Kiinnostava demarikolumni
Eduskunnasta pudonnut demari, veturinkuljettaja Harry Wallin (Seinäjoen kaupunginvaltuutettu, sd.) kirjoitti ansiokkaan kolumnin Ilkka-lehdessä 27.7.2008.
Wallinin kirjoitus edustanee demareiden uutta linjaa. Referoin hänen kolumniaan minun mielestäni tärkeimmiltä osiltaan.
Wallinin mukaan politiikan tavoitteiden keskiössä on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulutuksen uudistaminen ja niihin panostaminen. Hän kirjoittaa, että liian vähälle julkisuudessa käydyssä keskustelussa on jäänyt totuus kansantaloutemme perusteesta. Ilman hyvin toimivaa vientiteollisuutta ei ole jakovaraa tarpeellisiin sosiaalisiin uudistuksiin.
Wallinia on jäänyt harmittamaan, kuinka vähän eduskunta uhrasi aikaansa pohtiakseen teollisuuden ja liikenteen toimintaedellytysten turvaamista. Mm. metsäteollisuudelle tärkeiden alempiasteisten tieverkon ja rautateiden kunnostusinvestoinneille ei ole saatu riittäviä määrärahoja valtion budjetista.
Wallin antaa myös täyden tukensa ulkomaankauppaministeri Väyrysen ehdotukselle ulkomaan rekkojen tieverotukselle. Wallinin arvion mukaan pelkästään E 18 ajavalle ulkomaanliikenteen raskaalle autokalustolle voitaisiin langettaa Saksan mallin mukaisesti 20 miljoonan euron tieverot vuodessa.
Uudella linjallaan SDP on varteenotettava hallituskumppani kokoomuksen kanssa. Sen on kuitenkin lyötävä eduskuntavaaleissa keskusta, jonka kannatus pienenevän maatalousväestön lisäksi tuntuu vankalta toimihenkilöiden ja työntekijöiden parissa. Kokoomuksen ohi SDP tuskin lähivuosina uudistuneenakaan enää tulee menemään.