Sivarin pituutta lyhemmäksi?

  • 49 192
  • 717
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Gentleman
Jokainen meistä kai ajattelee kaikkien muiden toimivan saman lailla kuin itsen samassa tilanteessa.

Oleellista on se, että käräjäoikeuden päätöstä tekemässä olevat henkilöt olivat jääviä tuossa tilanteessa.

En minäkään pystyisi oikeudenmukaisuuteen, jos olisin samassa tilanteessa vaikka tyttöystävän tai perheenjäsenen ollessa syytettynä.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Viestin lähetti The Original Jags
Minusta oleellinen juttu oli käräjäoikeuden päätös: Esimies, joka vankeusrangaistuksen uhalla pakottaa alaisensa avantouiskenteluun, ei Suomen lain mukaan syyllisty rikokseen. Sen sijaan varusmies, joka kieltäytyy osallistumasta avantouintiin, tekee Suomen lain mukaan vankeusrangaistuksen arvoisen rikoksen. Rattijuopumuksesta tai lapsen pahoinpitelystä et saa linnaa, mutta häkki heilahtaa, jos et suostu uimaan hyisessä merivedessä.

Oikeuden päätös avaa kaikki portit jatkossa teettää samanlaisia temppuja alokkailla.

Sodankylässä oli aika vastaava tapaus, kun itse olin armeijassa. Luutnantti oli pistänyt alokkaat kävelemään polkupyörien kanssa varusvaraston katolla. Joku alokkaista putosi katolta ja sai selkäänsä ilmeisesti elinikäisen vamman.

Yleensähän asia menee niin, että esimiehellä on oikeus käskeä sellaisia asioita, jotka tukevat varusmiesten koulutusta. Avantouinti on tällainen, katolla kävely ei. Kaikenkaikkiaan sanoisin, että ylilyönnit ovat puolustusvoimissa aika harvassa, mutta kaikenmaailman tissiposkivalittajia löytyy aina ja syitäkin keksitään kun vähän mietitään.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Troy
Yleensähän asia menee niin, että esimiehellä on oikeus käskeä sellaisia asioita, jotka tukevat varusmiesten koulutusta.

Ei se näin yksinkertaista ole. Joku raja täytyy olla olemassa, ja mielestäni hyisessä merivedessä uimaan pakottaminen menee selvästi tämän rajan yli. En muuten ymmärrä, miten tämä uiskentelu edes tukee varusmiesten koulutusta.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti The Original Jags
Kyseinen tapahtuma oli kuulemma tapahtunut aikaisemmassa saapumiserässä. Luutnantti joka oli käskyn antanut, oli ylenemiskiellossa. Ainakin meidän tuvassa tuota juttua pidettiin ihan totena.

Kas kummaa, kun sama oli tapahtunut myös kontiorannassa, jossa itse kävin armeijan.
Ja sitten oli myös semmoinen huhu, että luutnantti olisi juoksuttanut pojat järveen ja käskenyt istumaan. Sen jälkeen oli sanonut ja kukaan ei lähde lomille ennen kun vaatteet ovat kuivat.
Tapahtuma-aika kuulemma vajaa tunti ennen lomille lähtöä.

Täyttä paskaa molemmat tapaukset. Kantahenkilökunnan osalta ei kyllä kertaakaan tullut sitä vähääkään epäkunnioittavaa kohtelua.
Alikessut koitti päteä siellä, mutta sekin loppui, kun kapteeni sai tietää.

Armeija on ylipäätään nykyään lällyn lällyn paikka.
Jos et tottele käskyä, niin sitä ei toisteta ja täten et syyllisty palvelusrikkomukseen.

Ja jos tästä nyt jostain velvollisuudesta haluaisi kieltäytyä, niin verojen maksamisesta. Minä olen ainakin huomattavasti enemmän menettänyt ansiotuloja verojen takia, kun armeijan takia.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Viestin lähetti The Original Jags
Ei se näin yksinkertaista ole. Joku raja täytyy olla olemassa, ja mielestäni hyisessä merivedessä uimaan pakottaminen menee selvästi tämän rajan yli. En muuten ymmärrä, miten tämä uiskentelu edes tukee varusmiesten koulutusta.

Meillä ainakin mentiin avantoon suksien kanssa ja muutenkin kamppeet päällä. Tarkoituksena oli opetella pelastautumista jäistä. Toimii myös uimaopetuksena, karaistamisena jne. Sotaoloissa on täysin mahdollista, että joutuu veden varaan, jopa jäihin. Kyseinen harjoitus valmisti sellaiseen. En ymmärrä mitä pahaa tuossa ylipäänsä on. Tuollaiset harjoitukset oli kivointa mitä intissä oli.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti Troy
Meillä ainakin mentiin avantoon suksien kanssa ja muutenkin kamppeet päällä. Tarkoituksena oli opetella pelastautumista jäistä. Toimii myös uimaopetuksena, karaistamisena jne. Sotaoloissa on täysin mahdollista, että joutuu veden varaan, jopa jäihin. Kyseinen harjoitus valmisti sellaiseen. En ymmärrä mitä pahaa tuossa ylipäänsä on. Tuollaiset harjoitukset oli kivointa mitä intissä oli.

Eikö tässä ole tullut selväksi, että Suomi ei enää ikinä sodi ketään vastaan.
Ja jos sotii, niin se tehdään työaikana, ja sen jälkeen mennään kotia moikkaamaan perhettä, tai sodeen kahville.
Etenkin kaikki tuommoiset kylmän veden varaan joutumiset yms, on molemmin puolisella sopimuksella kiellettyjä.
Sitten jos vahingossa osut viholliseen, niin sinun pitää antaa sille ensiapua yms.
Ei jaksa enää vängätä näistä, kun joihinkin kohtiin ei saa vastausta ja sitten keksitään uutta paskaa tilalle.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Viestin lähetti repe_joke

No näinhän se tietysti on. Se on tämä nykyajan yhteiskunta mennyt tällaiseksi.

Edit: Tarkemmin ajateltuna voitaisiinkin lopettaa puolustusvoimat kokonaan. Onhan se vähän sääli, että Suomen miespuolisen nuorison kesäloma katkeaa tuollaiseen ikävään velvollisuuteen. Siellähän pitää herätäkin jo kuudelta ja tehdä kaikkee ikäviä juttuja. Se ei oo kivaa. Nyyh. Sitten voidaan soittaa Putinille ja sanoo, että tekin voitte nyt polttaa aseenne, kun ei meilläkään niitä ole.
 
Viimeksi muokattu:

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ikävää, että TOJ:n annetaan kääntää keskustelu aivan toisille urille ihan tuosta vaan.. Keskustelun aihe kaiketi oli kuitenkin sivarin pituus eivätkä lapselliset tornihuhut ja yksittäiset ylilyönnit?

Sen verran pitää tässä itsekin livetä uralta, että tulee korjatuksi yksi TOJ:n propagandistinen Venäjä-ylistys. TOJ tietää kyllä, miksi Venäjällä asepalveluksen suorittavien määrä suhteessa väkilukuun on merkittävästi alhaisempi kuin Suomessa. Mutta kerrataan nyt kuitenkin.

a) Venäjällä korkeakouluopiskelijoiden ei tarvitse normaalisti suorittaa asepalvelusta
b) Kutsuntoja pakoilevien määrä on hyvin suuri johtuen siitä, että Venäjän armeijan olot ovat surkeat tavalliselle varusmiehelle. Kas, kun TOJ:n mieleen ei tullut huoli venäläisten varusmiesten simputuksesta..

Venäläinen siviilipalvelusjärjestelmä? Hah, onhan se teoriassa olemassa, mutta käytännössä ei. Tämän tietää arvon trollimme varmasti itsekin, kunhan nyt jätti mainitsematta..

Edelleen painottaisin, että Suomen siviilipalvelusaikaa on mahdollista lyhentää jopa kuukausilla, mutta se edellyttäisi sivarin rakenteen ja tarkoitusperien muuttamista perusteellisesti. Pelkkä "kun sitä paheksutaan ulkomailla" on hyvin heikko argumentti sille, että aikaa vaaditaan lyhemmäksi. Onko Suomi jotenkin kärsinyt siitä oikeasti maailmalla, että sivarin suorittamiseen menee 13 kk? Eipä ole.
 
Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti The Original Jags
Siis tämä kastejuttuhan on pitkä perinne tuossa varuskunnassa. Sitä on tehty myös aikaisemmille saapumiserille, mutta asia tuli ilmeisesti isommin julkisuuteen vasta nyt.

Perinne se oli ymmärtääkseni vain aliupseerikoulussa, ei koko varuskunnassa, ja tällöin on mahdollista, että perinteen jatkamisesta on vastuussa vain rajallinen joukko upseereita. Omien kokemusteni perusteella Aukissa harrastetaan tuon tyylistä ylimääräistä hauskaa muutenkin selvästi enemmän kuin muissa yksiköissä. Tämä kun voidaan helposti perustella sillä, että "teistä tulee johtajia, joten teidän pitää kestää tämä" - voi jumalauta. No joo, lipes sivuraiteelle.

Viestin lähetti The Original Jags
Oliko Jääkärirykmentin esikuntapäällikkö aikaisemmin tietämätön tästä perinteestä, vai miksi tuomio sen asiattomuudesta lausuttiin vasta nyt.

Tätä lienee paras kysyä esikuntapäälliköltä itseltään.

Viestin lähetti The Original Jags
Käräjäoikeuden päätös oli varmasti epäonnistunut lähinnä siksi, koska käräjäoikeuden päätöstä tekemässä olivat sotilashenkilöt. Eiväthän ne nyt omiaan tuomitse.

Sotilashenkilöt ovat aina päätöstä tekemässä, kun kyseessä ovat sotilasrikokset ja siitäkin huolimatta simputustuomioita on annettu. Muistaakseni ainakin palveluksen aikana nukkuneiden varusmiesten herättäminen täyden vesisangon avulla on aikaisemmin katsottu simputukseksi.

Syyttäjä oli vaatinut rangaistusta ja hänellä on mahdollisuus viedä asia hoviin, odotellaan ja katsellaan.
 
redwings19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Datsjuk
Viestin lähetti Suomi-Salama
Ikävää, että TOJ:n annetaan kääntää keskustelu aivan toisille urille ihan tuosta vaan.. Keskustelun aihe kaiketi oli kuitenkin sivarin pituus eivätkä lapselliset tornihuhut ja yksittäiset ylilyönnit?

Sen verran pitää tässä itsekin livetä uralta, että tulee korjatuksi yksi TOJ:n propagandistinen Venäjä-ylistys. TOJ tietää kyllä, miksi Venäjällä asepalveluksen suorittavien määrä suhteessa väkilukuun on merkittävästi alhaisempi kuin Suomessa. Mutta kerrataan nyt kuitenkin.

a) Venäjällä korkeakouluopiskelijoiden ei tarvitse normaalisti suorittaa asepalvelusta
b) Kutsuntoja pakoilevien määrä on hyvin suuri johtuen siitä, että Venäjän armeijan olot ovat surkeat tavalliselle varusmiehelle. Kas, kun TOJ:n mieleen ei tullut huoli venäläisten varusmiesten simputuksesta..

Venäläinen siviilipalvelusjärjestelmä? Hah, onhan se teoriassa olemassa, mutta käytännössä ei. Tämän tietää arvon trollimme varmasti itsekin, kunhan nyt jätti mainitsematta.

Venäjällä on mahdollisuus mennä siviilipalvelukseen, joko uskonnollisiin tai eettissiin syihin vedoten. kesto on 3 - 3,5 vuotta.
Onhan tästä tullut pari ohjelmaakin joissa oli Venäläisiä sivareita ja heitä siinä haastateltiin.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Viestin lähetti redwings19
Tai jos joku sekopää pääsee tässä valtiossa valtaan ja lähettää joukot johonkin hevon kuuseen sotimaan, kävikö tämä vaihto-ehto mielessä? Lähtisitkö, minä en.
Tiedän että tämä ettei kellään olisi armeijoita kuulostaa utopiselta, mutta millä muulla tavoin rauha saadaan, kun ne aseet vaan pahentaa tilannetta ja mikään keskustelu ei valtioiden välillä tunnu onnistuvan, joka olisi myös ratkaisu!
Asevelvollisuudet voi juuri sen takia lopettaa, että kenenkään ei tarvitse tulevaisuudessa lähteä sotaan. On vain keksittävä muita keinoja, kuin tappaminen!

Ok, käy mulle. Soitanko itse vai soitatko sä tolle Putinille, jos sille vaikka just sattuis käymään tuo Venäjän armeijalaitoksen lakkauttaminen. Must tuntuu, ettei siellä just nyt oo käyttöä armeijalle. Mä voin sit puolestani jubailla vaikka "Tontsa" Blairin kanssa, mulla on hyvää teetä kaapissa (vähän terästettyä, älä kerro tätä juttua eteenpäin), niin ehkä sekin sit suostuu kirjoittamaan pikku pöllyssä sellaisen "ei enää sotia"-sopimuksen.

Asiaan, mielenkiintoinen ja hyviä mielipiteitä täynnä oleva ketju. Itse kävin armeijan ja ainut järkevä tekeminen siellä oli ampuminen ja varsinkin, kun tarkasti ampumalla tienasi loman. Kaikennäköistä hössötystä olikin sitten ihan riittämiin, mutta kun osasi hieman "luovia", niin miehistössäkin pärjäsi oikein hyvin. Monta kertaa tuli mieleen, että taitaisi henki lähteä nyky-sodassa, jos RK-62 kädessä lähtisi tositilanteeseen, mutta ainakin tuli kokeiltua RK, ITKK, KVKK, kranaatti ja se kevyempi sinko. Osaa siis jotain, jos joskus (toivottavasti ei) joutuu tosipaikkaan Suomen maaperällä. Menihän siinä sivusuun varmaankin 50000mk (brutto) edestä palkkatuloja, mutta jälkeenpäin on havainnut, että koko hommasta oli ainakin itselleni vain hyötyä. Paska homma, mutta tulihan tehtyä ja nimenomaan keskirivin keskimmäisenä miehenä.

Jos joku haluaa mennä sivariin, niin sinne vain. Omaa vakaumusta on kuunneltava ja muidenkin on se hyväksyttävä ja sitä valintaa kunnioitettava. Mutta rankaiseeko nykyinen sivarin pituus? 13kk on pitkä aika verrattuna 6kk lyhyimpään palvelusaikaan. Intissä ollaan välillä aivan konkreettisesti kiinni (jossain aivan helvetin perseessä), onko asia sivarissa näin? Joku siviilipalvelusmies voisi valaista. Epäkohtia on varmasti joka järjestelmässä, mutta jos ei ole päivääkään käynyt armeijaa tai siviiliä, niin on hieman kummallista ilmoitella, että siviilipalvelus kestää liian pitkään. Sen perusteella, että jossain muualla Euroopassa meidän järjestelmä näyttää kiusalliselta, on vaikea perustella tämän käytännön muuttamista. Irlannissa esim. elokuvaporukat eivät joudu maksamaan veroa lainkaan tästä toiminnasta saamastaan tulosta, kieltämättä kiusallista nykyisen EU:n aikana, mutta näin asiat siellä. Kyllä pitää löytyä parempia syitä siviilipalveluksen lyhentämiselle kuin eurooppalainen käytäntö yms..

Perustuslain 127§ on myös ihan hyödyllistä kerrata, niin ymmärtää että kyseessä on velvollisuus. Velvollisuus on kääntöpuoli monelle positiiviselle asialle.

Totaalikieltäytyminen on myös täysin ymmärrettävä ratkaisu, jos ajattelee vaikka oman vakaumuksen kannalta. Mutta tästäkin toiminnasta on sitten seurauksena vapaudenmenetys, joka ei varmasti ole houkutteleva ja miellyttävä.

Nämä kaikki kolme ovat valintamahdollisuuksia ja niillä omat seurauksensa. Ovatko valintojen seuraukset sitten epäreiluja, niin siihen minun on vaikea ottaa kantaa, kun en ole voinut valita kuin yhden edellä mainituista vaihtoehdoista. Ja toisaalta, itselleni intin käyminen oli niin täysin selvää, että ei noita muita tullut edes harkittua. Mutta jokainen tekee itse ratkaisunsa ja kantaa ratkaisunsa seuraukset. Näinhän se menee monessa muussakin asiassa nykymaailmassa.
 
redwings19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Datsjuk
Viestin lähetti Analyytikko_
Ok, käy mulle. Soitanko itse vai soitatko sä tolle Putinille, jos sille vaikka just sattuis käymään tuo Venäjän armeijalaitoksen lakkauttaminen. Must tuntuu, ettei siellä just nyt oo käyttöä armeijalle. Mä voin sit puolestani jubailla vaikka "Tontsa" Blairin kanssa, mulla on hyvää teetä kaapissa (vähän terästettyä, älä kerro tätä juttua eteenpäin), niin ehkä sekin sit suostuu kirjoittamaan pikku pöllyssä sellaisen "ei enää sotia"-sopimuksen.

heh,heh. Pointtina on se, että pikku hiljaa asevoimia supistamalla ympäri maailmaa tulee parempaa tulosta, kuin että niitä lisätään tai pidetään ennallaan. Suuri vaikutus tähän on äänestämällä oikeita/rauhantahtoisia ihmisiä rehellisissä vaaleissa ympäri maailmaa. harmi vaan että rehelliset vaalit eivät ole mahdollista kaikissa maissa. Myös rauhantahtoisilla mielenosoituksilla on vaikutusta. Näillä asioilla tilanne ei ainakaan pahene.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti redwings19
heh,heh. Pointtina on se, että pikku hiljaa asevoimia supistamalla ympäri maailmaa tulee parempaa tulosta, kuin että niitä lisätään tai pidetään ennallaan.

Miehistömäärän supistaminen kun ei vain tarkoita sitä, että arsenaalin tuhovoimakin supistuisi, täysin päinvastoin! Ei maailma ole aseettomammaksi muuttunut, vaikka eri maissa armeijoiden miehistömäärät pienenevätkin. Nyt vain harvemmat käyttävät entistä tuhovoimaisempia aseita ja asejärjestelmiä.
 
redwings19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Datsjuk
Viestin lähetti Suomi-Salama
Miehistömäärän supistaminen kun ei vain tarkoita sitä, että arsenaalin tuhovoimakin supistuisi, täysin päinvastoin! Ei maailma ole aseettomammaksi muuttunut, vaikka eri maissa armeijoiden miehistömäärät pienenevätkin. Nyt vain harvemmat käyttävät entistä tuhovoimaisempia aseita ja asejärjestelmiä.

Totta, on huolestuttavaa, miten monella maalla väitetään olevan joukkotuhoaseita. Joten nämä kaiken maailman sotahullut hallitsijat olisi saatava pois vallasta, vaan huonoltapa näyttää. Äänestämisellä on todella suuri vaikutus. Korostan edelleenkin sitä, että suurilla mielenosoituksilla ympäri maailmaa on vaikutusta, asioiden muuttamiseen ei aina tarvita aseita.

Toki tähän tuskin mitään yksiselitteistä ratkaisua onkaan. on lähdettävä pienistä asioista hakemaan suurempaa muutosta.
Ja otsikkoon liittyen, vaikka Suomessa säilyisikin tulevaisuudessa asevelvollisuus armeija, niin siviilipalvelus olisi silti poistettava, se nyt vaan on väärin rangaista ihmistä, joka ei halua tappaa.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Viestin lähetti redwings19
Suuri vaikutus tähän on äänestämällä oikeita/rauhantahtoisia ihmisiä rehellisissä vaaleissa ympäri maailmaa.

Kertoisitko minulle pari nimeä, siis niitä oikeita/rauhantahtoisia, joista voisin valita jonkun äänestettävän seuraavissa vaaleissa.

Tuo Analyytikon kirjoitus tuossa ylempänä on muuten täyttä asiaa, allekirjoitan joka lauseen.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Viestin lähetti redwings19
heh,heh. Pointtina on se, että pikku hiljaa asevoimia supistamalla ympäri maailmaa tulee parempaa tulosta, kuin että niitä lisätään tai pidetään ennallaan. Suuri vaikutus tähän on äänestämällä oikeita/rauhantahtoisia ihmisiä rehellisissä vaaleissa ympäri maailmaa. harmi vaan että rehelliset vaalit eivät ole mahdollista kaikissa maissa. Myös rauhantahtoisilla mielenosoituksilla on vaikutusta. Näillä asioilla tilanne ei ainakaan pahene.

Heeiii, ymmärsit väärin, ei maailma pelastu, jos me vedetään eri köyttä. Camoon nyt, meillä on vielä monta kaivoa rakennettavana Afrikkaan. Kaikki kyllä järjestyy Suomessakin, kunhan saadaan Päivi Räsänen pääministeriksi ja vielä jonain päivänä tasavallan presidentiksi.

Kuten Suomi-Salama tuossa ylempänä sanookin, niin aseiden tuhovoima on tänäpäivänä aivan jotain muuta kuin se oli esim. 20 vuotta sitten. Siitä johtuu osittain myös miesvahvuuden väheneminen eri maiden armeijoissa. Ja tähän viittasin myös viestissäni sillä, että olisin ns. tykinruokaa sodassa oman "rynkkyni" kanssa. Ja minä näen kehityksen mieluummin niin, että meillä on tällainen kolmi-järjestelmä kuin esim. Sveitsissä, jossa opiskelukaverillani on omat luodit ja aseet himassa. Halusit tai et, niin armeijaa/armeijoita tullaan aina tarvitsemaan, näin myös meillä Suomessa. Mutta sinnehän ei ole pakko mennä kuten jo edellisessä viestissäni totesin ja siksi siviilipalvelus tai totaalikieltäytyminen ovat myös mahdollisia. Kuten pitääkin olla. Ja eri asia on sitten vielä se, että minne kaikkialle maailmaan "pitää oma nokka tunkea", omien joukkojen lähettämisen muodossa.

Saa toki mielenosoituksilla kaikkea aikaan ja ehkä rauhaakin. Madridissa pommi-iskun jälkeen taisi olla miljoonia ihmisiä sateessa osoittamassa mieltään sotaa ja pommi-iskuja vastaan. Pommi-iskut Madridin junissa johtivat lopulta Espanjan vetäytymiseen Irakista, mutta itse tilanne muuten siellä ei ole muuttunut. Mutta olisiko Espanja koskaan vetänyt joukkojaan ilman tuota pommi-iskua ja oliko se mielestäsi rauhantahtoisesti mieltäosoittamalla tehty osoitus Espanjalle siitä, että teitä ei tarvita Irakissa?
 
Viimeksi muokattu:

redwings19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Datsjuk
Viestin lähetti Analyytikko_
Heeiii, ymmärsit väärin, ei maailma pelastu, jos me vedetään eri köyttä. Camoon nyt, meillä on vielä monta kaivoa rakennettavana Afrikkaan. Kaikki kyllä järjestyy Suomessakin, kunhan saadaan Päivi Räsänen pääministeriksi ja vielä jonain päivänä tasavallan presidentiksi.

Kuten Suomi-Salama tuossa ylempänä sanookin, niin aseiden tuhovoima on tänäpäivänä aivan jotain muuta kuin se oli esim. 20 vuotta sitten. Siitä johtuu osittain myös miesvahvuuden väheneminen eri maiden armeijoissa. Ja tähän viittasin myös viestissäni sillä, että olisin ns. tykinruokaa sodassa oman "rynkkyni" kanssa. Ja minä närn kehityksen mieluummin niin, että meillä on tällainen kolmi-järjestelmä kuin esim. Sveitsissä, jossa opiskelukaverillani on omat luodit ja aseet himassa. Halusit tai et, niin armeijaa/armeijoita tullaan aina tarvitsemaan, näin myös meillä Suomessa. Mutta sinnehän ei ole pakko mennä kuten jo edellisessä viestissäni totesin ja siksi siviilipalvelus tai totaalikieltäytyminen ovat myös mahdollisia. Kuten pitääkin olla. Ja eri asia on sitten vielä se, että minne kaikkialle maailmaan "pitää oma nokka tunkea", omien joukkojen lähettämisen muodossa.

Saa toki mielenosoituksilla kaikkea aikaan ja ehkä rauhaakin. Madridissa pommi-iskun jälkeen taisi olla miljoonia ihmisiä sateessa osoittamassa mieltään sotaa ja pommi-iskuja vastaan. Pommi-iskut Madridin junissa johtivat lopulta Espanjan vetäytymiseen Irakista, mutta itse tilanne muuten siellä ei ole muuttunut. Mutta olisiko Espanja koskaan vetänyt joukkojaan ilman tuota pommi-iskua ja oliko se mielestäsi rauhantahtoisesti mieltäosoittamalla tehty osoitus Espanjalle siitä, että teitä ei tarvita Irakissa?

Miksi vitussa Espanja siellä Irakissa ylipäätään oli? Pommi-iskun ym. terrori teon tekijöille, pitää olla todella ankarat rangaistukset, sellaisia vitun kusipäitä ne on. Nämä terrori iskut poikkeuksetta suunnataan siviileihin ja sitä samaa USA ja sen liittolaiset tekee Irakissa, tappaa siviileitä, joten ei tappaminen lopu sillä että tapetaan lisää, aina toinen kostaa.
Mielenosoituksiin ei tarvita aseita, vaan paljon ihmisiä.
Ja rauhantahtoisuuteen sinulle nimimerkki Tuuski, tutustu aluksi vaikka vihreään puolueeseen.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti redwings19
Miksi vitussa Espanja siellä Irakissa ylipäätään oli? Pommi-iskun ym. terrori teon tekijöille, pitää olla todella ankarat rangaistukset, sellaisia vitun kusipäitä ne on. Nämä terrori iskut poikkeuksetta suunnataan siviileihin ja sitä samaa USA ja sen liittolaiset tekee Irakissa, tappaa siviileitä, joten ei tappaminen lopu sillä että tapetaan lisää, aina toinen kostaa.
Mielenosoituksiin ei tarvita aseita, vaan paljon ihmisiä.
Ja rauhantahtoisuuteen sinulle nimimerkki Tuuski, tutustu aluksi vaikka vihreään puolueeseen.

Meinaatko, että terrori-iskut loppuu, kun syyllisiä ei edes yritetä ottaa kiinni?
Mahtava logiikka. Siis murhaajatkin lopettaa murhaamisen, kun poliisia ei kiinnosta koko juttu.
Varmasti myös urheilijat lopettavat dopingin käytön, jos ei vaan testattaisi.

Sinun ajatuksen juoksua on muutenkin vaikea järkeistää. Terroristit pitää listiä, mutta ilman aseita varmaankin. Ja sitten kun jenkit osittain tätä tekeekin, niin sekin on rangaistavaa.
Siviilit kärsii aina, kun valopäät keksii näitä omia juttujaan.
Irakissa on enemmän kuollut siviilejä terrori-iskuissa, kun jenkkien toimesta. Tämähän on toki sitten jenkkien vika, kun menivät sinne ottamaan terroristeja kiinni.

Nämä mielenosoitukset rauhan puolesta on normaalisti kaikkea muuta kuin rauhallisia. Perkele rauhaan vaikka pakottamalla, tuntuu olevan yleinen periaate.

Ja kerroppas nyt minkä takia siviilipalvelus pitäisi poistaa?
Luuletko tosiaan, että sivarit ei sodan aikana tee mitään?
Todennäköisesti joka ikinen sivari kutsutaan palvelukseen. Käyvät pikakoulutuksen ja ovat etulinjassa saman verran, kun armeijan käyneetkin. Tämä sen takia, että nykyään siviipalvelus on väärin organisoitu.
Kuten täällä on aikasemmin sanottu oikealla organisoinnilla siviilipalveluksesta saataisiin oikeasti hyötyä maalle, mahdollisen sodan sattuessa.

On turha väittää, että ei tulla sotimaan.
Ihmiskunta on aina sotinut ja tulee aina sotimaan.
Syyksi riittää vaikka väärään naiseen rakastuminen.
 
redwings19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Datsjuk
Viestin lähetti repe_joke
Meinaatko, että terrori-iskut loppuu, kun syyllisiä ei edes yritetä ottaa kiinni?
Mahtava logiikka. Siis murhaajatkin lopettaa murhaamisen, kun poliisia ei kiinnosta koko juttu.
Varmasti myös urheilijat lopettavat dopingin käytön, jos ei vaan testattaisi.

Sinun ajatuksen juoksua on muutenkin vaikea järkeistää. Terroristit pitää listiä, mutta ilman aseita varmaankin. Ja sitten kun jenkit osittain tätä tekeekin, niin sekin on rangaistavaa.
Siviilit kärsii aina, kun valopäät keksii näitä omia juttujaan.
Irakissa on enemmän kuollut siviilejä terrori-iskuissa, kun jenkkien toimesta. Tämähän on toki sitten jenkkien vika, kun menivät sinne ottamaan terroristeja kiinni.

Nämä mielenosoitukset rauhan puolesta on normaalisti kaikkea muuta kuin rauhallisia. Perkele rauhaan vaikka pakottamalla, tuntuu olevan yleinen periaate.

Nyt ymmärsit todellakin vääriin! USA lähti alunperin etsimään Irakista joukkotuho aseita, ilman mitään näyttöä ja mitään ei ole löytynyt. Terrori iskuista suurin osa johtuu juuri siitä, että USA tunkee minne haluaa milloin milläkin syyllä ja tästä seurauksena on pommi iskuja.
Kyllä nämä suuret mielenosoitukset esim. Irakin sotaa vastaan ovat pääsääntöisesti sujuneet rauhallisesti ja mielenosoitukset sotaa vastaan on todella hyvä asia. Mistä sinä näitä juttujasi keksit? Vastahan väitit että esim. Venäjällä ei ole Siviilipalvelusta.
Kolmannen kerran: kyllä on ja kestää 3 - 3,5 vuotta.
Ja Suomen siviilipalveluksen voi edelleenkin poistaa, kun se on rangaistusmainen vaihtoehto ja kaikki eivät halua opetella tappamaan(onneksi näin).
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti redwings19
Ja Suomen siviilipalveluksen voi edelleenkin poistaa, kun se on rangaistusmainen vaihtoehto ja kaikki eivät halua opetella tappamaan(onneksi näin).

Puututaan nyt sitten tällä kertaa vain tähän (niinhän muutkin tekee).
Minkä takia se on rangaistumainen vaihtoehto vain Suomessa?
Eikö se sitä ole Venäjällä sitten? Suomessa saa valita meneekö armeijaan vain siviilipalvelukseen.
Ja vielä kerran armeijassa ei opita tappamaan.
Sinä osaat edelleenkin tappaa ilman armeijaankin. Minulle ei ainakaan kerrottu armeijassa mitään semmoista, minkä ansiosta osaisin tappaa paremmin, tai haluaisin tappaa porukkaa ylipäänsä.
Sinä olet tuosta tappamisesta hokenut kyllästymiseen asti. Millä perusteella armeijassa oppii tappamaan?
Muodossakäveleminen ja tervehtiminen, ei käsittääkseni ole maailmantehokkaimpia tappamismuotoja.
Asetta osaa käyttää jokainen, jos tarve vaatii.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Viestin lähetti repe_joke
Eikö se sitä ole Venäjällä sitten? Suomessa saa valita meneekö armeijaan vain siviilipalvelukseen.
Ja vielä kerran armeijassa ei opita tappamaan.

Ottamatta kantaa tähän sinänsä inttävään "keskusteluunne", Venäjälläkin on siviilipalvelus ja se on vapaaehtoinen valinta. Kestää tosin 3,5 vuotta, mutta onpahan vaihtoehto kuitenkin. Itse ainakin opin armeijassa sellaisia taitoja, joista olisi "hyötyä" tappamisessa.
 
redwings19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Datsjuk
Viestin lähetti repe_joke
Puututaan nyt sitten tällä kertaa vain tähän (niinhän muutkin tekee).
Minkä takia se on rangaistumainen vaihtoehto vain Suomessa?
Eikö se sitä ole Venäjällä sitten? Suomessa saa valita meneekö armeijaan vain siviilipalvelukseen.
Ja vielä kerran armeijassa ei opita tappamaan.
Sinä osaat edelleenkin tappaa ilman armeijaankin. Minulle ei ainakaan kerrottu armeijassa mitään semmoista, minkä ansiosta osaisin tappaa paremmin, tai haluaisin tappaa porukkaa ylipäänsä.
Sinä olet tuosta tappamisesta hokenut kyllästymiseen asti. Millä perusteella armeijassa oppii tappamaan?
Muodossakäveleminen ja tervehtiminen, ei käsittääkseni ole maailmantehokkaimpia tappamismuotoja.
Asetta osaa käyttää jokainen, jos tarve vaatii.

Tottakai se on Venäjälläkin rangaistus, en minä muuta väitäkään.
Venällä se on edistystä että siellä on edes siviilipalvelus.
Siitä kyllä pitää lähteä, että armeijaan ei tarvitse mennä vain sen takia kun sitten joutuu esim. sivariin tai totaalikieltäytyjäksi.
Kyllä siellä tappamaan opetelleen, miksi muuten siellä opetellaan ampumaan, väijymään käyttämään räjähteitä, opetellaan pistimen käyttöä,ja opetellaan kaikenlaisia naurettavia asioita.

En minä kyllä enää asetta osaisi edes käyttää ja itse olin muonitus puolella joten en edes tiedä mitä kaikkea älytöntä noiden yllä mainittujen asioiden lisäksi muille opetetaan.
Palkka-armeijassa esim. olisi vain motivoitunutta porukkaa ja ne ketkä ei mene, voi vaikka opiskella tai etsiä työpaikan vuotta aikaisemmin.
 
Mace

Jäsen
Viestin lähetti redwings19
Kyllä siellä tappamaan opetelleen, miksi muuten siellä opetellaan ampumaan, väijymään käyttämään räjähteitä, opetellaan pistimen käyttöä,ja opetellaan kaikenlaisia naurettavia asioita.
[/B]

Tämä kertookin paljon: sinä pidät itsepuolustusta ja tappamista samana asiana. Omassa päässäni taasen itsepuolustuksen nimissä on tarvittaessa oikeus vaikka tappaa, enkä silti pidä sitä rangaistavana tai "pahana" tekona, toisin kuin tappamista yleensä. Joskus itsepuolustukseksi tappaminen voi vain olla ainoa vaihtoehto.. ellei siis itse halua kuolla...
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Viestin lähetti redwings19
Palkka-armeijassa esim. olisi vain motivoitunutta porukkaa ja ne ketkä ei mene, voi vaikka opiskella tai etsiä työpaikan vuotta aikaisemmin.
Palkka-armeijassa miehistön taso tippuu radikaalisti nykyisestä.
Nyt varusmiehillä ja reserviläisillä on siviilikoulutus ja sen tason ihan erilainen mitä esim. USA:n armeijassa.
Suomalaisia rauhanturvaajia on useasti kehuttu maailmalla nimenomaan sen takia, että lähes kaikilla on myös siviilikoulutus.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti redwings19
Tottakai se on Venäjälläkin rangaistus, en minä muuta väitäkään.
Venällä se on edistystä että siellä on edes siviilipalvelus.
Siitä kyllä pitää lähteä, että armeijaan ei tarvitse mennä vain sen takia kun sitten joutuu esim. sivariin tai totaalikieltäytyjäksi.
Kyllä siellä tappamaan opetelleen, miksi muuten siellä opetellaan ampumaan, väijymään käyttämään räjähteitä, opetellaan pistimen käyttöä,ja opetellaan kaikenlaisia naurettavia asioita.

En minä kyllä enää asetta osaisi edes käyttää ja itse olin muonitus puolella joten en edes tiedä mitä kaikkea älytöntä noiden yllä mainittujen asioiden lisäksi muille opetetaan.
Palkka-armeijassa esim. olisi vain motivoitunutta porukkaa ja ne ketkä ei mene, voi vaikka opiskella tai etsiä työpaikan vuotta aikaisemmin.

Juu tosi hienoo. Puhut asioista joista et tiedä hevon vittua.
Mitäköhän siellä muuta opittiin. Itse olin jalkaväessä ja ne muut opit olivat. Metsässä nukkuminen, teltan pystytys, marssiminen tst-varustuksessa, kipinän pito, helvetinmoinen jähiminen ja tilanteen sattuessa päätön säntäily sinne tänne.
Se, että osaa ampua ei tee kenestäkään tappajaa. Vielä vähemmän se, että osaa asettaa esim viuhkamiinan puolustamaan omaa aluettaan.
Ei tänne ole pakko tulla ja juosta siihen viuhkamiinaan.

Sinä olet siitä naurettava kaveri, että et maan puolesta lähtisi sotimaan, mutta perheesi puolesta kyllä.
Sanoppa minulle millä tavalla ne lopunperin eroaa toisistaan? Jos tänne hyökätään, niin perheesi on vaarassa joka tapauksessa.

Onko tässä maassa jotain semmoista, mitä et haluaisi täällä puolustaa?
Onko esim Venäjä tai Yhdysvaltojen ideologia lähempänä sinun omaasi?
Tai mitä jos vaikkapa Kiina jostain syystä päättäisi hyökätä tänne? Tai jos Saksassa nousee uusi höyrypää valtaan ja kohtaan ollaan tulossa Suomea alistamaan.
Mitä vain voi tapahtua, kun on kyse ihmisistä. Se, että Suomalaiset eivät halua sotia, ei merkkaa sitä etteikö joku tänne haluaisi hyökätä.
Syyn tuskin tarviaa olla mitenkään ihmeellinen. Aikaisemmin on sodittu vain sen takia, että ollaan saatu laajennettua maata.
Nykyään voitaisiin Suomeen hyökätä vain sen takia, että saadaan hyvä maa Venäjän läheltä haltuun, jos suunnitellaan hyökkäystä Venäjälle.

Aijoo ja palkka-armeijassa olisi varmasti suurin osa semmoisia tyyppejä, jotka ei muualle pääse. Nostaisi varmaan tasoa joo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös