Jaahas.... törmäsinpä tähänkin ketjuun. Otsikko on "Sivarin pituutta lyhyemmäksi?", mutta vaikuttaa lipsuneen aika pahasti. Palaan otsikkoon ja pyydän anteeksi, jos toistan aiemmin kirjoitettua (en nimittäin jaksa lukea kokonaan tätä ketjua).
Työyhteisöni on työministeriön hyväksymä ns. siviilipalvelulaitos eli meillä on oikeus- ei siis velvollisuus ottaa työpalvelua suorittamaan sivareita. Korostin tätä oikeus vs. velvollisuus -suhdetta sen vuoksi, että monilta meille pyrkiviltä pojilta tahtoo tuo sanapari kääntyä. Toimin oman työni ohessa ns. siviilipalvelusyhdyshenkilönä eli rekrytoin sivarit, toimin heidän hallinnollisena (mm. kurinpito) esimiehenään. Tällä hetkellä meillä on 3 sivaria. Kyse on toimistotyöstä, jossa säännöllinen työaika on 08.00 - 16.15.
Arvioin isännöineeni viimeisten 15 vuoden aikana noin 40 sivaria.
En ota kantaa siviilipalvelukseen yleensä, mutta totean kuitenkin työnantajan ominaisuudessa, että meille on ehdoton etu sivarin työpalvelun kesto 12 kk, jos se olisi paljon lyhyempi emme ottaisi sivareita. 12 kk on aika jolloin heistä on meille myös hyötyä. Lyhyempi aika tarkoittaisi, että lähtevät saman tien kun oppivat hommansa. Tiedän, että joku vastaa tähän, että olemme "riistäjiä" - käytämme halpatyövoimaa eduksemme. Niin me teemmekin; meillähän on siihen oikeus ja pojilla velvollisuus työpalvelunsa suorittaa. Kannanotto sivarin pituuteen on myös omani - ei pelkästään työnantajan ominaisuudessa. Toki meidän työyhteisömme on siistiä sisätyötä ja armeijan käyneenä ja armeijan käyneen pojan isänä, olen 100% varma, että pojat pääsevät meillä fyysisesti ja henkisesti paljon paljon helpommalla kuin puolta lyhyempänä aikana armeijassa.
Sivarien rekrytoinnissa olen hyvin tiukka. Moni osoittaa jo puhelimessa paikkaa kysyessään ymmärtämättömyytensä, että hakee paikkaa, missä HÄN hoitaa velvollisuutensa. Moni asettaa ehtoja tulolleen (!) ja ne ovat niin käsittämättömiä, etten viitsi edes toistaa. Haastatteluun tulee myös reppanoita, joita säälin: armeijaan heistä ei olisi ja kynnys työelämäänkin tulee olemaan kova. Mutta joukossa on paljon fiksuja työtäpelkäämättömiä kavereita, jotka suoraan (kysymättä) kertovat motiiveistaan sivari vs armeija. Olen onnistunut sivareiden valinnassani ihan paria poikkeusta lukuunottamatta ja pojat ovat myös jälkeenpäin kiitelleet mahdollisuudesta ja moikkaavat vanhaa miestä vieläkin tavatessamme.
Yleensä en ota muuta kuin sellaisia sivareita, joilla on koko palvelus jäljellä, em. syistä. On myös niitä, jotka haluavat vaihtaa "helpompaan paikkaan". Näistä en pidä. Olen ottanut kerran kaverin, jonka kunta oli palkannut "paperihommiin", mutta ne olivatkin osoittautuneet pehmopaperihommiksi vanhusten hoitolaitoksessa. Tärkeä työ, jota jonkun pitää hoitaa ja miksei juuri sivarin, mutta tässä tapauksessa katsoin kunnan pettäneen kaverin ja ajanneen tämän pitkälle sairauslomalle pahojen henkisten vaikeuksien vuoksi, ja rekrytoin hänestä hyvän työntekijän 6 kk ajaksi.
Arvostan armeijan käyneitä poikia, mutta arvostan myös sivareitamme, mutta en kaikkia pyrkijöitä. Työyhteisössämme on noin 140 henkilöä ja siihen mahtuu myös niitä, joille sivari on punainen vaate, lintsari, isänmaan petturi. Yleensä kerron pojille jo etukäteen, että myös näin suhtautuvia tulee olemaan. Useimmat ymmärtävät.
Tiivistän: luulen, että sivaripaikkojen tarjonta vähenee oleellisesti entisestään, jos siviilipalvelun työpalveluaika lyhenee. Muuten siviliipalveluslaki kaipaisi remonttia, mm. asumiskulujen korvauksen suhteen, joka pitäisi tulla yhtäläisenä ja automaattisesti kaikille suoraan työministeriön pikistä ilman KELA-tätejä ja työnantajan tulkinnanvaraisia velvoitteita (=KELA:n eri toimistojen kirjava käytäntö).