Näet nuoret sukupolvet sotaan suhtautumisensa osalta paljon positiivisemmassa valossa kuin minä. Tämä polvi, joka on perinyt sukunsa kunniakäsitykset ja arvot, mutta nojaa sotakäsityksessään kuitenkin mielestäni realismin sijaan paljon enemmän Sotamies Ryaniin, Band of brothersiin ja Ghost reconiin. Heille sota on sankaruutta, sikahienoja efektejä, sydämentykytystä ja uudelleenlatausta edellisen sadannen yrityksen epäonnistuttua. Puheen tasolla onnistuu joo uskottavasti tämä yleisesti hyväksytty "sota on julmaa etc" mutta sisäiset mielikuvat elättelevät kuvaa itsestä onnistumassa miestensä edessä, olemassa vaatimaton mutta muiden ihailema jermu, ehkä mielellään esivallan kanssa nokikkain mutta ehdottoman oikeassa. Olen myös sitä mieltä, vaikka kuulen jo nyt vastahuutojen myrskyn, että sotilaan unelmana on päästä sotaan tappamaan ihminen. Sotilas, joka ei elämänsä aikana pääse tositilanteeseen harjoittamaan opettelemiaan asioita, on "mennyt hukkaan". Tuskin tätäkään kukaan myöntää, ainakaan alle kolmen promillen humalassa. Lähimmäksi pääsi ystäväni joka vaihtoi muutaman vuoden sotilasuran jälkeen poliisin tehtäviin, koska ei kestänyt sitä "vainoharhaista tarpeetonta jossittelua ja leikittelyä." Hän halusi toimintaa aseen kanssa ja sai sitä.