Simo Häyhä vs. Arndt Pekurinen

[mjr]

Lähipäivien uutisotsikoissa ja muistaakseni eilisen Aamulehden etusivulla oli suuri kysymys: Miksi suomalainen mies on niin väkivaltainen? Sitä pohdin pohtimasta päästyänikin ja näillä samoilla hurmeisilla astioilla jouduin vierailemaan joka ajatusjonon päätteeksi. Mikä tekee suomalaisesta miehestä, jopa kännin tasoittamisen jälkeenkin (myös norjalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset miehet kännäävät) niin halukkaan puukkohippasille? Miksi tämä suomalainen uroskunnia on niin kovin herkkähipiäinen? Miksi varsin tavallinen historiallinen pohdiskelu ja jossittelu vajaan 70 vuoden taakse päättyy Jatkoajassakin papalta perityn sotamuisto-Lugerin perän vaistomaiseen kopelointiin ja polun tallaamiseen kotisaunan taa? Mistä puhe eli puute?

Ohi aiheesta, mutta tästä on tosiaan esiintynyt viime aikoina kiinnostavaa pohdiskelua: sota oli jättimäinen henkinen trauma, jota ei sen jälkeen voitu mitenkään käsitellä, ja joka varmasti tietyiltä osin on periytynyt kansalliseen psyykkeeseen. Kiinnostavia ovat esimerkiksi sodanjälkeisen kirjallisuuden monet kuvaukset niistä henkisesti vaurioituneista miehistä, jotka eivät koskaan päässeet irti sodan vaikutuksesta. Enemmistöllä jäljet olivat tietenkin lievempiä, mutta varmasti nekin heijastuivat jälkipolviin. Tietysti jos sotilaallinen puolustus olisi romahtanut niin tämän trauman päällä olisi vielä yhteiskunnan väkivaltaisen pakko-stalinisoinnin aiheuttama toinen valtava haava. Viro on tässä yhteydessä hyvä esimerkki: se on käynyt läpi sellaisen tuskien tien, jota emme täällä Suomessa pysty täysin edes ymmärtämään.

 

[D - fence]

Eikö voitaisi lopettaa jo se selittely pikkuhiljaa kaikennäköisistä erillissodista ja myöntää, että Suomen herrat olivat vuonna 1941 täysin varmoja Natsi-Saksan voitosta ja halusivat olla nauttimassa osaa siitä kun Neuvostoliitto lyötäisiin ja tähän tarkoitukseen oli Talvisota sattunut sinänsä hyvin, että suuri osa kansasta oli myöskin halukas kuittaamaan kalavelat (toki Talvisodassa Suomi puolustautui ja koko kansa nimenomaan) korkojen kera.

Ei nyt ihan niinkään, vaikka joillain harvoilla oli sellaisiakin ajatuksia. Suomi oli Talvisodan jälkeen menettänyt huomattavia maa-alueita ja tottakai monet tai varmasti melkein kaikki suomalaiset halusivat lunastaa ne takaisin. Olihan mm. Viipuri ja monien kodit jääneet rajan taakse. Eikö tämä ole ihan ymmärrettävää arvon pasifistit? Oikeudenmukaisuudesta oli siis kyse (varastetun omaisuuden palauttamisesta).

Kun Suomi saavutti entiset valtakunnan rajansa, monien sotilaiden motivaatio tyrehtyi ja he olisivat halunneet lopettaa tähän sotimisensa. Tähän asti ei ole kyse mistään hyökkäyssodasta vaan vanhojen alueiden valtaamisesta takaisin. Sama ilmiö toistui, kun saksalaiset piirittivät Leningradia ja pyysivät apua sen täydelliseen saartamiseen. No suomalaiset eivät lämmenneet ajatukselle ja Leningrad säästyi täydelliseltä tuholta (sen ainut huoltoreitti oli silloin jääteitse Laatokan yli toimitettu ruoka-apu, minkä suomalaiset olisivat voinneet helpohkosti katkaista). Eli ei Suomi hampaat irvessä ole mihinkään hyökännyt, tälle Stalinkin antoi arvoa (olisi voinnut myöhemmin halutessaan tehdä Suomesta selvän).

PS. Suomi pelasi loppujen lopuksi ihan hyvin korttinsa näiden kahden despootin kanssa. Näistähän voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon, mutta menee jo nytkin aika pahasti metsään ketjun aiheesta;) Täälläkin on paljon kaikenlaisia historian kirjoittajia, vailla mitään tietoa mitä oikeasti on ollut kulissien takana tai siellä tapahtunut. Asioita, joita ei löydy peruskoulun historian kirjoista.

 

[sampio]

Eli go Häyhä, GO !

No eipä taida järin liikahtaa nykykunnossaan.
---

Tuohon "Älä tapa"-käskyyn sen verran, että ellen aivan väärin muista, olisi oikeampi ilmaus "Älä murhaa". Tuosta voisi siis ymmärtää, että esim. itsensä puolustaminen voimakeinoin ei olisi kymmenen käskyn vastaista, mutta suunniteltu kuoleman tuottaminen olisi. Toki voidaan keskustella, millaiseen rooliin rintamalla suoritettu tappaminen sijoitetaan. No, se siitä ot:stä.
---

En osaa sanoa, kumpi miehistä oli kovempi jätkä. Häyhästä olen lukenut jonkin verran, Pekurisesta en juuri henkilötietoja enempää. Hauskaa silti lukea tätä ketjua, leijonariipusten kilinä kuuluu tänne saakka.

Kasvatetaan Häyhän legendaa sen verran, että hän ampui suurimman osan oletetuista uhreistaan pystykorvalla, vieläpä senkin jälkeen, kun hänelle myönnettiin kunnianosoituksena ruotsalainen tarkkuuskivääri kiikaritähtäimellä. Viljurin tavoin kiinnostaisi tietää, kuinka tarkka tuo kaatoluku todellisuudessa on. No, sankarikertomukset nostavat motivaatiota, ja sikäli Simunan touhujen mahdollinen liioittelukin oli paikoillaan. Vähän kuten totuus yhtenäisenä taistelevasta kansastakin.

 

[D - fence]

Vielä sananen itse ketjun aiheeseen. Kaikkein vaivautunein olisi tästä keskustelusta itse Simo Häyhä, hiljainen, vaatimaton pieni suuri mies. Omalta osaltani on tämä ketju käsitelty.

 

[jpet]

Kasvatetaan Häyhän legendaa sen verran, että hän ampui suurimman osan oletetuista uhreistaan pystykorvalla, vieläpä senkin jälkeen, kun hänelle myönnettiin kunnianosoituksena ruotsalainen tarkkuuskivääri kiikaritähtäimellä. Viljurin tavoin kiinnostaisi tietää, kuinka tarkka tuo kaatoluku todellisuudessa on. No, sankarikertomukset nostavat motivaatiota, ja sikäli Simunan touhujen mahdollinen liioittelukin oli paikoillaan. Vähän kuten totuus yhtenäisenä taistelevasta kansastakin.

Kollaanjoen taistelujen aikana kunnostautui tarkka-ampujana alikersantti Simo Häyhä, joka sai 17.2.1940 vastaanottaa kunniamerkiksi urotöistään kunniakiväärin, joka oli lahjoitettu Ruotsista. Tämän aseen mukana seuranneessa eversti Svenssonin allekirjoittamassa todistuksessa mainittiin mm: >> Tämä kunniakivääri, joka on lahjoitettu Ruotsista, annetaan alikersantti Simo Häyhälle, merkiksi siitä tunnustuksesta, jonka hän ansaitsee ampujana ja aseenkäyttäjänä taistelussa. Hänen urotyönsä - 219 vihollisen ampuminen sotilaskiväärillä ja suunnilleen yhtä suuren määrän konepistooleilla - osoittavat mitä päämäärästään tietoinen, tarkkasilmäinen Suomen mies voi saada aikaan. Lähde: Talvisodan historia osa 3, s. 115.

Simo Häyhä haavoittui vaikeasti Ulismaisen taistelussa maaliskuun alussa 1940 hänen johtaessaan ryhmäänsä, eikä enää jatkosodassa osallistunut taistelutehtäviin.

Sen verran Kollaan taisteluiden vaiheita olen selvitellyt itsekin, että pidän tuota 500 kaadetun vihollisen lukemaa reilusti ylimitoitettuna propagandana. Se olisi tarkoittanut sitä, että hän olisi vienyt hengen pataljoonan kokoiselta miesjoukolta. Helmikuun 1940 alussa Kollaan rintamalla oli kaksi vihollisdivisioonaa, eli 18 jalkaväkipataljoonaa. Omia pataljoonia oli puolenkymmentä.

 

[Yläpesä]

sota oli jättimäinen henkinen trauma, jota ei sen jälkeen voitu mitenkään käsitellä, ja joka varmasti tietyiltä osin on periytynyt kansalliseen psyykkeeseen.

Turhaan ei Martti Siirala ole rummuttanut aiheesta väsymisen jälkeenkin. Silti se, kuinka kaiken kattava ja koko yhteiskunnan läpäisevä tuon trauman vaikutus on ollut ja on edelleenkin, on jotain aivan käsittämätöntä. Kuinka suvut hellivät ja kasvattavat näitä kunniakysymyksiä ja niihin padottuja pakkoperintöjä varsinkin miespuolisille jälkeiläisilleen on toden totta järkyttävää, minkä kanssa voi kilvoitella vain se täydellinen hämmästys ja neuvottomuus niiden seuraamusten edessä, joita kyseiset emootiopesäkkeet saavat yhä aikaan.

Enemmistöllä jäljet olivat tietenkin lievempiä, mutta varmasti nekin heijastuivat jälkipolviin

Ensiksi luonnollisesti välittömänä reaktiona omiin lapsiin, mutta itseäni yhtä lailla hämmentävänä voimana näiden lapsenlapsiin ja lähinnä kuviteltuihin sukutarinoihin motivoituneena. Sama logiikka toimii myös narsististen ihmisten ympärillä: ensiuhrit ovat omat lapset mutta karmeimman eksponentiaalisen kuorman kannettavakseen saavat näiden lapset.

Viro on tässä yhteydessä hyvä esimerkki: se on käynyt läpi sellaisen tuskien tien, jota emme täällä Suomessa pysty täysin edes ymmärtämään.

Viron tie tasapainoon on pitkä ja kulkee aivan eri polkuja kuin meikäläisten. Siksipä näen viisaana sen, ettemme esiinny tässä asiassa veljeskansamme edessä kaikkitietävinä isoveljinä.

 

[FlamesFan]

Ääni Häyhälle. 1Timer'n perustelut ensimmäisillä sivuilla kelvanneet.

 

[mjr]

Turhaan ei Martti Siirala ole rummuttanut aiheesta väsymisen jälkeenkin. Silti se, kuinka kaiken kattava ja koko yhteiskunnan läpäisevä tuon trauman vaikutus on ollut ja on edelleenkin, on jotain aivan käsittämätöntä. Kuinka suvut hellivät ja kasvattavat näitä kunniakysymyksiä ja niihin padottuja pakkoperintöjä varsinkin miespuolisille jälkeiläisilleen on toden totta järkyttävää, minkä kanssa voi kilvoitella vain se täydellinen hämmästys ja neuvottomuus niiden seuraamusten edessä, joita kyseiset emootiopesäkkeet saavat yhä aikaan.

Luulisi että kun nyt mennään jo sotasukupolven lastenlapsissa tai lastenlastenlapsissa niin viimeistään pystytään irtautumaan historian traumoista. Suurilla ikäluokilla sota vielä kummitteli todella tuntuvana taustalla, mutta tuskinpa samaa voidaan sanoa näistä viime vuosikymmenten ikäluokista. Miehenkin malli on avartunut silmissä ja eiköhän sodan raa'asta todellisuudesta vallitse valtaenemmistön piirissä myös aivan realistinen käsitys. Toki on niitäkin, jotka vakavissaan tuntuvat sotaa ihannoivan. Väitän kyllä että sinänsä on myös realistista ihailla Suomen tasavallan selviytymistä noista verisistä myrskyistä, jotka pyyhkivät lähes kaikkien Euroopan pikkuvaltioiden yli. Tuossa painajaismaisessa ympäristössä ja ajassa emme olisi hirvittäviltä tragedioilta välttyneet millään toimintatavalla: valittu tie oli lopultakin se, joka säästi maan vielä pahemmalta.

 

[Yläpesä]

Luulisi että kun nyt mennään jo sotasukupolven lastenlapsissa tai lastenlastenlapsissa niin viimeistään pystytään irtautumaan historian traumoista.

Pystytään vai tulisi pystyä? Kuten edellä oli puhe, se mikä on yhä vaan, on suomalaisen miehen selittämätön väkivaltaisuus, arvaamaton väkivaltaisuus paitsi naisiaan ja lapsiaan kohtaan myös täysin syyttömiä sattumanvaraisia ohikulkijoita kohtaan. Mistä yhä kumpuaa se herkkyys ohkaisimmankin itsetunnon loukkaamista kohtaan kadulla sivuitse kuljettaessa tai toisen katsottua hieman ohi kulmiensa väärällä tavalla että pitää kauhavalaasta tarjota maksan sekaan? Tämä on täysin poikkeuksellista tässä mittakaavassa eikä sitä selitä sinällään hyvin samaan kuvaan sopiva kossu.

Toki on niitäkin, jotka vakavissaan tuntuvat sotaa ihannoivan.

En usko että kovin suuri joukko viisimiljoonaisessa väessä ihannoi sotaa, mutta uskon - ja oma kokemukseni tukee sitä - että varsin suuri joukko ihannoi niitä miehiä ja niitä tekoja, joita sodan aikana tehtiin ja sitä uhrausta jonka koteihinsa jääneet joutuivat tekemään/kokemaan (vaikka tuo uhraus oli sisällöltään pelkkää tuskaa ja elämästä luopumista). Näistä ihanteista - joita emme kykene enää toistamaan saatika ylittämään - rakentuu se äärimmäisen herkkä ylikunto ja hipiä, joka loukkaantuu pienimmästäkin raapaisusta tai (tulkitusta) tuhahduksesta. Isoisän hauralle ette saatana kuse! Omakohtaista realistista kokemusta kärsimyksistä ei ole, mutta kunniantunto ja uhraustarinat on imetty äidinmaidossa. Trauma on suomalaisia kuristava väkivallan hamppunaru niin kauan kuin "tuntematon" keikkuu top-tenissä sekä kirjallisuuden, elokuvan, teatterin että musiikin listoilla.

 

[mjr]

Pystytään vai tulisi pystyä? Kuten edellä oli puhe, se mikä on yhä vaan, on suomalaisen miehen selittämätön väkivaltaisuus, arvaamaton väkivaltaisuus paitsi naisiaan ja lapsiaan kohtaan myös täysin syyttömiä sattumanvaraisia ohikulkijoita kohtaan. Mistä yhä kumpuaa se herkkyys ohkaisimmankin itsetunnon loukkaamista kohtaan kadulla sivuitse kuljettaessa tai toisen katsottua hieman ohi kulmiensa väärällä tavalla että pitää kauhavalaasta tarjota maksan sekaan? Tämä on täysin poikkeuksellista tässä mittakaavassa eikä sitä selitä sinällään hyvin samaan kuvaan sopiva kossu.

No, minusta tuo vain tuntuu ylitulkinnalta - tässä pluralistisessa, pohjoismaisessa, modernissa yhteiskunnassa on ehkä keskimäärin enemmän väkivaltaa ja vahingollista perinteistä ajattelua kuin vaikka Ruotsissa, mutta kysymys on vain erotuksesta, ei siitä, missä valtavirta kulkee. Varmasti sota on jättänyt karut jälkensä, mutta eiköhän kysymyksessä ole jo aika heikko ja entisestään heikentyvä juonne tässä jatkuvasti muuttuvassa ja jälkiteollistuvassa Suomessa. Totta on että meillä on laajalti vallalla tietty kaavamainen juhlapuhe-asenne sotasukupolveen, mutta luulisin että sen takana on varsin realistinen käsitys sen väkivallan ajan todellisuudesta. On vain vähän vaikea olla kovin nyansoitu, kun ollaan tällä alueella, yleensä juuri jollakin juhlapuhe-tasolla. Tunnustan kyllä että itsekin ihailen suuresti niitä uhrauksia, sitä valtavaa ponnistusta, jolla Suomi pidettiin vapaana terrori-järjestelmien vallasta. Mutta kysymys oli siis hirvittävästä tragediasta, johon hulluksi tullut Eurooppa Suomenkin syöksi - ehkä olisi sitäkin aspektia korostettava jonkun täydellisen ihannoivan hymistelyn sijasta.

 

[Chilango]

...Tämähän on heijastunut melkein kaikissa historian "vasemmistolaisissa" yhteiskunnissa sillä tavalla, että ne ovat korostetun yhteisöllisiä, jopa militaristisuuteen saakka. Ensimmäisenä esimerkkinä vaikkapa Sparta (joka oli siis korostetun "vasemmistolainen" rakenteiltaan, helooteista huolimatta, verrattuna Ateenaan), tai sittemmin vaikkapa Neuvostoliitto, jossa militarismi oli ennen kaikkea muuta ideologiaa, ehkäpä raskaan teollisuuden edistämistä lukuun ottamatta.

Toisin sanoen, yksilölle ja hänen mielipiteillensä ei paljoa panna moraalista tai muuta "arvoa" sellaisissa näkökannoissa, jotka korostavat jotain "luokkaa" tai muuta kollektiivia ennen yksilöä.

Tuo on ihan totta mita Viljuri kirjottaa ja noin varmaan toimii noissa vasurimaissa. Taytyy kuitenkin muistaa etta ei-vasurimaiden vasurit yleensa toimivat hieman eri tavalla.
Jostain syysta he ovat ensimmaisina laulamassa rauhanlauluja ja ekarivissa rauhanmarsseilla.
Ilman mitaan tilastoja uskallan vaittaa etta esmes 60- ja 70-luvun Peace and luv –mielenosoitusten suurin osa oli (sen ajan) vasureita.


Koska en Pekurisen tarinaa tunne muuta kuin mita Wikipediasta luin niin kiinnostas tietaa missa vaiheessa han sai tietaa etta nyt on tosi kyseessa, eli ase kateen tai tulee lahto?
Eli talla haen sita etta luuliko Pekurinen etta armeija bluffaa ja heittaa linnaan kuten aikasemminkin ja katsoi bluffin ja havis?

Toinen, hypoteettinen kysymys. Mitenkas palstan pasifistit, teidan mielestannehan pasifismi on hieno aate ja olette taallakin sanoneen etta jos olis ollut enemman Pekurisia niin Viipuri olis viela Suomen.
Olisko teidan mielesta jokaisen suomalaisen miehen kuulunut olla pasifisteja Talvisodan ja jatkosodan aikaan ja kieltaytya aseista?

 

[siffa]

Pystytään vai tulisi pystyä? Kuten edellä oli puhe, se mikä on yhä vaan, on suomalaisen miehen selittämätön väkivaltaisuus, arvaamaton väkivaltaisuus paitsi naisiaan ja lapsiaan kohtaan myös täysin syyttömiä sattumanvaraisia ohikulkijoita kohtaan. Mistä yhä kumpuaa se herkkyys ohkaisimmankin itsetunnon loukkaamista kohtaan kadulla sivuitse kuljettaessa tai toisen katsottua hieman ohi kulmiensa väärällä tavalla että pitää kauhavalaasta tarjota maksan sekaan? Tämä on täysin poikkeuksellista tässä mittakaavassa eikä sitä selitä sinällään hyvin samaan kuvaan sopiva kossu.

Tässä on toinen asia, missä kokemusmaailmani ei kohtaa Yläpesän kanssa. Ensimmäinen oli se, kun omalta kohdaltani en ole todennut työelämässä mitään klikkiä RUK:n käyneiden miesten kesken. Eli sillä, onko mies käynyt RUK:n tai ei, ei minun työurani aikana ole ollut mitään merkitystä. Tästä kirjoiteltiin jokunen aika sitten muistaakseni juuri Yläpesän kanssa. Itse olen reservin yliluutnantti ja esimiehinäni on ollut pariinkin otteeseen korpraaliylennyksen saanut henkilö. Alaisinani taas on ollut ylempiarvoisia reservin upseereita.
Missä tämä suomalaisen miehen väkivaltaisuus esiintyy, kun en sitä ole kohdannut sataveteraanisukulaisissa, muissa sukulaisissa, harrastusten parissa, työelämässä enkä oikein missään muuallakaan?
Henkisesti sairaita ihmisiä ja sairautensa takia väkivaltaisia ihmisiä tunnen. Nämä ovat kuitenkin pieni vähemmistö, jonka käyttäytymistä ei voi minun mielestäni selittää mitenkään talvi- ja jatkosotien käyneiden miesten koettelemuksilla.

Oma kantani on ollut, että tätä maata kannattaa puolustaa. Siksi Simo Häyhä niin kuin kaikki muutkin sotaveteraanit saavat kunnioitukseni.
Arnt Juho Pekurista olen jäävi arvostelemaan, kun en hänen taustaansa tunne riittävästi. Tuntuu jotenkin mahdottomalta, että hänen kohtalonsa olisi vaikuttanut millään lailla Suomessa siviilipalvelun mahdollistumiseen niinkuin Yläpesä antaa ymmärtää.

Edit: JypFabu tuossa alempana kirjoitti Yläpesän kanssa samaan sävyyn suomalaisen miehen agressiivisuudesta ja väkivaltaisuudesta. Eli ovatko nämä väkivaltaisuudet todellakin omakohtaisia kokemuksia? Siirtokarjalaisia ja heidän jäkeläisiään tunnen erittäin paljon enkä ole todennut heissä kuin lähinnä elämänmyönteisyyttä ja kovaa yritteliäisyyttä.

 

[JypFabu]

Viisaita pointteja tuolla ylempänä.

On veikeää ajatella tossa kontekstissa, ettei edes lähes sata vuotta sitten käyty sisällissota ole vieläkään kansassa arpeutunut, Ehkä siinä perspektiiviä niihin sodan haamujen pysyvyyteen ja toisaalta sodan käyttökelpoisuudesta konfliktien ratkaisemiseen.

Ehkä tuota suomalaisen miehen agressiivisuutta selittää jotenkin tämä: Isäni, joka selvisi koettelemuksistaan lapin sodan käymisellä sanoo usein, kuppia kun on tarpeeksi otettu, että sota on hirveää, sieltä tulee takaisin vain rikkinäisiä ihmisiä.

Nuorempana tuo lause vain vilisti korvien ohi, mutta vanhemmiten on alkanut sisäistää tuon "rikkinäisiä ihmisiä" syvällisemmin, hänkin kun on tyypillinen suomalainen jurottaja, joka räjähtää varoittamatta rajusti, no, toki hän tietysti sitää sotaa kerkesi nuorempanakin kokea, vaikkei rintamalla. Kaksi evakkomatkaa suojärveltä ja ympärillä vain sota-ajan todellisuus ihanteineen.

Tämä viime vuosisadan karuus periytyy kyllä väistämättä lapsissa ja lapsenlapsissa, kun vielä ympäristökin hyväksyy ja ihannoi väkivaltaisia ratkaisumalleja erimielisyyksiin ja ongelmiin ja ne jotka eivät sitä toisiin halua purkaa tappavat itsensä, näissäkin luvuissa kai ollaan siellä kärkipäässä edelleen, ei siis ole ihme, että täällä on väkivaltainen käyttäytymiskulttuuri kunniassaan.

Yksi koominen väittämä elelee näissä Pekurisesta ei niin välittävien kirjoituksissa: miltään osin ei voi kestävästi väittää, että oikeastaan Pekurinen teki itsemurhan, kun tiesi joutuvansa murhatuksi ellei luovu periaatteestaan. Siihen murhaan ainoa syyllinen on se järjestelmä joka sen toteutti, eikä suomi siitä tahrasta pese itseään puhtaaksi millään valheella eikä selityksellä siitä taikka tästä, murha on ja murhana pysyy.

 

[sampio]

Mielenkiintoista, että suomalaista miesmyyttiä rakennettiin heti talvisodan jälkeen tämän "luontaisen väkivaltaisuuden" varaan. No, tuo kuulostaa hiukan karulta termiltä, mutta kuitenkin, kyseessä oli ajatus, jonka mukaan keskiverto suomalaismiehessä on sisäänrakennettuna hyvän sotilaan ominaisuuksia, joita normaalisti löytyy vain ammattiarmeijoista. Nuo samat käsitykset peilautuvat tässäkin ketjussa muutamissa viesteissä, eli aivan hukkaan ei erityisesti talvisodan jälkeen tapahtunut yleisen mielipiteen muokkaus ole mennyt, kun se edelleen vaikuttaa.

 

[Viljuri]

Tätä nyt ainoastaan kommentoin näistä. Vaikka oli tiedossa Neuvostoliiton intressit ja jopa mahdollisesti sekin, että se olisi hyökännyt Suomeen uudestaan, niin se ei poista sitä asiaa, että Suomi hyökkäsi Saksan liittolaisena Neuvostoliittoon. Voidaanko tämä asia ihan aikuisten oikeesti myöntää.

Miten olisi Fakta 4: Suur-Suomi-intoilijat kokivat tilaisuutensa koittaneen, kun saatiin vahva Saksa rinnalle. Taisi Marskin päiväkäskykin puhua jostain Itä-Karjalan vapauttamisesta...

No, Suomi ei ollut mikään ajopuu, mutta poliittisessa johdossamme ei juurikaan ollut näitä Suur-Suomi intoilijoita. Mannerheim oli mahdollisimman kaukana jostain AKS:n intomielisistä fanaatikoista, eikä näitä ollut juurikaan myöskään hallituksen avainpaikoilla. Eivätkä tälläiset intoilut vaikuttaneet "todellisuudessa" Suomen ratkaisuihin, vaikka sitten sodan sytyttyä myös tälläisiin asioihin vedottiin, paremman propagandan puutteessa.

Mitä nyt oli Kekkosia ja Niukkasia, jotka vastustivat esimerkiksi talvisodan rauhan tekemistä, mutta ajan realiteetit olivat mitä olivat.

Lahden oikeustalon vieressä on muuten puisto, jossa herkistyy. Siellä on yhteinen ritaripuu "patrioottipresidentti" Rydille ja "patrioottiministeri" Tannerille monen Mannerheim-ristin ritarin puun ohella. Kumpikaan ei tunnetusti ollut mikään natsimielinen, lähelläkään sitä.

 

[ilman sukkia]

Niin. Ettei jäisi epäselvyyttä niin minunkin mielestäni sodan jo puhjettua Häyhää tarvittiin enemmän. Sen jälkeen Pekurinen (vaikutuksiltaan) on kuitenkin ollut kansallemme kokonaisuudessaan arvokkaampi.

Olisi ollut tässä muodossa esitettävissä koko viestisi sisältö. Vain ruvetaanko wikipedittamaan avauksesi innoittamana Simon "kollegoita". Jotkut eivät näköjään tarvitse (tästä ei ole kyllä varmuutta tässä tapauksessa) edes sitä viinaa kimpautuakseen. Ja mies vielä ihmettelee samassa viestissä suomalaisen miehen käytöstä ja antaa siitä itse loistavan esimerkin.

Hienoa käytöstä näppäillä sanahelinää, ja olla vastaamatta mitenkään käyttämääsi lainaukseen.

Kerro toki mitkä ovat Pekurisen vaikutukset sodan ajasta tähän päivän (aika joka tulee sodan puhkeamisen jälkeen)? Ja kuinka ne ovat kokonaisuudessaan arvokkaampia? Häyhän kaltaisten miehien avulla saavutettiin mahdollisuudet nykyiselle tilanteelle, ei Pekurisen. Tämäkö ei ole kokonaisuudessaan arvokkaampaa?

Onko tässä jotain epäselvää?

 

[Yläpesä]

Tuntuu jotenkin mahdottomalta, että hänen kohtalonsa olisi vaikuttanut millään lailla Suomessa siviilipalvelun mahdollistumiseen niinkuin Yläpesä antaa ymmärtää.

Siviilipalveluslaki, joka nimettiin heti Lex Pekuriseksi, hyväksyttiin jo 1931 Pekurisen aseistakieltäytyvän toiminnan (jonka aikana hänet mm. muilutettiin) tuloksena. Hänet teloitettiin 1941 rintamalla jonne hänet oli väkisin viety. Suomen siviilipalveluslaki on siis suoraan Pekurisen toiminnan tulosta, missä hänen kohtalonsa on vain ikävä jälkimaku.

(Sata suurinta suomalaista: http://www.yle.fi/suuretsuomalaiset/100_suurinta/index.php?top100_id=54)

 

[Maple Leaf]

Viisaita pointteja tuolla ylempänä.

On veikeää ajatella tossa kontekstissa, ettei edes lähes sata vuotta sitten käyty sisällissota ole vieläkään kansassa arpeutunut, Ehkä siinä perspektiiviä niihin sodan haamujen pysyvyyteen ja toisaalta sodan käyttökelpoisuudesta konfliktien ratkaisemiseen.

Yhdysvaltojen sisällissodan päättymisestä on jo yli 140 vuotta, mutta silti etenkin etelävaltioissa löytyy vielä revanssihenkeä. No, tässä esimerkissä on kyse vain joistakin kouluttamattomista punaniskoista, jonkalaisia Suomesta ei onneksi löydy. ;)

 

[Yläpesä]

Missä tämä suomalaisen miehen väkivaltaisuus esiintyy, kun en sitä ole kohdannut sataveteraanisukulaisissa, muissa sukulaisissa, harrastusten parissa, työelämässä enkä oikein missään muuallakaan?
Henkisesti sairaita ihmisiä ja sairautensa takia väkivaltaisia ihmisiä tunnen. Nämä ovat kuitenkin pieni vähemmistö, jonka käyttäytymistä ei voi minun mielestäni selittää mitenkään talvi- ja jatkosotien käyneiden miesten koettelemuksilla.

RUK-akseliin en viitsi tässä ketjussa puuttua. Ehkä kala ei vain helposti huomaa uiskentelevansa vedessä.

Missäkö suomalaisen miehen väkivaltaisuus esiintyy? Poliklinikoilla, ensiavussa, perheneuvoloissa, päivälehtien rikossivuilla, taksijonoissa, nakkikioskilla, kodeissa verhojen takana, iltapäivälehtien lööpeissä, Porissa. Ylipäätään missä hyvänsä kulissielämän takana, purskahtaen välillä yllättäen esiin ja sitten kuullaan klassiset sanat "Niin mukava ja rauhallinen mies, ei olisi mitenkään voinut uskoa...."

Otsikko Aamulehden etusivulta 18.7.2007:

"Miehen henki on ja pysyy Suomessa löyhässä"

"Tilanteen piti jo parantua, mutta uusi sukupolvi uusine ongelmineen pitää maamme läntisen Euroopan väkivaltaisimpana".

"Aromaan (Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin johtaja) mukaan suomalaiseen väkivaltaan kuuluu miehisen kunnian puolustaminen humalassa. TÄllöin uhriksi voi tulla niin tekijän läheinen, puolituttu ryyppykaveri kuin jopa aivan sivullinen.... Norjassa ja muissa Pohjoismaissa juodaan yhtä paljon kuin Suomessa mutta siellä ei heittäydytä väkivaltaisiksi....Esimerkiksi Norjassa on hyvin samanlainen yhteiskunnallinen rakenne, mutta ei siellä ole lähimainkaan näin väkivaltaista. Sitä on kyllä vaikea selittää, miksi näin on. Suomalainen väkivalta on omanlaistaan."

Noin joka kymmenes suomalainen joutuu vuosittain uhkailujen tai väkivallan kohteeksi ja noin kaksi prosenttia saa fyysisen vamman väkivallan seurauksena. Nämä ovat siis arkistoihin päätyvät luvut. Kuinka monta prosenttia jää ilmoittamatta? Marginaalia?

Eihän tämä pohdiskelu tarkoita sitä, etteikö suomalaistenkin kohdalla ne samat yleiset ja yhtäläiset syyt (viina, huumeet ja syrjäytyminen) olisi päävastuussa väkivaltaisuudesta, vaan sitä mistä johtuu täkäläisen väkivallan erikoispiirteet. Siinä pohdiskelussa taidetaan olla edelleenkin lähtöasetelmissa ja on mielestäni aivan turha rajata joitain näin monumentaalisia historiallisia mullistuksia tarkastelun ulkopuolelle. Sota-aika kuuluu pyhään kaanoniin, johon ei saisi liittää mitään negatiivista. Kotimaiset arvioijat näyttävät olevan lähes järjestään jäävejä suuntaan tai toiseen tekemään kovin objektiivisia arvioita sodan kulmakarvoja kohottavista yksityiskohdista.

 

[ipa rules]

Eikö voitaisi lopettaa jo se selittely pikkuhiljaa kaikennäköisistä erillissodista ja myöntää, että Suomen herrat olivat vuonna 1941 täysin varmoja Natsi-Saksan voitosta ja halusivat olla nauttimassa osaa siitä kun Neuvostoliitto lyötäisiin ja tähän tarkoitukseen oli Talvisota sattunut sinänsä hyvin, että suuri osa kansasta oli myöskin halukas kuittaamaan kalavelat (toki Talvisodassa Suomi puolustautui ja koko kansa nimenomaan) korkojen kera.

Suomi joutui talvisodan jälkeen luovuttamaan NL:lle alueita jotka katsottiin luonnollisesti kuuluvan meille. Kuten itsekkin kirjoitit, niin tuon takia taistelutahtoakin löytyi hyvin. Siinä vaihessa mentiinkin metsään, kun hyökkäystä jatkettiin yli vanhan valtiorajan.(resurssit olivat täysin riittämättömät ja taistelutahto wanhan NL:n puolellakin laski.

 

[ipa rules]

(Sata suurinta suomalaista: http://www.yle.fi/suuretsuomalaiset/100_suurinta/index.php?top100_id=54)

Heh.

Se, että Tarja Halonen on top10 sarjassa kertonee paljon tuon äänestyksen mahtavuudesta.

edit: ja ihan vaan mukavana lisänä DAF:lle sijalta 84 Antti Tuisku.

 

[Daespoo]

Throughout the Winter War (as it would come to be known), Simo Häyhä ran around being what experienced HALO players would call a "camping fag"

Kiitos Kapo linkistä, loistavaa settiä.

 

[DAF]

Heh.

Se, että Tarja Halonen on top10 sarjassa kertonee paljon tuon äänestyksen mahtavuudesta.

Kivasti sait Halos-kortinkin iskettyä pöytään, kun ei ollut mitään sanottavaa sinulle eteen tuotuun faktaan. Nyyssipuolella tässä kohtaa kuuluisi *plonk*.

 

[Yläpesä]

Varmasti sota on jättänyt karut jälkensä, mutta eiköhän kysymyksessä ole jo aika heikko ja entisestään heikentyvä juonne tässä jatkuvasti muuttuvassa ja jälkiteollistuvassa Suomessa. Totta on että meillä on laajalti vallalla tietty kaavamainen juhlapuhe-asenne sotasukupolveen, mutta luulisin että sen takana on varsin realistinen käsitys sen väkivallan ajan todellisuudesta.

Ylitulkintaa kenties, sen aika näyttää. En kuitenkaan vähättelisi tuota "erotusta", koska sen tutkiminen kertoo meille juuri suomalaisuudesta. Arvoilla on melkoinen merkitys moderninkin kansalaisen toiminnassa ja ne ovat luonteeltaan pysyviä ja aiemmalta sukupolvelta perittyjä. Ei siinä jatkumossa kolme sukupolvea ole kuin suhahdus. Ja kuten tuossa ed. viestissä tulikin jo esiin, eivät uudet sukupolvet olekaan lauhkeampia, kuten aiemmin oli odoteltu. Yhä sen kunnian päälle kihahdetaan.

Näet nuoret sukupolvet sotaan suhtautumisensa osalta paljon positiivisemmassa valossa kuin minä. Tämä polvi, joka on perinyt sukunsa kunniakäsitykset ja arvot, mutta nojaa sotakäsityksessään kuitenkin mielestäni realismin sijaan paljon enemmän Sotamies Ryaniin, Band of brothersiin ja Ghost reconiin. Heille sota on sankaruutta, sikahienoja efektejä, sydämentykytystä ja uudelleenlatausta edellisen sadannen yrityksen epäonnistuttua. Puheen tasolla onnistuu joo uskottavasti tämä yleisesti hyväksytty "sota on julmaa etc" mutta sisäiset mielikuvat elättelevät kuvaa itsestä onnistumassa miestensä edessä, olemassa vaatimaton mutta muiden ihailema jermu, ehkä mielellään esivallan kanssa nokikkain mutta ehdottoman oikeassa. Olen myös sitä mieltä, vaikka kuulen jo nyt vastahuutojen myrskyn, että sotilaan unelmana on päästä sotaan tappamaan ihminen. Sotilas, joka ei elämänsä aikana pääse tositilanteeseen harjoittamaan opettelemiaan asioita, on "mennyt hukkaan". Tuskin tätäkään kukaan myöntää, ainakaan alle kolmen promillen humalassa. Lähimmäksi pääsi ystäväni joka vaihtoi muutaman vuoden sotilasuran jälkeen poliisin tehtäviin, koska ei kestänyt sitä "vainoharhaista tarpeetonta jossittelua ja leikittelyä." Hän halusi toimintaa aseen kanssa ja sai sitä.

 

[Daespoo]

Kivasti sait Halos-kortinkin iskettyä pöytään, kun ei ollut mitään sanottavaa sinulle eteen tuotuun faktaan. Nyyssipuolella tässä kohtaa kuuluisi *plonk*.

Riippumatta siitä mitä mieltä on Halosesta mutta ei kai kukaan tosissaan väitä että Halonen ansaitsee paikan top10:ssä???

Haluaisin kuulla ne meriitit joilla Halonen on sinne päässyt.