Sijoitusvinkkejä?

  • 1 079 797
  • 6 063
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Itse olen kohdista 3, 4 ja 8 maksanut jo sen verran oppirahoja, että allekirjoitan näiltä osin Saarion teesit täysin. Ja nimenomaan näissä kohdissa psykologia ohjaa helposti toimimaan päinvastoin. Toki jos yrittää löytää kohdan 5 mukaisia käänneyhtiöitä kohdan 1 mukaisesti ennen muita, silloin aletaan jossain määrin lähestymään tilannetta, josta kohdassa 8 varoitetaan.
Tähän sama. Nokia, Nordea ja Nokian Renkaat ovat salkussa pahiten miinuksella. Itse asiassa ainoat osakkeet omassa salkusssa, jotka miinuksella ovat. Kaikkia näitä olen ostanut (ja lisäillyt) laskeviin kursseihin joskus ajatellessani hinnan olevan "halpa".

Jälkeenpäin helppo ajatella, että idioottimaista oli kuvitella näin, että oma mutu olisi asioista jotenkin paremmin perillä kuin markkinat. Kurssilaskuissa helposti tulee ajatus, että samaa tavaraa saa nyt halvemmalla kuin eilen, vaikka asia ei todellakaan näin ole.

Sen sijaan nouseviin kursseihin on tullut ostettua ja lisättyä muun muassa Hoivatiloja sekä Talenomia ja näissä menestys on ollut täysin toisenlainen. Yleensä hyvät uutiset seuraavat hyviä uutisia ja huonot huonoja, tai näin ainakin olen ajatellut.

Sen olen huomannut, että nykyään en enää ajattele kurssinousujen jälkeen, että se juna meni jo, vaan pystyn ostamaan hyvillä mielin kyllä silloinkin. Tällöin on vain lisätodisteita siitä, että yritys pystyy tuottamaan arvoa omistajilleen, vaikka hinta onkin hieman korkeampi kuin ennen hyviä uutisia tms. Näistä lisätodisteista mielellään maksaakin enemmän.

Tällä hetkellä esimerkiksi harmittaa, etten ole koskaan tullut hypänneeksi Revenion kyytiin, mutta nyt mietinkin siten, että ei se välttämättä myöhäistä ole vieläkään. Vaikkakin arvostuskertoimet ovat melkoisen korkealla. Joka tapauksessa kyseinen yritys tuntuu silti kvartaali toisensa perään vain ylittävän ennusteet. Jos pitäisi valita ostaisinko mieluummin reilusti noussutta Reveniota, vai esimerkiksi reilusti laskenutta "halpaa" Lehtoa, ei valintaa täytyisi kauaa miettiä.

Aikaisemmin sen sijaan olisin kallistunut (ja itse asiassa kallistuinkin) tässä valinnassa Lehtoon. Aloittelijana katselin kurssikäyrää ja havaitsin, että kurssi on ollut joskus 12, sehän varmasti tulee pomppaamaan ennemmin tai myöhemmin sinne takaisin. Tai en suoranaisesti näin ajatellut, vaan alitajunta hoiti tuonkaltaisen ajatusleikin nanosekuntissa. Lehdon tapauksessa onneksi tajusin ottaa Saarion oppien mukaan tappiot nopeasti ja hyppäsin pois kyydistä muistaakseni 4,80 kurssitasolla parin negarin jälkeen ja otin nöyrästi parin kymmenen prosentin tappion. Nythän negareita on tullut vain lisää ja kurssi on noin 1,50 luokkaa..

Tämä kaikki toki vain omaa ajatuksenvirtaa, mutta tässä suhteessa koen kehittyneeni sijoittajana aika paljon kypsemmäksi aikaisemman naiiviuteni sijaan.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nämä on kyllä sinänsä mielenkiintoisia teesejä. Itse näiden mukaan lukeudun huonoksi sijoittajaksi. Juuri kohdat 3, 4 ja 8 on sellaisia joissa itse toimin eritavalla. No kun katsoo tuota salkun kehitystä viimeisen 3 vuoden ajalta niin 20% kasvu kelpaa ainakin allekirjoittaneelle ja pitäydyn omissa taktiikoissa.
Oma tekeminen perustuu todella vahvasti omaan valuaatioon ja vain sivusilmällä seuraan markkinan kohelluksia. Tämä toiminut pitkään itsellä tosi hyvin. Omaan silmään tuo kohta 3 on jo alunperin huono sijoitus.
3. Ota voitot hitaasti, tappiot nopeasti
4. Lisää varoja voitollisiin sijoituksiin, myy heikoimmat osakkeet ensin
8. Huonot sijoittajat myyvät siksi, että kurssi on noussut, ja ostavat siksi, että kurssi on laskenut

Nuo Saarion teesit voi helposti ymmärtää väärin ilman kontekstia. Jos ostosi ja myyntisi perustuvat omaan valuaatioosi, eikä siihen montako prosenttia osake on noussut tai laskenut, niin silloin jo noudatat mielestäni Saarion ohjeita. Sijoittajan ei tule myydä siksi, että on xx% voitolla tai tappiolla, vaan siksi, että näkee osakkeen nykyisen arvostustason korkeana omaan valuaatioon nähden. Sama kääntäen: ei tule ostaa siksi, että kurssi on matalammalla kuin vuosiin, vaan siksi, että hinta on halpa omaan valuaatioon nähden. Erittäin moni piensijoittaja seuraa vaan kursseja (kohta 8), eikä mitään fundamentteja osakkeen takana. Ihmisen psykologia on myös sellainen, että helposti tappiolla ollessa tulee ostettua lisää vain siksi että pääsisi kuopasta ylös, eikä siksi että oikeasti arvioi osakkeen olevan alihintainen. Vastaavasti moni myy siksi, ettei vaan "menetä" voittojaan, vaikka osake olisi edelleen ostohinnoissa.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tämä tosiaan totta ja en tiedä juttua noiden teesien takana. Eli olet luultavasti täysin oikeassa. Nuo teesit vain tuollaisenaan jäi vaivaamaan.

Itse tosiaan toimin näin:

Möttönen Oyj on minun papereissa 10€/osake arvoinen.

Tällä hetkellä arvo 9€
Jos ei tapahdu muutoksia mitkä vaikuttaisi minun valuaatioon niin mikäli tuosta vielä laskee niin ostan lisää osakkeita. Taasen kun alkaa hipomaan 10€ niin keventelen tai jos pomppaa kunnolla yli ilman valuaation muutosta niin myyn kaikki.

Toki jos kyseessä on osinkoa viljelevä yritys niin suatan holdaillakkin.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Luottaa vaan intuitioon ja ostaa sitä sun tätä sen minkä rahkeet riittää. Tulee tappioita ja tulee voittoja. Vähennellään tappiot pois ja jatketaan suhaamista.
Ni sanosin että niin päin persettä ei voi sijoittaa että sitä kannattaisi pelätä tai että sillä ei saavuttaisi taloudellista etua.
Minä en osaa, eikä ole aikaa paneutua, mutta tileilläkään en lepuuta rahoja ellen harkitse esim auton tai veneen ostoa (ja siihen olisi ylipäätään rahaa)
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Onko kukaan perehtynyt jenkkiosakkeisiin Private prison- tai liuskeöljysektoreilla? Jos on, niin itsekin voisin keskustella.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kävin viime viikolla pankin pyynnöstä sijoitusneuvojalla. Paria olemassa olevaa vähän muutettiin mutta jäi mieleen että pankin suositus Suomipainosta oli muistaakseni 25% ja itelläni se taitaa olla about 60%. Eipä siinä mitään, pankkia vaan harmitti kun rahojani on sijoitettu kolmeen eri eläkeyhtiöön ja sijoituksia kolmen eri välittäjän kautta / kolmen eri välittäjän tuotteisiin.
Lähinnä kuuntelin mitä premium etuuksia on tarjolla pankin kautta.
Eilen tilasin itselleni kirjan Ammattimainen sijoittaminen samalla kun tilasin kummitytölle kirjan Nainen ja rikastumisen taito.

Omassa nidoksessa taisi olla joku 320 sivua tavaraa niin josko siitä jotain uuttakin löytäisi.
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Onko kukaan perehtynyt jenkkiosakkeisiin Private prison- tai liuskeöljysektoreilla? Jos on, niin itsekin voisin keskustella.
Corecivic seurannassa itsellä. Hyvin lähellä omia ostohintoja. Jonkun toisen hylkäsin, olisiko ollut GEO-tickerillä. Mitäs sulla seurannassa?
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Corecivic seurannassa itsellä. Hyvin lähellä omia ostohintoja. Jonkun toisen hylkäsin, olisiko ollut GEO-tickerillä. Mitäs sulla seurannassa?

Eipä näitä Geon ja Coren lisäksi taida muita listattuja olla tai ainakin mennyt silmien ohi. Riskithän näissä on isoja. Ennen kaikkea poliittisia ja rahoitukseen liittyviä. Rahoitusta kyllä löytyy jostain, mutta hinta on aikalailla arvoitus. Otin aiemmin Coreen pienen seuranta position. Mielestäni parempi näistä. Ei tämä ala ihan hetkessä ole tapettavissa, vaikka liiketoimintamalli muuttuiskin. En nyt jaksa syvällisempään lähteä.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Vuosi 2019 oli osakesijoittamisen Kaikki pelaa -vuosi. Toki Nordea-Nokia-kaksikkoa veikanneet ovat eri mieltä, mutta tikka & apina -hajautuksella tappiolle jääminen oli todella vaikeaa. Seligsonin osakerahastoista surkeinkin nousi lähes 20 prosenttia vuodessa, joten nousuvauhti oli kovaa markkinasta riippumatta.

Järki sanoo, että mikään nousu ei jatku ikuisesti, mutta viime vuosina varovaisuudesta ei ole palkittu. Vuoden 2019 paras (ja samalla vaikein) sijoituspäätökseni olikin jättää pitkäaikaiset sijoitukseni (toistaiseksi) rauhaan, vaikka talousuutiset varoittivat tulevasta taantumasta. Päin vastoin, ostin spekulointimielessä lisää "halpoja" osakkeita osakesalkkuun ja myin niistä osan - jälkiviisaasti sanoen - toki liian aikaisin.

Tälle vuodelle en yritä ennustaa mitään. Jos keskuspankit niin tahtovat, osakekursseja voidaan pumpata ylös vielä hyvä tovi. Ei niin huonoa uutista, etteikö sen voisi kääntää hyväksi uutiseksi keskuspankkien rientäessä jo markkinoiden tueksi erilaisten osto-ohjelmien muodossa. En todellakaan itke itseäni uneen - onhan vihertäviä salkkuja kiva katsella - mutta isossa kuvassa meno puistatuttaa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Huerzo n yo. viestiin arvee toteaa ei niin lakonisestikaan: KÄÄK, osui ja melkein upposikin paattini.

Älkää luottohevosiin satsakko, hajauttakaa. Muutenkin olen tehnyt huonoja valintoja muutamia vuosi sitten aloitellessani arpomaan sijoituksia, harrastusta. Jätin UPMn sivuun, ostin muutaman Metsä-Boardin ja näitä Serlauchiauksia.
UPM olisi maksanut kympin kpl...

No, sellaista elämä, oppimista toivottavasti loppuun saakka.
 
Tive

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Arvon jatkoaikalaiset, viisaita sanojanne kaivataan!

Vuoden alussa saataville tullut osakesäästötili on saanut meikäläisenkin kiinnostumaan sijoittamisesta. Vielä en ole hankintoja osakesäätötilisalkkuun tehnyt ja kaipaisin viimeisiä neuvoja ennen ostohousujen jalkaan laittamista.

Olen avannut osakesäästötilin Nordnettiin, jossa kaupankäyntikulut ovat tarjouksena ensimmäiset 3 kk 0,06% (min. 3e). Olen ajatellut sijoittaa aluksi tämän tarjouksen aikana viiteen eri aloilla toimivaan yhtiöön 500 euron summalla (per yhtiö). Tällöin jokaisessa toimeksiannossa kaupankäynti kulut jäävät 0,6 %:iin.

Jatkossa olen suunnitellut sijoittavani lisää 2-3 vuodessa, aina vuorotellen näihin viiteen yhtiöön (Eli jokaisen yhtiöön tulisi lisää omistusta noin kahden vuoden välein). Tällöin tipun todennäköisesti tasolle 4 Nordnetin kaupankäyntihinnastossa, jolloin kaupankäyntikulut ovat min. 9€.

Tällöin omasta mielestäni tuntuisi jatkossa järkevältä sijoittaa kerralla vähintään 900 euroa per yhtiö, jotta kaupankäyntikulut jäisivät 1 %:iin.

Tässä vaiheessa ehkä eniten mietittytää, että onko viiden yhtiön salkku tarpeeksi laaja homman aloittamiseen? Tai onko 500 euron euron alkusijoitus per yhtiö tarpeeksi? Onko 2-3 kertaa vuodessa järkevän kuuloinen "jatkosykli" omistusosuuksien kasvattamiseen? Pitäisikö osuuksien kasvattamisen sijaan myös laajentaa salkkua ostamalla muita yhtiöitä?
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jos itse olisin nyt aloittelemassa, laittaisin kuukausisäästön menemään muutamaan, kuluiltaan pieneen, rahastoon tai etf:n. Pääsee kiinni hankintameno-olettamaan ja osingot uudelleensijoitetaan automaattisesti. Ainoa haitta on että noita ei pysty veivailemaan ilman veroseuraamuksia (paitsi jos on tappioitakin). Itse pidän sijoitussäästötiliä suhteellisen surkeana viritelmänä ja riskiä ehtojen huonontamisesta valtavana.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko joku seurannut kehittyviä markkinoita? Itse en ole niihin sijoittanut pitkään aikaan, joten mitään näppituntumaa ei ole, mutta nyt voisi laittaa STOXX® Emerging Markets Select 100 Price EUR -indeksiin 3-kertaisella boosterilla ilman leikkuria.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Arvon jatkoaikalaiset, viisaita sanojanne kaivataan!

Vuoden alussa saataville tullut osakesäästötili on saanut meikäläisenkin kiinnostumaan sijoittamisesta. Vielä en ole hankintoja osakesäätötilisalkkuun tehnyt ja kaipaisin viimeisiä neuvoja ennen ostohousujen jalkaan laittamista.

Olen avannut osakesäästötilin Nordnettiin, jossa kaupankäyntikulut ovat tarjouksena ensimmäiset 3 kk 0,06% (min. 3e). Olen ajatellut sijoittaa aluksi tämän tarjouksen aikana viiteen eri aloilla toimivaan yhtiöön 500 euron summalla (per yhtiö). Tällöin jokaisessa toimeksiannossa kaupankäynti kulut jäävät 0,6 %:iin.

Jatkossa olen suunnitellut sijoittavani lisää 2-3 vuodessa, aina vuorotellen näihin viiteen yhtiöön (Eli jokaisen yhtiöön tulisi lisää omistusta noin kahden vuoden välein). Tällöin tipun todennäköisesti tasolle 4 Nordnetin kaupankäyntihinnastossa, jolloin kaupankäyntikulut ovat min. 9€.

Tällöin omasta mielestäni tuntuisi jatkossa järkevältä sijoittaa kerralla vähintään 900 euroa per yhtiö, jotta kaupankäyntikulut jäisivät 1 %:iin.

Tässä vaiheessa ehkä eniten mietittytää, että onko viiden yhtiön salkku tarpeeksi laaja homman aloittamiseen? Tai onko 500 euron euron alkusijoitus per yhtiö tarpeeksi? Onko 2-3 kertaa vuodessa järkevän kuuloinen "jatkosykli" omistusosuuksien kasvattamiseen? Pitäisikö osuuksien kasvattamisen sijaan myös laajentaa salkkua ostamalla muita yhtiöitä?

Viisi yhtiötä ja 500€ on ihan hyvä, parempi ehdottomasti kuin ei mitään. Kannattaa sijoittaa yhtiöihin, ei kursseihin. Kurssilaskun vaara jossain välissä on suuri, mutta kun seuraa yhtiön tilannetta eikä kurssia, niin ei tarvitse panikoida missään välissä.

Jatkossa pääsee 7€ kuluihin, kun tekee yhden 9€ kaupan edellisessä kuussa. Eikä se niin vakavaa ole, vaikka kulut nousisivat yli 1%, pienemmällä summallakin voi sijoittaa. Kunhan ei ala turhaa veivalemaan yhtiöitä.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos itse olisin nyt aloittelemassa, laittaisin kuukausisäästön menemään muutamaan, kuluiltaan pieneen, rahastoon tai etf:n. Pääsee kiinni hankintameno-olettamaan ja osingot uudelleensijoitetaan automaattisesti. Ainoa haitta on että noita ei pysty veivailemaan ilman veroseuraamuksia (paitsi jos on tappioitakin). Itse pidän sijoitussäästötiliä suhteellisen surkeana viritelmänä ja riskiä ehtojen huonontamisesta valtavana.

Samaa mieltä tästä. Olen yrittänyt perustella itselleni syitä avata OST, mutta Nordnetin kuukausisäästöinen ETF-salkku sekä Superrahastot ovat omissa laskelmissani kannattavampia.

Muuten tuo Nordnetin kk-säästö on hyvä, mutta itse alusta on vähän sekava ja kömpelö. Tuo kk-säästö kun pitää tehdä tietylle summalle ja sitten jakaa se niiden ETF:ien kanssa joihin haluaa sijoittaa. Vaatii vähän säätämistä, että saa ne siten, että todellakin sijoittaa jokaiseen haluamaansa rahastoon kuukausittain.

Toinen juttu mikä itselle hieman tökkii on kk-sopimusten maksuaika kuun alussa (5.pv). Palkka tulee tilille 15.pv ja kolme viikkoa rahat makaavat turhaan pankkitilillä.

Tuossa muuten lista niistä ETF:stä joihin voi kuukausisäästää. Nämä ovat vähän heikosti esille siinä kohtaa missä sitä kk-säästöä pitää säätää.

Oma strategiani on, että kk-säästöllä ETF:iin n. 500eur/kk ja sitten noista kk-ostoista ylijääneet rahat supereihin.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Toinen juttu mikä itselle hieman tökkii on kk-sopimusten maksuaika kuun alussa (5.pv).
Eikös tuon päivän pysty ihan itse määrittämään? Toki kerran kuussa, mutta voisin vaikka vannoa, että mulla se on kuun alussa ja vaimolla puolenvälin jälkeen.

Edit. Juu eli huonosti luin koko jutun, etf tosiaan aina samana päivänä. Haen takkini ja poistun kuluttamasta happea.
 
Viimeksi muokattu:

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse avasin OST:n, mutta eihän tuonne oikein kannata ostaa muuta kuin suomalaisia osakkeita. Itse kuitenkin harrastan myyntiäkin, niin pitäisi sopia jossain määrin. Ei tuossa oikein ikiholdareille ole mitään. Saa nähä milloin ensimmäinen päivätreideri rikkoo miljoonan rajan ja aletaan ihmettelemään, onko tuo nyt sittenkään onnistunut kokonaisuus.

Eikös tuon päivän pysty ihan itse määrittämään? Toki kerran kuussa, mutta voisin vaikka vannoa, että mulla se on kuun alussa ja vaimolla puolenvälin jälkeen.
Rahastojen osalta voi valita kahdesta vaihtoehdosta. ETF:t taitaa mennä aina tuona samana päivänä.
 
Baldrick

Jäsen
Toisaalta ei kai sillä päivällä niin väliä, sillä hyvähän se olisi pientä liikkumavaraa tilillä pitääkin yllättäviä kuluja varten, ettei tarvitse sijoituksiin pakon edestä koskea. Eli silloin se kuukausisäästämisen päivä ei ole niin justiinsa, jos antaa puskurirahan vähän heilahdella.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Itse avasin OST:n, mutta eihän tuonne oikein kannata ostaa muuta kuin suomalaisia osakkeita. Itse kuitenkin harrastan myyntiäkin, niin pitäisi sopia jossain määrin.
Joko suomalaisia isoa osinkoa jakavia yhtiöitä tai ulkomaisia osinkoja jakamattomia yhtiöitä. Esimerkkinä nyt kannabis- ja vety-yhtiöt. Suuret kurssimuutokset mahdollistaisivat veivailua noilla. Toki huonona puolena sitten että jos tappioita tulee liiaksi, pitäisi tili ilmeisesti sulkea jotta ne saisi käytettyä "hyödyksi". Sitten avata taas uusi tili.

Toinen helkutin suuri puute on verovähennykset, jos ainoat pääomatulot tulevat osakkeista ja ne kaikki ovat OST:n sisällä, etkä nosta rahaa sieltä, niin verovähennyksiä ei saa ilmeisesti tehtyä? Tästä nyt ei taida olla vielä varmaa tietoa kellään, mutta lähtökohtaisesti miinusta tuokin.

Jos hankintameno-olettama toimisi kunnolla OST:n sisällä*, niin silloin siinä olisi potentiaalia. Nyt se vaikuttaa vain surkealta viritelmältä, joka kyllä kuulostaa ensin hyvältä, mutta kun sitä rupeaa laskemaan auki, niin ei se kauhean hyvä ole. Lähes kaikki tapaukset joissa OST on parempi, ovat poikkeuksia. Päivätreidereille se sopii, kuten myös buy&hold-sijoittajille jos löytävät kotimaisen yrityksen, kotimaisesta pörssistä joka jakaa isoa osinkoa ja kurssi ei nouse. Tai sitten jos löydät yhden tenbäggerin, niin saat sen tuotot hyötykäyttöön ja siirrettyä verojenmaksua. Tosin jos itse löytäisin pelkkiä tenbäggereitä, niin ei tarvitsisi töissä käydä eikä tälläisiä asioita pohtia.

* Tarkoittaen että olisi rahastojen tyyliin, eli jos nyt laitat tonnin sisälle ja kymmenen vuoden päästä arvo olisi 10k, niin saisit 40% hankintameno-olettaman käyttöön, vaikka osakkeet olisi vaihtunut välissä.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tuossa oikein ikiholdareille ole mitään.
Eri mieltä tästä. Kun OST koostuu isoa osinkoa maksavista yrityksistä, esim. aikajänteellä 30 vuotta tulee aika isokin hyöty osinkojen uudelleensijoittamisesta ilman välistävetoa. Omaa osakesäästötiliä olen lähtenyt rakentamaan nimenomaan osinkolapuilla.
 
Iso-Olli

Löytyykö paljon suomalaisia yhtiöitä, jotka olisivat maksaneet kasvavaa osinkoa esimerkiksi viimeiset 20 vuotta? Yhdysvalloista taitaa löytyä, mutta ne ei sovi OST:lle. Itse en osaisi ennustaa yhtiöitä, jotka maksavat 30 vuoden päästä suuria osinkoja. Osinkojen hyödyllisestä verokohtelusta OST:n sisällä toki samaa mieltä.
 
Toisaalta kun katsoo miten lakimuutoksilla on muita hieman vastaavia sijoitustuotteita pilattu, niin jos OST:hen tulee joku vuosittainen 1% vero tai vastaava, niin saattaa käydä siten että hyötyä ei tulekkaan.

Ja toisaalta jos otat osinkoja normaalisti, voit käyttää vähennyksiä ja pienennät myös lopullista veroa. Ja jos sattuu käymään niin että osakkeen arvo nousee huomattavasti, hankintameno-olettaman puuttuminen saattaa kääntää OST:n huonommaksi vaihtoehdoksi.

Toki jos nyt menneisyyttä katsoo, niin esim. Fortum, Tikkurila, Nokian renkaat ja Nordea olisivat olleet sopivia osakesäästötilille kun katsoo kursseja 10v taaksepäin. Sitten taas Kone ja Neste eivät olisi olleet.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Löytyykö paljon suomalaisia yhtiöitä, jotka olisivat maksaneet kasvavaa osinkoa esimerkiksi viimeiset 20 vuotta? Yhdysvalloista taitaa löytyä, mutta ne ei sovi OST:lle. Itse en osaisi ennustaa yhtiöitä, jotka maksavat 30 vuoden päästä suuria osinkoja. Osinkojen hyödyllisestä verokohtelusta OST:n sisällä toki samaa mieltä.

Ei kai osingon tarvitse olla kasvava, jos puhutaan osakesäästötilin hyödystä. Helposti tuonne kokoaa Helsingin pörssistä hyviä osinkoyhtiöitä ja saa salkulle vähintään sellaisen 4% osinkotuoton. Itse aloitin osakesäästötilin Nordealla ja Nokialla (toki osingonmaksu nyt jäissä), jotka olivat salkussa tappiolla niin oli helppo myydä pois vuoden lopussa ja ostaa ensimmäisenä pörssipäivänä ost:lle. Norrmisalkussa sitten ulkomaiset yhtiöt ja voitolla olevat Suomiyhtiöt.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Hah. Kaveri harrastelee sijoittamista aika antaumuksella ja on valtavat exel rakennelmat ja analyysikuvaajat ym. jelppaamassa. On siis aika aktiivinen sijoittaja. Kysyin että onkos tuosta osakesäästötilistä suuremmin iloa niin vastasi nopeasti "ei tällä hetkellä". En kyseenalaistanut enkä kysynyt miksi mutta riitti kun niin tomerasti vastasi.
Tuossa osakesäästötilissä voisi olla puolensakin mutta kattosumma on aika matala. Että saattapi mennä vaan rumppaamiseksi.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta ei kai sillä päivällä niin väliä, sillä hyvähän se olisi pientä liikkumavaraa tilillä pitääkin yllättäviä kuluja varten, ettei tarvitse sijoituksiin pakon edestä koskea. Eli silloin se kuukausisäästämisen päivä ei ole niin justiinsa, jos antaa puskurirahan vähän heilahdella.

Joo toki.

Mulla on myös talletustili lyhytaikaisia säästöjä varten (lomamatkat, autohuolto jne). Käyttötililtä tulee vähemmän tuhlailtua kun siellä on vain budjetoitujen menojen verran rahaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös