Mainos

Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 551 530
  • 12 095

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoista on, mitä demarit tekevät Hussein al-Taeen kanssa, kun todisteet ovat kiistattomat. Kiertelyä ja kaartelua, anteeksikin on pyydelty osaa kirjoituksista. Mutta eihän kirjoitusten sisältö muutu sillä, että pyydellään anteeksi. Sisällön perusteella al-Taee on merkittävä tahra demarien politiikassa. Mitä tästä seuraa? No, tällaista:

Hänen työnsä rauhanvälityksessä puhuu puolestaan ja osoittaa, että rauhaa tekemällä voi myös itse löytää rauhan. Kansanedustajana hänen on nyt mahdollista jatkaa työtään entistä vaikuttavammassa roolissa. Tälle työlle SDP antaa kaiken tuen.

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm 23.4. 2019 Demokraatissa.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielenkiintoista on, mitä demarit tekevät Hussein al-Taeen kanssa, kun todisteet ovat kiistattomat. Kiertelyä ja kaartelua, anteeksikin on pyydelty osaa kirjoituksista. Mutta eihän kirjoitusten sisältö muutu sillä, että pyydellään anteeksi. Sisällön perusteella al-Taee on merkittävä tahra demarien politiikassa. Mitä tästä seuraa? No, tällaista:



SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm 23.4. 2019 Demokraatissa.

Jännä, että nimenomaan Sdp on se puolue, johon pesiytyy näitä juutalaistenvihaajia, kansanmurhaavia lelusalakuljettajia, ääri-islamisti-imaameja jotka puolustavat murhaajia jne. Ja sitten palstan demarit kommentoivat puolustellen ilman että "ovat kunnolla tutustuneet kirjoituksiin", kuitenkin samat kaverit muistavat lauseen tarkkuudella Halla-ahon 15 vuoden takaiset tekstit.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jännä, että nimenomaan Sdp on se puolue, johon pesiytyy näitä juutalaistenvihaajia, kansanmurhaavia lelusalakuljettajia, ääri-islamisti-imaameja jotka puolustavat murhaajia jne. Ja sitten palstan demarit kommentoivat puolustellen ilman että "ovat kunnolla tutustuneet kirjoituksiin", kuitenkin samat kaverit muistavat lauseen tarkkuudella Halla-ahon 15 vuoden takaiset tekstit.

Suomessa SDP:n johto on aiemminkin katsonut läpi poliittisesti erittäin kyseenalaista toimintaa. Joskus - kuten Sorsan aikana - johto on ollut siinä myös osallisena, jopa sen moottorina. Kun Rinne, Marin ja SDP puhuvat ihmisoikeuksista, tulee todella paha olo ellei puolueen kansanedustaja al-Taee sanoudu täysin ja yksiselitteisesti irti kirjoituksistaan ja kerro todellisia syitä, miksi hän on ne kirjoittanut. Muistamattomuuteen vetoaminen ei riitä.

Mitä demarienkin vaatimuksiin Halla-ahon suuntaan tulee, ne ovat mielestäni asiallisia, joskin demarien puolelta tässä tilanteessa koomisia.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Mua ei ihmetytä, että poliitikon menneisyydestä löytyy tällaista, mutta miten näin arvolatautunut henkilö voi toimia uskottavana konfliktien ratkaisijana?

Noh enää ei varmaan voi.
Haaviston Pekan kanssa joint task force ja tekemään rauhaa Hamasin ja Israelin välille. Rauhan-Taeen pää räjähtäisi nopeammin kuin demarilla tämän kevään Euroviisuissa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hussein al-Taee myönsi klo 13:05 HS:n jutussa kaikki jo esitetyt kuvankaappaukset aidoiksi ja kertoi tuntevansa häpeää:

Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt niistä ennakkoluuloista, ajatuksista ja kielestä jota olen käyttänyt homoseksuaaleista, juutalaisista, sunneista, somaleista tai muista ihmisryhmistä

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006087817.html

Kirjoitukset ovat suhteellisen tuoreita. Silti al-Taee ei vieläkään sanoudu kirjoituksistaan irti. Melkoinen tapaus, sillä tuossa olisi ollut mielestäni viimeinen paikka anteeksipyytelyjen ja häpeän sijasta todeta miehekkäästi, että sanoudun 100 % irti teksteistäni. Ja lisää paljastuksia on kuulemma tulossa. Onko tällä kertaa vuorossa lännen lyttääminen ja Venäjän ylistäminen? Profiiliin sopisi.

Venäjän myötäilystä tulikin mieleen, että SDP ei ole Suomessa ainoa kaksilla rattailla ajava. Kovasti Vasemmistoliitto korostaa globaaleja ihmisoikeuksia, mutta nehän eivät koske ukrainalaisia. Markus Mustajärven mielestä Krimin liittäminenkin meni Venäjään niin laillisesti, että se on siinä ja Mustajärvi juhlapuhujaksi SKE:n tilaisuuteen. Ai miten Mustajärven kävi vaaleissa? No, turha kysymys, totta kai oli Vassarien ehdokas ja totta kai valittiin uudelleen. Li Anderssonille kelpasi mainiosti.
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oikein oppikirjamainen anteeksipyyntö. Epäilemättä Hussein on saanut apua puheiden kirjoittajilta ja mainehaittojen ehkäisyn ammattilaisilta. Mutta niin on moni muukin alkaen Esperi Caren toimitusjohtajasta ja päättyen Aku Louhimieheen.

Tekstin narratiivi ei kuitenkaan vakuuta. Hussein puhuu aivan kuin hänen mauttomat julkaisunsa olisivat jostain ajalehtivan varhaisteinin yksioikoisesta maailmasta, mutta kaikki näkevät, että ulostulot ovat päivättyjä tälle vuosikymmenelle - osa jopa aivan viime vuosille. Toisin sanoen on epäuskottavaa, että hän on yhtäkkiä löytänyt valon ja pistänyt Samuli Edelmanin "parempi mies"-kappaleen soimaan taustalle. Noloa.

Tapaus herättää myös kysymyksiä siitä, minkä verran CMI onnistuu seulomaan oman henkilökuntansa taustoja tai aatemaailmoja. Tämän esimerkin valossa ei vaikuta lainkaan mahdottomalta, että ääriajatteluun taipuva henkilö soluttautuu rauhanvälitysorganisaatioon.

Demareiden kannalta tämä on noloa sen takia, että kirjoituksista huhuttiin jo ennen vaaleja. Olisi ollut melko vaivatonta aloittaa prosessi, jossa arvioidaan al-Taeen kelpoisuutta eduskuntavaaliehdokkaaksi. Nyt katseltiin sormien läpi ja toivottiin, että huhut olivat perättömiä. Jälkeenpäin on enää paha lähteä selittelemään.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Nyt olisi al-Taee'lla upea mahdollisuus vaihtaa nimensä huomattavasti hänen toimintaansa paremmin kuvaavaksi: al-Taqiyya olisi Husseinille täydellisesti sopiva sukunimi.

Saa siis valehdella ja teeskennällä - mikäli on pulassa. Kitmaniakin tuli Husseinin toimesta käytettyä - muisti petti kätevästi, eikä ollut ihan varma kenen kirjoittamia tekstit olivat. Väärennöksiäkin epäiltiin.

Anteeksi pyydellään - mutta ei sentään irtisanouduta sanomisista.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Motivaatioita kannattaa pohtia mutta siinä vaiheessa kun väitteiden todenperäisyys on osoitettu, on se itse asiasta irrallinen ja sen kannalta irrelevantti keskustelu.

Olen kyllä tästä irrelevanssista täysin eri mieltä vaiheessa, jossa maahan muodostetaan hallitusta. Yllättynyt tosin siitä, miksi tämä Yasan rumpu alkoi laulaa vasta vaalien jälkeen - ja miksi valtava henkkoht närkästys siitä, ettei juuri hänen nimeään mainita. Aivan absurdia settiä twitterissä viimeisen vuorokaudenkin ajan. Keskustelu toki eroaa Al-Taeesta, muttei ole millään tapaa irrelevantti.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ei ehkä saisi laskea leikkiä al-Taeen kommenttien ympärillä, mutta kun tuli mieleen ajatus. Jos nyt kävisi niin, että al-Taee erotettaisiin SDP:n eduskuntaryhmästä, ja hän liittyisi sen seurauksena Seitsemän tähden liikkeeseen, joka saisi näin al-Taeen kautta oman eduskuntaryhmän, niin voisiko Väyrynen nousta Eduskuntaan varasijalta vai menisikö al-Taeen paikka SDP:n varasijalla olevalle?
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei ehkä saisi laskea leikkiä al-Taeen kommenttien ympärillä, mutta kun tuli mieleen ajatus. Jos nyt kävisi niin, että al-Taee erotettaisiin SDP:n eduskuntaryhmästä, ja hän liittyisi sen seurauksena Seitsemän tähden liikkeeseen, joka saisi näin al-Taeen kautta oman eduskuntaryhmän, niin voisiko Väyrynen nousta Eduskuntaan varasijalta vai menisikö al-Taeen paikka SDP:n varasijalla olevalle?

Vaalin tulos ei muutu vaikka pyörittäisiin mihin tahansa ryhmiin. Sehän avaisi aivan uudenlaisia lahjonnan jne. saumoja.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Olipas huono rekry SDP:ltä - sentään katuu kirjoituksiaan huomattavasti enemmän kuin Halla-aho, mutta onko se nyt niin kauhean vaikeata tarkistaa ehdokkaan somemenneisyys? Näin nykyaikana luulisi sen olevan ihan perusjuttu.
 

Byvajet

Jäsen
sentään katuu kirjoituksiaan huomattavasti enemmän kuin Halla-aho

Ensin ei muistanut mitään, sitten muisti osittain ja lopuksi palasikin mieleen ihan kaikki. Muistamattomuuden vaiheessaan vielä luritteli ihan omiaan ja muisti syytellä muita ihmisiä.

Kyllä meillä on pojat tässä aito ja vilpitön anteeksipyyntö.

Poliittisten alustojen keskustelua on mielenkiintoista seurata. Samat ihmiset, jotka ovat hyökyneet Halla-ahon kimppuun, vetoavat nyt vilpittömään anteeksipyyntöön ja nuoruuden typeryyksiin, vaikka viimeisimmistä kirjoituksista on kulunut vasta joitain vuosia.

Ajojahti kuulemma pitäisi lopettaa...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos oikein ymmärrän, niin Mikko Kiesiläinen laittaa al-Taeen pienen hairahduksen venäläisen informaatiovaikuttamisen piikkiin. Jotenkin kaukaa haetun oloinen ajatus, kuulostaa selittelyltä, mutta miksi tälle polulle on lähdetty?

Sikäli tuo Kiesiläisen kirjoitus osuu maaliinsa, että al-Taee on tunnustanut omakseen kirjoitukset, joiden sisältö on Venäjän tavoitteiden mukainen. Kiesiläisen johtopäätös siitä, miten Venäjän informaatiovaikuttaminen voisi saada jonkun toisen tulevaisuudessa vaikutusvaltaisen henkilön toimimaan harkitsemattomasti ja sitten käyttää sitä häntä vastaan myöhemmin, on myös realistinen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kyllä meillä on pojat tässä aito ja vilpitön anteeksipyyntö.

Poliittisten alustojen keskustelua on mielenkiintoista seurata. Samat ihmiset, jotka ovat hyökyneet Halla-ahon kimppuun, vetoavat nyt vilpittömään anteeksipyyntöön ja nuoruuden typeryyksiin, vaikka viimeisimmistä kirjoituksista on kulunut vasta joitain vuosia.

Hmm, aidompi ja vilpittömämpi, tosin vertailukohde antaa erittäin minimaalisen haasteen. Hymiö. Voisivat kummatkin opetella oikeasti perumaan sanojaan, mutta tällä tiellä tämä SDP:n kahjo on paljon edistyneempi kuin Guru. Tosin Halla-ahon kohdalla tätä selittää se, ettei hän tietenkään ole milliäkään muuttanut mielipiteitään. Mutta ei näköjään voi sitäkään sanoa.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
@Byvajet osuu tuossa täysin naulankantaan. Todella vilpittömältä vaikuttaa, kun ensin kiistetään, syytellään toisia, sitten on kurkku pipi eikä voi puhua ja lopulta ollaan ”niin pahoillaan”. Asia olisi eri, jos heti olisi selittänyt tilanteensa. Nyt luultavasti ryhmäpaineen, tai vastaavan, vuoksi ”pyysi anteeksi”.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Poliittisten alustojen keskustelua on mielenkiintoista seurata. Samat ihmiset, jotka ovat hyökyneet Halla-ahon kimppuun, vetoavat nyt vilpittömään anteeksipyyntöön ja nuoruuden typeryyksiin, vaikka viimeisimmistä kirjoituksista on kulunut vasta joitain vuosia.

Tämä on huonompi ilmiö, mutta tuttua muistakin asioista. Valkopestään omia samasta, mistä jotain toista syytetään. Fiksummat ymmärtävät, että kaksilla rattailla ajaminen on kaksilla rattailla ajamista. Itseäni eniten ärsyttää demarijohdon uudetkin kommentit tyyliin: kaikki on pyydetty anteeksi ja saatu. Kyse on kuitenkin Suomen ykköspuolueesta.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Vaalin tulos ei muutu vaikka pyörittäisiin mihin tahansa ryhmiin. Sehän avaisi aivan uudenlaisia lahjonnan jne. saumoja.

Niin tietenkin. Ehdin jo innostua, että tässä on mahdollisuus nähdä kaikkein aikojen kuvio kaikkien aikojen poliitikolta.

Samat ihmiset, jotka ovat hyökyneet Halla-ahon kimppuun, vetoavat nyt vilpittömään anteeksipyyntöön ja nuoruuden typeryyksiin, vaikka viimeisimmistä kirjoituksista on kulunut vasta joitain vuosia.

Ero näiden kahden osalla on se, että Halla-ahon kirjoitukset ovat perussuomalaista ideologiaa. Al-Taeen kirjoitukset taas eivät ole samassa määrin SDP:n ideologiaa. Vaikka al-Taeen kirjoituksiin ei julkisuudessa enää otettaisikaan kantaa, eiköhän tämä aiheuta paineita puolueen sisällä. Mielenkiinnolla odotan, palataanko näihin ensi vuonna, kun kisa puheenjohtajan paikasta alkaa. Puheenjohtajalla on kuitenkin suurin vastuu, joten myös tätä voidaan käyttää aseena Rinnettä vastaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Suurin ero näillä kahdella on että Al-Taee yrittää valehdella tietään ulos, Halla-aho ei.

Suurin ero on se, että al-Taee on ensimmäisen kauden rivikansanedustaja, Halla-aho taas puolueensa puheenjohtaja. Ensiksi mainittu on aiheuttanut tahran puolueellee, jälkimmäinen taas edustaa kokonaista puoluetta. Al-Taeen kirjoitukset eivät selitä SDP:n vaalivoittoa läheskään yhtä merkittävästi kuin Halla-ahon puheen perussuomalaisten vaalivoittoa.

En vastaa loppuosaan viestistäsi tässä ketjussa, johon se ei kuulu. Sitä paitsi koska kysymys on persuista, ei asioiden tulkinnan perustelu hyödytä mitään. SDP:kin pelasi hallituskysymyksillään persut pois pelistä heti alkuun, koska se on ainut puolue, jonka kanssa ei pysty sopimaan yhtään mitään.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Suurin ero on se, että al-Taee on ensimmäisen kauden rivikansanedustaja, Halla-aho taas puolueensa puheenjohtaja. Ensiksi mainittu on aiheuttanut tahran puolueellee, jälkimmäinen taas edustaa kokonaista puoluetta. Al-Taeen kirjoitukset eivät selitä SDP:n vaalivoittoa läheskään yhtä merkittävästi kuin Halla-ahon puheen perussuomalaisten vaalivoittoa.

Hyvin suurella todennäköisyydellä al-Taee ei olisi rivikansanedustajana - eikä varmaan CMI:n palkkalistoillakaan enää - mikäli näistä hänen kirjoituksistaan oltaisiin uutisoitu aikaisemmin. Nythän hän voi tuolla neljä vuotta olla kun kaikki on kerran annettu anteeksi - vaikka äijälle kävi kaikki klassiset muistinmenetyksestä alkaen aina mahdollisesti väärennettyihin FB-viesteihin. Sitten muisti kuitenkin palasi kun taisi saada ammattilaiselta vinkkejä miten ei kannata toimia.

Miten al-Taeen kirjoitukset edes "selittävät" SDP:n vaalivoittoa? Ei mitenkään - eihän niistä vaaleja ennen uutisoitu lainkaan. Myöskään sillä mitä Halal-aho on kirjoitellut, sanonut tai toiminut on melko turha selitellä al-Taeen toimintaa - eiköhän hän ole ihan itse vastuussa kirjoittamisistaan ja sanomisistaan aivan kuten Halalkin on.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Hyvin suurella todennäköisyydellä al-Taee ei olisi rivikansanedustajana - eikä varmaan CMI:n palkkalistoillakaan enää - mikäli näistä hänen kirjoituksistaan oltaisiin uutisoitu aikaisemmin.

Tämä on totta. Siksi minusta ei kommentit olekaan kiinnostavia yksittäisen kansanedustajan näkökulmasta, vaan koko puolueen. Siis siitä, miten SDP:lle taas kävi ns. virherekry. Al-Taaesta puhutaan vain, koska hän tuli valituksi, eikä ketään ei enää kiinnosta SDP:n toisen huippurekryn Tuomas Kurttilan taksisuhailut, koska tämä ei tullut valituksi. Ei sillä, ovathan nämä kommentit mielestäni paria astetta vakavampia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
SDP onnistuu olemaan julkisuudessa negatiivisemmin kuin persut, joilla on sentään eduskunnassa aivan huru-ukkoja Sheikistä rikolliseen joulupukkiin.

Nyt ilmeisesti menossa jokin demareiden ja tämän rauhanvälittäjän tiedotustilaisuus. Saapa nähdä.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006088197.html

”En ole puhunut totta. Katsoin ne tekstit miettien, kuinka kamalia ne olivat, en aidosti tunnistanut enää sitä henkilöä, en halunnut enää nähdä sitä henkilöä, joka oli ennakkoluuloinen. Tämä oli syy, miksi sanoin koko ajan, että en tunnista tuota kaveria, on vaikea palauttaa mieleen henkisesti, mitä olin erinäisinä aikoina ajatellut ja tämä motivoi sanomaan, että en tunnista niistä itseäni. En halunnut lähteä myöskään niitä kaikkia kiistämään, koska tunsin, että minulla oli tuollaisia vaiheita elämässäni, missä olisin aivan varmasti voinut kirjoittaa tällaisia tekstejä. Tämä henkinen kamppailu näkyi ulospäin.”

”CMI kiisti STT:lle kuvakaappausten aitouden viime vuoden lopulla. CMI kertoi, että viestit ovat väärennettyjä. Kun nyt on myönnetty, että kaappaukset olivat aitoja, niin oletko antanut CMI:lle väärää tietoa vai onko CMI puhunut omiaan STT:lle?

– Olen antanut väärää tietoa CMI:lle aiemmista kirjoituksistani. Sanoin CMI:lle saman kuin sittemmin myös lehdistölle, että en tunnista itseäni niistä, sillä häpesin aiempia ajatuksiani.”
 
K

Kiekkokatsoja

Turha vertailla Halla-Ahoa ja Al Taaea. Molemmat ovat mokailleet nettikirjoituksissaan.
Enemmän ihmettelen sitä miksi Antti Rinne vaikenee? Mies joka lausui, että ei halua tehdä yhteistyötä Halla-Ahon kanssa Mutta nyt tekee oman puolueensa sisällä yhteistyötä, samanlaisen mokaajan kanssa. Nyt pitäisi Rinteen astua esiin, ja "tuomita" omansa.
Rinne onkin kaksinaamainen mies, siinä syy miksi hän ei heti ole reagoinut. Poiliittisen mediapaineen vuoksi, hän joutuu vielä kommentoimaan asiaa enemmänkin.
Muka pääministeriainesta.. ei ole ei. Polittinen ohjelmakin on puutteellinen.
Uudet ennenaikaiset vaalit..?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jos oikein ymmärrän, niin Mikko Kiesiläinen laittaa al-Taeen pienen hairahduksen venäläisen informaatiovaikuttamisen piikkiin.
Voihan se osin sitäkin olla, vaikka en yhteyttä tässä nyt keksikään, mutta missä vaiheessa näistä on sanouduttu irti?

Edit. Mitäs, jos al-taee loikkaakin Persuihin? Sittenhän persuista tulee käsittääkseni suurin puolue paikkamäärällä mitattuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös