Vastuuyhteiskunta rakentuu nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan päälle, joten rautarouvan Britannia ei käy eikä sitä ole vielä varmasti missään edes testattu, mutta toivottavasti Suomessa kuljetaan kohti vastuuyhteiskuntaa. Eriasia on sitten mitä sille kehitykselle käy jos/kun demarit pääsevät valtaan.
Niimpä luotiin ja se sopi siihen aikakauteen kuin nenä päähän. Kiitos siitä työstä! Nyt ovat ajat muuttuneet ja se kuka näihin haasteisiin pystyy parhaiten vastaamaan, saa mun puolesta olla vallassa. Vasemmisto yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni rakenteista ihan kuin ne olisivat jokin itseisarvo vaikka tärkeintä on saada luotua ihmisille palvelut, oli se malli sitten mikä hyvänsä. Tähän kaipaisin vasemmistolta selkeitä omia uusia ideoita ja vaihtoehtoja. Pelkkä rahan lisääminen ei voi olla aina ratkaisu vaikkakin terveydenhuollossa se pääratkaisu onkin.
Vahva tai heikko julkinen sektori - kunhan palvelut pelaavat ja ihmiset kantavat vastuun itsestään ja toisistaan.
Hmm, pidätkö nykyistä kehityssuuntaa sitten kulkemisena kohti ”vastuuyhteiskuntaa” sanotaan verrattuna vaikka 80-lukuun? Laman jäljiltä julkiset palvelut (terveydenhuolto, poliisi, koulutus) kärsivät järjestäen resurssipulasta. Samalla ihmisten eriarvoistuminen on kiistatta suurempaa, vaikka yleinen elintaso onkin kohonnut. Toisaalta on kysyttävä, kenen elintaso on eniten kohentunut . Toisaalta, mitkään varallisuusluvut eivät kerro suoraan lisääntyneestä työstressistä ja paineesta, jossa osa ihmisistä elää. Se on käsittääkseni seurausta esimerkiksi julkisten palveluiden resurssipulasta ja kiristyneestä työelämän kilpailusta.
Mielenkiintoista on, että sivuutat ”vastuuyhteiskuntaa” kuvatessasi sen tosiseikan, että kokoomuksen kannatus kumpuaa keskimäärin jostain muualta. Kyllä vaikkapa suurituloinen kokoomusta äänestävä pankinjohtaja ajattelee pääosin ihan muuta kuin yhteiskunnan kokonaisvaltaista kehittämistä. Väittäisin, että kokoomuksessa ja sitä äänestävissä on keskimäärin enemmän hyvin toimeentulevia henkilöitä, jotka haluavat maksimoida oman materiaalisen hyötynsä. Kaikki historialliset esimerkit tukevat käsitystä, jonka mukaan oikeistolainen politiikka johtaa epätasa-arvoisempaan yhteiskuntaan kuin sosialidemokraattinen vastaava.
Ja tämä näkyy konkreettisesti politiikassa esimerkiksi suurituloisten veronkevennysten suosimisena ja siinä ettei julkisten palveluiden tilasta kanneta samanlaista huolta. Ei niitä tietenkään haluta suoraan purkaakaan, mutta seurauksena on rahoitusvaje. Tätä ei nähdä samanlaisena ongelmana kuin vaikkapa sosialidemokraateissa, koska se ei kokoomuksen peruskannattajakuntaa samanlailla välittömästi hätkäytä (esim. on varaa ostaa yksityisiä terveyspalveluja).
-----------------------
Eipä sillä kyllä sosialidemokraattejakin äänestävät ajattelevat monesti itse materiaalisestikin hyötyvänsä äänestyspäätöksestään. Toisaalta väitän, että monet demarit hyötyvät ihan välittömästikin julkisista palveluista, jolloin he tulevat samalla tukeneensa rakenteita, joista hyötyvät lopulta kaikki. Toisaalta puolueessa ja sen kannattajissa on vahva usko hyvinvointivaltioon luonnollisesti, koska ovat sen rakentamista olleet ajamassakin.
Lipposlaisen ja tuomiojalaisen siiven välien selvittelyssä on minusta kyse nimenomaan siitä, haluaako puolue jatkaa näiden yleishyödyllisten rakenteiden tukemista vai siirtyä ajamaan yksityiskohtaisemmin, keskiluokkaistuneen kannattajakuntansa materiaalista etua, mikä taas ei olisi mielestäni hyvinvointiyhteiskunnan kokonaiskehityksen kannalta niin suotavaa. Tällöin kaikki kolme suurta puoluetta linnoittautuisivat vain puolustamaan tietyn keskiluokkaisen enemmistön välittömiä etuja välittämättä esimerkiksi niistä, jotka eivät tällä hetkellä äänioikeuttaan käytä. Samalla ei välitetä niistä suuremmista kokonaisuuksista, joille kansalaisten hyvinvointi perustuu.
Lopulta yksisilmäinen etupolitiikkaa kaatuu kaikkia kansalaisia vastaan, kun huomataan yhtäkkiä ettei terveydenhuolto toimi tai poliisi ei ehdi ajoissa paikalle. Kilpailuyhteiskunta on minusta osuva termi kuvaamaan tilaa, jossa kaikki kansalaiset yrittävät maksimoida oman etunsa. Yhdysvallat ja Britannia ovat osuvia esimerkkejä yhteiskunnista, joissa pyritään tähän. Alhainen verotusaste tarkoittaa kuitenkin sitä, että ne jotka pärjäävät tässä kilpailussa, eivät voi kuin hyväntekeväisyyden kautta kantaa vastuuta muista kuin itsestään (ja perheestään). Jotkut kokevat, että yhteiskunnassa tarvitaan mahdollisimman suurta itsekkyyttä: kahmitaan mahdollisimman paljon rahaa omiin taskuihin tai sitten toisena puolena on rikollisuus niillä, jotka eivät kilpailun kovissa säännöissä pärjää.
-------------------
Kysymys valtion universaaleista palveluista ja tulonsiirroista on ihan pohtimisen arvoinen. Universaalit palvelut tarjoavat kaikille kansalaisille varallisuuteen katsomatta mahdollisuuden saman veroiseen ja laadukkaaseen palveluun pääasiassa sellaisissa asioissa, joita kaikki varmasti joka tapauksessa tarvitsisivat (terveydenhuolto, poliisi, koulutus, kirjasto jne.). Minusta tällöin taataan paitsi TSS-oikeudet, myös yhdistetään tietyllä tavalla ihmisiä. Juristi tai siivooja, molemmat käyvät saman peruskouluksen ja käyttävät samoja terveyspalveluja.
Universaaleisssa tulonsiirroissa täyttyy viimeinen asia, mutta ovatko sitten esimerkiksi rikkaille lapsiperheille maksettavat lapsilisät tarpeellisia, on toinen kysymys. Tästäkö Fordel on tarkkaan ottaen kyse, kun puhut ”vastuuyhteiskunnasta”? Suomessa on konsensuksena vallalla tietty näkemys siitä, että yhteiset tulonsiirtojärjestelmät takaavat niiden laajapohjaisen kannatuksen ja painostuksen niiden ylläpitoon. Toisaalta näin niistä ei muodostu myöskään vain köyhille suunnattu tukimuoto, jolloin kansalaisia ei erotella varallisuuden perusteella hyvinvointivaltiosta puhuttaessa. Toisaalta, mihin pantaisiin tarpeen raja?
Historiallisestihan ainakin Ruotsissa sosialidemokraatit olivat jakaantuneita suhteessa universaaleihin tulonsiirtoihin. Jotkin tutkijat ovat väittäneet, että nimenomaan paikallisen keskustapuolueen kanta ratkaisi kiistan universaaliuden hyväksi. Näin taattiin myös sen kannattajakuntaan voimakkaammin välittömästi kohdistettavat etuudet. Hyvinvointivaltion pohja laajeni.
Voi tietysti kysyä, olisiko tarpeen purkaa esimerkiksi universaali lapsilisäjärjestelmä ja korvata se tarveharkinnaisemmalla mallilla. Tällöin voitaisiin vielä selkeämmin ohjata tuki niille perheille, jotka sitä eniten tarvitsevat tarkoittaen yleensä yksinhuoltaja- ja monilapsisia perheitä. Mutta, kuka olisi tällaista järjestelmää kannattamassa? Kokoomuksen kannattajakuntahan koostuu keskimäärin niistä varakkaammista lapsiperheistä, jotka siis menettäisivät uudistuksessa. Olisiko puolue siis valmis ensin viemään heiltä tuet ja sitten vielä perään panostamaan voimakkaasti tarveharkintaiseen tukeen useimmiten poliittista vasemmistoa äänestäville köyhemmille perheille?
Vai kävisikö niin, että kun universaalius ensin purettaisiin, käytännössä varattomempien lapsiperheiden tuet eivät nousisi. Porkkanana kokoomus tarjoaisi varakkaille, uudistuksessa menettäneille vaikka niitä veronalennuksia, joilla taas heikennettäisiin pohjaa julkisilta tukimuodoilta. Mitä tämä tarkoittaisi pitkässä juoksussa, johtaisiko se entistä ”luokka- ja eturyhmäsidonnaisempaan” politiikkaan?
----------------------------
Pienyrittäjien asemahan on siitä mielenkiintoinen, että ainakin nimenomaan sosialidemokraattien ja muun vasemmiston (vihreät (ovat tässä perinteistä vasemmistoa edellä), vasemmistoliitto (ei luokkataisteluhengessä kuitenkaan tartu)) pitäisi mielestäni tarttua vastuullisen sellaisen tukemiseen, varsinkin nykymaailmassa. Jos yrittäjä haluaa kantaa vastuuta yhteiskunnasta, niin yhteiskunnan pitäisi myös tietysti kantaa vastuuta tästä yrittäjästä. Niin ennen yrityksen perustamista kuin mahdollisen epäonnistumisen jälkeen. Monikansalliset yritykset ovat osakkeen omistajien käsissä, joille merkitsee vain voitto.
Jokainen tietää, että pienyrityksessä työnantajan ja työntekijän suhde on keskimäärin paljon vastuullisempi. Kun pääomat liikkuvat monikansallisten yritysten monopoliasemien turvin täysin epäeettisesti ympäri maapalloa, nimenomaan pienyritykset ja osuuskunnat olisivat hyvä vastaus tälle kehitykselle. Varsinkin kun mihinkään suuren mittaluokan valtio-omistukseen ei ole mahdollisuuksia.
Norjan hyvinvointiyhteiskuntahan perustuu pitkälti vastuulliseen pienyrittäjyyteen, jota paikallinen työväenpuolue on ollut ajamassa. Ruotsissa ja käsittääkseni myös Suomessa oli enemmän kyse valtion ja suurten yritysten liitosta, jossa merkittävässä roolissa olivat yhteiset intressit talouskasvun tukemiseen mutta myös valtionomistus. Nyt kun suurten yhtiöiden omistus on liukunut ahneille osakkeenomistajille ja valtion omistusohjaus on vain vitsi, niin olisiko paikallaan lähestyä Norjan mallia? Ylipäänsä yrittäjän tehtävien selkiyttäminen voisi olla paikallaan. Nythän on itse asiassa suuri yksimielisyys siitä, ettei se ainakaan merkitse pelkän voiton tuottamista, kuten Stora Enson paheksuminen osoittaa.
Miksi ylipäänsä ihmisen tavoite olisi pyrkiä vain omaan etuun? Kyllä kaikki näkevät, että toimivimmat yhteiskunnat muodostuvat sinne, missä ihmiset ovat valmiita kantamaan vastuuta toisistaan. Tämähän on ajan suurimman haasteen, ilmastonmuutoksenkin, problematiikka, saadaanko aikaan päätöksiä, joilla päästään yhteiseen hyvään? Väittäisin, että pohjoismaisilla hyvinvointivaltioilla on omasta takaa tähän parhaimmat eväät, kuten esimerkiksi ruotsalaisten aktiivisuus ilmastoasioissa osoittaa.
Näköjään tuli analysoitua taas kaikki maan ja taivaan välillä, jospa saataisiin vähän syvällisempää keskustelua aikaan.
Edit: Hemmetti, onko koko ketjun pisin viesti? Lukekaa, on siinä asiaakin ajatuksenvirran seassa. Jaotellaanpa sitten hieman. Ei tähän tekstiin oikeasti mennyt kuin alle tunti, heh.
