Ihan riittävä vaihtoehto on se, että demarit haluavat kunnioittaa sopimisen vapautta eli ei puuttua palkanmuodostukseen. Tämä on äärimmäisen tärkeä kysymys periaatteellisesti ja ideologisesti.
Kuten totesin, osa varmasti pystyisi nimeämään tämän lakipaketin vastustamisen Demarien agendaksi. Tosin vieläkään ei ole kuopattu asian sopimista työmarkkinaosapuolten välillä, mikä on sekä Demarien että hallituksen ykkösvaihtoehto.
Lisäksi on kai jotakuinkin kaikille selvää, ettei SDP näe persporvarihallituksen tavoin keskeisenä Suomea nousuun saavana kärkihankkeena navettojen maalailua.
Ei taatusti ole kaikille selvää, kun 95 % ihmisistä ei ole edes kuullut koko hankkeesta, saati sitten SDP:n kielteisestä kannasta asiaan, saati sitten SDP:n vaihtoehtoa niin tähän kuin kaikkiin muihin asioihin. Täysin naurettavaa väittää, että SDP:n suosion nousun taustalla olisi se, että jengi olisi jotenkin ostanut SDP:n esittämän vaihtoehdon. Toivottavasti noin pihalla ei olle edes Demarien piirissä.
Myös siltä osin on esitetty hyvin selkeä vaihtoehto, että SDP halusi leikata koulutuksesta vähemmän ja myöskin halusi olla tekemättä autoverohuojennusta. Myös soteuudistus aluehallintohimmeleineen ja ulkoistamisvimmoineen on hyvin toisenlainen kuin demareiden ajatusmaailmassa.
Näistä esimerkiksi koulutusleikkauksiin voidaan todeta, että edellisessä hallituksessa Demarien opetusministerin ollessa ruorissa leikattiin koulutuksesta kovalla kädellä.
Jos en väärin muista, niin toukokuun alkupuolella Sipilä ekan kerran sanoi, että yhteiskuntasopimus on kuopattu ja hallitus tekee nyt omat korvaavat toimenpiteet. Sen jälkeen noiden korvaavien toimien sisältö on vaihtunut useampaan kertaan ja aina ei olla oltu edes kartalla, mitä ollaan tekemässä (lomarahat). Siinä sivussa on koko ajan yritetty taas uudestaan "yhteiskuntasopimusta", aina vain epäonnistuen ja määräajoista tolkuttomasti tinkien. Jos tuo kokonaisuus ei täytä sekoilun tunnusmerkistöä, niin mikä sitten täyttää?
Jos en väärin muista, Sipilä on useaan otteeseen todennut, että keinoja ei ole lyöty lukkoon, mutta tavoitteessa pysytään. Kun katsotaan isoa kuvaa, on edetty juuri niin kuin alunperinkin kaavailtiin. Yritetään saada aikaan työmarkkinaosapuolten kesken sopimus, mutta jos näin ei tapahdu, hallitus laittaa omat toimet käyntiin. Juuri näin on edetty eli ihan johdonmukaista toimintaa.