Ehdottomasti Arndt Pekurinen.
Ryssien ampumiseen tarvitaan taitoa ja onnea, mutta aatteen vuoksi ammutuksi tulemiseen vaaditaan isoja ja karvaisia kiveksiä.
Tai sitten siihen riittää omasta isänmaastaan välinpitämättömän pelkurin munaton mies.
Ettei nyt menisi jatkuvaksi ohiammuskeluksi, niin edelleen olen sitä mieltä esitetystä kysymyksestä kumpi oli kovempi jätkä, että vaati Pekuriselta enemmän luonnetta asettua omasta valinnastaan teloituskomppanian eteen kuin Häyhältä olla kiväärin "oikealla" puolella.
Ylläolevasta kommentista saa käsityksen, että Häyhä sai jostain linnoituksesta ammuskella mielinmäärin vihollisia ilman mitään omaa henkilökohtaista riskiä. Häyhä joutui katselemaan kiväärinpiippuja joka kerta asemiin mennessään ja taistelemaan olemassaolostaan päivittäin. Häyhä tunnettiin myös vihollisen puolella ja miehestä oli luvattu suuri palkkio, jota neuvostosotilaat varsin aktiivisesti tavoittelivatkin.
Pekurinen sen sijaan päätti oman taipaleensa kuten oli elänytkin. Hyödyttömänä koirana, joka kätki pelkuruutensa aatteensa taakse kieltäytyen puolustamasta omaa kotiaan ja isänmaataan.
On varmasti, mutta näen kuitenkin että mielipiteensä ja vakaumuksensa takia Pekurinen vangittiin/teloitettiin kuitenkin.
Pekurinen vangittiin vakaumuksen ja mielipiteen takia. Teloitus johtui kieltäytymisestä auttaa isänmaataan sen ollessa sotatilassa.
Pekurisen rintamalle vientiä ja siellä tapahtunutta teloitusta on tässäkin keskustelussa pidetty laittomana kuolemantuomiona, jopa murhana. Paljon on vedottu siihen, että sotilaallisesti kouluttamattoman miehen vienti kivääri kädessä rintamalle on varma kuolemantuomio. Koulutuksen puute oli kuitenkin täysin Pekurisen oma valinta. Hänelle tarjottiin tähän mahdollisuutta useampaan otteeseen aina kolmekymmentäluvun alkupuolelta lähtien, viimeksi talvisodan syttyessä, jolloin hän jälleen joutui kieltäytymisensä vuoksi vankilaan.
Pasifismi on hemmetin hieno ja jalo aate, mutta ihmisten kusipäisyys estää maailmanlaajuisen rauhan syntymisen, sen on historia opettanut. Aina löytyy tahoja, jotka haluavat taloudellisten, alueellisten, uskonnollisten tai aattelisten seikkojen takia sotaa käydä. Tällöin on hyökkäyksen kohteeksi joutuvan puolustettava maataan, ellei halua vieraan vallan alle joutua. Häyhä ja muut sotiemme veteraanit tämän ymmärsivät, Pekurinen taas pakeni aatteensa taakse ja kieltäytyi käytännössä kaikesta omaa maataan hyödyttävästä toiminnasta.
Suomi säilytti itsenäisyytensä sotien jälkeen. Tästä saamme kiittää kaikkia rintamamiehiä ja myös kotirintamalla toimineita. Vaikka he kävivätkin sotaa, ei se tarkoita, että he olisivat sitä millään lailla ihannoineet. He vain täyttivät sen velvollisuuden, johon heistä riippumattomat ajan olot heidät ajoivat. Mikä olisi ollut Pekurisen kohtalo sotien jälkeisessä itsenäisessä Suomessa? Olisiko hänellä ollut oikeus nauttia vapaana kansalaisena siitä itsenäisyydestä, jonka eteen hän ei ollut valmis velvollisuuttaan täyttämään?
Vastaus ketjun aloittaneeseen kysymykseen on ilman pienintäkään tulkinnan varaa Häyhä.