Mainos

Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 551 147
  • 12 095

rpeez

Jäsen
Silloin kun minä olen lähettänyt omille alaisilleni sähköpostia iltaisin tai vaikka öiseen aikaan, niin en ole tietenkään ikinä odottanut, että viestejäni luetaan ennen seuraavaa työpäivää. Tai ei niitä välttämättä lueta edes silloinkaan, meilit luetaan silloin kun niitä ehditään lukea. Jos on oikeasti kiire tavoittaa joku - siis työajalla - niin silloin soitan tai otan yhteyden pikaviestimellä. Sellaista taas en tee koskaan duuniajan ulkopuolella, ellei kyseessä ole likimain elämän ja kuoleman kysymys, siis työntekijän itsensä kannalta. Pakkohan tuossa on harkintaa voida käyttää, eikä kukaan täysijärkinen esimies suotta häiritse alaisiaan työajan ulkopuolella.
Juuri näin, vastaava periaate oli minunkin työpaikalla.
Jos työntekijöitä kiusataan isommin määrin stressiä aiheuttaen tärkeillä viesteillä työajan ulkopuolella vastausta vaatien, oikea ratkaisu on laittaa työpaikan asiat kuntoon eikä korjata oiretta.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä se vaan valitettavasti ongelma on ja asiaa on tästä syystä pohdittu myös EU-tasolla. Mäkysen perustelut on sitä itseään mutta aihe ihan oikea.

Se, että meilejä kilahtelee puhelimeen vapaa-ajalla hankaloittaa työstä irtautumista. Samoin myös työntekijä helposti kokee, että viesteihin oletetaan myös vastattavan työajan ulkopuolella. Jos haluaa sähköposteja välttämättä illalla/viikonloppuna lähettää niin ne voi ajastaa lähtemään esimerkiksi aamulla.

On myös hyvä muistaa, että vaikket sinä koe jotain häiritsevänä voi moni muu kokea. Se, että työntekijällä on riittävät mahdollisuudet irtautua työstä vapaa-ajallaan on yksiselitteisesti työnantajan vastuulla.

Mites ratkaisisit asian työpaikalla, jossa ollaan vuorotöissä ja esimies laittaa tiedotteen 100:lle alaiselleen? Katsoo vuorokalenterista koska jokainen on vapaalla ja lomalla erikseen, että voi laittaa yhden mailin kenttään? Melkoiseksi menisi hommat...
 
Hankalahan tuollaisia on kieltää ja tuskin kenellekkään tiedotteet varsinainen ongelma. Tai ylipäänsä muukaan ns välttämätön toiminta, mutta aika monessa yrityksessä käydään sitä viestin vaihtoa vaikka kuinka paljon vielä iltaisella vaikka asian voisi aivan hyvin hoitaa seuraavana päivänä. Tuo johtaa osalla ihmisistä siihen, että työasiat on jatkuvasti mielessä, eikä vapaa ajallaan pääse "irti" töistä (aika iso osa suomalaisista taisi lomallaankin lukea jatkuvasti työsähköposteja). Joillekin tuo ei ole ongelma, mutta osalle on ja työntekijöille voi helposti tulla tunne, että halutakseen edetä urallaan, saadakseen palkankorotuksen jne noin on toimittava koska muutkin tekee niin.

Koko ongelmahan oikeastaan ratkeaisi sillä kun jokainen esihenkilö ja johtaja miettisi oma toimintaansa ja pitäisi huolen, että jokainen alainen todella ymmärtää sen ettei heidän odoteta lukevan tai vastaavan sähköposteihin työaikansa ulkopuolella, eikä se heikennä kenenkään tulevaisuuden mahdollisuuksia. Aika usein esihenkilöt kertovat keskusteluissa, etteivät oleta kenenkään tekevän niin mutta niillä alaisilla voi olla eri käsitys.

Olisi suotavaa ylipäänsä muistaa, että tämä ihan oikeasti vaikuttaa ihmisten kuormitukseen ja on oikea ongelma jonka ratkaisua on mietitty monessa maassa. Paikallisesti tai työnantaja vetoisesti näitä ei yleisellä tasolla olla saatu nähtävästi ratkottua. Lainsäädäntö on tietenkin sinänsä tämmöiseen huono ratkaisua mutta jotenkin tätäkin asiaa (sekä esimerkiksi palkattomien ylitöiden poistamista ) pitäisi yhteiskunnassa pystyä edistämään. Ihmisten työuupumus kun on myös yhteiskunnan ongelma.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Miksi ihmeessä teet töitä iltaisin ja öisin ellet sitten ole vuorotyöläisenä ilta/yövuorossa?
Käytän vapauttani tehdä joskus töitä silloin, kun se on minulle sopivaa. Vastaavasti hoidan toisinaan omia asioitani silloin, kun on ns. tavanomainen työaika. Työaikani joustaa joka suuntaan, ja lähinnä vain tuloksilla on merkitystä, ei töiden aloitus- ja lopetusajoilla. Palaverit ja sen sellaiset ovat tietysti silloin ja siellä kuin sovitaan. Teen aika lailla hybridityötä, joskus työkentelen useinkin toimistolla, mutta paljon myös kotoa tai mökiltä käsin, tai muualta. Moni kollegani ja useat saman tyyppisissä hommissa olevat tuttuni toimivat jokseenkin tuohon tyyliin.

Yllä kuvaamani työskentelymalli on enemmän tai vähemmän tuttu yhä useammille asiantuntijatyötä tekevälle. Tällainen hybridityö joustavine työaikoineen on yleistynyt varsinkin pandemia-ajan myötä.
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Millä aloilla velvoitetaan hoitamaan työasioita työajan ulkopuolella ja minkälaisia asioita nämä ovat? Kiinostaa ihan oikeasti tietää koska jotenkin en nää sellaista tilannetta jossa työnantaja soittaa/laittaa meilin/viestin ja tähän vastaamatta jättämisellä voisi olla vaikutusta työsuhteeseen. Pois lukien tietenkin ihmiset joilla ei ole työaikaa eli johtoporras.
Esimerkiksi logistiikan ja kaupan alalla tämä on varsin yleistä.
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mites ratkaisisit asian työpaikalla, jossa ollaan vuorotöissä ja esimies laittaa tiedotteen 100:lle alaiselleen? Katsoo vuorokalenterista koska jokainen on vapaalla ja lomalla erikseen, että voi laittaa yhden mailin kenttään? Melkoiseksi menisi hommat...
Eiköhän Euroopassa ole noihin kehitetty jo ratkaisuja ja katsotaan miten siellä on ko. tilanteet ratkaistu ja kehitetään omaa mallia sen pohjalle.
Kaikkeen on kyllä ratkaisu, erikoista kyllä miten tämä kerää muutosvastarintaa tässä määrin vaikka tämä auttaa varmasti tuhansia ihmisiä Suomessakin erottamaan työn ja vapaa-ajan helpommin toisistaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos pääkoppa ei kestä iltamaileja, niin tuskin se kestää mitään muutakaan rutiineista poikkeavaa. Ehkä silloin kannatta hakeutua alalle jossa viestintä tapahtuu vaikka savumerkein.

Ehkä sinun ei kuitenkaan kannattaisi ihan noin alentavin sanankääntein vähätellä asiaa, joka on aivan keskeisesti todettu asiantuntijatyön kuormittavuustekijä. Vaikka se ei juuri sinua juuri tässä iässä ja juuri tässä elämäntilanteessa tuntuisikaan kuormittavan.

Hyi olkoon mikä asenne.

Toinen asia on, tarvitaanko lainsäädäntöä asiassa. Kohtalaisen moni EU-maa on katsonut tarvittavan.
 
Jeffrey

Jäsen
Yleisesti ottaen toivoisin yleisen keskustelun korostavan ihmisten vastuita ja mahdollisuuksia, eikä niinkään oikeuksia. Toki ihmisten oikeudet ovat liberalismin kulmakivi, mutta sen korostaminen vie keskustelua osin sivuraiteille ja toisaalta mahdollistaa myös väärinkäytöksiä joissain tapauksissa.

Tämä SDPn ehdotus on vuorineuvos keskustelun tapaan raikas tuulahdus patruunataloudesta. Patruunatalouden aikaan oli ominaista, että työaika oli sama kuin esimiehen työaika ja töistä sai lähteä vasta sitten kun esimies oli lähtenyt. Tämä Mäkysen ehdotus johtaisi juuri tämänkaltaiseen liikehdintään ja olisi vastaan nyt modernia liikettä sille että töitä voi tehdä melkeinpä milloin vain ja melkeinpä missä vain.

Toki uudistuminen tuo aina kipukohtia, jotka tulisi ratkaista. Silti se, että pääministeripuolue on vanhoollisiin arvoihin päin ja haluaisi lailla rajoittaa maailman luonnollista kehittymistä on vähän hurjaa. Digitalisaatio on meille tullut jäädäkseen, eikä sitä voi lakisääteisesti rajoittaa. Toki johtamisfilosofioiden ja prosessien tulee kehittyä sen myötä. Tämä etenkin julkisella puolella, jossa vasta nyt otetaan sellaisia digitalisaation tuomia prosesseja käyttöön joita yksityisellä puolella käyttöönotettiin 90-luvulla. Tämä siis myös Suomessa.

Myös itseään voi johtaa. Itse esimerkiksi olen johtanut sillä tavalla, että työsähköpostit tai Teams viestit eivät tule puhelimeen läpi arki 18.00 jälkeen tai enne kello 09.00, ja ohjeistanut tärkeimpiä pihvinpitäjiä lähettämään tekstiviestin jos on pakko saada kiinni sen jälkeen.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Silloin kun minä olen lähettänyt omille alaisilleni sähköpostia iltaisin tai vaikka öiseen aikaan, niin en ole tietenkään ikinä odottanut, että viestejäni luetaan ennen seuraavaa työpäivää. Tai ei niitä välttämättä lueta edes silloinkaan, meilit luetaan silloin kun niitä ehditään lukea. Jos on oikeasti kiire tavoittaa joku - siis työajalla - niin silloin soitan tai otan yhteyden pikaviestimellä. Sellaista taas en tee koskaan duuniajan ulkopuolella, ellei kyseessä ole likimain elämän ja kuoleman kysymys, siis työntekijän itsensä kannalta. Pakkohan tuossa on harkintaa voida käyttää, eikä kukaan täysijärkinen esimies suotta häiritse alaisiaan työajan ulkopuolella.

Jos katsoo johtamistutkimusta, erilaisia työhyvinvointitutkimuksia ja vaikkapa asiantuntijatyön työuupumuksen määrää, valitettavasti näitä ei-täysjärkisiä esihenkilöitä riittää. Meikäläisessä johtamisessa on kovin paljon tekemistä - ja työelämän muuttuminen tuo lisähaastetta erityisesti ajanhallinnassa.

Sinänsä se, että lähettää iltaisin tai öiseen aikaan viestejä - vaikka sitten korostaen ettei tarvitse vastata tai lukea - on vastaanottajalle yllättävän merkittävä kuormittavuustekijä sekin. Kannattaa käyttää moista tapaa todella harkiten, vaikka toimisikin kuvaamallasi tapaa bona fide.

Tämä näin työajattomana johtamistyötä parisenkymmentä vuotta päätoimena tehneenä. Siinä on vähintään oppinut sen, että tieto- ja asiantuntijatyössäkin alaiset ovat erilaisia ja kuormittuvat eri asioista.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Yleisesti ottaen toivoisin yleisen keskustelun korostavan ihmisten vastuita ja mahdollisuuksia, eikä niinkään oikeuksia. Toki ihmisten oikeudet ovat liberalismin kulmakivi, mutta sen korostaminen vie keskustelua osin sivuraiteille ja toisaalta mahdollistaa myös väärinkäytöksiä joissain tapauksissa.
Oikeus johonkin ja oikeus olla vapaa jostakin. Nehän ne ovat liberalismin ydintä, miten noita tasapainotetaan. Ranskassa uskonnonvapaus tarkoittaa vapautta uskonnosta ihan yhtä paljon kuin vapautta valita oman uskontonsa. Tuon kautta on sitten julkisissa kouluissa kierretty ristejä, hijabeja tai muita uskonnollisia symboleja. Samoin ajatus siitä että työntekijäll on oikeus olla vastaamatta viesteihin työnantajalta työajan ulkopuolella on lähtenyt Ranskasta.

Sinällään kansalaisvelvollisuudet yms. ovat hieman eriskummallisia ajatuksia liberaaleille kun ei oikeuksista voi johtaa velvollisuuksia kansalaisille. Vastuu siitä että työskentelee Valtion hyväksi tai kyselemättä suostuu siihen että poliisi suorittaa tarkan etsinnän yksittäiseen henkilöön. Mitä virkaa on oikeuksilla jos niitä ei sovi käyttää koska muuten häiritsee muiden toimintaa?

SDP nyt taitaa olla aika kaukana talousliberaalista ja yksilönvapauksia korostavasta ajattelusta, eli sinällään ei ole liity puolueeseen.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Samoin ajatus siitä että työntekijäll on oikeus olla vastaamatta viesteihin työnantajalta työajan ulkopuolella on lähtenyt Ranskasta.
Tässäpä tämä lienee. Tottakai työntekijällä on oikeus olla vastaamatta viesteihin työajan ulkopuolella. Onko tällaista ollut edes Suomessa nyt? Siis, että työntekijän pitäisi vasta viesteihin.

Henkilökohtaisesti en seuraa vapaa-ajallani sähköposteja ja vaikka tekstiviestit voi jättää omaan arvoonsa. Puheluihinkin osaan olla vastaamatta, jos siltä tuntuu. Toki ovelle ei olle tultu, mutta tietty senkin voi jättää avaamatta halutessaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos katsoo johtamistutkimusta, erilaisia työhyvinvointitutkimuksia ja vaikkapa asiantuntijatyön työuupumuksen määrää, valitettavasti näitä ei-täysjärkisiä esihenkilöitä riittää. Meikäläisessä johtamisessa on kovin paljon tekemistä - ja työelämän muuttuminen tuo lisähaastetta erityisesti ajanhallinnassa.

Sinänsä se, että lähettää iltaisin tai öiseen aikaan viestejä - vaikka sitten korostaen ettei tarvitse vastata tai lukea - on vastaanottajalle yllättävän merkittävä kuormittavuustekijä sekin. Kannattaa käyttää moista tapaa todella harkiten, vaikka toimisikin kuvaamallasi tapaa bona fide.

Tämä näin työajattomana johtamistyötä parisenkymmentä vuotta päätoimena tehneenä. Siinä on vähintään oppinut sen, että tieto- ja asiantuntijatyössäkin alaiset ovat erilaisia ja kuormittuvat eri asioista.
Olen melko lailla samaa mieltä kanssasi. Työhyvinvoinnin ongelmat ja työuupumuksen syyt ovat tietysti moninaisia, samoin niiden juurisyyt. Ongelmien syntyminen ei välttämättä ole esimiehistä lähtöisin, mutta jos ongelmiin ei puututa, tai puututaan väärällä tavalla, niin sitten on esimieskerroskin tuonut vähintään mausteensa soppaan. Ja jos sanotaan kauniisti, niin esimiesten henkilöjohtamistaidoissa on tuntuvia eroja.

Jos nyt muistelen, niin omat viestini kollegoille tai tiimin/yksikön/firman alaisille ovat olleet normituntien ulkopuolella lähinnä tavanomaista työnkulkua, sellaista jota tiedetään odottaa. Tehtävät jaetaan ja toisten töiden perään kysellään sitten työaikana naamatusten tai videopalaverissa/puhelimessa. Minkäänlaiseen henkilökohtaisen palautteen antamiseen sähköposti ei oikein sovellu oikein työaikanakaan, saati sitten sen ulkopuolella. Olen tuollaisestakin touhusta kuullut.

Minulla oli joskus rapiat 10 vuotta sitten esimies, joka lähetti iltaisin sähköposteja, joissa saattoi olla action pointteja mallia asap ja mitä lie. Kerran oli tullut iltayhdeksän jälkeen (satuin huomaamaan) pyyntö tehdä jokin juttu seuraavan aamupäivän aikana, ja vielä sellainen, johon melkein tuo aamupäivä meneekin. Jäin vaan ihmettelemään, että miksei tyyppi olisi soittanut tai viestitellyt vaikka aamulla, koska olimme koko ajan molemmat tavoitettavissa. Eipä tuossa mitään, mutta ymmärrän erittäin hyvin, jos joku olisi ahdistunut pahasti, ja tökeröltä tuo vaikutti minustakin. Joo, kemiamme eivät oikein muutenkaan kohdanneet, mutta vuosien varrella kaikille tulee tietysti monenlaista vastaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF
Esimerkiksi logistiikan ja kaupan alalla tämä on varsin yleistä.
Minkälaisia asioita nämä ovat ja mikä ko. aloilla velvoittaa vastaamaan työajan ulkopuolella työnantajan yhteydenottoon? Puoliso ollut 10v kaupan alalla ja ainoat yhteydenotot työajan ulkopuolella ovat olleet tiedusteluita halukkuudesta vuoronvaihtoon joka mielestäni on täysin ok, kun mikään pakko ei tietenkään ole suostua vaihtamaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tässäpä tämä lienee. Tottakai työntekijällä on oikeus olla vastaamatta viesteihin työajan ulkopuolella. Onko tällaista ollut edes Suomessa nyt? Siis, että työntekijän pitäisi vasta viesteihin.

Henkilökohtaisesti en seuraa vapaa-ajallani sähköposteja ja vaikka tekstiviestit voi jättää omaan arvoonsa. Puheluihinkin osaan olla vastaamatta, jos siltä tuntuu. Toki ovelle ei olle tultu, mutta tietty senkin voi jättää avaamatta halutessaan.
Jotain paskoja pomoja on, mutta taitaa olla yleisesti tilanne, että niihin viesteihin ei tarvitse vastata jos ei halua. Jotkut toki lomillaankin tekevät töitä enkä sitä lähtisi kieltämään.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kai se on yleisempää, että kollegat tai alaiset soittelevat lomalaiselle; jotain kysyäkseen tai tarkistaakseen. Pomot selvästi harvemmin, en muista ovatko koskaan.
Minulle ainakin on soiteltu, enkä ole moisesta pahastunut, korkeintaan hiljaa ihmetellyt.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Siis onko oikeasti jossain demokraattisessa oikeusvaltiossa voimassa laki joka kieltää työsähköpostit iltaisin ja viikonloppuisin?
Itselläni ei ole työaikoja, voin olla päivällä golfaamassa ja tehdä illalla töitä, lähettää jonkun mailinkin (hui, kauheaa). En odota kenenkään vastaavan niihin ennen kuin on itse töissä. Sama toistepäin. Jos joku lähettää viestiä illalla, vastaan jos huvittaa, silloin kuin huvittaa tai en vastaa ollenkaan. Ihan oma valinta.

Voitaisko vielä säätää laki, joka määrittelee minkä ajan puitteissa pitää vastata ja myös vastaamatta jättäminen olisi rikos.
Meillä on kyllä asiat todella hyvin, jos tästä saa ongelman. Jos pääkoppa ei kestä iltamaileja, niin tuskin se kestää mitään muutakaan rutiineista poikkeavaa. Ehkä silloin kannatta hakeutua alalle jossa viestintä tapahtuu vaikka savumerkein.
Ennen kaikkea tälle sähköposteilulle on säädettävä vero, ja mielellään hyvin jyrkällä progressiolla. Silleen, että vain tuilla on mahdollisuus välttää se.

Jos markan/euronkaan on elämässään yrittänyt tienata, verolle joutuu, vaikkei omistaisi edes tietokonetta. Muutenhan vuorineuvokset taas vievät meitä poloisia 6-0.

Oho, kaappasiko puolueen johto tilini...

----------

Vakavemmin sanottuna huoli on aiheellinen, mutta ratkaisumalli taas kaipuuta yhden totuuden järjestelmään. Kannattaisiko demarien nyt vaihtaa luottoratsun paikka oikeasti vähän "talousneroa" ajattelevammalle?
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Esimerkiksi logistiikan ja kaupan alalla tämä on varsin yleistä.
Annatko ihan oikeita esimerkkejä yrityksistä ettei mene paskanjauhamiseksi. Olen itse tehnyt kaupan alalla töitä, myös logistiikan parissa, useammassa yrityksessä ja useamman yrityksen kanssa vuosikymmeniä enkä moiseen velvoitteeseen ole törmännyt missään.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ehkä sinun ei kuitenkaan kannattaisi ihan noin alentavin sanankääntein vähätellä asiaa, joka on aivan keskeisesti todettu asiantuntijatyön kuormittavuustekijä. Vaikka se ei juuri sinua juuri tässä iässä ja juuri tässä elämäntilanteessa tuntuisikaan kuormittavan.
En edelleenkään ymmärrä miksi tehdä ongelma asiasta jonka käyttö on itse päätettävissä, kun puhutaan työsähköpostista. Nimensä mukaisesti se on tarkoitettu työkäyttöön eikä työnantaja voi nykyiselläkään lainsäädännöllä edellyttää työntekoa omalla ajalla. Ja jos sen mailien kilahtelun luuriin kokee ahdistavaksi, niin siitä saa kyllä ilmoitukset pois päältä tai jos on oikein erityisen herkkä, niin poistaa ne sähköpostit kokonaan pois laitteesta.
 
Olen sinällään samaa mieltä, että vapaa-ajalla ei pitäisi joutua tilanteeseen jossa pitää vastata sähköpostiin ASAP jos se on lähtenyt Suomen aikaa vaikka kello kahdelta jostain Kaliforniasta. Eikä Suomessa taida olla tuollaista velvollisuutta kuin niillä ihmisillä, jotka ovat itse omat sopparinsa sopineet eli hyvin harvat ihmiset. Suomessa ei liene velvollisuutta vastata tai lukea työpuhelimen asioita kuin ministeritasolla tai jossain maanpuolustuksen korkeimmilla tasoilla jos ei olla töissä.

Sitten ajatus siitä että ei saisi lähettää niitä sähköposteja tai tesktareita, WA viestejä tms. työajan ulkopuolella on aivan absurdi jokaiselle monikansalliselle yritykselle. Tai ihan vain vaikka Suomessa ja Ruotsissa toimivalle Nordealle olisi vittumaista antaa sanktioita jos Suomessa huomataan vika ennen kuin Ruotsissa alkaa työaika, niin ei saisi lähettää naapuriin viestiä. Tai vaihtoehtoisesti jos Ruotsissa huomattaisiin ongelma Suomen työajan päättymisen jälkeen niin ei saisi enää lähettää viestiä Suomen toimistolle.

Idea itsessään ei ole paska, mutta täysin tarpeeton nykyisessä Suomessa.
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Minkälaisia asioita nämä ovat ja mikä ko. aloilla velvoittaa vastaamaan työajan ulkopuolella työnantajan yhteydenottoon? Puoliso ollut 10v kaupan alalla ja ainoat yhteydenotot työajan ulkopuolella ovat olleet tiedusteluita halukkuudesta vuoronvaihtoon joka mielestäni on täysin ok, kun mikään pakko ei tietenkään ole suostua vaihtamaan.
No en käy sen enempää kommentoimaan näitä kuin että esim. kaupan alalla keskijohdon osalta näitä on päivittäin ja koskevat kaikkea alaa koskevaa.
Käytäntö on että näitä tehdään ja niin ylös oletetaan. Vaikka tunnit päättyy tosiaan kun lähdet töistä.

Ei Demarit tätä tuulesta temmannut niinkuin täällä nyt saa lukea, ilmeisesti jatkoajassa kaikki ovat joko koodareita tai yrittäjiä kun näin hirveä haloo normaaliasiasta.

Ei nämä kaupan kassaa koske tosiaan mutta epäilen että puolisosi ei tälläinen ole.
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Annatko ihan oikeita esimerkkejä yrityksistä ettei mene paskanjauhamiseksi. Olen itse tehnyt kaupan alalla töitä, myös logistiikan parissa, useammassa yrityksessä ja useamman yrityksen kanssa vuosikymmeniä enkä moiseen velvoitteeseen ole törmännyt missään.
Suomen isoimmat yritykset/iä molemmilla saroilla.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Mäkynen ja demarit vedättää keskustelua sivuraiteelle, ettei tarvisi puhua talouden tasapainottamisesta ja velkaantumisen pysäyttämisestä. Hämmästyttävän hyvin näyttää uppoavan. Ihmiset puhuu puhelimeen vastaamisesta monta päivää ja samalla demarit välttää vaikeammat keskustelut.

Samaa sarjaa kuin perussuomalaisten puheet työperäisen maahanmuuton estämisestä. Perussuomalaisten ei tarvi esittää mitään talousohjelmaa tai käsitellä mitään muutakaan kokonaisuutta, vaan saa tuon avulla taas puheenaiheeksi maahanmuuton ja voi sieltä ammentaa itselleen mieluisaa huomiota, puhua rikollisuudesta, katujengeistä ja koulutuksen romahtamisesta (joka alkoi 1990-luvulla)..
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Suomen isoimmat yritykset/iä molemmilla saroilla.
No nyt on kyllä vakuuttavaa. Onko vielä niin, että näiden yritysten johtajat ovat niitä Porscheilla 250km/h ajavia porvarisikoja?
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
No en käy sen enempää kommentoimaan näitä kuin että esim. kaupan alalla keskijohdon osalta näitä on päivittäin ja koskevat kaikkea alaa koskevaa.
Käytäntö on että näitä tehdään ja niin ylös oletetaan. Vaikka tunnit päättyy tosiaan kun lähdet töistä.

Ei Demarit tätä tuulesta temmannut niinkuin täällä nyt saa lukea, ilmeisesti jatkoajassa kaikki ovat joko koodareita tai yrittäjiä kun näin hirveä haloo normaaliasiasta.
Nyt tulee aika paksua tekstiä. Jos tuollaista viitsii kirjoittaa, niin on hyvä mainita, että saattaa koskea yksittäistä yritystä jossain. Lyönpä pienen vedon, että tunnen asian hiukan paremmin.

Siis todellakaan tuollaisia velvotteita ei ole eikä ole ollut. Jos olet ammattiyhdistysaktivisti, niin ymmärrän tuon kirjoituksen, kuulostaa vahvasti siltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös