Siirrot, huhut ja sopimukset

  • 206 134
  • 845

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tottakai fanittamaansa seuraa saa kritisoida. Välttämättä ei vaan ole aiheellista alkaa kesäkuussä puhumaan ettei enempää hankintoja ole tulossa. Sekään ei kuitenkaan taida olla realismia.

Ok. Haen takkini.

Jos Everio viitsisi lukea tätäkin palstaa hieman taaksepäin, niin varmaan huomaisi, mihin sillä viittasin. Laitoin aikaisemmin, että hankintoja julkistetaan kesäkuun ekalla viikolla. Kumma juttu, näin kävi. No, samalla olin sitä mieltä, että seuraavat hankinnat tulevat vasta liigajoukkueiden rinkien alkaessa pienentyä syyskuussa. Saa nähdä olenko oikeassa vai en. Siinä se pointti oli. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos tässä ennen sylsyä vielä sopimuksia julkistetaan, niin ne on joko junnujen tai osaston Virtanen/Sillanpää/Forsell kanssa. Ei siis varsinaisia hankintoja, vaan jatkoja vanhojen kanssa. Sellainen poikkeus tuohon voisi tulla, että se kiekollinen pakki tulisi jossain vaiheessa, koska se on prioriteettilistalla aivan saletisti aika korkealla. Tosin en ole yhtään varma, onko sellaisia kauheasti vapailla markkinoilla ennen syksyä.
 

Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vaikka et minua lainannutkaan, niin joku voisi tietysti kutsua tuota pessimismiä realismiksi. Totuus on kuitenkin se, että takapakkia on tullut runsaasti jokaisella osa-alueella, eikä se vielä ole siitä muuksi muuttunut. Kieltämättä joukkue alkaa vaikuttamaan jo sentään mielenkiintoiselta, vaikka kokoonpano huutaa kädellisiä puolustajia. Mitä tuohon TuTo-fani-juttuun tulee, niin kai sitä voi olla seuran kannattaja, vaikkei aina niin positiivisia jaksaisi kirjoitella. Vai onko se niin, että jos kannatat, et kritisoi.

Varmasti tulee takapakkia. Jos kaksikentällistä jätkiä lähtee liigaan niin mitä muuta kuin takapakkia voi mestisjoukkueelta odottaa?
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Varmasti tulee takapakkia. Jos kaksikentällistä jätkiä lähtee liigaan niin mitä muuta kuin takapakkia voi mestisjoukkueelta odottaa?

Luonnollisesti tulee varmaan takapakkia tämän lähtijämäärän kanssa. Muutamat Mestisjoukkueet ovat kuitenkin osoittaneet, että näitä ns. ykköskorinpelaajiakin on ollut saatavilla. Tällä tätä takapakkia olisi pystynyt hieman torjumaan. Valitus on tietenkin siinä mielessä turhaa, että ilmeisesti TuTolla ei ole resursseja Kouvolan ja Vaasan tapaiseen satsaukseen. Tyhjästä on ilmeisen vaikea nyhjäistä.

Hyvää on tosiaan se, että TuTostakin taitaa vielä kehkeytyä ihan mielenkiintoinen ryhmä mestistasolle. Täytyy vain liigahaaveet malttaa siirtää johonkin tulevaisuuden ajankohtaan.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Peliaika olisi ollut kortilla? Tepsissä A:n ykkösen paikka auki, kun Engren on raivaamassa tiensä liigamiehistöön?

Korjatkaa toki, jos olen väärässä, mutta olen ymmärtänyt, ettei TuTossa ole päätoimista maalivahtivalmentajaa. Jos tilanne on se, niin en yhtään ihmettele, että maajoukkuetason junnuveskari lähtee hakemaan tukea muualta. Palloseuralla ne resurssit kaikesta huolimatta on hieman paremmat. Toistaiseksi.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Korjatkaa toki, jos olen väärässä, mutta olen ymmärtänyt, ettei TuTossa ole päätoimista maalivahtivalmentajaa. Jos tilanne on se, niin en yhtään ihmettele, että maajoukkuetason junnuveskari lähtee hakemaan tukea muualta. Palloseuralla ne resurssit kaikesta huolimatta on hieman paremmat. Toistaiseksi.

Kyllä, mutta eipä TuTolla ollut ollut sitä päätoimista maalivahtivalmentajaa silloinkaan, kun tämä maajoukkuetason junnuveskari reilu vuosi sitten TuToon siirtyi. Ehkä tämä seikka on nyt sitten alkanut painaa vaakakupissa enemmän, tai sitten taustalla on jotain muuta. En tiedä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
Kyllä, mutta eipä TuTolla ollut ollut sitä päätoimista maalivahtivalmentajaa silloinkaan, kun tämä maajoukkuetason junnuveskari reilu vuosi sitten TuToon siirtyi. Ehkä tämä seikka on nyt sitten alkanut painaa vaakakupissa enemmän, tai sitten taustalla on jotain muuta. En tiedä.

Veikkaisin, että peliajasta on lähinnä ollut kyse. TuTon hankittua selkeän 1 ja kakkosveskan edustukseen ei Ortiolla todennäköisesti enää riittänyt intoa tahkota junnujen divarissa vaan halusi ylempään sarjaan. Sääli, sillä mielestäni tässä olisi ollut hyväkin Santasen kakkonen. Ei minulla Törreä mitään vastaan ole, mutta Ortio on ehdottomasti Törreä potentiaalisempi pelaaja.

Voihan tietysti olla niinkin, että palloseura on ns. ostanut lupaavan kaverin riveihinsä pienellä summalla rahaa. Joillain tepsin junnuillakin taitaa olla aika hintavia soppareita, jos huhut pitävät edes vähän paikkansa. Kilpailu hyvistä kavereista on kovaa.
 
Viimeksi muokattu:

Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Jokila meni sitten Hokkiin! Olin melko varma että on TuTon mies mutta eipä ollut. No mutta miettisin kun TuTon hankinnat on vähän niin ja näin ollut tason kanssa niin miettisin että ei Jokilan tasoinen pelimies sopimusta TuTon kanssa tee. No odotellaan uusia "Uusitaloja" :)
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jokila meni sitten Hokkiin! Olin melko varma että on TuTon mies mutta eipä ollut. No mutta miettisin kun TuTon hankinnat on vähän niin ja näin ollut tason kanssa niin miettisin että ei Jokilan tasoinen pelimies sopimusta TuTon kanssa tee. No odotellaan uusia "Uusitaloja" :)

Missä vaiheessa Janne Jokilan TuToon piti tulla? Eikö puhe ollut Jarmo Jokilasta? Janne oli pari vuotta sitten surffailemassa TuTossa eikä kaverista ollut kyllä mitään iloa sillä asenteella. Kun ajatellaan hankintoja ja tiedetään, että markkinat ovat aika kuivat tai hinnat ovat pilvissä, ovat esim. Saarela ja Tasku loistavia hankintoja. Ei Virpiökään aikoinaan mitään hurraahuutoja kerännyt ja Syväsalmi haukuttiin alimpaan helvettiin, mutta heistä kehittyivätkin oivat pelimiehet. Ei kannata tuomita pelaajia ennenkuin on edes nähnyt heidän pelaavan TuTon paidassa, ottaisi varmaan kunnian päälle, jos ko. pelaaja osoittautuisikin hyväksi.
Kyllä tästä saa taas varmaan perseennuolijan maineen, kun erehtyy kehumaan hankintoja.......mutta alkaa pikkuhiljaa jo rauhallistakin miestä vituttamaan tämä ainainen parkuminen tällä palstalla. Ja tähän tietysti kommentoidaan, että kai sitä kritiikkiäkin saa esittää....tottakai, mutta lopettakaa jo tuo parkuminen.
 
Viimeksi muokattu:

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Kyllä tästä saa taas varmaan perseennuolijan maineen, kun erehtyy kehumaan hankintoja.......mutta alkaa pikkuhiljaa jo rauhallistakin miestä vituttamaan tämä ainainen parkuminen tällä palstalla. Ja tähän tietysti kommentoidaan, että kai sitä kritiikkiäkin saa esittää....tottakai, mutta lopettakaa jo tuo parkuminen.

Ei pitäisi parkua enää, kun tilanne on osoittautunut juurikin niin hyväksi kuin parkujat syksyllä osasivat pelätä? Siinä mielessä olet ihan oikeassa, että olen alkanut kyllästymään jo omaan parkumiseenikin, joten lienee aika lopettaa se sitten.
 

Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei pitäisi parkua enää, kun tilanne on osoittautunut juurikin niin hyväksi kuin parkujat syksyllä osasivat pelätä? Siinä mielessä olet ihan oikeassa, että olen alkanut kyllästymään jo omaan parkumiseenikin, joten lienee aika lopettaa se sitten.

Tilanne on juuri aivan eri kun parkujat ovat puoli vuotta itkeneet. Jos Forsell jatkaa ensi kaudella niin minusta meillä on hyökkäyskalusta aivan viime kauden veroinen. Ykkösketjun pakit vielä tarvittais tai sitten noista kenellä on sopimus täytyy nousta niihin rooleihin jotka syviksellä ja pablolla oli viime kaudella. Kyllä tämä tilanne jo mielestäni näyttää, että kaikki tuo itkeminen on ollut ihan turhaa.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Tilanne on juuri aivan eri kun parkujat ovat puoli vuotta itkeneet. Jos Forsell jatkaa ensi kaudella niin minusta meillä on hyökkäyskalusta aivan viime kauden veroinen. Ykkösketjun pakit vielä tarvittais tai sitten noista kenellä on sopimus täytyy nousta niihin rooleihin jotka syviksellä ja pablolla oli viime kaudella. Kyllä tämä tilanne jo mielestäni näyttää, että kaikki tuo itkeminen on ollut ihan turhaa.

Myönnetään nyt kun parkumiset on kerta paruttu, että olet oikeassa, onneksi niin. Pari kiekollista pakkia, Forsell, Virtanen ja Sillanpää, niin hyvältä näyttää.
 

Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Parkuminen on varmaan eri asia kuin laittaa kommenttia mitä mieltä on. Ja Janne Jokilasta puhusin en Jarmosta. No ykkösvitjan sentteri ja laituri puuttuu ja pakit ykkösen takaa.
 

Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Myönnetään nyt kun parkumiset on kerta paruttu, että olet oikeassa, onneksi niin. Pari kiekollista pakkia, Forsell, Virtanen ja Sillanpää, niin hyvältä näyttää.

Eiköhän tällä viikolla vielä jotain kuulu. Toivotaan niin.
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mihin ne rahat meni?

Niin mitkä rahat? Ei mestiksen voittorahoilla yksistään mitään ihmeitä tehdä ja osa siitäkin meni varmasti viime kauden pelaajille bonuksena. Onko jostain muualta tullut jotain ihmesijoituksia vai mistä rahoista tässä nyt puhutaan? Yhteistyökumppaneiltakin rahat tulevat pitkin kautta, ei sieltä 800 000 euroa suoraan kassaan kilahda.
 

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Jarmo Jokilan joukkueelta Ruotsissa on evätty sarjapaikka, joten voi olla ettei viimeistä sanaa Jokilan Tutoon tulemisesta ole vielä sanottu.

Nimimerkki Everton kirjoittaa KooKoon palstalla:

"Huono säkä Mamballa. Näyttää nimittäin pahasti siltä, ettei Nyköping pääse pelaamaan Allsvenkania: http://www.nykopingshockey.se/se/start/

Lisenssiä ei ole siis irronnut, ilmeisestikin talousasioista johtuen. Jos oikein toista kotimaista tavasin ja tankkasin, niin melkoisia velkoja on ollut ainakin kunnalle. Ilmeisesti päältä miljoonan kruunun summista puhuttiin, eli ei mitään pikkurahoja. Ykkösdivariin on seura ainakin toistaiseksi pudotettu, mutta yrittävät vielä valittaa.

Mattilan lisäksi joukkueen vahvuudessa on Jarmo Jokilakin, jolle agentti ilmeisesti jo etsiskelee uutta pelipaikkaa."
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jarmo Jokilan joukkueelta Ruotsissa on evätty sarjapaikka, joten voi olla ettei viimeistä sanaa Jokilan Tutoon tulemisesta ole vielä sanottu.

Toi olisi TuTolle aivan täydellinen lottovoitto. Varsinkin, jos Forsell päättää lopettaa / siirtyä muualle. Sormet ristiin...
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jarmo Jokilan joukkueelta Ruotsissa on evätty sarjapaikka, joten voi olla ettei viimeistä sanaa Jokilan Tutoon tulemisesta ole vielä sanottu.

Ainakin minulle on jostain tullut sellainen tieto, että nuorempi Jokila olisi taannoin jo sopinut kaikista asioista TuTon kanssa ensi kautta ajatellen, mutta allekirjoituksen sijaan lopulta saatiinkin ilmoitus siitä, että hän päättikin mennä Ruotsiin. Jos tuo Ruotsin homma nyt kaatuu, niin onkohan hän taaskaan tulossa TuToon, ja onko hän edes niin hyvä pelaaja, että hänen kannattaa antaa soutaa ja huovata sopimusasioissa miten lystää.

Toki Jokila olisi kentällä huippuluokan vahvistus, eikä TuTolla tässä tilanteessa ole varaa torjua tämän tason pelaajia, mutta mikään liideri tai joukkuehengen nostattaja hänkään ei ole. No, tervetuloa vaan, 35 pistettä ja viimeistään ensi keväänä taas ulkomaille.
 

Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä olisi, varsinkin kun ottaa huomioon, miten Jokilan ja TuTon neuvottelut päättyivät. Jokilahan on leimattu on petturiksi yms.. saa nähdä miten toimistolla tähän sitten reagoidaan, kun mies olisikin taas saatavilla. Toivotaan, toivotaan, mutta tarjolla Jokilalle on liiga try-outteja, ottajia Mestiksestä ja ulkomailta.

Dodii, sitten saatiin myös se ykkösparinpakki Paraisiltalähtoinen Christopher Dahla. Hmm, täyttääkö Toveri hankinnan merkit? TPS-kasvatti, muualle kokeilemaan, takaisin Turkuun, TPS ei tarjoa edes try-outtia ja Toverit ottaa?

Mikäköhän sitten Dahla paikka on,ykkösessä? Peltosuon parina kakkosessa? Ja näillä hankinnoilla joku vielä väittää joukkueen olevan viime kauden tasoinen, heh. Noh, kovan luokan hankinta, kotikulmilla pyörimässä, Palloseuraan piti mennä, mutta ei kelvannut sinne, niin eiköhän Toverit nappaa tämän Essen v.2.0. Nyt vielä kaivattaisiin myös Essen joukkueeseen, kun kaverilla ei oikein satu onnea uuden joukkueen löytämisen kanssa, saattuneista syistä..

Lisäksi Tovereiden tiedoitusosasto näyttää taas kyntensä lujimmalla tavalla



Kerrassaan upeaa markkinointia, TOIVOTAAN TUOVAN voimaa.. No askel sentään eteenpäin siitä, ettei erikseen eritellä esim. luistelunopeutta ja kiekon ylöstuonti taitota. Ei jeesus mitä sontaa, taas. Vertaa näitä vaikka esim. Jukka Suutarin KooKoo-tiedoituksiin, niin erot ovat häränfileellä ja kaslerilla

Sivuilta voi tiedoituksen lukea kokonaisuudessan.

Onko niin, että TuTon toimistosta kirjoitetaan Mestiksen uutiskirjeet jos ne koskevat TuToa? Kotisivuilla tuosta ei ollut vielä mitään. Kyllä tuo Dahlan +26 näyttää aika hyvältä. Vähän olen Suolan kanssa samaa mieltä siitä, että TuTo on ihan paska kun ei kaapannut Vahalahtea vaan päästi sen tepsiin takaisin. Ensin itketään kun TuToon tulee tepsin kasvatteja ja sitten itketään kun TuTo ottaa pelaajia mitkä eivät pääse tepsiin try outille. Oisko vielä jotain muita omaperäisiä kriteereitä, että voitais hankintoja haukkua?
 
Viimeksi muokattu:

Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse olen kyllä ymmärtänyt niin, että nuo Mestiksen uutiskirjeet ovat aina lähtöisin oman seuran toimistolta ja ne koostetaan sitten yhteiseen kirjeeseen.
Tai, no vertaa vaikka huviksesi eroa noissa uutiskirjeissä, kun tiedoitetaan esim. Kookoosta tai Sportista ja siihen vertailuna Toverit. Vai onko siellä Mestis uutiskirjeiden kirjoittajat TuTo vastaisia :D

Anteeksi itkin ilmeisesti väärin, kaverihan kuten myös tiedät itse on ollut esillä pidempään ja sai sopimuksen, kun isommat kalat eivät innostuneet nykyisestä Toverihengestä. Itkin myös täysin väärin, on todella hienoa, että Toverit antaa Turkulaislähtöiselle pelaajalle mahdollisuuden kasvaa Mestiksessä ja solmii tämän kanssa vuoden pituisen sopimuksen, jotta tämä turkulaislähtöinen nuori vankka rakenteinen pelaaja voi sitten kasvunsa jälkeen kokeilla siipiään esim. Turun Palloseurassa. Farmi mikä farmi. Kyllähän tätä hankintaa voisi haukkua kilometrinkin verran, helposti. Mutta vaiettaan nyt, väärin itketty, katkeraa, kun Määttästä ei kiitetä hyvästä hankinnasta, kaikki on vaan niin väärin ja joukkue on viime kauden veroinen. Pitää ehdottomasti kiittää tästä hienosta lisästä puolustukseen! Hyvää työtä ja Mestiksen välieriä odottaessa.

Kerroppa nyt tyhmälle keneen puolustajiin olisit tyytyväinen? Siis realismin rajoissa tietty. En mä tosta Dahlista muuta tienny kun mitä olit kirjoittanut täällä et TuTo tavoittelee joskus aikaisemmin. Odottelen tota TuTon omaa ilmoitusta kotisivuille ja toivon, että siinä ois vielä muutakin.
 

Everio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuto
Mä oon tässä kattonu noita viimisimpiä sopimuksia:

Jussi Tapio
Ville-Matti Koponen
Anton Kokkonen
Ilkka Saarela
Petteri Tasku

En tiedä oonko täysin tietämätön, puusilmä vai liian Tutolainen, mut musta tossa ei oo yhtään huonoa sopimusta. Päinvastoin...

Mut tä on vaan mun näkemys asiasta. Jokanen muodostakoon oman mielipiteensä (ja tarvittaessa itkeköön sen mukaan).
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joten jos nyt meikäläiseltä kysytään, niin seuraavien pelaajien olisin odottanut olevan ainakin mahdollisuuksien rajoissa mestaruushuuman aikana, sekä rahallisesti, kaikki nyt eivät välttämättä nykyisessä tilanteessa suorainaisesti täytä tarvetta, mutta Pelkonen-Jortikka kaksikon rikkomisessa saadaan kakkospariin vielä lahjakas kaveri mahtumaan, noh jotain näitä nimiä:

Dan Marklund, pelannut hyvin sarjan heikommissa joukkueissa, 24-v.
Antti Uitto, fyysinen omassa päässä, kehittyy kiekkollisesti kokoajan 24-v.
Eetu Heikkinen, Ässien a-sm finaalistien toiseksi paras pakki. 19-v

Eli ei niitä paljoa enempää meikäläiseltäkään tullut, mutta toistaiseksi nähdyn perusteella pelaajista kilpaillaan esim Lekin kanssa, joka tarjoaa pelaajille hyvää liigasaumaa Tappara yhteistyön ansiosta. KooKoolta ja Sporalta otetaan käkeen ja Jukurit sekä Hokkikin ovat huokuttelevampia paikkoja.

Tuosta lista voi poistaa vielä Eetu Heikkisen, jolla on ainakin Satakunnan Kansan mukaan sopimus tehtynä Sportin kanssa.

Uutinen löytyy täältä:

http://www2.satakunnankansa.fi/blogit/kiekkokansa/2008/06/halava_kouvolaan_heikkinen_vaa.html#more
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös