Viisaita pointteja tuolla ylempänä.
On veikeää ajatella tossa kontekstissa, ettei edes lähes sata vuotta sitten käyty sisällissota ole vieläkään kansassa arpeutunut, Ehkä siinä perspektiiviä niihin sodan haamujen pysyvyyteen ja toisaalta sodan käyttökelpoisuudesta konfliktien ratkaisemiseen.
Ehkä tuota suomalaisen miehen agressiivisuutta selittää jotenkin tämä: Isäni, joka selvisi koettelemuksistaan lapin sodan käymisellä sanoo usein, kuppia kun on tarpeeksi otettu, että sota on hirveää, sieltä tulee takaisin vain rikkinäisiä ihmisiä.
Nuorempana tuo lause vain vilisti korvien ohi, mutta vanhemmiten on alkanut sisäistää tuon "rikkinäisiä ihmisiä" syvällisemmin, hänkin kun on tyypillinen suomalainen jurottaja, joka räjähtää varoittamatta rajusti, no, toki hän tietysti sitää sotaa kerkesi nuorempanakin kokea, vaikkei rintamalla. Kaksi evakkomatkaa suojärveltä ja ympärillä vain sota-ajan todellisuus ihanteineen.
Tämä viime vuosisadan karuus periytyy kyllä väistämättä lapsissa ja lapsenlapsissa, kun vielä ympäristökin hyväksyy ja ihannoi väkivaltaisia ratkaisumalleja erimielisyyksiin ja ongelmiin ja ne jotka eivät sitä toisiin halua purkaa tappavat itsensä, näissäkin luvuissa kai ollaan siellä kärkipäässä edelleen, ei siis ole ihme, että täällä on väkivaltainen käyttäytymiskulttuuri kunniassaan.
Yksi koominen väittämä elelee näissä Pekurisesta ei niin välittävien kirjoituksissa: miltään osin ei voi kestävästi väittää, että oikeastaan Pekurinen teki itsemurhan, kun tiesi joutuvansa murhatuksi ellei luovu periaatteestaan. Siihen murhaan ainoa syyllinen on se järjestelmä joka sen toteutti, eikä suomi siitä tahrasta pese itseään puhtaaksi millään valheella eikä selityksellä siitä taikka tästä, murha on ja murhana pysyy.