitä sitten 1960-luvun loppupuolella alkoi tapahtua, on aivan toinen asia.