Onhan se ihan viihdyttävää lukea noita ahdasmielisiä kommentteja tyyliin Daespoo, mutta sitten kun ajattelee, että henkilö on sitä mieltä oikeastikin, niin enään ei välttämättä nauratakaan niin paljon(no nyt naurattaa!). Minusta koko keskustelun nyt kutakuinkin läpi lukeneena/selanneena täällä ei ole tuotu esille sitä näkökohtaa, mikä mielestäni pitäisi olla tämän keskustelun lähtökohta. Minusta on muuten turhaa keskustella esimerkiksi siviilipalveluksen kestosta, jos ei ole ensin purkanut argumenttejaan koko puolustuspolitiikkaa koskien. Sieltähän ne mielipiteet melko suoraan heijastuvat.
Monilla on mielestäni täysin vääränlainen lähtökohta, jota ei ole vaivauduttu edes perustelemaan. Käsitys yhteiskunnista, jotka ovat uhkia toisilleen. Miksi me emme täällä Tampereella rakenna muuria turkulaisten hyökkäysten varalle, onhan meillä jo keskiajalta kumpuavat perusteet odottaa näitä ristiretkiä, joita nämä kamalat olennot meitä vastaan tekevät. Tai prkl, onhan meillä tapparalaisilla myös kaupungin sisäinen uhka, mitä nuo Ilveksen menestymättömyydestä hurjistuneet kissafanit vielä tekevätkään? Yhtäkaikki, kuka luo uhkan, kuka luo vastakkainasettelun, kuka muu kuin me itse? Me itse vaikutamme siihen, sodimmeko vai emme. Tarkoitan tällä nyt kaikkia ihmisiä, en ainoastaan suomalaisia. Minun ajatteluni lähtee nimenomaan siitä, että kaikki ovat ihmisiä, kaikkialla maailmassa ja me itse pystymme päättämään keskinäisestä kanssakäymisestämme. On erilaisia järjestelmiä, kulttuureita jne., joista käsin katsomme asioita, mutta kaikki ovat ihmisiä.
Käynnissä oleva globalisaatiokehitys on muutakin kuin kosmeettista sanahelinää. Eri yhteiskuntien välinen kanssakäyminen lisääntyy koko ajan. Huomaa, puhun eri yhteiskunnista, se on jo lähtökohta. Miksi emme yhtä hyvin esimerkiksi voisi puhua yhdestä yhteiskunnasta EU:n puitteissa kuin Suomen valtiosta? Merkityksellistä on tietysti se, miten eri yhteiskuntanimikkeen käyttäminen palvelee päämääriämme, arvojamme tms.Slovakki, tsekki, ruotsalainen ja minä, edustammeko me samanlaisia vai erilaisia arvoja? Sanoisin, että tilanne ei merkittävästi poikkea siitä, jos vertailtavaksi asetettaisiin neljä suomalaista. Hyvin samankaltainen mahdollisuus samanlaisen arvopohjan edustamiselle olisi olemassa. Mikä on yhteistä 99 prosentille maailman ihmisistä? Toista ihmistä ei haluta tappaa. Enkö minä voi olla yhtä hyvin kiinalaisen kanssa samaa mieltä asiasta, josta olen eri mieltä suomalaisen kanssa? Oijoi, Venäjä tuo joissakin niin suuria antipatioita herättävä maa. Kysykää ryssittelijät joskus venäläisiltä, kokevatko he antipatioita sinua kohtaan samalla tavalla kuin sinä koet heitä kohtaan -sen takia, että ovat syntyneet paikassa, josta satuttiin hyökkäämään tänne paikkaan joskus.
Tottakai esimerkiksi Venäjällä on ihmisiä, jotka katsovat suomalaista(kin) yhteiskuntaa tuollaisesta vastakkainasettelu-perspektiivistä. Mutta kehitys on koko ajan viemässä siihen suuntaan(näin haluan uskoa), että valtioita ei enään katsota samalla tavalla nationalistisesta näkökulmasta. Näin on varsinkin EU:ssa ja Venäjäkään ei ole missään mielessä enään Neuvostoliitto. Tuossa jokunen aika sitten tuli hyvä parin tunnin keskusteluohjelma Venäjästä. Oli hienoa huomata, kuinka asenteet Venäjää kohtaan olivat positiivisia ja ennen kaikkea rakentavia. Tietysti se joku Karjala-seuran mummo aina heitti väliin jotain, johon taisi olla muilla keskustelijoillakin naurussa pidättelemistä. Venäjä ei ole vielä demokraattinen yhteiskunta, mutta kaikkein merkittävintä on se, että ihmisten asenteet tuntuvat olevan muutoksessa myös Venäjällä. Ihmisethän yhteiskunnan muodostavat ja sen arvopohjan määrittelevät. Nyt EU:n tehtävänä tulisi mielestäni ehdottomasti olla demokraattisen kehityksen edistäminen Venäjällä. Se ei tapahdu sotilasliittoja perustamalla, vaan kanssakäymisen lisäämisellä ja venäläisen yhteiskunnan ongelmat huomioonottamalla.
Minä olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta en millä tahansa merkityksellä. Olen ylpeä siitä siksi, että saan elää maassa, jonka yhteiskunnallinen arvopohja vastaa pitkälti omaani. Kohta alkaa Suomi-USA(jota odotellessa tällainen on hyvä kirjoittaa), jossa en voisi ajatellekaan kannattavani vastustajaa. Haluan kokea tietynlaista yhteisöllisyyttä ja kokea suomalaisen kulttuurin omakseni. Koen olevani suomalainen, mutta en koe sitä sillä tavalla, että katsoisin muunmaalaisia ihmisiä jotenkin väheksyen ja ihmetellen. Minä voin kokea yhteisöllisyyttä myös heidän kanssaan, esimerkiksi kannattamalla ulkomaista urheiluseuraa.
Väkivaltaa on olemassa, sitä on olemassa aivan liikaa myös Suomessa. Kyse on sellaisesta väkivallasta, jonka torjumiseen ei käytetä armeijaa, johon tuhlataan leikkauksista huolimatta mahtava summa rahaa. Joka vuosi. Poliisi ja terveydenhuolto eivät ole ylituettuja. Vain hieman kärjistäen voisi sanoa, että rahojen väärän kohdentamisen takia kuolee monia ihmisiä vuoden aikana. Onko tuhansien tappamiseen valmistautuminen sen arvoista? Se on minusta miettimisen arvoinen kysymys. En pysty näkemään sodan uhkaa edes vuosikymmenten ajanjaksolla, vielä vähemmän pystyn näkemään samanlaista uhkatekijää kuin 60-vuotta sitten. Tämänhetkinen järjestelmä ei suojaa mitään mahdollista uhkaa vastaan. Se vain ylläpitää pinttyneitä asenteita ja vaikeuttaa "globalisaatiokehitystä". OK, Venäjällä on ydinaseita, sillä on armeija. Mitä jos se jostain syystä hyökkäisi tänne? Minä pakenisin Ruotsiin, Suomen valtiota ei sen jälkeen enään olisi. Suomi ei ole pysynyt sotilaallisessa kilpailussa mukana, mikä on tietysti vain ja ainoastaan hyvä asia. Se takaa meille tällaisen hyvinvoinnin ja rauhallisen paikan elää. Miksi meillä on edelleenkin EU:n tiukin asevelvollisuuslaki, sitä sietää miettiä. Armeijan tarpeellisuutta saadaan kyllä perustella ihan muilla kuin niillä argumenteilla, joilla sitä olisi voinut puolustaa itsenäistymisen jälkeen.
Ihmisten välille syntyy kiistatilanteita, mutta ilman aseita ne eivät muodostu samanlaiseksi epäinhimillisyydeksi kuin niiden kanssa. Meidän ei tarvitse ottaa kivääriä, kun joku varastaa tikkarin. Tällaisia tilanteita ei pitäisi luoda myöskään yhteiskuntien kautta. Eikä tilanne parane sillä, että varustaudumme koko ajan siihen, että jos joku toinen sattuisi käyttämään aseellisia keinoja. Meillä on konkreettisia, hyvin perusteltuja uhkia, sitä varten ovat poliisit, joilla on oikeus käyttää väkivaltaa. Asenne: Suomi on pieni valtio, joka ei voi päättää mitä ympärillä tapahtuu ja siksi on ylläpidettävä uskottavaa puolustusta, on mielestäni aika ristiriitainen tämänhetkisessä maailmantilanteessa.